Kurssijuhla 20010903

Ensin mentiin Kps eli kirjanpitosaliin. [Mikä olikaan nykyinen nimi?] Siellä Unto Virtanen piti meille ensimmäisellä vuosikurssilla kirjanpidon harjoituksia [onkin omalta osaltani ainoa 'lauantaityö';  missään harvoista - oikeastaan vain HKKK - työpaikoistani ei lauantaityötä tehty]. Muistaneeko kukaan, kuinka kadun toisella puolella ikkunassa joku tyttöihminen otti kohta kahdeksan jälkeen eevan puvussa ilmakylpyjä? Sen varmasti muistaa jokainen, kuinka Unto oli leppoisa setä ja puhutteli meitä: 'Tytöt ja pojat!'.

Nyt meitä puhutteli kauppakorkeakoulun nykyinen rehtori Eero Kasanen ja kertoi opinahjon asemasta Eurooppalaisissa ympyröissä. Silloin omana opiskeluaikanammekin amerikkalaisuus oli kyllä päällimmäisenä kaupallisuuden mallina, mutta eurooppalainen 'yhteisrintama' puuttui. Nyt tuntuu olevan tärkeä. Tärkeitä tuntuvat olevan myös kaikenlaiset rankeeraukset ja sertifikaatit ja tutkintojen yhteiset standardit. Tuntuu luonnolliselta nykymaailmassa. On onnenpotku kauppakorkeakoululle, että on saatu Turusta mies pomoksi. Luulen, että on pätevin kaikista näkemistäni.

Sitten Sirkka, oma edustajamme EUn talouspolitiikan johtoelimissä, selvitteli meille kovin tuttuun tyyliinsä ECBn tehtäviä, Euron käyttöönoton merkitystä ja tämän hetken talousnäkymiä. Olen pitänyt linkkilistaa Sirkan esitelmistä maailman joka kolkalla. En kuitenkaan ole viime talven jälkeen tullut päivittäneeksi. Täytyy koettaa tehdä se lähi aikoina.

Sitten alkoi lyhyt kierros äskettäin aivan upeasti remontoidussa talossa, jossa joku sanoi käyneensä viimeksi 40 vuotta sitten (kuka olikaan?). Suuressa luentosalissa (200, nykyään [toistaiseksi] Nokia-sali) käytiin. Olisinpa tullut ajatelleeksi etukäteen! Olisin räväyttänyt esiin viimeisen luentoni tässä salissa. Yritin nytkin tuloksetta avata nettiyhteyttä. Tästä se kuitenkin aukeaa! - erityisesti viimeinen luento tästä - niin tai sen selostus tästä. Käväisimme myös hallintosiivessä. Jotkut huomasivat eron entiseen: nyt pitkän käytävän takaseinä onkin lasia ja vastapäinen talo näkyy kanslerin sisäänkäynnin takaa.

Siirryttiin varsinaiselle juhlapaikalle 'Proffa' ravintolaan, jonne 69 hengen joukkomme juuri sopivasti mahtuikin. Pitkään aikaan en ole niin peusteellisesti sählännyt kuin juhlapäivänämme. Varmaan 5 tuntia tein ohjelmaa, joka prittasi ennakkoilmoittautumisten perusteella 'juomakupongit' eli viinakortit. Painetut nimet olivat aivan turhaa vaikeuttamassa niiden jakamista. - Vieläkin hävettää. Jotenkin lähdin ajattelemaan koko asiaa ihan väärästä päästä.

Häiriköinnistäni huolimatta päästiin kuohuviinilasiin käsiksi ja kilistelemään ja turinoimaan ja vähitellen myös pöytiin ja illalliselle. Olisi pitänyt tehdä sellainen suositus, että jokainen ruokalaji tulee nauttia niin että oikealla, vasemmalla ja vastapäätä istuu eri henkilöt kuin edellistä herkkua nauttiessa. Kuinka hyvin mahtaisi onnistua? Oliskohan tässä apua etukäteen suoritetusta plaseerauksesta? - Sopii miettiä seuraavaksi kerraksi. - Tällaiseen olisi kyllä aihetta, sillä monen kanssa tuli päiviteltyä, että ei tässä nyt tarjoutunutkaan tilaisuutta jutella. Mutta onhan meillä sähköposti - onneksi sentään aika monella. Ehdottaisin myös, että kukin omantuntonsa mukaan antaisi tietoja itsestään, kertoisi yhteisiä muistoja. Tässä on siihen mahdollisuus. Jokunen on jo luvannutkin. Itse olin ajatellut laatia muistelot siitä, mitä jäi oppimatta, mutta se pahuksen viinakortti vei sen ajan, jonka olin tähän tarkoitukseen varannut. - Saisiko tuon vielä aikaan? - Tod itsepaljastus, tosin jo vanhentunut löytyy tästä.

Kuvia otin oikein urakalla, tavoite oli: levy täyteen. Ja täyteenhän se tuli, 130, joista vain parikymmentä raakkasin. Varmaan ennakkoilmoittautumistietojen anstiosta osasin antaa nimetkin luultavasti melko hyvin kohdalleen. Toivon, että saan korjauksia, jos on virheitä. Omasta mielestäni tämä on paras kuvasarjani. Tässä on toiseksi paras: HKKKn avajaisillalliset 1998 ja tässä kolmas: E78 kurssijuhla, johon hoksasivat kutsua vanhan opettajansa [Harmittaa, ettei tullut tätä hoidetuksi: Fedi on entistä ärhäkkäämmässä vedossa].

Lopussa juhla sai vielä aivan mainion käänteen. Kovin mukavasti mieltä läikähdytti Orkon räväkästi vetämä vanhan mallin yhteislaulu. Ja vieläkin parempaa seurasi, tilaisuus muuttui ihan kulttuuritapahtumaksi, kun Martti Yli-Renko pyysi puheenvuoron ja lausui pitkän pätkän Eino Leinon Hymyilevästä Apollosta. Mikä olisikaan paremmin meille sopinut! Ja miten mahtavalla taidolla se esitettiinkään! Kyllä kaikui taustalla kalpeana ja kovalta kalskahtavana mielikuvana Ture Juntun aikoinaan niin suosittu esitys radiossa uudenvuoden yönä. Mikä onkaan miehiään tämä Martti? Pari päivää aikaisemmin olin kuullut haltioituneita lausuntoja hänen golf-taidoistaan. Itselleni muistui mieleen, kun viimeisenä opiskelukeväänä kyseli minulta, että joko olin postiin pestautunut. Kun ihmettelin, miksi juuri postiin. 'Olisi varmaan käyttöä viisikieliselle miehelle postimerkkien nuolemisessa'. Saattaa kuulostaa vähän kornilta kohteliaisuudelta, mutta itse koin sen silloin ja vieläkin muistan toiseksi parhaana kohteliaisuutena kielitaidostani. - Paras muuten: venäjän opettajani eversti Lyytinen arvioi meitä oppilaitaan kerran ja sanoi: "... ja sitten meillä on täällä herra Korpela, joka puhuu, vaikkei osaakaan." [Muut olivat lukeneet koulussa, minä en].

Eikä edes tähän loppunut, vaan puheenvuoron käytti myös Pekka Tikka. Ikinä en ole läheskään näin hyvin kerrottuja vitsejä kuullut. Ja minäkin niitä sentään olen kuullut. Toimin 1970- ja -80 -luvuilla HKKKn 'virallisena' tulkkina, kun Neuvostoliiton suhteita hoidettiin. Silloin totesin, että muuten ovat 'isot pojat' ihan tavallisten tapaisia, mutta vitsin kerronnassa ovat hyvin harjaantuneita, taitaa suorastaan olla isokenkäisten pääavu. Myöhemmin on tämä käsitys saanut vahvistusta parissa muussa yhteydessä. Tämän perusteella Pekassa olisi ainesta vaikka Nokian pääjohtajaksi, niin vakuuttava on taito. Härskeiksi itse nimitteli, eikä itse asiassa olekaan syytä nykyisen ylisuvaitsevaisuuden vallitessa(!) julkisesti edes aiheita luetella. Niitä tavanomaisia ne olivat, sinnepäin vihjaten: Lappia, Karjalaa, kansallisuuksia, uskon asioita ym. Todella harmi, että kuvapaukut olivat jo loppuneet - äänitys tässä olisikin ollut paremmin paikallaan. Ainakin minun mielestäni Pekka osaa kertoa härskinkin vitsin todella tyylikkäästi.

Juhlatoimikunta tuntui saaneen enemmän kiitosta kuin ansaitsikaan, sillä järjestelyjen vaiva oli vähäinen. Eero nyt sentään ihan vilpittömät kiitoksetkin ansaitsee, kun tällaiseen lopputulokseen hommat johti. Ainoa jännittämisen aihe laukesi noin viikkoa ennen juhlaa, kun todettiin, että tällä osanottajamäärällä saadaan sopivasti ruuan lisäksi myös orkesteri maksetuksi.