Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Mistä nykyisin saa puhua? Itsesensuuri nostaa päätään.

Uusi Suomi 6.7.2019 10:44 Pekka Pihlanto

Onko sananvapaus kaventunut, koska väitetään, että mitään ei saa enää sanoa? Toimittaja Sanna Ukkola nostaa asian esille kolumnissaan (Yle.fi 5.7.). Hänen mukaansa toisia tämä väite ärsyttää. On sinänsä ymmärrettävää, että jos on itse jonkin tabun kannattaja, ei hänen mielestään sen olemassaolosta saisi puhua. Siinäpä tabua tabun päälle.

Toimittaja lainaan eräiden julkisuuden henkilöiden näkemyksiä: Jos oma mielipide poikkeaa yleisesti hyväksytystä tai vallalla olevasta, kannattaa pitää suunsa kiinni, toteaa Eppu Normaalin kitaristi Mikko “Pantse” Syrjä. Mies ei saa oikein sanoa enää mitään mielipidettä, väittää muusikko Kauko Röyhkä. Kirjailija Leena Krohn puolestaan katsoo, että sananvapautta rajoitetaan myös liberaalisuuden nimissä. Tilanne on hänen mukaansa pahempi kuin 70-luvulla. Kirjailija Pirkko Saisio kokee, että Suomessa on edelleen valtavasti tabuja, joista ei voi keskustella sivistyneesti ja rauhallisesti.

Näiden julkkisten näkemyksissä on mielestäni perää. Julkisesta keskustelua hallitsee tietty valtavirta, josta poikkeavat näkemykset eivät saa juurikaan tilaa valtamediassa – muutoin kuin varottavina esimerkkeinä. Sosiaalisessa mediassa niitä esittävä voi varautua kovaankin ryöpytykseen.

Toimittajalla on kerrottavanaan sosiaalisen median painostavasta toiminnasta eräitä havaintoja. Ensinnäkin hän väittää, että ihmiset saavat kyllä puhua, mutta moni heistä ei enää jaksa, sillä sosiaalisessa mediassa häpäisystä on tullut uusi kontrollin muoto. Se johtaa toimittajan mukaan siihen, että ihmiset alkavat varoa sanojaan. Kontrolli ei tule valtiolta vaan meiltä – toisilta ihmisiltä, jotka tarkkailevat nuhteettomuutta ja “oikeita ajatuksia”.

Juuri niin se toimii. Tosin tähän voi todeta, että kyllä valtiokin on tehnyt osansa muun muassa vihapuheen kriminalisoinnilla. Kriminalisointi on toki aiheellista, mutta jos vihapuhetta aletaan tulkita liian ahtaasti leimaten ihmisiä asiallisten mielipiteittensä perusteella, koska ne ovat "vääriä", ollaan sensuurin ja itsesensuurin kurimuksessa.

Sen seurauksena monet siis alkavat varmuuden vuoksi rajoittaa sanomisiaan. Muiden ihmisten tai ryhmien herjaaminen ja halveksiminen on tietenkin kiellettyä, mutta nyt on kyse maltillisesti ilmaistuista mielipiteistä ja tosiasioista.

Vallitsevasta ja virallisesta näkemyksestä poikkeavien mielipiteiden vahtiminen ja julkinen häpäisy ovat meillä tuttuja Neuvostoliiton ja suomettumisen ajoilta. Silloin "oikein" ajattelevat neuvostoliittomyönteiset tahot leimasivat sosialismin saavutuksia kyseenalaistavat ihmiset neuvostovastaisiksi. Se oli tehokas leimakirves, jonka iskun saaneiden poliittinen ja muu julkinen ura sekä maine olivat heikoilla. Tämän leiman välttely johti tunnetusti itsesensuuriin.

Nyt ollaan siis samankaltaisella tiellä. Leimakirveet ovat nyt toiset, kuten vallitsevat tabutkin. Leimavalikoimasta löytyvät muun muassa rasisti, maahanmuuttovastainen, nationalisti, äärioikeistolainen, sovinisti ja niin edelleen. Rasisteja ja muita laillisuuden rajan ylittäneitä toki on, mutta nyt siis on kysymys näiden leimojen väärinkäytöstä eriäviä mielipiteitä esittäneitä vastaan.

Historia toistaa joskus itseään. Nykyisin neuvostoajan leimakirvespolitiikkaa ja itsesensuuria pidetään säälittävinä häpeäpilkkuina. Mitenkähän historia tule aikanaan arvioimaan nykyisen menon?

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20190706 (20190706)