Timo Uotila 
Venäjä on ikuinen arvoitus

Karjala-lehti 4.5.2006
  • Palautetta
  • Lähetä palautetta!

  • Viime päivinä Venäjän rajalla on suomalaisten autoilijoiden kärsivällisyyttä koeteltu uusilla mielivaltaisilla maksuilla. Mutta itärajalla suomalaisilla on pitkä pinna. Kotona ja lännessä härmäläiset herättävät pahennusta kitupiikkeinä, joilta ei tipu juomarahoja. Mutta Pietarin porteilla olemme valmiita vaikka millaisiin lahjuksiin. Tämä on omituinen osa suomettuneisuutta, jonka venäläiset tuntevat ja josta he ottavat irti kaiken hyödyn. 

    Jo tsaarien aikana sanottiin, että Venäjällä tapahtuu asioita, joiden yksinkertaisesti ei pitäisi voida tapahtua. Jotkut ajattelivat, että neuvostovalta toisi Venäjälle Marxin oppien mukana eurooppalaiset tavat. Mutta pian huomattiin, että eurooppalaisten oli, jos mahdollista, vielä vaikeampi ymmärtää Neuvostoliiton omituisuuksia. Kremlologit yrittivät selittää idän ilmiöitä – mutta useimmiten pieleen menivät nuokin ennusteet. Jopa Neuvostoliiton luhistuminen tuli kaikille yllätyksenä. 

    Kun sitten Neuvostoliitto oli romahtanut, kuviteltiin länsimaisuuden ja demokratian vihdoinkin rantautuvan Moskovaan. Kova kapitalismi löysi nopeasti tiensä ”sosialismin mallimaahan”. Mutta viimeaikaiset tapahtumat osoittavat, että Venäjällä tapahtuu yhä vielä asioita, joiden yksinkertaisesti ei pitäisi voida tapahtua. 

    Näinä päivinä on kulunut 20 vuotta Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Ajoin silloin Saabillani Ruotsin poikki Tukholmasta Göterborgiin ja takaisin. Matkan aikana kuulin Ruotsin radiosta hälyttäviä tietoja radioaktiivisuuden kohoamiseta. Ensin arvelivat, että jossakin Ruotsin ydinvoimalassa oli tapahtunut vuoto. 

    Ruotsi olikin ensimmäinen maa, joka kertoi Tshernobylin onnettomuudesta. Tämän myöntää myös silloinen Neuvostoliiton ykkösmies Mihail Gorbatshov nyt pari kymmentä vuotta myöhemmin laatimassaan kirjoituksessa, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 21.4.06. Gorbatshov väittää, että neuvostojohto ei yrittänyt salailla onnettomuutta: ”Mitään salattavaa ei ollut, koska emme yksinkertaisesti saaneet mitään varmaa tietoa onnettomudesta puoleentoista vuorokauteen.” Uskoo ken voi. Jos tuo oli avoimuuden eli glasnostin aikaa, voi vain kuvitella, mitä oli stalinistinen ”punainen hämärä”. 

    Gorbatshov arvioi kirjoituksessaan, että Tshernobyl oli ehkä glasnostia suurempi syy Neuvostoliiton romahtamiselle. Hänen, jos kenen, luulisi tietävän. 

    Neuvostoliiton luhistumisen jälkeisinä ensimmäisinä vuosina karjalaisissa ja monissa suomalaisissa heräsi toivo, että sotien vääryydet saataisiin vihdoinkin neuvottelupöytään. Mutta Suomen valtiojohdon pysähtyneisyyden vuoksi niin ei käynyt. 

    Vuosituhanten vaihteessa Venäjä ryhtyi rakentamaan suuria öljysatamia vanhalle suomalaiselle maalle. Se oli jo sinänsä ikävä asia. Mutta se merkitsee myös sitä, että Suomenlahdesta ja Itämerestä tulee yhä vilkkaampi öljynkuljetusväylä. Todella suurien öljyonnettomuuksien vaara kohoaa kaiken aikaa. Venäjän valtakunta on vetäytynyt Suomenlahden perukoille, mutta sen alukset kulkevat yhä entiseen tapaan Itämerellä. Enemmän kuin sota-aluksia pelätään nyt öljytankkereita. 

    Tässä tilanteessa Suomi sai yllättävän tarjouksen. Venäläiset haluavat sähkökaapeliyhteyden yli Suomenlahden pohjukan vaaralliseksi tiedetyn ydinvoimalan Sosnovyi Borin liepeiltä Kotkaan. Parhaillaan lasketaan, miten kannattava tuollainen sähkökaapeli olisi, sillä venäläiset tarjoavat edullista hintaa. 

    Mutta monia suomalaisia arveluttaa ennen kaikkea lisääntyvä riippuvuus Venäjästä ja sen riskialttiista energiasta. Toisaalta hintakilpailu tekisi hyvää Suomen sähkömarkkinoille, joita Fortum hallitsee aivan liian omavaltaisesti. 

    Kesken näiden neuvottelujen ja laskelmien toinen venäläinen energia-alan toimija tuli ja julisti, että sähkökaapelitarjous on pelkkää bluffia, koska Pietarin seudulta ei riitä sähköä vientiin, päinvastoin. 

    Hetkessä kävi ilmi, että Suomi oli joutunut keskelle taistelevien venäläisten oligarkkiryhmittymien käsirysyä. Suurkapitalistien välinen kamppailu on Venäjällä veristä ja julmaa. Maan yksinvaltiaalla Vladimir Putinilla on sormensa tässäkin pelissä. 

    Venäjä ei todellakaan ole tavallinen eurooppalainen demokratia. Tshetshenian barbaarinen sota on luku sinänsä. Vähemmistöjen asema on vaikea myös monissa muissa Venäjän osissa. Meille tuottaa murhetta kuulla uutisia Venäjän suomensukuisten kansojen ahdingosta. Vähemmistöaktivistien toimintaa on vaikeutettu pelottelulla ja pahoinpitelyillä, pahemmallakin. 

    ­Näinä aikoina myös venäläinen lentokone loukkasi Suomen rajaa Porvoon edustalla. Venäjä on yhä edelleen Venäjä. Siellä voi tapahtua milloin tahansa mitä tahansa. Mutta sehän ei ole mikään uutinen – paitsi suomalaisille. 

    * Timo Uotila on vapaa toimittaja, joka on työskennellyt mm. Yleisradiossa. 
     
     

    Timo Uotila 

    timo.t.uotila@kolumbus.fi
     
     

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Timo Uotila



Uotila Timo 20060505 (20060505) o  Asko.Korpela@nbl.fi o Webmaster