Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Itsemääräämisoikeutemme EU:ssa hiipuu hanhen jätöksiin

Uusi Suomi Pekka Pihlanto 24.9.2021

Toimittaja Jonas Konstig kirjoittaa (Yle.fi 24.9.21), että valkoposkihanhien rauhoitus toimii samaan tapaan kuin tökerö ja epäuskottava propaganda aikoinaan Neuvostoliitossa. Se opetti kansalaiset avuttomiksi.

Neuvostokansalaiset tajusivat, että vallanpitäjät voivat syöttää heille mitä tahansa: jokainen näki, että asiat eivät olleet hyvin, vaikka muuta väitettiin. He oppivat avuttomaksi: on aivan sama, mitä he ajattelevat ja sanovat – se ei vaikuttanut asiaan yhtään mitään. Johtopäätös oli: antaa olla, soromnoo.

Kansalaisia vietiin kuin sitä kuuluisaa litran mittaa. Tosin on todettava, että eivät venäläiset ole koskaan itsenäisyyteen tottuneetkaan.

Toimittaja Konstigin mukaan samoin on valkoposkihanhien suojelun suhteen: ”Valkoposkihanhet opettavat meille, että sinun puistosi ei ole sinun. Vallanpitäjä määrää puistojen käytöstä. Niitä käyttävät nyt hanhet. Ja niihin ei muuten saa koskea, tai tulee näpeille”.

Tämä koskemattomuus on viety idioottimaisuuksiin, sillä edes luvalla metsästettyjä hanhia ei saa hyödyntää, vaan ne on haudattava tai poltettava. Ja hiilijalanjälki sen kun kasvaa…

Meiltä on siis viety oikeus hallita ongelmaksi muuttunutta lintukantaa. Alkuperäinen idea EU:ssa oli ns. subsidiariteettiperiaate, jonka mukaan paikalliset asiat pitää ratkaista pakallistasolla, mutta siitä on livetty.

Hanhiongelma (ja moni muu vastaava) pitäisi siis ratkaista täällä. Tämä olisi myös johdonmukaista, sillä vain paikallisesti nähdään, milloin ongelma on ryöstäytynyt sietämättömäksi.

Luonnonsuojelijoiden lobbarit ovat kuitenkin saaneet niskalenkin Brysselin päättäjistä. Tämä välistäveto merkitsee sitä, että EU:n paljon puhuttu demokratiavaje on tässäkin tehnyt uuden aluevaltauksen.

Se on vahingollista myös siinä mielessä, että tässä on taas annettu yksi argumentti EU-kriittisten perustelupakkiin. Ei ole ihme, jos esimerkiksi maanviljelijöiden keskuudessa EU-kannatus laskee kuin lehmän häntä.

Mitä olisi tehtävä? Meidän ei pidä heittäytyä neuvostoihmisten tapaan avuttomiksi ja toivottomiksi, vaan ryhdyttävä vastaiskuun. Vai eikö suomalaisilla ole enää jäljellä kuuluisaa sisua?

Toki sitä löytyy edelleen – muiltakin kuin perussuomalaisilta. Tällaiset idioottimaisuudet satavat heidän laariinsa. Ja EU nakertaa omaa perustaansa – samoin kuin viime aikaisilla lipeämisillään sopimuksista.

Kansalaisten on otettava tiukasti kantaa asiaan. Nyt EU sattuu kuuntelemaan kansaa ensi kertaa järjestämällä kansalaispaneeleja. Tulevaisuuskonferenssit alkoivat viime viikonloppuna (TS 23.9.).

Aluksi ideoita voi lähettää verkon kautta kuka tahansa. Tämän foorumin ohella kansalaiset voivat heittää muun muassa hanhenkakkaongelman mepeille.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20210925 (20210925)