Ylä-Liedenpohja Jouko 
Telian vaihtotarjous Sonerasta ei ole rehti

Julkaistu: Helsingin Sanomat, Talous, Vieraskynä 25.10.2002

Telia tarjoaa puolitoista omaa osakettaan yhdestä Soneran osakkeesta. Soneran ja Telian toimintaa kuvaavista taloudellisista tiedoista voi tehdä vain sen johtopäätöksen, että vaihtosuhde ei ole Soneran osakkeenomistajien kannalta alkuunkaan rehti. 

Vaihtosuhteesta sovittaessa Telian kurssissa oli jäljellä vielä aimo annos teknokuplaa, minkä jälkeen kurssi on romahtanut vieden Soneran mukanaan. 

Soneran vaikeuksissa umts-lupien alaskirjauksineen monelta sijoittajalta jää huomaamatta se, mitä yhtiö saa aikaan ennen viimeistä riviä rumentavia poikkeuksellisia eriä. Ei anneta niiden hämätä vaan poimitaan se liiketoiminta, joka tuo Soneraan rahat, ja katsotaan lopuksi muiden liiketoimintojen arvo. 

Kotimainen matkaviestintä sekä kotimaan ja ulkomaan puhelujen välitystoiminta ovat Soneran liiketoiminnan ydin ja kasvaneet vakaasti. Niiden liikevoitto oli viime vuonna 585 miljoonaa euroa. 

Kertomalla se osakemarkkinoiden pitkän aikavälin tasapainoa vastaavalla arvo/voitto-suhteella, luvulla 15, liiketoimintojen arvoksi saadaan 8.8 miljardia euroa. Vähentäen siitä Soneran nettovelat 2.2 miljardia (kaikki velat vähennettynä rahoitusomaisuudella) Soneran arvo on 6.6 miljardia eli 5.9 euroa osaketta kohti. Tämän vuoden alkupuoliskolla näiden liiketoimintojen liikevoitto on kasvanut viime vuoden vastaavasta jaksosta seitsemän prosenttia, eli niiden arvoa voi pitää 9.4 miljardina eurona, ja Soneran osakkeen arvona 6.6 euroa. 

Telia liikevoitto viime vuodelta oli osaketta kohti vain 0.2 euroa, joka pääomitettuna samalla luvulla tuottaa Telian osakkeen arvoksi 3 euroa. Se on myös Telian tämänhetkinen pörssihinta, koska Telia on nettovelaton. Telian viimevuotista liikevoittoa voi pitää edustavana, kun luetaan pois omaisuuden myynneillä saadut poikkeukselliset liikevoitot 1998 ja 2000. 

Soneran 6.6 euron arvoisella osakkeella pitäisi siten saada vaihdossa 2,2 Telian osakkeita. Silloinkin Soneran kansainvälinen matkaviestintä Baltiassa, Turkissa, Venäjällä ja muissa entisissä IVY-maissa sekä palveluliiketoiminnat kuten SmartTrust, Zed, ja Plaza menisivät ilmaiseksi. Jokainen niistä on kuitenkin myytävissä positiiviseen hintaan. Mitään ei tarvitsisi lahjoittaa ilmaiseksi, jos Sonera pilkottaisiin. Myös alaskirjatut UMTS-luvat menisivät ilmaiseksi, vaikka niiden optioarvo on melkoinen. Yhdessä näiden osien arvo vastannee hyvin Soneran nettovelkojen arvoa. 

Soneran osakkeen oikea arvo ilman Teliaa olisi siten noin yhdeksän euroa. 

Telian liikevoitto on tämän vuoden alussa laskenut viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna. Telian liiketoiminnan kasvumahdollisuudet eivät muutoinkaan ole Soneran veroiset. Siksi Sonera tulisi itse asiassa pääomittaa Teliaa korkeammalla aarvo/voitto-kertoimella. Rehti vaihtosuhde tarjottuun nähden olisi siten kaksinkertainen eli kolme Telian osaketta yhtä Soneran osaketta kohti. 

Yhdenkään Soneran kotimaisen eikä ulkomaisen osakkeenomistajan ei siten kannata hyväksyä Telian vaihtotarjousta. Sen voi vielä peruuttaa kirjallisesti tarjousaikana, jos on jo ehtinyt jättää hyväksynnän pankkiinsa. 

Sonera itsenäisenä on jokaiselle osakkeenomistajalle ja veronmaksajille paljon arvokkaampi kuin Telian osana. Telia on hyvä yhtiö upottamaan kaapelia mereen ja maahan, mutta se ei osaa tehdä sillä businestä. Telian vaihtotarjouksen hyväksyminen osoittaisi suurta taloudellisen tajun autiutta maassamme. 

Soneran myynnin Telialle voi ymmärtää vain sillä, että valtion sijoitus Soneran osakeantiin viime syksynä halutaan kuitata, koska koko Soneran "arvon kasvattaminen" osoittautui poliittiseksi katastrofiksi. Poliitikkojemme halu päästä eroon Sonerasta hintaan millä hyvänsä olisi paremmin toteutettavissa lahjoittamalla kullekin suomalaiselle 110 Soneran osaketta ja panemalla loput osakkeet valtion eläkevastuuvajeen katteeksi. Tarjotun vaihtosuhteen 1,5 sisältämä lahjoitus Telian omistajille on arvoltaan alaskirjattuja umts-lupia suurempi. Myötäjäisiä ei ole ollut tapana maksaa enää vuosikymmeniin. 

Soneran naittamisessa Telialle on kyse puolustustaistelusta. Itsekkäistä syistä Churchill ja Roosevelt lupasivat Suomen Stalinille Teheranin konferenssissa. Hautaan jo mennyt ja menossa oleva sukupolvi päätti toisin ja löi Stalinin joukot Tienhaaran, Ihantalan, Vuosalmen, Nietjärven ja Ilomantsin ajallisesti peräkkäisissä ratkaisutaisteluissa kesällä 1944. Soneran osakkeenomistajat tarvitsevat nyt samanlaista lujuutta. Yhdenkään ei kannata antautua. 

Sonera on rakennettu vuosikymmenten varrella puhelimen käyttäjien maksamilla monopolihinnoilla ja veronmaksajien varoilla. Tarjousesitteessä Goldman Sachs vakuuttaa vaihtosuhteen osakkeenomistajien kannalta rehdiksi, aivan kuin Churchill ja Roosevelt pitivät gentlemannitekona antaa Suomi Stalinille. Oletteko koskaan kuulleet investointipankkiirista, joka olisi ottanut vastaan pienemmän palkkion vakuutettuaan kirjallisesti, että päämiehen neuvottelema vaihtosuhde ei ole rehti? 

Soneran ympärillä tapahtuva taloudellinen hölmöily voisi vihdoinkin päättyä. 

Kirjoittaja on kansantaloustieteen professori Tampereen yliopistossa

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Jouko Ylä-Liedenpohja ja kopion Asko Korpela



Asko Korpela 20021219 (20021219) o o AJK kotisivu