Kuten kuvista nähdään,
tunnelma oli iloinen ja vapautunut. Vuoden 1991 kurssijuhlasta (1996 jäi
minun osaltani väliin) jäi aivan toisenlainen mielikuva.
Ehkä lama jo silloin stressasi, ainakin minua, mutta tuntuu siltä,
että myös muita. Tarkemmin ajatellen ehkei itseäni niinkään
lama kuin lukukauden alkaminen. Nyt meistä valtaosa nautiskelee eläkepäivistä
ja ne jotka ovat vielä työelämässä, aivan ilmeisesti
myös viihtyvät, miksi muuten enää puurtaisivatkaan.
Ensin mentiin
Kps eli kirjanpitosaliin. [Mikä olikaan nykyinen nimi?] Siellä
Unto
Virtanen piti meille ensimmäisellä vuosikurssilla kirjanpidon
harjoituksia [onkin omalta osaltani ainoa 'lauantaityö'; missään
harvoista - oikeastaan vain HKKK - työpaikoistani ei lauantaityötä
tehty]. Muistaneeko kukaan, kuinka kadun toisella puolella ikkunassa joku
tyttöihminen otti kohta kahdeksan jälkeen eevan puvussa ilmakylpyjä?
Sen varmasti muistaa jokainen, kuinka Unto oli leppoisa setä ja puhutteli
meitä: 'Tytöt ja pojat!'.
Nyt meitä puhutteli kauppakorkeakoulun nykyinen rehtori Eero
Kasanen ja kertoi opinahjon asemasta Eurooppalaisissa ympyröissä.
Silloin omana opiskeluaikanammekin amerikkalaisuus oli kyllä päällimmäisenä
kaupallisuuden mallina, mutta eurooppalainen 'yhteisrintama' puuttui. Nyt
tuntuu olevan tärkeä. Tärkeitä tuntuvat olevan myös
kaikenlaiset rankeeraukset ja sertifikaatit ja tutkintojen yhteiset standardit.
Tuntuu luonnolliselta nykymaailmassa. On onnenpotku kauppakorkeakoululle,
että on saatu Turusta mies pomoksi. Luulen, että on pätevin
kaikista näkemistäni.
Sitten Sirkka, oma edustajamme EUn talouspolitiikan johtoelimissä,
selvitteli meille kovin tuttuun tyyliinsä ECBn tehtäviä,
Euron käyttöönoton merkitystä ja tämän hetken
talousnäkymiä. Olen pitänyt linkkilistaa
Sirkan esitelmistä maailman joka kolkalla. En kuitenkaan ole viime
talven jälkeen tullut päivittäneeksi. Täytyy koettaa
tehdä se lähi aikoina.
Sitten
alkoi lyhyt kierros äskettäin aivan upeasti remontoidussa talossa,
jossa joku sanoi käyneensä viimeksi 40 vuotta sitten (kuka olikaan?).
Suuressa luentosalissa (200, nykyään [toistaiseksi] Nokia-sali)
käytiin. Olisinpa tullut ajatelleeksi etukäteen! Olisin räväyttänyt
esiin viimeisen luentoni tässä salissa. Yritin nytkin tuloksetta
avata nettiyhteyttä. Tästä
se kuitenkin aukeaa! - erityisesti viimeinen
luento tästä - niin
tai sen selostus tästä. Käväisimme myös hallintosiivessä.
Jotkut huomasivat eron entiseen: nyt pitkän käytävän
takaseinä onkin lasia ja vastapäinen talo näkyy kanslerin
sisäänkäynnin takaa.
Siirryttiin varsinaiselle juhlapaikalle 'Proffa' ravintolaan, jonne
69 hengen joukkomme juuri sopivasti mahtuikin. Pitkään aikaan
en ole niin peusteellisesti sählännyt kuin juhlapäivänämme.
Varmaan 5 tuntia tein ohjelmaa, joka prittasi ennakkoilmoittautumisten
perusteella 'juomakupongit' eli viinakortit. Painetut nimet olivat aivan
turhaa vaikeuttamassa niiden jakamista. - Vieläkin hävettää.
Jotenkin lähdin ajattelemaan koko asiaa ihan väärästä
päästä.
Häiriköinnistäni
huolimatta päästiin kuohuviinilasiin käsiksi ja kilistelemään
ja turinoimaan ja vähitellen myös pöytiin ja illalliselle.
Olisi
pitänyt tehdä sellainen suositus, että jokainen ruokalaji
tulee nauttia niin että oikealla, vasemmalla ja vastapäätä
istuu eri henkilöt kuin edellistä herkkua nauttiessa. Kuinka
hyvin mahtaisi onnistua? Oliskohan tässä apua etukäteen
suoritetusta plaseerauksesta? - Sopii miettiä seuraavaksi kerraksi.
- Tällaiseen olisi kyllä aihetta, sillä monen kanssa tuli
päiviteltyä, että ei tässä nyt tarjoutunutkaan
tilaisuutta jutella. Mutta onhan meillä sähköposti - onneksi
sentään aika monella. Ehdottaisin myös, että kukin
omantuntonsa mukaan antaisi tietoja itsestään, kertoisi yhteisiä
muistoja. Tässä on
siihen mahdollisuus. Jokunen on jo luvannutkin. Itse olin ajatellut
laatia muistelot siitä, mitä jäi oppimatta, mutta se pahuksen
viinakortti vei sen ajan, jonka olin tähän tarkoitukseen varannut.
- Saisiko tuon vielä aikaan? - Tod
itsepaljastus, tosin jo vanhentunut löytyy tästä.
Kuvia otin oikein urakalla, tavoite oli: levy täyteen. Ja täyteenhän
se tuli, 130, joista vain parikymmentä raakkasin. Varmaan ennakkoilmoittautumistietojen
anstiosta osasin antaa nimetkin luultavasti melko hyvin kohdalleen. Toivon,
että saan korjauksia, jos on virheitä. Omasta mielestäni
tämä on paras kuvasarjani. Tässä
on toiseksi paras: HKKKn
avajaisillalliset 1998 ja tässä kolmas: E78
kurssijuhla, johon hoksasivat kutsua vanhan opettajansa [Harmittaa,
ettei tullut tätä hoidetuksi: Fedi on entistä ärhäkkäämmässä
vedossa].
Lopussa
juhla sai vielä aivan mainion käänteen. Kovin mukavasti
mieltä läikähdytti Orkon räväkästi
vetämä vanhan mallin yhteislaulu. Ja vieläkin parempaa seurasi,
tilaisuus muuttui ihan kulttuuritapahtumaksi, kun Martti Yli-Renko
pyysi puheenvuoron ja lausui pitkän pätkän Eino Leinon Hymyilevästä
Apollosta. Mikä olisikaan paremmin meille sopinut! Ja miten mahtavalla
taidolla se esitettiinkään! Kyllä kaikui taustalla kalpeana
ja kovalta kalskahtavana mielikuvana Ture Juntun aikoinaan niin suosittu
esitys radiossa uudenvuoden yönä. Mikä onkaan miehiään
tämä Martti? Pari päivää aikaisemmin olin kuullut
haltioituneita lausuntoja hänen golf-taidoistaan. Itselleni muistui
mieleen, kun viimeisenä opiskelukeväänä kyseli minulta,
että joko olin postiin pestautunut. Kun ihmettelin, miksi juuri postiin.
'Olisi varmaan käyttöä viisikieliselle miehelle postimerkkien
nuolemisessa'. Saattaa kuulostaa vähän kornilta kohteliaisuudelta,
mutta itse koin sen silloin ja vieläkin muistan toiseksi parhaana
kohteliaisuutena kielitaidostani.
- Paras muuten: venäjän opettajani eversti Lyytinen arvioi meitä
oppilaitaan kerran ja sanoi: "... ja sitten meillä on täällä
herra Korpela, joka puhuu, vaikkei osaakaan." [Muut olivat lukeneet koulussa,
minä en].
Eikä edes tähän loppunut, vaan puheenvuoron käytti
myös Pekka Tikka. Ikinä en ole läheskään
näin hyvin kerrottuja vitsejä kuullut. Ja minäkin niitä
sentään olen kuullut. Toimin 1970- ja -80 -luvuilla HKKKn 'virallisena'
tulkkina, kun Neuvostoliiton suhteita hoidettiin. Silloin totesin, että
muuten ovat 'isot pojat' ihan tavallisten tapaisia, mutta vitsin kerronnassa
ovat hyvin harjaantuneita, taitaa suorastaan olla isokenkäisten pääavu.
Myöhemmin on tämä käsitys saanut vahvistusta parissa
muussa yhteydessä. Tämän perusteella Pekassa olisi ainesta
vaikka Nokian pääjohtajaksi, niin vakuuttava on taito. Härskeiksi
itse nimitteli, eikä itse asiassa olekaan syytä nykyisen ylisuvaitsevaisuuden
vallitessa(!) julkisesti edes aiheita luetella. Niitä tavanomaisia
ne olivat, sinnepäin vihjaten: Lappia, Karjalaa, kansallisuuksia,
uskon asioita ym. Todella harmi, että kuvapaukut olivat jo loppuneet
- äänitys tässä olisikin ollut paremmin paikallaan.
Ainakin minun mielestäni Pekka osaa kertoa härskinkin vitsin
todella tyylikkäästi.
Juhlatoimikunta tuntui saaneen enemmän kiitosta kuin ansaitsikaan,
sillä järjestelyjen vaiva oli vähäinen. Eero
nyt sentään ihan vilpittömät kiitoksetkin ansaitsee,
kun tällaiseen lopputulokseen hommat johti. Ainoa jännittämisen
aihe laukesi noin viikkoa ennen juhlaa, kun todettiin, että tällä
osanottajamäärällä saadaan sopivasti ruuan lisäksi
myös orkesteri maksetuksi. |