Simola Seppo
AAMUHARTAUS 19.12.2007

Seppo Simola viestintäjohtaja Helsinki

En usko kirkkoon. Uskon Jumalaan. Kirkko ei ole uskoni kohde. Jumala on.

Siitä puhutaan nykyään paljon ja usein hyvin kielteiseen sävyyn. Sitä arvostellaan monenlaisista asioista, usein ihan vastakohtaisistakin syistä. Joku sanoo, että kirkko on vanhoillinen ja juuttunut paikoilleen. Toinen taas on sitä mieltä, että kirkko muuttuu liikaa, ei pidä kiinni vanhoista arvoistaan ja tavoistaan. Yksi sanoo, että kirkko on rikas, eikä auta varoillaan hädässä olevia tarpeeksi. Toinen taas, että kyllähän kirkko paljon auttamistyötä tekee, mutta ei kerro tarpeeksi tekemästään työstä. Sitten on vielä kolmas joka rientää sanomaan, että jos kirkko kertoo tekemästään hädänalaisten auttamisesta, se tekee sen vain kiillottaakseen kilpeään ja parantaakseen julkista kuvaansa. Teet niin tai näin, aina menee väärinpäin.

Kirkon ympärille on syntynyt kielteinen ilmapiiri. Sen myötä viime vuosina hyvin monet ovat jättäneet kirkon ja näyttää siltä, että suuntaus jatkuu, kirkon jäsenmäärä vähenee. Kirkon jättämiseen tuntuu riittävän pienikin syy, jokin sana tai yksityiskohta kirkon toiminnassa, mikä ei mene juuri jonkun henkilön mielen mukaisesti. Kun asiaa on oikein tutkittu, on havaittu, että oikeasti keskeisin syy siihen, miksi ihmiset kirkon jättävät, on se, että kristillisellä uskolla ei ole heille merkitystä. On sitten pienempi joukko, jotka jättävät kirkon siksi, etteivät hyväksy kirkon linjauksia tai ovat muuten tyytymättömiä johonkin kirkossa. Onpa niitäkin, jotka sanovat, että he eivät tarvitse kirkkoa uskonsa tueksi, vaan voivat kyllä pitää yhteyttä Jumalaan ilman tällaista yhteisöäkin.

On kyllä rehellisesti myönnettävä, ettei kirkossa kaikki ihan kohdallaan olekaan. Paljon on kummallista, paljon on tehotonta ja paljon sellaista, mitä ei tarvittaisi lainkaan. Kun monet tuntevat, ettei uskolla ole heille mitään merkitystä, niin ainakin sen välittämisessä kirkko on epäonnistunut.

Vaikka kirkko ei kaikin kohdin niin häävi ole, on kuitenkin vaikea ajatella elämää ilman sitä. Tehdäänpä mielikuvitusharjoitus, mitä tapahtuisi, jos kirkko lakkaisi olemasta ja toimimasta. Ketään ei kastettaisi, ketään ei siunattaisi haudan lepoon, ei olisi sielunhoitajia kuuntelemassa ihmisten murheita, ei kristillistä palvelutyötä lähimmäisen hädän lievittämiseen, ehtoollista ei jaettaisi missään ja niin edelleen. Kirkkorakennukset jäisivät tyhjilleen tai niitä muutettaisiin ravintoloiksi, museoiksi tai konserttisaleiksi. Tuntuu kyllä kolkolta.

Ihminen tarvitsee kirkkoa. Ei kirkon itsensä takia vaan siksi, että kirkolla on paljon sellaisia välineitä, joilla se voi auttaa ihmistä löytämään elämäänsä uskoa, toivoa ja rakkautta. Jotkut kyllä sanovat, että voivat uskoa Jumalaan ilman kirkkoakin. Voi sitten kumminkin olla niin, että uskosta löytää enemmän, kun sitä saa harjoittaa yhdessä toisten kanssa. Usko, toivo ja rakkaus voivat syntyä ja syventyä ihan toisella tavalla toisten ihmisten rinnalla kuin yksin ollen. Toki voimme hiljentyä ja rauhoittua Jumalan edessä yksin, ei siinä mitään vikaa ole. Hiljentyminen ja rauhoittuminen yhdessä toisten kanssa saattaa kuitenkin antaa vielä enemmän. Voimme toki pohtia uskon ja elämänkatsomuksen kysymyksiä yksinkin, mutta yhdessä toisten kanssa niiden pohtiminen saattaa kuitenkin antaa vielä enemmän. Voimme toki rukoilla yksin ja niin meistä suurin osa tekeekin, mutta yhdessä rukoileminen saattaa kuitenkin antaa vielä enemmän.

 

Rukoilemme yhdessä:

Herra me olemme sinun edessäsi tässä jokainen yksin, mutta kuitenkin yhdessä, yhtenä seurakuntana, yhtenä kirkkona, vaikka olemmekin hajallaan radioittemme ääressä. Kiitos sinulle siitä, että saamme yhdessä rukoilla sinua. Kiitos kirkosta, vaikka vajavaisestakin, jolle olet antanut niin monia välineitä uskomme syntymiseksi ja syventämiseksi. Kiitos, että olet antanut meille toinen toisemme tueksi uskon, toivon ja rakkauden tiellä. Amen.

 

Virsi 454

Asko Korpela 20071220 (20071220) o Ajk kotisivu o keskustelu o WebMaster