Turun Sanomat
Suomen lapsille taas oma Kalevala

Siitä seppo Ilmarinen, 
takoja iän-ikuinen, 
takoa taputtelevi, 
lyöä lynnähyttelevi. 
Takoi Sammon taitavasti: 
laitahan on jauhomyllyn, 
toisehen on suolamyllyn, 
rahamyllyn kolmantehen, 

kerrotaan Kalevalassa.

STT Tuonen tytti, Manalan matala neiti pesee pyykkiä Tuonen mustassa joessa Pirkko-Liisa Surojeginin kuvituksessa.

Helsinki (STT) Torstaina ilmestynyt Suomen lasten Kalevala sanoo saman suorasanaisesti: "Sampo, kirjokansi, oli vihdoinkin seppo Ilmarisen alasimella. Riemuissaan hän takoi sammon taitavasti: yhteen laitaan jauhomyllyn, toiseen suolamyllyn ja kolmanteen laitaan rahamyllyn." Otavan julkaisema kirja sisältää kaikki kansalliseepoksemme tarinat ja runsaasti näytteitä eepoksen runokielestä.

 

Seikkailut nykykielellä

Seikkailut ja tapahtumat on nykykielelle kirjoittanut kouluneuvos Kirsti Mäkinen ja teoksen on kuvittanut Pirkko-Liisa Surojegin. Kirsti Mäkinen arvelee, ettei pelkkiin runoihin ja säkeisiin perustuva Kalevala jaksa kiinnostaa lapsia ja nuoria. - Heitä kuitenkin kiehtoo fantasiakirjallisuus, ja Kalevalan vauhdikkaat kertomukset nykykielellä kiinnostavat varmaan uudella tavalla. Teos on tarkoitettu lapsille esikouluikäisistä alkaen, mutta myös nuorille. Sekä tietenkin lasten vanhemmille, jotka hekään eivät enää välttämättä muista esimerkiksi, kuka sen kivisen leivän leipoikaan ja kenelle.

 

Kymmeniä laitoksia

Kalevalasta on Suomessa ilmestynyt kymmeniä laitoksia, osa koulukäyttöön, osa taiteilijoiden kuvittamia loistopainoksia. Suorasanaisesti Kalevalan tapahtumat ovat tulleet suomalaisille tutuksi esimerkiksi Topeliuksen Maamme kirjasta, jota käytettiin kansakouluissa vuosikymmenien ajan. Lapsille laadittuja Kalevala-julkaisuja ovat olleet muun muassa 1950- ja 60-luvuilla laaditut Martti Haavion1 Kalevalan tarinat ja 2Aili Konttisen Lasten kultainen Kalevala sekä Mauri Kunnaksen1 Koirien Kalevala vuodelta 1992. - Luokanopettajat ovat pitkään toivoneet nykyajan lapsille omaa Kalevalaa niin opetuksen tarpeisiin kuin lasten omaan kotikirjastoon. 2000-luvun lapset ansaitsevat oman Kalevalansa, Kirsti Mäkinen sanoo.

 

Ilmarisen ilkeä emäntä

Kiven leivän sisään leipoi muuten seppä Ilmarisen emäntä kiusatakseen näille orjaksi myytyä Kullervoa. Karjaa kaitsemaan pannun Kullervon kosto eväsleivän sisällöstä oli hirmuinen. "Kullervo ajoi karjan suohon ja houkutteli sudet ja karhut lehmiä raatelemaan. Sitten hän loitsi itselleen uuden karjan susista ja karhuista ja ajoi kauhean laumansa Ilmarisen pihamaalle. 'Repäise emännän reisi, pure puolikas pohkeesta, kun paha vaimo istahtaa lypsämään lehmiään', Kullervo huusi vihassa pedolleen", kertoo 1Suomen lasten Kalevala.

 

Päivitetty: 01:10:34 22.02.2002 Copyright © 2002 Turun Sanomat

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle tähän

Kirjoita palauteteksti tähän


Kirjoita nimesi tähän

..ja sähköpostiosoitteesi tähän

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20020227 (20020227) o o AJK kotisivu