Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Resilienssiäkö tässä nyt tarvitaankin?

Uusi Suomi Pekka Pihlanto 21.3.2020

Helsingin Sanomien pääkirjoittaja piristi lukijan päivää (20.3.) – tai sai tämän hyppimään harmista tasajalkaa, miten vain. Siinä sanailtiin koronavirusyhteiskunnasta: ”Nyt koetellaan yhteiskunnan resilienssiä”, ja suomennettiin termi avuliaasti: ”Sillä tarkoitetaan selviytymiskykyä, taitoa jakaa onnistuneita ratkaisuja ja kykyä ennakoida tulevaa”.

Viime aikoina englanninkielisten sanojen ja sanontojen viljely on lisääntynyt suorastaan epidemian kaltaiseksi. Muun muassa yrityksiä on yhä yleisemmin nimetty englanninkielellä. Malliesimerkkinä kauppakeskus Mall of Tripla, joka sisältää seuraavia kerroksia ja toimipisteitä: Downtown, Food Market, Downunder, Finnish Music Hall of Fame, Soul Street ja Little Manhattan.

Ks. Lokari: Sano-se-suomeksi

Esimerkiksi Kauppakeskus Tripla tai Kauppakeskus Pasila eivät siis kelvanneet. Mihin tällaisella kikkailulla pyritään suomen- ja ruotsinkielisessä maassa?

Samaa voidaan kysyä pääkirjoitustoimittajalta. Jälkimmäisen huvittavuutta lisää sanan suomentaminen seuraavassa virkkeessä. Yleensä mediassa pyritään lyhyyteen ja selvyyteen. Koulun suomenkielen tunneilla monisanaisuutta kutsuttiin sanapöhöksi. Turha syyllistyä siihen, kun suomenkielessä on sana, jonka kaikki ymmärtävät, ja jolla olisi voinut sopivasti korvata resilienssin: sisu. Juuri sisua suomalaiset tässäkin kriisissä tarvitsevat.

Englanninkielen sanalle resilience on useita suomenkielisiä vastineita, kuten joustavuus, kimmoisuus, sitkeys, sinnikkyys, lannistumattomuus, sietokyky, kestävyys ja jopa puristuskimmoisuus. Näistä lukuisista merkityksistä huolimatta sen käyttämisestä ei saavutettu mitään hyötyä, kun se täytyi kuitenkin kääntää monisanaisesti.

Mitäpä jos kirjoittaja olisi intoutunut muotoilemaan pääkirjoituksessa hieman jäljempänä olevan tekstin: ”Onnistumiseen tarvitaan kokonaisuuden outlainausta, hahmottamista ja yhtenäisyyttä. Jossain vaiheessa poikkeusoloista siirrytään uuteen normaaliin, new normal”?

Teuvo Pakkalan Lapsia-kokoelman novellissa Mahtisana (1895) esiintyy sana stiiknafuulia. Se on sana jota kukaan ei tunne. Juoksukilpailun voittanut Ville käyttää sitä itsestään. Jos hän olisi sanonut olevansa paras koko kaupungissa, väite olisi voitu kumota. Mutta miten kukaan olisi kyennyt väittämään tuollaista sanaa vastaan, jota ei oltu koskaan kuultu? (Wikisanakirja). Ville veti sanavalinnallaan potin kotiin.

Vierasperäisten sanojen käyttö lienee lähinnä turhamaista itsekorostusta hienona pidetyllä kielellä. Käytetään stiiknafuuliaa, joka ei tosin tässä jää tuntemattomaksi. Ainakin tämä käytäntö asettaa käyttäjänsä jonkinlaiseen etulyöntiasemaan, ”veljiänsä paremmaksi”, joille sitten sana hyväntahtoisesti selitetään. Sivistyssanojen käyttäjät toimivat oletettavasti usein samoin motiivein.

Tämä pääkirjoittajan pieni lipsahdus, jonka nostin esimerkiksi laajemmasta ilmiöstä, kuvaakin sitä perisuomalaista halua korostaa itseään käyttämällä jotakin vierasta hienostelevaa sanaa. Näin päästään etevien ja edistyksellisten kirjoihin ja leimaudutaan vaikkapa kansainvälisyyden edistäjäksi.

Seuraava sananparsi lienee pohjalaista perua, ja se kuvaa tätä pyrkimystä osuvasti: ”Kylillä komiasti, vaikka kotona kontaten”. Jätän sen kääntämättä, sillä uskon viestin aukeavan muutenkin

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20200321 (20200321)