Pekka Pihlanto

Ajk kotisivu Pekka Pihlanto
Trumpin tyylillä ei pärjäisi Suomen politiikassa

Uusi Suomi 12.1.218 Pekka Pihlanto

Suomalaisissa some-keskusteluissa esiintyy silloin tällöin presidentti Trumpin ymmärtäjiä, vaikka suuri enemmistö pitänee häntä täysin sopimattomana virkaansa. Viimeisimmässä heitossaan presidentti osoitti jälleen kerran laatutasonsa.

Trump oli kysynyt kongressin lainsäätäjäryhmän tapaamisessa, miksi kaikki nämä ihmiset tulevat heille p-läpimaista (shithole countries) viitaten tällä köyhiin Afrikan maihin, Haitiin ja El Salvadoriin. Hän sanoi myös, että Yhdysvaltojen pitäisi ottaa lisää ihmisistä Norjasta ja sen kaltaisista maista (IS 12.1.).

Selvää lienee, että Suomessa tällaisen kommentin esittänyt poliitikko tai muu kansalainen istuisi oikeudessa vastaamassa tiettyihin kansanryhmiin kohdistuvasta vihapuheesta, ja saisi sakkotuomion. On mahdotonta kuvitella, että Suomen – tai minkään muun eurooppalaisen maan – valtionpäämies esittäisi vastaavan lausunnon. Edes presidentinvaaliehdokas ei voisi meillä päästää suustaan sellaista sammakkoa. Rivipoliitikoista ei sen sijaan voi olla aivan varma.

Trumpkaan ei käyttänyt sentään tällaista kieltä vaalikampanjassaan, mutta toisaalta hän julisti monesti sen yhteydessä: "Let's make America great again!". Sitä käytti myös Ronald Reagan vuoden 1980 kampanjassaan.

Miltä vastaava kuulostaisi suomalaisen poliitikon, vaikkapa presidenttiehdokkaan sanomana: Tehdään Suomi suureksi jälleen! Taitaisi syntyä ulkopoliittinen skandaali ja kriisi, sillä suur-Suomella on historiallisesti kolkko kaiku suomalaisten – ja venäläistenkin korvissa. Meillä ollaan jopa niin herkkiä suomalaisuuden suhteen, että Suomen lippu hihamerkkinä tulkitaan provokaatioksi.

Trumpin muuripuheet olisivat yhtälailla herkkää räjähdysainetta Suomen politiikassa. Ja onhan vastaavaa meillä kuultukin "rajat kiinni" -muodossa, mutta ei sentään presidentin linnan suunnasta.

Vanhat roomalaiset sanoivat: mikä sopii Juppiterille, ei sovi härälle, eli joillekin sallitaan sellaista, mitä ei sallita kaikille. Yhdysvallat ja Suomi ovat tietenkin kulttuureiltaan ja lainsäädännöiltään kovin erilaisia maita. Trumpin puheita kyllä kauhistellaan hänen kotimaassaankin, mutta mediassa ei ole näkynyt tietoja siitä, että häntä oltaisiin vetämässä niistä juridiseen vastuuseen. Mahdollista vehkeilyä venäläisten kanssa tosin tutkitaan.

Eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen voidaan kuitenkin sanoa, että Yhdysvaltojen presidentiksi on lipsahtanut sivistymätön ja tietämätön moukka. On vaikea nähdä hänessä "tasapainoista neroa", jollaiseksi hän on itseään luonnehtinut.

Amerikan kilpailuyhteiskunnassa minkä tahansa kisan voittaminen on niin perusluonteinen asia, että se korvaa yksilön monet puutteet. Samoin rikkauksien haalimisessa onnistuminen on amerikkalaisille todistus ihmisen paremmuudesta, jopa nerokkuudesta. Yhdysvalloista on maailmalle tullut paljon hyvää, jos pahaakin, mutta kuten Trumpin tarjoama esimerkki osoittaa, amerikkalaisuudessa on omat eurooppalaiselle käsittämättömiksi jäävät ulottuvuutensa.

Pekka Pihlanto
Turku
Kirjoittaja on liiketaloustieteen, erityisesti laskentatoimen professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulusta (Turun yliopisto).

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela


Asko Korpela 20180112 (20180112)