|
Kennedyn lentokentällä
Sherman McCoy oli vietettyään viikon illat nuhteettoman perheenisän elämää – tosin siitä yksinkertaisesta syystä, että rakastajatar Maria oli ollut Italiassa- päättänyt mennä Mariaa vastaan Kennedyn lentokentälle ja ilmoittanut puolisolleen Judylle viipyvänsä myöhään töissä.
Pientä pohdintaa aiheutti auton paikoitus, sehän oli Mercedes ja kaikkien autovarkaiden unelma. Ja jos auto varastettaisiin, mitä hän sanoisi Judylle. Toisaalta, kun hän nyt oli ollut niin nuhteeton, ei hänen oman autonsa käytöstä mitään meriselitystä tarvinnut antaa.
Tulevien matkustajien joukosta Maria erottui vaivattomasti sekä ulkonäkönsä että asunsa vuoksi. Innostuneena Sherman toivotti hänet tervetulleeksi ”Hei beibi!” Mariasta tervehdys oli yllättävä, ei oikein sopinut sanojalleen eikä hänkään, eurooppalaiseen tyylikkyyteen verhoutunut leidi,
olisi ensimmäiseksi halunnut kuulla herättävänsä mielikuvaa liian helposti lähestyttävästä ”beibistä”. Mariaa oli jo tarpeeksi nöyryyttänyt hänen vierustoverinsa lentokoneessa yrittämällä keskustella Christopher Marlowesta ja Faustista. Sherman kysyi, oliko vierustoveri, britti, yrittänyt flirttailla ja sai näin Marian hyvälle tuulelle: ”No tottakai!”
Miettiessään sitä, miten kaikki maailman kansalaiset halasivat New Yorkiin ja tietäen itse kuuluvansa voittajiin,Wall Streetin ja Park Avenuen ihmisiin Shermanin tarkkaavaisuus herpaantui ja hän lähti ajamaan väärää tietä.
Saamme kuvauksen New Yorkin painajaismaisesta liikenteestä ja sen valtaisista tiejärjestelyistä alikulku- ja ylikulkuramppeineen. Sen sijaan että olisivat päätyneet Manhattanille, Sherman ja Maria havaitsivat olevansa Bronxissa. Tässä siis kytkentä toisessa luvussa esiteltyyn Lawrence Kramerin maailmaan.
Seitsemän- kahdeksankerroksisia asuinrakennuksia, ei ensimmäistäkään elonmerkkiä, kokonaisia korttelirykelmiä ilman ainoatakaan pystyyn jäänyttä taloa, nyt kaatumaisillaan oleva kulmatalo, jalkakäytävällä muutama ihminen: ”Sherman, missä me ollaan?”
Onnettomuus
Tuntemattomassa tielabyrintissa ajoradalla oli yhtäkkiä pyörä. Sherman pysäytti auton ja lähti nostamaan pyörää pois tieltä, kun Maria huusi varoituksen ja Sherman näki miten kaksi nuorukaista lähestyi. ”Hei, tarttetko apuu?” Sen verran Sherman oli newyorkilainen ja tunsi kaupunkiaan, että avuntarjous iltamyöhällä Bronxissa ei herättänyt hänen luottamustaan. Hän yritti torjua suuremman nuorukaisen heittämällä autonrenkaan tätä kohti. ”Avuntarjoaja” rojahti renkaan päälle. Maria oli siirtynyt kuljettajan paikalle, käynnistänyt auton ja Sherman hyppäsi kyytiin. Rotevampi pojista yritti avata auton oven, mutta kun se ei onnistunut, heitti renkaan autoa kohden. Auton väistöliikkeissä hontelompi pojista oli joutunut auton töytäisemäksi eikä häntä enää näkynyt, kun Maria kiihdytti auton hurjaan pakovauhtiin.
Ei vain Maailman Valtias vaan Mies
Lopulta tie Manhattanille löytyi. Sherman arveli, että heidän tulisi ilmoittaa päällekarkauksesta ja siitä, että toinen hyökkääjistä oli jäänyt auton töytäisemäki. Maria oli jyrkästi toista mieltä. ”Ai, että nauttisivat, jos pääsisivät meihin käsiksi, poliisit” sanoi Maria.
Lopulta tapahtuman nostattama adrenaliini purkautui rajussa rakastelussa ja Sherman palaili kotiin riemukkaissa tunnelmissa: hän oli pelastanut naisensa, kokenut täydellistä rakkautta, hän oli mies. Tässä euforisessa tunnelmassa vain autotallin vartijan liiallinen tuttavallisuus häiritsi jonkin aikaa, mutta sekin pyyhkiytyi mielestä voittotunnelman ylivertaisuudessa.
|