Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Voiko Venäjää ymmärtää? Se toimii toisin kuin länsimaat

Uusi Suomi Pekka Pihlanto 13.4.2020

Voiko Venäjää ymmärtää, ja jos voi, niin mitä naapurimaan pitäisi tämän ymmärryksen pohjalta tehdä? Brittiläinen Venäjä-tutkija Keir Giles tarkastelee teoksessaan Moscow Rules (suomennettu nimellä Moskovan opit), miten Venäjä ajattelee ja toimii.

Gilesin mukaan lännen ei kannata edes kuvitella, että Venäjä muuttuisi joskus liberaaliksi länsityyliseksi demokratiaksi, sillä Venäjä toimii kuin imperiumi ja käyttäytyy aina tiettyjen omien lainalaisuuksiensa mukaan. Muistanemme vielä, miten eräs amerikkalainen taloustieteilijä kuvitteli opettavansa Venäjän länsimaiseksi markkinatalousmaaksi kolmessa kuukaudessa.

Iltasanomat (Arja Paananen, 12.4.) kokosi Gilesin teoksen pohjalta viisitoista ”opinkappaletta”, jotka ohjaavat Venäjän toimintaa ja joiden ymmärrys lännessä on yhä heikkoa:

”1. Älä sano, että ’ei Venäjä tekisi niin, sillä siinä ei olisi mitään järkeä’. Hylkää länsimaiset oletukset järkevästä, sillä Venäjän näkökulmasta juuri epäjärkevä voi olla järkevää. Venäjän päätöksenteko perustuu aivan erilaiselle ymmärrykselle historiasta, maantieteestä, geopolitiikasta ja maiden välisistä suhteista kuin mikä ajattelutapa länsimaissa on vallalla.”

Sanoisin, että suurin osa suomalaisista on tämän kyllä historian saatossa tajunnut. Aina on tietysti joukossa hyväuskoisia, puhumattakaan ’hyödyllisistä idiooteista’ (Leninin sanotaan käyttäneen tätä termiä Neuvostoliitolle myötämielisistä ei-kommunisteista).

”2. Venäjän toimintatapojen ymmärtämistä ei pidä sekoittaa Venäjän toimien hyväksymiseen tai anteeksiantamiseen. Venäjä toimii aina niin kuin sillä olisi etuoikeus muihin verrattuna, mutta se ei silti anna Venäjälle oikeutta tehdä niin.”

Tämän nyt luulisi tajuttavan sanomattakin. Ymmärtäminen ei suinkaan tarkoita automaattisesti hyväksymistä. Valtion häikäilemättömyys ei myöskään tee sen toimenpiteistä minkään kriteerin mukaan oikeutettua. Tosin valitettavan usein vahvemman oikeus jyrää.

”3. Venäjä ei ole koskaan yksiselitteinen. Ei ole yhtä syytä sen toiminnalle tai yhtä vastausta ”kyllä” tai ”ei”. Sanottu ja tehty voivat olla yhtä aikaa sekä totta että epätotta. Venäläinen totuus on ehdollinen ja muuttuva, ei absoluuttinen ja pysyvä. Venäläiseen arkeen kuuluu valmius kertoa valheita, jotka sekä kertoja että kuulija tietävät valheiksi, mutta molemmat käyttäytyvät silti julkisesti aivan kuin uskoisivat niiden olevan totta.”

Ehkä suomalaisessa kansanviisaudessa on kaikuja tästä ajattelusta. Esimerkiksi: ’Venäläinen on venäläinen, vaikka voissa paistaisi’, ja: ’Venäläistä veikottelet, pidä veitsi vierelläsi’. Presidentti Trump näyttää omaksuneen venäläiset toimintatavat ’vaihtoehtoisine totuuksineen’.

”4. Älä anna melun ja uhkailun hämätä. Venäjä reagoi vihaisesti, koska se haluaa parantaa neuvotteluasemiaan. Venäjä vaatii ensin vastapuolelta kokonaan tälle kuuluvan kakun ja tyytyy sitten ”hyväntahtoisesti” puolikkaaseen.”

Suomalaisessa diplomatiassa on totuttu pitämään hermot kurissa asioitaessa itänaapurin kanssa. Neuvostoaikoina linja oli toisenlainen: puhuttiin joka käänteessä rauhasta ja ystävyydestä, ja skoolattiin päälle lukemattomilla votkalasillisilla. Lännessä monet ottivat nämä puheet todesta. Neuvostoliiton mukana tämä poikkeus säännöstä poistui vähin äänin.

”5. Venäjä ei koostu yhdestä henkilöstä, ei edes Vladimir Putinista. Johtajanvaihdoksiin liittyvät kurssinmuutokset ovat isossa kuvassa vain hetkittäisiä poikkeamia. Venäjän nykyinen politiikka ei perustu niinkään Putinin henkilökohtaisiin käsityksiin ja mieltymyksiin, vaan se kumpuaa syvältä Venäjän valtion perusrakenteista ja ajattelusta.”

Tämä voi olla hienoinen yllätys monelle suomalaiselle. On totuttu siihen, että Putinin oma näkemys on yhtä kuin Venäjän näkemys. Viime aikoina kuitenkin Putinin epävarmuus ja riippuvuus kansan yleisestä mielipiteestä on päässyt esiin tiedotusvälineissä.

”6. Älä toivo ja odota Venäjän muuttumista, sillä muutos ei tapahdu välttämättä hyvään suuntaan. Historiallisesti katsoen Venäjä elää juuri nyt poikkeuksellisen vapaata kautta. Muutos huonompaan suuntaan voi tapahtua helposti, mutta muutos parempaan suuntaan on vaikeampi toteuttaa.”

On silloin tällöin todettu, että Putinin seuraaja saattaa merkitä muutosta lännen kannalta huonompaan suuntaan.

”7. Älä odota Venäjän tuntevan häpeää. Venäjä ei välitä siitä, miltä sen toimet näyttävät niistä maista katsottuina, joita se pitää vastustajinaan. Silti lännen on tärkeää osoittaa Venäjälle selkeästi aina, kun se toimii vastoin kansainvälisiä sopimuksia ja periaatteita.”

Harvemmin tulee tässä yhteydessä mieleen sellainen sana kuin häpeä. Suomi on tuominnut muiden länsimaiden mukana Krimin ja Ukrainan tapahtumat, ja yhtynyt muiden länsimaiden mukana Venäjälle asetettuihin talouspakotteisiin.

”8. Venäjä ei tee yhteistyötä tai kompromisseja hyvä hyvyyttään. Toisen osapuolen tekemät myönnytykset Venäjä tulkitsee merkiksi heikkoudesta, jota voi käyttää hyväksi. Ajatus molempia tasapuolisesti hyödyttävästä win-win-yhteistyöstä ei kuulu Venäjän toimintaan. Länsimaiden tarjoamaa molempia hyödyttävää yhteistyötä pidetään lähtökohtaisesti jopa epäilyttävänä, sillä Venäjä pyrkii aina itse voittamaan ja Venäjä uskoo myös toisen osapuolen tähtäävän aina voittoon.”

On turha odottaa miltään suurvallalta ’hyvyyttä’. Kyse on reaalipolitiikasta, ja sellaisessa tulee Suomenkin pysytellä. Presidentti Kekkosen retoriikkaan tuo sana kyllä istui hänen puhuessaan Neuvostoliitosta, mutta se oli vain retoriikkaa. Venäjän ulkopolitiikkaa luonnehtii nykyisin peittelemätön epäluulo ja voimapolitiikka.

”9. Älä oleta, että jostain aihepiiristä löytyy lopulta yhteinen etu Venäjän kanssa. Venäjän säännöt, arvot ja lait sekä Moskovan tapa ymmärtää asiat ja tapa toimia ovat säännönmukaisesti ristiriidassa läntisen käsityksen kanssa.”

Tämä on länsimaisille poliitikoille vaikea paikka, mutta suomalaiset reaalipoliitikot ovat sen – toivottavasti laajalti – sisäistäneet. Mielestäni ei silti ole mahdotonta, että jostakin yksittäisestä kysymyksestä löytyisi yhteinen etu. Ainahan politiikassa joudutaan tekemään kompromisseja, jotka osapuolet hyväksyvät paremman puutteessa.

”10. Venäjä hakee itselleen kunnioitusta pelon ja alistamisen kautta. Kyseessä on perustavaa laatua oleva ristiriita läntiseen ajattelun kanssa ja juuri siksi lännessä Venäjän toimet herättävät usein kaikkea muuta kuin kunnioitusta tai arvostusta.”

Kun odotukset ovat näin erilaiset, ei ole hämmästyttävää, että Venäjän ja lännen välit ovat kireät ja kriisiytyvät helposti.

”11. Venäjän mielestä turvallisuutta on maailmassa vain rajallinen määrä. Venäjä tuntee olonsa turvalliseksi vain, kun sillä on enemmän turvallisuutta kuin muilla ja kun muut ovat vaarassa. Turvallisuutta hakiessaan Venäjä pyrkii hankkimaan itselleen puskurivaltioita sekä heikentämään ja hajottamaan muita valtioita.”

Varsinkin Neuvostoliiton aikoina meillä puhuttiin naapurin ’legitiimeistä turvallisuusintresseistä’, eikä se ole ollut vieras ajatus sen jälkeenkään. Suomi on pidättäytynyt hakemasta Naton jäsenyyttä, ettei Venäjä ärsyyntyisi – vaikka moni uskoo, että jäsenyys lisäisi maamme turvallisuutta. Esimerkiksi Venäjän EU:ta heikentämään pyrkivä politiikka on ollut varsin näkyvää.

”12. Venäjä toimii aina niin kuin se olisi uhattuna. Taustalla on sekä uskoa jättimäiseen Venäjän-vastaiseen salaliittoon että tarkoituksellista hämäävää propagandaa. Venäjän reagointi tapahtumiin on silti molemmissa tapauksissa aina samanlaista, olipa sen usko uhkaan aitoa tai ei.”

Uhkakuva perustuu tosiaan osaltaan Venäjän luontaiseen epäluuloon ja osaltaan sen luominen on keino saada kansa pysymään valtiojohdon tukena – yhteinen vihollinen ja uhka yhdistää.

”13. Venäjän kanssa ei voi aloittaa suhteita ’puhtaalta pöydältä’. Kun Yhdysvallat ryhtyi parantamaan Venäjä-suhteitaan Georgian sodan jälkeen vuonna 2009 kuuluisalla reset-politiikalla, sovinnon ele toimi Moskovalle itse asiassa vain rohkaisun ja yllykkeen tavoin. Venäjä sai silloin voimapolitiikastaan palkkion eikä rangaistusta – mikä on johtanut sittemmin jo Krimin valtaukseen ja Itä-Ukrainan sotaan.”

Venäjän kanssa ei voi olla ”kaveri”. Lännen taholta samanlainen yrmeys, jota Venäjä osoittaa suhteissaan länteen, toimii paremmin. Tätä on lännessä ilmeisen vaikeaa ymmärtää. Neuvostoliiton aikana viljelty ’kansojen ystävyyskin’ oli ilmeisesti vain strateginen savuverho.

”14. Venäjälle on puhuttava suoraan. Venäjän ja lännen tapa puhua on niin erilainen, että siitä seuraa jatkuvasti vakava väärinymmärryksen mahdollisuus. Venäjälle osoitettujen keskeisten viestien on oltava sen vuoksi selviä ja suorasanaisia eikä diplomaattisiin kohteliaisuuksiin peiteltyjä.”

Venäjälle on puhuttava suoraan eikä kaarrellen sekä tahallisten että tahattomien väärinkäsitysten mahdollisuuden minimoimiseksi.

”15. Venäjä ei ole koskaan ”rauhan tilassa” suhteessaan länteen. Normaalit suhteet Venäjän kanssa tarkoittavat, että silloinkin Moskovasta tulee koko ajan erilaisia vihamielisiä lausuntoja ja tekoja länttä kohtaan. Lännen pitää ymmärtää, että juuri tämä onkin Venäjä-suhteiden normitila. Venäjä on itse silloin omalla ’mukavuusalueellaan’.”

Tämä on varsin lohduton näkymä, mutta ilmeisen realistinen. Se on nykyajan ’kauhun tasapaino”, jota on pyrittävä pitämään yllä niin, että se ei järky. Kumpikaan osapuoli ei halua avointa aseellista konfliktia.

—————–

Näillä mennään eli lännen ulkopolitiikassa nämä teesit on syytä omaksua ja sisäistää. Keir Giles on tehnyt länsimaille arvokkaan palveluksen analysoimalla tilanteen ja julkistamalla tulokset. Niiden avulla Venäjän käyttäytymistä voi ymmärtää ja myös pyrkiä ennakoimaan. Venäjän käyttäytymisellä on oma, tosin vaikeaselkoinen ja välillä satunnainenkin logiikkansa.

Tätä venäläisten toiminnan analyysia kutsuttiin jo Neuvostoliiton aikana kremlologiaksi. Wikipedia määrittelee sen Venäjän ja aiemmin Neuvostoliiton poliittisen johdon toiminnan ja puheiden tutkimukseksi, tulkinnaksi ja analyysiksi. Sana kremlologia viittaa Venäjän johtavien hallintoelinten toimipaikkaan, Moskovan Kremliin. Kremlologiasta on Saksassa käytössä versio Kreml-Astrologie. Astrologia viittaa tulkinnan epävarmuuteen.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20200413 (20200413)