Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Koronarajoitukset pilaavat nuoruuden?

Uusi Suomi Pekka Pihlanto 26.1.2021

Lehtien palstoilla on keskusteltu siitä, miten koronaepidemian torjuntaan tarkoitetut rajoitukset – muun muassa etäopetus – ovat vaikuttaneet koululaisten elämään. Eräs lukiolainen valitteli Helsingin Sanomissa (24.1.), että hänen paras nuoruutensa on pilattu, kun hän ei voi tavata tovereitaan, eikä käydä ’bailaamassa’.

Lukiolaisen vanhempi kirjoitti (HS 25.1.), että hänen aiemmin aktiivinen ja sosiaalinen lapsensa on etäopetuksen ja harrastusten keskeytymisen vuoksi jäänyt yksin huoneeseensa. Arvosanat ovat laskeneet reippaasti ja poissaoloja kertyy.

Tämä on varmasti aito ongelma monelle koululaiselle, mutta on myös muistettava, että koronavirusepidemia on vaarallinen ilmiö, jonka kurissa pitäminen edellyttää vastatoimia. Kyseessä on kansalaisten terveys ja henki – myös koululaisten – vaikka korona ei olekaan yhtä vaarallinen heille kuin iäkkäämmille kansalaisille. Harmiton tämä sairaus ei ole kenellekään.

Moni on todennut koronan aiheuttaneen kansalaisten ”eriarvoisuutta”. Koronaepidemia ei tietenkään ole ’reilu’, vaan se kohtelee eri alueita ja ihmisryhmiä sekä yksilöitä eri tavoin, varsin satunnaisesti. Tosin me kaikki voimme vaikuttaa tähän satunnaisilmiöön jossakin määrin.

Jos noudatamme turvavälejä, käytämme tarvittaessa maskeja, pesemme ja desinfioimme kätemme usein, noudatamme karanteeniohjeita ja käymme koronatesteissä sekä otamme rokotuksen, ehkäisemme epidemian leviämistä ja vähennämme sitä epäreiluutta, jota monet nyt koronan suhteen kokevat.

Koronarajoitusten tuoman elämänmenon kaventumisen kompensoimiseen voi kuitenkin aina hakea vaihtoehtoja. Jos oma aloitekyky ja voimat eivät riitä, vanhemmat voisivat kannustaa nuorta noudattamaan säännöllistä vuorokausirytmiä ja suositella vaikkapa kävely- tai juoksulenkkejä parhaan kaverin kanssa – tarpeen mukaan turvaetäisyyksin.

Sitten asia on tietenkin huono, jos yhtään kaveria ei ole, jolle voisi soittaa ja sopia turvallisesta yhteydenpidosta. Nuori voi kuitenkin hakea ajankulua ja lohtua korona-ajan ankeuteen esimerkiksi myös kirjallisuudesta ja internetistä. Myös opiskelusta voi saada vaihtelua ja itsevarmuutta, kunhan siihen jaksaa panostaa ja paneutua.

Suomessa on useimmilla sentään korona-aikanakin asiat suhteellisen hyvin. Ajatellaanpa, miten perusteellisesti nuoruus menee monelta pilalle sodan koettelemissa maissa tälläkin hetkellä. Suomessa viime sotien aikana monilta meni nuoruus – ja joiltakin jopa henki. Se vasta epäreilua oli.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20210126 (20210126)