Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Opetusuudistusten perusteeksi tieto, eivät mielikuvat

Turun Sanomat 11.12.2018

Opettaja Maarit Korhonen kirjoittaa oppimisesta (TS 7.12.) ja asettaa kyseenalaiseksi niin sanottuja ilmiöoppimista ja digiloikkaa koskevan kritiikin, myös minun aihetta koskevan kirjoitukseni (TS 4.12.). Kirjoitukseni eräänä lähtökohtana oli Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimukseen tulokset, joiden mukaan koulun opetustulokset ovat heikentyneet ja oppilaiden eriarvoisuus lisääntynyt uusien opetusmenetelmien myötä.

Korhonen toistaa eräiden muidenkin uusien opetusmenetelmien puolustajien esittämän vastaväitteen, jonka mukaan uudet menetelmät eivät ole voineet heikentää oppimistuloksia, koska ne otettiin käyttöön 'alakoulun' puolella vasta kaksi vuotta siten. Itse asiassa tietokoneiden käyttö opetuksessa on alkanut peruskoulussa jo paljon aikaisemmin, ja myös ilmiöoppimisen piirteitä on sovellettu useita vuosia. Ruotsissa on saatu huonoja kokemuksia jo paljon aikaisemmin tehdyistä vastaavanlaisista opetusmenetelmien muutoksista, mutta näistä ei ole otettu opiksi.

Tosiasia kuitenkin on, että meillä koulun oppimistulokset ovat huonontuneet viime vuosina. Koulusta saattaa valmistua oppilaita, jotka eivät osaa kunnolla lukea, eivätkä kirjoittaa.

Digiloikan hyvyyden Korhonen kuittaa toteamalla, että oppitunnilla oppilas vastaa kymmeniin kysymyksiin saaden välittömästi palautteen. Perinteisellä tunnilla saa vastata pari kertaa, suurin osa ei olenkaan. Onhan se etu, mutta entä ylimitoitetun digitalisaation haittapuolet?

Miten Korhonen perustelee väitteensä ilmiöoppimisen hyvyydestä? Oppilas tutustuu vähän laajemmin asiaan, joka häntä kiinnostaa – vaikkapa koiraan tai viikinkeihin. Tämä on melko satunnainen lähtökohta oppimiselle. Lisää esimerkkejä: 4-luokkalainen rakensi legoista Norjan öljytornia, seuraava maalasi taulua Hekla-tulivuoresta ja yksi leipoi massasta islanninhevosta. Näin kertyy kovin pinnallista ja sattumanvaraista tietoa kyseisistä maista.

Oppilaat epäilemättä viihtyivät ja heidän itsetuntonsa kohosi, mutta mitä he loppujen lopuksi oppivat? Nämä esimerkit antavatkin ymmärtää, että oppilaiden viihtyminen on tärkeintä, ja oppiminen toissijaista. Jatkuuko samanlainen opiskelu ylemmillä luokilla?

Korhosen kirjoituksen perusteella on vaikea vakuuttua siitä, että nyt olisi keksitty opetuksen viisastenkivet, joilla ratkaistaan oppilaiden viihtymis- ja itsetunto-ongelmat, ja saadaan heidät myös oppimaan myöhemmissä koulutus- ja elämänvaiheissa tarvittavat tiedot ja taidot. Oppiminen vaatii ponnistelua – se ei hoidu askartelemalla.

Kaksi kasvatustieteen dosenttia Helsingin yliopistosta kirjoitti äskettäin yhteenvetonaan digitalisaatiosta ja ilmiöoppimisesta, että koulua saa ja pitää uudistaa, mutta uudistustyön tulee perustua tutkittuun tietoon, eikä mielikuviin. Niin juuri: harkintaa uudistuksiin.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on turkulainen professori emeritus

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20181212 (20181212)