Karjalainen Juhani 
Merkuriuksen sauva

Nieminen nousi koulun kolmanteen kerrokseen hitaasti, porras kerrallaan. Jalat anelivat kahta askelmaa kuin silloin ennen, mutta hän varoi hengästymistä. Luentosalin ovella hän ei malttanut jäädä kuulolle, vaan kurkkasi nopeasti vasemmalla silmänurkalla. Korkokenkien kopina alkoi heti. Nieminen vetäytyi hämääntyneenä holvikaaren alle. Mustapukuinen nainen, hymyillen ja kukoistavana kuin Saaronin lilja, ilmestyi oviaukkoon ja sipsutteli kohti käsi ojossa. Nimilappu juorusi hänet rouva A:ksi, joka myöhemmin osoittautui tilaisuuden kuuluttajaksi ja juhlamenojen ohjaajaksi. Nieminen muisti nimen kutsukirjeen lopusta, ensimmäisenä kahdeksan hengen juhlatoimikunnasta. Hän sopersi anteeksipyynnön tapaista, yritti muodostaa sanoja ja kertoa koneen myöhästyneen kolme ja puoli tuntia, kun Ouluun ei sankassa syyssumussa voinut laskeutua. Silmät suurenivat ja karkasivat A:n rohkeanpuoleisesti leikatun puvun kaula-aukkoon, jossa oli säästetty kangasta rouvan kapean kätösen verran, ne supistuivat ja hypähtivät A:n silmiin ja suupieliin ja palasivat taas kaulasta alaspäin. Hymy puki rouva A:ta, joka viittoili luentosaliin, mutta Nieminen pudisti päätään ja naputti sormella rannekellon lasia. Rouva A nyökkäsi, kääntyi ja keinui tuskin kuultavin askelin kohti pientä käytäväikkunaa, josta näki Runeberginkadulle ja jonka äärellä rouva A:n sivuprofiili kaartui uhkeana ja esteettä luentosalin penkkeihin. Nieminen yritti hahmottaa puvun takaosan täyttävää hopeanväristä kuviota, joka ensin näytti tyylitellyltä, ylösalaisin kirjotulta perhoselta. Tuijotettuaan tovin hänelle äkkiä valkeni: A kantoi selässään valtavankokoista Merkuriuksen sauvaa. Totta kai! Pelkästään tämän taideteoksen näkemisestä kannatti maksaa 59 euroa. Tässä vaiheessa Nieminen muisti, että luova kirjoittaminen on valehtelemisen taidetta. Sekin putkahti mieleen, että lehtori Jarl Louhijan vuosittain järjestämään ylioppilaskunnan kirjoituskilpailuun osallistui niin harvalukuinen joukko, että muutama palkinto siirtyi aina odottamaan seuraavaa vuotta. Nieminen oli jo tuolloin onnellisesti avioitunut ja viihtyi iltaisin kotona Neitsytpolun kolhoosissa. 

Nieminen havahtui siunaustilaisuuden päättymiseen. Mustapukuinen naiskanttori johdatti ikääntyneen ja pääosin mustiin pukeutuneen saattoväen kuin jättiläiskäärmeen kappelista kohti ravintolaa ja muistotilaisuutta. Nieminen jäykistyi paikalleen kuin puujumala ja tuijotti ventovieraita kuusikymppisiä: hillitysti harmaantuvia tai epätoivoisesti värjättyjä päitä, joita kuin varkain kumartuvat hartiat kannattelivat. Keitä nämä arvokkaat, yllättävän hyväkuntoisilta näyttävät rouvat ja herrat olivat? Tätä hautajaisväkeä hän ei toki kuuna päivänä ollut tavannut! Siinä meni rouva A ja hymyili rohkaisevasti, joku herra nyökkäsi muodollisesti. Nieminen muisti, että häneltä puuttui hampaita ja loputkin nojailivat sinne tänne. Niemistä harmitti, ettei heti kyennyt komentamaan jalkojaan liikkeelle vaan jäi toviksi seisomaan kuin jokin toteemipatsas tai pään tasalta taittuneen hongan tyvi. Häntä ujostutti liittyä lähiomaisten joukkoon ja silmä haki turhaan tutumpia kasvoja. Lopulta hän nytkähti, kääntyi menosuuntaan ja lähti verkkaan lampsimaan nelirivistä metrin päässä vasemmalla. Joka askeleella hän jäi hieman jälkeen. Käytävällä kulkueesta erkani tamperelainen rouva B, joka kertoi hänkin liittyneensä joukkoon kuluneiden 37 vuoden aikana vasta ensimmäisen kerran, vaikka matka Helsinkiin oli melko lyhyt. Niemisellä ja rouva B:llä vierähti jutellessa kaksiminuuttinen, joka olisi saattanut muodostua rattoisaksi, ellei Niemisen vasen korva olisi ollut lennon jäljiltä lukossa ja hänen aivohalvauksen ruostuttama puheensa epäselvää. Saattoväki hiljentyi tuon tuosta seuraamaan tenttiensä parissa uurastavia nuoria tieteenharjoittajia, jotka olivat vallanneet kaikki salit juhlasalia myöten. Niemisen teki mieli kysyä rouva kanttorilta, tentittiinkö nykyään vapaavalintaisina aikoina ja saivatko salissa lakki päässä istuvat pojat lisäpisteitä. Lähiomaisille oli varattu pöytä keskeltä salia. 

Hillityn hälinän keskellä Nieminen pyöri mehulasi kourassa joka ilmansuuntaan, mutta kaikki pöydät olivat jo täyttyneet. Lopulta hän löysi paikan ovensuupöydän päästä selkä saliin päin. Hänestä vasemmalle istui rouva C, jonka muinoisen sukunimen Nieminen ihme kyllä muisti oikein, mutta varoi visusti menemästä pitemmälle henkilökohtaisuuksiin. Vastapäisen paikan miehitti herra D, silloin kun hänellä ei ilmennyt muita kiireitä. D osoittautui yhdeksi illan suosikkipojista, moni rouva poikkesi syleilemään D:tä lämpimästi kuin lähiomaista. Hänen olemuksensa oli säilynyt yllättävän poikamaisena. Nieminen yritti kuvata erilaisia syliotteita, mutta myöhästyi joka kerta, kun saituuttaan katkaisi kinofilmikamerastaan virran aina laskiessaan sen pöydälle. Alkuruoka koostui katkaravuista, graavinieriästä ja muikunmädistä. Nieminen huuhteli alas myös verenpainelääkkeensä. - Kenen hautajaiset nämä ovat? Nieminen kysyi. Hän oli varmistunut, että lause ei sisältänyt yhtään hänelle vaikeaa sanaa. - Merkuriuksen sauvan, herra D vastasi vakavana. - Anteeksi? - Kuulit aivan oikein. Me emme tarvitse sitä enää: osa meistä on jo eläkkeellä ja useimmat eläköitymässä. Meidän ja Merkuriuksen taru on lopussa, kaupat tehty ja voitot ja tappiot saldeerattu. Nieminen pyyhki sanattomana suutaan. Vai siitä olikin kyse; hautajaiset naamioitu kurssijuhlaksi! Ja että Merkuriuksensauvan. Kuin vanhainkotiin lähtö olisi koittanut. Heidän pöytäkuntansa nouti vuorollaan kokonaisena paistettua härän sisäfileetä ja kävi sen kimppuun. Nieminen mietti lihaa hienontaessaan kaupantekohetken sopivuutta ja tajusi hämärästi, että toiset kohottelivat viinilasejaan, mutta ei antanut sen häiritä. 

Mitäpä hän omenamehulla kilistelemään, mutta kolesterolilääkkeen nauttimiseen se sopi. Kapseli löytyi vasemmasta sivutaskusta ja katosi timjami-punaviinikastikkeen seuraksi. Nieminen oli aina tiennyt itsensä hieman omituiseksi ja tylsäksi tyypiksi toisten silmissä. Hänellä oli pikkuvirkamiehen sielu, eikä hän sitä hävennyt vaikka ajoittain tunsi itsensä varsinaiseksi pilkunnussijaksi. Heti valmistuttuaan hän oli vaimon kanssa paennut Helsingin karmeita asumismenoja, liikenteen melua, paskantärkeitä ihmisiä, kiveä ja betonia. - Onko kuusi arkunkantajaa jo valittu? Nieminen ei malttanut olla kysymättä, vaikka ärrä sorahti ja ässä suhahti selvästi. - Yksi riittää, herra D vastasi ja ohjasti sesamjuustoperunan lohkon suuhunsa. - Miten niin? - Merkuriuksen sauva on vanha kuin taivas ja iän myötä käytössä kulunut, rouva A kantaa sen yksin kevyesti. Mutta kolme miespuolista riisujaa tarvitaan. Kaksi on jo ilmoittautunut. Nieminen oli vetäistä grillatun kasviksen henkitorveensa. Onneksi hänen oikealla puolellaan riitti tilaa yskänkohtaukselle. Siis rouva A ja Merkuriuksen sauva, ilmankos! Kesti kauan ennen kuin hän pääsi tasapainoon ja muisti ottaa verenohennuslääkkeen. - Sinulla riittää omiakin eväitä, D virnisti. - Rotanmyrkkyä minä vain. Nappi päivässä pitää eläkeukon hengissä, vaikka pumpusta löytyi synnynnäinen reikä eteisten väliseinästä. He totesivat, että Nieminen oli D:tä seitsemän vuotta vanhempi. Hän oli koulun aloittaessaan elättänyt itsensä jo kymmenen vuotta ja tenttinyt työn ohessa ylioppilaaksi. Pääosa opiskelijoista oli tullut suoraan lukiosta tai armeijasta. Kahvipöytä täytekakkuineen kutsui. Kello läheni jo yhdeksää. Nieminen valitsi teen eikä unohtanut eturauhaslääkettä: pieni sininen nappi kätevässä painopakkauksessa. Hän tunsi, miten hiki alkoi huuhdella kainaloita. - Kuule, osta hyvä sijoitusyksiö Ullanlinnasta, Nieminen sanoi D:lle käheästi. - Nyt, kun Merkuriuksen sauva on vielä hautaamatta. Vain kivenheitto Kaivopuistoon ja merenrantaan. Hyvä yhtiö ja puutarhapiha. Minä myyn alle omien. Herra D kohotti harmaantuvia kulmiaan ja askarteli hillakakkupalan parissa. Hän kertoi rakentaneensa koko kesän talviasuttavaa kakkosasuntoa, minkä ansiosta kunto oli kohentunut silmissä. Muuten D oli sitä mieltä, että asuntobisnes ei tänä päivänä vetänyt vertoja vaikkapa rahastosijoituksille. Orkesteri soitti elävää musiikkia, mutta Nieminen ei sitä huomannut. 

Viikko sitten vaimo oli houkutellut hänet Madetoja-saliin muka kuskiksi Soile Isokosken konserttiin, ja se oli ollut kiduttava kokemus. Niemisen koulutodistuksessa komeili laulun paikalla pelkkä viiva, mutta hän oli vielä kerran turhaan kuvitellut ymmärtävänsä edes klassisten laulujen sanataidetta. Väärin: sanoista ei ollut taaskaan saanut selvää, ei suomen- eikä saksankielisistä. Hän oli tyytynyt vain tarkkailemaan yleisön reaktioita ja vilkuilemaan kelloa. Kello läheni jo puolta kymmentä. Rouva A ilmoitti, että illan ohjelma jatkuisi tanssilla. Parinmuodostus alkoi lähes välittömästi, ja pian Nieminen huomasi istuvansa kymmenen hengen pöydässä yksin. Hän maisteli omenamehun loppua ja tuijotti tyhjän käytävän toiseen päähän. Opiskeluaikanaan hän oli uskaltautunut Brondan kiinteistöön Liisa ja Akseli Vuorisolan tanssikouluun, mutta tallonut heti jatkuvasti daamien varpaille. Rangaistukseksi hän oli joutunut menemään Akselin kanssa härkäparilla hidasta foksia ja häipynyt kesken oppitunnin. Kun kappale päättyi, Nieminen nousi ja ryntäsi kohti orkesteria. Hän tarttui mikrofonin telineeseen, kallisti sitä ja lausui kiihtyneenä mutta selkeästi: "Hyvät naiset ja herrat! Merkuriuksen sauvan hautajaisten kunniaksi myyn hyvän sijoitusyksiön Helsingin Ullanlinnassa. Kolmekymmentä neliötä kolmannessa kerroksessa, hissitalo, tammiparketti, yhtiövastike vain euron neliöltä, olkaapa hyvät ja tehkää tar…" Kapellimestari ja joku toinen tarttuivat Niemistä tiukasti hartioista ja käsipuolesta ja ohjasivat hänet hautajaisyleisön taputtaessa kohti ovea ja edelleen alakerran naulakolle. Nieminen ei harannut vastaan. Päinvastoin hän pyyteli anteeksi ja lupasi, ettei ilmaannu paikalle kolmen vuoden kuluttua, kun herrat ja rouvat hautaavat taas jotakin tutkinnon suorittamisesta kuluneiden 40 vuoden merkeissä. 

Noin kello 22 Nieminen palasi hotelliin ja maksoi valmiiksi, kun vielä löytyi euroja lompakosta. Hän kapusi portaita, pysähtyi kolmesti. Huoneessaan kolmannessä kerroksessa hän kirjoitti hotelli- ja lentolippulaskuihin hieman hengästyneellä käsialalla: "Tulonhankkimismeno. Myyntimatka. Asunto Oy Merkuriuksensauva." 

"Jussi"

Asko Korpela 20041016 (20041016) o  o AJK kotisivu