Asko Korpela:
Kansantalouden peruskurssi
Osa 2 KOTITALOUS JA YRITYS
(Asko.Korpela@kolumbus.fi) o Sisällysluettelo
o AJK kurssit o AJK
kotisivu
4.1 Yrityksen päämäärä
o Lyhyt ja pitkä tähtäys
4.2 Yrityksen kustannukset
ja hinta
o Kokonaiskustannukset
o Rajakustannukset
o Yksikkökustannukset
o Yhteenveto kustannuslajeista.
(Kuvio K4.1)
o Rajakustannukset ja
yrityksen tarjonta
4.3 Yritysten välinen
kilpailu
o Kustannus-hyöty analyysi
o Kilpailu käytännössä
Kuviot
K4.1 Kustannukset ja tuotannon
määrä
K4.2 Voitto täydellisessä
kilpailussa
K4.3 Voiton maksimi
Taulukot
T4.1 Kustannukset ja tuotannon
määrä
T4.2 Yritykselle
edullisin tuotannon määrä
T4.3 Voitto epätäydellisessä
kilpailussa
Edellisessä luvussa suoritetuista kotitalouden käyttäytymisen analysoinnista munaskuita ja ytimiä myöten jäi ehkä jossain määrin 'esanssin maku' suuhun. Näin siinä mielessä, että kotitalouden taloudellista päätöksentekoa voidaan ehkä ulkopuolelta tarkasteltuna ymmärtää näin, mutta todellisuudessa kotitalous toimii ikäänkuin vaistonvaraisesti. Tuskin yksi sadasta tuhannesta edes kerran vuodessa muistaa kulutusfunktiota tai on koskaan kuullut budjettisuorasta tai rajahyödystä.
Mutta yrityksen kohdalla kysyntäkäyrät ja tarjontakäyrät ovat totisinta totta ja jokapäiväisen pohdiskelun alaisia. Eivät ehkä käyrät graafisessa mielessä, mutta itse asiat, esim. kysynnän riippuvuus hinnasta tai kustannusten riippuvuus tuotannon määrästä ja organisointitavasta.
Tuotantoprosessissa on oleellista tuotannontekijöiden yhdistäminen tuotteeksi. Tuotanto syntyy raaka-aineiden, työn ja pääoman yhdistämisestä. Kaikkia näitä tarvitaan monenkirjavina lajitelmina. Ne ikäänkuin työnnetään tuuttiin ja tulevat ulos yhdistettyinä hyödykkeiksi.
Tuotannontekijöiden päälajeista raaka-aineet ovat sikäli erikoisasemassa, että yrityksen kannalta ne ovat tärkeä tuotannontekijä, noin puolet keski-määräisen yrityksen tuotantokustannuksista. Mutta kansantalouden tilinpidon kannalta raakaaineita ei ole olemassa lainkaan! Sillä raaka-aine on aina jonkin hyödykkeen tuotantoketjussa edellisen tuotantolaitoksen lopputuote, jossa on taas yhdistetty raaka-ainetta, työtä ja pääomaa.
Kun ketju kuljetetaan alkupäähän saakka, kaikki raaka-aineet voidaan hajoittaa kolmeen pääkomponennttiin: työhön, pääomaan ja luonnonvaroihin. Helpoimmin tämä ehkä on ymmärrettävissä, jos ajatellaan malmikaivosta. Kaivoksella ei ole raaka-ainekustannuksia sanan varsinaisessa merkityksessä. Se ei osta muilta yrityksiltä tuotteeseensa sisältyviä materiaaleja. Se yhdistää tuotantoprosessissaan luonnonvaroja, työtä ja pääomaa.
Yritys on tuotannon päätöksentekoyksikkö samalla tavoin kuin kotitalous on kulutuksen. Ryhtyessämme tarkastelemaan yrityksen toimintaa joudumme tekemään erään taloustieteen kiistellyimmistä yksinkertaisuuksista, oletta-muksen, että
yritys tuotannon päätöksentekoyksikkönä maksimoi voittoaan
eli pyrkii toiminnassaan mahdollisimman suureen myyntitulojen ja tuotanto-kustannusten erotukseen.
Tämä yrityksen teorian perushypoteesi on kestänyt kaiken rumputulen, jota on sitä kohtaan suunnattu sekä käytännön havaintojen, sosiologisten sidonnaisuusteorioiden että moraalisten näkökohtien perusteella. Mikään muu vaihtoehto ei selitä esim. yrityksen reaktiota muutoksiin kustannustekijöissä, verotuksessa ym. yrityksen toimintaolosuhteissa yhtä hyvin kuin voiton maksimointihypoteesi.
Tietenkin perimmäisenä olettamuksena yrityksen teoriassa on käyttäytymisen yleinen rationaalisuus ja johdonmukaisuus yhtä hyvin kuin se on sitä kulutuksenkin teoriassa. Itse asiassa yrityksen kohdalla rationaalisen valinnan prosessi on selväpiirteisempää kuin kuluttajan kohdalla, sillä kuluttajalla ei ole käsinkosketeltavaa mittaa hyötynsä maksimoinnissa. Yritys sen sijaan maksimoi selvässä rahassa mitattavaa voittoa eli tuottojen ja kustannusten erotusta.
Yrityksen päätöksenteko on käytännössä monin verroin vivahteikkaampi asia kuin se, mitä tässä yhteydessä on mahdollista kuvata. Tämä pitää paikkansa sekä tässä esillä olevien kustannus- ja tuotanto-ongelmien että hinnoittelu- ja kilpailuolosuhteiden osalta. Eräs tärkeä päätöksentekotilan-teiden jakoperuste on tässä yhteydessä syytä ottaa esille, nimittäin sen aikajakson pituus, jota päätöksenteko koskee. Tavallisesti päätöksenteossa erotetaan lyhyt, pitkä ja hyvin pitkä tähtäys.
1. Lyhyellä tähtäyksellä päätetään siitä, miten parhaiten voidaan käyttää olemassa olevaa tuotantokoneistoa. Kaikki pääomasta koituvat kustannukset ovat lyhyellä tähtäyksellä kiinteitä. Mutta myös yritysjohdon ja ammattitaitoisen työvoiman palkat voidaan katsoa lyhyellä tähtäyksellä kiinteiksi kustannuksiksi. Ajallisesti lyhyt tähtäys vaihtelee tuotannon-aloittain muutamista viikoista vuosiin.
2. Pitkä tähtäys voidaan määritellä ajanjaksoksi, jonka kuluessa myös kiinteiden tuotannontekijöiden määriä voidaan muuttaa. Pitkä tähtäys ei kuitenkaan ole niin pitkä, että sen kestäessä voitaisiin suunnitella muutoksia tuotantoteknisiin perusratkaisuihin. Sen sijaan suuretkin toiminnan laajennussuunnitelmat, uusien tuotteiden tuotantosuunnitelmat, rationali-sointi ja uudelleenorganisointi kuuluvat tyypillisinä piirteinä yrityksen pitkän tähtäyksen suunnitteluun eli PTS-kehikkoon.
3. Hyvin pitkällä tähtäyksellä kysymys on tuottavuuden kehittämisestä, väestön muutoksista, kokonaan uusista keksinnöistä, teknologiasta perusratkaisuista, muutoksista poliittisissa instituutioissa ja muista näihin verrattavista tekijöistä. Tällaista suunnittelua harjoittavat vain hyvin suuret yritykset ja harvoina ajankohtina.
Koko kansantalouden kannalta tarkasteltuna tuotannon aikaansaamiseksi suoritetaan tuotannontekijäkorvauksia. Kiinnostuksen kohteena on funktio-naalinen tulonjako, tuotannontekijäkorvausten jakautuminen tuotannonte-kijätyypeittäin. Yrityksen teoriassa tämä erittely yksinkertaistetaan ja kaikkia tuotannontekijäkorvauksia tarkastellaan samanarvoisina kustannuksina. Ero tehdään vain sen mukaan, lisääntyvätkö kustannukset vai eivät, jos tuotannon määrää lisätään.
Kustannus on siis tuotannossa käytettyjen tuotannontekijöiden arvo. Tuotan-tokustannusten korkeuteen vaikuttavat, paitsi tuotannon määrä, myös sellaiset tekijät kuin tuottavuus ja tuotannontekijöiden hinnat. Tässä luvussa oletetaan tuottavuus ja tuotannontekijöiden hinnat annetuiksi ja tarkastellaan vain tuotannon määrän vaikutusta kustannusten korkeuteen. Seuraavassa luvussa tarkastellaan tuottavuuden merkitystä ja luvussa 6 tuotannontekijä-hintojen määräytymistä.
Taloustieteellisessä kustannusanalyysissä keskeinen käsite on menetetyn vaihtoehdon periaate. Valitsemalla yksi tarjona olevista vaihtoehdoista on samalla menetetty kaikki muut. Ennen kaikkea on menetetty toiseksi paras vaihtoehto. Tämän toiseksi parhaan vaihtoehdon arvo on vaihtoehtois-kustannus. Jos Robinson Crusoe päättää poimia vadelmia mansikoiden asemesta, hänen vaihtoehtoiskustannuksensa on se määrä mansikoita, jonka hän olisi poiminut siinä ajassa, jonka hän käytti vadelmien poimintaan. Kun yrityksessä päätetään tuottaa 1000 kpl vasaroita voi vaihtoehtoiskustannus olla esim. niiden kirveiden arvo, joiden tuottamisesta luovuttiin vasaroiden valmistamiseksi.
1. Kokonaiskustannukset. On selvää, että yrityksen tarjonta riippuu ensi sijassa tuotannon kokonaiskustannuksista (TC). Yritys, joka ei tuotantonsa myynnillä pysty peittämään kokonaiskustannuksiaan, ennen pitkää menehtyy ja se on lopetettava. Jos tietyn suuruista vähimmäisvoittoa ei lasketa yrityksen kustannuksiin, on kustannusten oltava jonkin verran kokonais-myyntituloja pienemmät, jotta yrittäjän omakin toimeentulo olisi turvattu.
2. Kiinteät kustannukset. Kokonaiskustannukset jaetaan kahteen osaan: kiinteisiin kustannuksiin (FC) ja muuttuviin kustannuksiin (VC). Siinäkin tapauksessa, että yritys ei tuota mitään, sille koituu lyhyellä tähtäyksellä eräitä kustannuksia. Rakennuksista on maksettava vuokra, lainoista korko, lämmityskustannukset ja yövartijan palkka on suoritettava riippumatta siitä, tuotetaanko mitään, jos yritys yleensä aikoo olla olemassa. Nämä ovat myös kustannuksia, jotka eivät muutu sen mukaan, tuotetaanko koko kapasiteetillä vai vain puolella kapasiteetilla.
3. Muuttuvat kustannukset. Osa kustannuksista riippuu tuotannon määrästä. Esim. raaka-aine- ja työvoimakustannukset ovat sitä suuremmat, mitä enemmän tuotetaan. Jos tuotantoa vähennetään, raaka-aineen käyttö vähenee, samoin työvoimaa tarvitaan vähemmän. On huomattava, että kokonaiskustannusten muutos tuotantoa lisättäessä tai vähennettäessä on täsmälleen yhtä suuri kuin muuttuvien kustannusten muutos. Miksi? - Koska kiinteät kustannukset eivät lainkaan muutu tuotannon kasvaessa tai pienetessä.
Taulukossa T4.1 on esitetty yksinkertainen esimerkki yrityksen kustannuksista. Taulukosta käy selville myös kustannusten riippuvuus tuotannon määrästä. Siitä nähdään, että kiinteät kustannukset pysyvät muuttumat-tomina, olipa tuotannon määrä mikä tahansa. Muuttuvat kustannukset ja kokonaiskustannukset sen sijaan kasvavat tuotannon kasvaessa. Vertaamalla kokonaiskustannusten ja muuttuvien kustannusten kasvua toisiinsa siirryttäessä esin 0 kpl tuotannosta 1 kpl tuotantoon tai 4 kpl tuotannosta 5 kpl tuotantoon nähdään, että molemmat kasvavat yhtä paljon. Tämä on luonnollista, sillä kun kokonaiskustannuksista vähennetään niiden muuttumaton osa (=kiinteät kustannukset) saadaan juuri muuttuvat kustannukset. Täytä taulukon tyhjät kohdat edellä oppimasi perusteella. Selviät yhteen- ja vähennyslaskun avulla.
Voidakseen päättää, kannattaako yrityksen mahdollisesti lisätä tai vähentää tuotantoaan, yrityksen on tiedettävä kunkin lisää tuotetun hyödykkeen kustannukset. Tuotannon lisäyksestä yhdellä kappaleella koituvat kustannukset on esitetty sarakkeessa 5. Näitä lisäkustannuksia nimitetään tavallisesti rajakustannuksiksi (MC). Ne aiheutuvat lisättäessä tuotantoa yhdellä yksiköllä.
Rajakustannukset saadaan selville kokonaiskustannuksista vertaamalla niitä kahdella peräkkäisellä tuotannon tasolla. Siis esim. rajakustannukset siinä tapauksessa, että entisen 5 kpl asemesta ryhdytäänkin tuottamaan 6 kpl, ovat kokonaiskustannukset (TC) tuotannon määrällä Q=6 vähennettynä kokonaiskustannuksilla tuotannon määrällä Q=5 eli MC =74-60 = 14.
Jos nyt yrittäjä saa tästä kuudennesta tuotteesta enemmän kuin 14 (mk) sen myydessään, on selvää, että yrittäjän kannattaa se tuottaa. Jos hän sen sijaan saa vähemmän kuin 14, esim. 13, hänen ei kannata siirtyä 5 kpl tuotannosta 6 kpl tuotantoon. Jos hinta on 13, yrittäjän ei toisaalta kannata myöskään vähentää tuotantoaan 4 kappaleeseen, sillä hänen kustannuksensa pienenisivät vain 12 mk, kun taas myyntitulo pienenisi yhden kappaleen hinnalla eli 13 mk:lla. Tämä on hyöty rajakustannusten tuntemisesta.
Kuten sarakkeesta 3 helposti selviää, rajakustannuksiin päästään myös vertaamalla muuttuvia kustannuksia kahdella peräkkäisellä tuotannon tasolla: VC tasolla Q=7 (70) vähennettynä VC tasolla Q=6 (54) saadaan rajakustannukset (16), jotka koituvat lisättäessä tuotantoa 6 kappaleesta 7 kappaleeseen tai kustannusten säästö, joka koituu vähennettäessä tuotantoa 7 kappaleesta 6 kappaleeseen.
Tuotannon määrän ja siitä koituvien kustannusten välisen riippuvuussuhteiden perinpohjaisen selvittämisen kannalta on tarpeen tarkastella vielä, paljonko kustannukset ovat kutakin tuotettua kappaletta kohti. Kappalekustannuksista käytetään tavallisesti nimitystä yksikkökustan-nukset tai keskimääräiset kustannukset. Ne saadaan, kun kokonaiskustan-nukset jaetaan tuotannon määrällä.
1. Kokonaisyksikkökustannukset. Kokonaisyksikkökustannukset saadaan, kun kokonaiskustannukset (sarake 4) jaetaan tuotannon määrällä. Tuotannon määrällä Q=1 kokonaiskustannukset ovat samalla myös kokonaisyksikkökustannukset. Tässä esimerkissä kokonaisyksikkökustan-nukset aluksi laskevat, mutta tietyn pisteen (Q=5) jälkeen ne alkavat uudelleen nousta. On huomattava, että kokonaisyksikkökustannukset eli kokonaiskustannukset/kpl eivät kuitenkaan - kuten ensi näkemältä ehkä saat-taisi näyttää - ole paras ohjenuora päätettäessä tarjonnan määrästä.
2. Kiinteät yksikkökustannukset. Kiinteät yksikkökustannukset kullakin tuotannon tasolla saadaan jakamalla muuttumattomina pysyvät kiinteät kokonaiskustannukset vastaavalla tuotannon määrällä. Kiinteät yksikkökus-tannukset alenevat aina tuotannon määrää lisättäessä. Miksi? Koska sama muuttumaton summa tulee jaettavaksi yhä suuremmalla luvulla.
3. Muuttuvat yksikkökustannukset. Muuttuvat yksikkökustannukset saa-daan samalla tavoin kuin muutkin yksikkökustannukset eli jakamalla muuttuvat kokonaiskustannukset vastaavalla tuotannon määrällä. Tietenkin myös kiinteiden ja muuttuvien yksikkökustannusten summan tulee olla yhtä suuri kuin kokonaisyksikkökustannusten. Jos näistä kolmesta yksikkökustannusten lajista kaksi tunnetaan, saadaan kolmas yhteen- tai vähennyslaskun avulla. Tämä seikka on helposti todettavissa taulukosta. Tässä keksityssä esimerkkitapauksessa muuttuvat yksikkökustannukset kasvavat tasaisesti markan yksikköä kohti.
Kuvio K4.1 on piirretty taulukon T4.1 mukaan. Siinä näkyvät kaikki edellä mainitut kustannusten lajit sekä niiden ominaisuudet eli riippuvuus tuotannon määrästä.
On huomattava että rajakustannukset nimensä mukaan tarkoittavat kustannuksia kahden tuotantotason rajalla. Ne voidaan kuitenkin helposti keskittää siten, että ne vastaavat muita kustannuslajeja, jotka on ilmoitettu täsmälleen kunkin tuotannon määrän kohdalla. Siis esim. rajakustannukset siirryttäessä 4 kpl tuotannosta 5 kpl tuotantoon ovat 12 mk. Viidennen ja kuudennen tuotteen rajalla ne ovat 14 mk. Siis viidennen tuotteen keskikohdalla ne ovat molempien rajajen keskiarvo eli 13 mk.
A. Kuvion yläosa: kokonaiskustannukset.
1. Kiinteät kustannukset pysyvät samoina oli tuotannon määrä mikä tahansa.
2. Muuttuvat kustannukset kasvavat sitä mukaa, kun tuotannon määrä kasvaa.
3. Kokonaiskustannukset= kiinteät+muuttuvat.
B. Kuvion alaosa: yksikkökustannukset
1. Kiinteät yksikkökustannukset ovat sitä alhaisemmat, mitä suurempi on tuotannon määrä.
2. Muuttuvat yksikkökustannukset kasvavat tuotannon kasvaessa.
3. Kokonaisyksikkökustannukset alenevat ensin, mutta tietyn pisteen jälkeen alkavat jälleen nousta. Jokainen kokonaisyksikkökustannuk-sia kuvaavan käyrän piste saadaan laskemalla yhteen vastaavat kiinteitä ja muuttuvia yksikkökustannuksia kuvaavien käyrien pisteet: Esim. tuotannon määrän ollessa 2 kpl AFC= 10 ja AVC= 5 eli yhteensä AC= 15, kuten käyrästä helposti voidaan todeta.
Rajakustannukset näkyvät sekä kuvion yläosassa että sen alaosassa. Yläosassa ne ovat kahdella vierekkäisellä tuotannon tasolla koituvien kokonaiskustannuksien erotuksia, esim. 60-48= 12 tai 48-38= 10 (nuolten osoittamat). Alaosassa rajakustannusten korkeus voidaan lukea suoraan MC-suoralta esim. Q=6 ja Q=7 välissä MC= 16 ja Q= 6 kohdalla MC = 15
Nyt olemme valmiit vastaamaan kysymykseen:
Mikä määrä hyödykkeitä yritysten kannataa tuottaa ja tarjota markkinoilla?
On olemassa kaksi vaihtoehtoista tapaa löytää vastaus tähän kysymykseen. Toinen mahdollisuus on verrata tuotannon kokonaiskustannuksia siitä saatavaan myyntituloon. Tuotannon määrä, jolla myyntitulon ja kustannusten erotus on suurin, on yrityksille edullisin, sillä silloin myös yrityksen voitto on suurimmillaan.
Toinen tapa saada selville yrityksen kannalta edullisin tuotannon määrä, on verrata toisiinsa rajakustannuksia ja rajatuottoja. Mikä on yrityksen rajatuotto?
Yrityksen rajatuotto on se myyntitulon lisäys, jonka yritys saa lisätessään myyntiään yhdellä kappaleella.
Tässä tapauksessa rajatuotto on siis täsmälleen myyntihinnan suuruinen, sillä sen verranhan yrityksen myyntitulo lisääntyy, kun yritys lisää myyntiä yhdellä kappaleella.
Jos yrityksen täytyisi alentaa hintaa saadakseen lisäyksikön myydyksi, rajatuotto ei olisi yhtä suuri kuin myyntihinta. Tähän todellisuudessa varsin luonnolliseen tapaukseen emme kuitenkaan puutu tässä.
1. Voitto ja kokonaiskustannukset. Taulukossa T4.2 on esitetty yrityksen kokonaiskustannukset ja rajakustannukset kullakin tuotannon tasolla taulukon T4.1 mukaisesti. Suluissa on ilmaistu tuotteen 'keskikohdalle' lasketut rajakustannukset. Lisäksi taulukkoon on laskettu yrityksen myyntitulot ja voitto kullakin tuotannon tasolla siinä tapauksessa, että yrityksen tuotteen hinta on 15 mk/kpl.
Taulukosta nähdään, että myyntituolon ja kustannusten erotus eli voitto on suurimmillaan (16 mk), kun myynti on 6 kpl. Jos myynti on esim. 7 kpl on kokonaistuotannon ja kokonaiskustannusten erotus enää 15 mk, siis pienempi kuin edellisessä tapauksessa. Jos taas myynti on 5 kpl on voitto myöskin 15 mk, sekin pienempi kuin tuotannon ollessa 6 kpl. Tämän alapuolella voitto vielä pienenee. Yhden kappaleen tuottaminen aiheuttaa jo tappiota. Näin siis kokonaiskustannuksia ja kokonaistuottoja vertaamalla voitiin löytää edullisin tuotannon määrä.
2. Voitto ja rajakustannukset. Sama asia voidaan nähdä myöskin kuviosta K4.2 Kuvion yläosassa voitto on myyntitulon ja kustannusten välinen erotus. Alaosassa myyntituloa kuvaa suorakaide, jonka sivuina ovat tuotannon määrä Q ja hinta P. Kustannuksia kuvaa suorakaide, jonka sivuina ovat sama tuotannon määrä ja siitä koituvat kokonaisyksikkökustannukset AC. Näiden kahden suorakaiteen alan erotus on voitto. Se on suurimmillaan tuotannon määrällä Q= 6, jolla rajakustannukset ovat juuri yhtä suuret kuin hinta eli jolla rajakustannuksiakuvaava suora MC leikkaa hintaa kuvaavan suoran P. Tällöin myyntitulo on 6*15=90. Kokonaiskustannukset 6*12.3=74 ja niiden erotus eli voitto 90-74=16.
Kohdassa 4.2 tarkasteltiin yrityksen tarjonnan riippuvuutta hinnasta ja kustannuksista. Tarjonnan määrästä päättäminen on yrityksen sisäinen asia. Yrityksen sisäinen asia on myös ratkaista, missä suhteessa tuotannontekijöitä käytetään, palkataanko työvoimaa vai ostetaanko kone. Näitä päätöksia yritys joutuu tekemään ottaen huomioon eräitä ulkopuolisia tekijöitä.
Ulkopuolisistä tekijöista tärkein on markkinoilla vallitseva kilpailu. Kilpailulla on ennen kaikkea vaikutusta siihen hintaan, jolla yritys saa tuotteensa myydyksi. Jos yritys on ainoa alallaan se voi itse päättää, myykö se paljon alhaisella hinnalla vai vähän korkealla. Jos taas alalla vallitsee kova kilpailu, se painaa hinnat mahdollisimman alas, lähes kustannusten tasolle, jolloin voitto hupenee pieneksi. Yrittäjällä ei ole muuta mahdollisuutta kuin tuottaa tai olla tuottamatta markkinoilla vallitsevaan hintaan. Halvemmalla hänen ei kannata tuottaa, korkeammalla hinnalla hän ei saa tuotetta kaupaksi.
1. Täydellinen kilpailu vallitsee yrittäjien kesken silloin, kun yrityksellä ei ole mitään vaikutusta tuotteen hintaan. Tällaisissa olosuhteissa toimiva yrittäjä näkee tuotteensa kysyntäkäytän vaakasuorana. Hän tietää saavansa tuotteestaan saman hinnan tuottipa hän sitä kuinka paljon hyvänsä. Hinta hänen tuotteelleen muodostuu markkinoilla tämän hyödykkeen kokonais-kysynnän ja suuren yrittäjäjoukon tarjonnan yhteisvaikutuksesta. Täydel-lisessä kilpailussa toimiva yrittäjä vain etsii itselleen edullisimman tuotannon määrän. Tämä tapahtuu periaatteessa juuri siten kuin kohdassa 4.2 tehtiin.
2. Epätäydellisessä kilpailussa toimivan yrittäjän on otettava huomioon myös oman tarjontansa mahdollinen vaikutus hintaan. Yrittäjän kustannukset muodostuvat ehkä täysin samoista tekijöistä kuin täydellisessä kilpailussa. Kustannukset voisivat siis olla samat kuin kohdassa 4.2 esitetyssä esimerkissä. Erona on se, että yrittäjän on alennettava hyödykkeen hintaa voidakseen myydä sitä lisää. Tämä juuri on luvussa 1 käsitellyn alenevan kysyntäkäyrän tapaus.
Nytkin yrittäjä löytää edullisimman tuotannon määrän vertaamalla kokonaiskustannuksia ja myyntituloa toisiinsa. Yrittäjän kannattaa tuottaa määrä, jolla niiden välinen erotus on suurin. Toinen mahdollisuus on verrata rajamyyntituloa eli rajatuottoa ja rajakustannuksia. Jälleen edullisin tuotannon määrä, kuten täydellisessä kilpailussakin, on se, jolla rajatuotto on yhtä suuri kuin rajakustannus. Nyt kuitenkin rajatuotto alenee, koska yrityksen on alennettava hintaa saadakseen myyntiään lisätyksi. Taulukossa T4.3 ja kuviossa K4.3 on esitetty voiton maksimointi epätäydellisessä kilpailussa, jossa myynnin määrän lisäämiseksi yhdellä yksiköllä hinta on alennettava yhdellä yksiköllä. Täytä taulukon tyhjät kohdat kaavoja hyväksi käyttäen, siis sijoittamalla kuhunkin kaavaan tyhjän kohdan Q. Esim. Q= 2; P=23-2= 21
Yllä esitetty johtopäätös pätee, paitsi tässä esitetyssä epätäydellisen kilpailun tapauksessa, myös täydellisessä kilpailussa. Täydellisessä kilpailussa rajatuotto on sama kuin hinta. Vaikka täydellisessä kilpailussa (vrt. s 82) myynnin määrä kasvaisi tai pienenisi, hinta ja siis lisäyksikön myynnistä saatava myyntitulon lisäys eli rajatuotto pysyisi muuttumattomana. Voiton maksimi saavutetaan joka tapauksessa kohdassa, jossa rajatuotto on yhtä suuri kuin rajakustannus.
Silloin kun julkisen sektorin toiminnassa halutaan taloudellisin kriteerein päättää jonkun hyödykkeen tuottamisesta, ei tietenkään voiton tavoittelu sanan varsinaisessa merkityksessä tule kysymykseen. Sen sijaan sovelletaan ns. kustannus-hyöty analyysia. Arvioitaessa kannattaako jotakin projektia ryhtyä toteuttamaan tutkitaan ja eritellään projektista saatava kokonaishyöty.
Tavoitteena on, että kokonaishyöty ylittäisi projektin toteuttamisesta aiheutuvat kokonaiskustannukset. Jos on kysymyksessä olemassa olevan projektin laajentaminen, on sitä jatkettava vastaavasti siihen pisteeseen, jossa laajentamisen antama rajahyöty on yhtä suuri koin sen aiheuttamat rajakustannukset. Analogia yrityksen teorian kanssa on periaatteelliselta kannalta aivan ilmeinen.
Käytännöllisiin vaikeuksiin joudutaan, kun yritetään määritellä, mikä on projektin lupaama hyöty ja mitkä ovat siitä koituvat kustannukset. Mikä on esim. uuden moottoritien kokonaishyöty rahassa arvioituna? Ja mitkä ovat sen kustannukset? Mitä sivuvaikutuksia projektista koituu muuhun liikenteeseen? Mikä on mainonnan merkitys kustannustekijänä? Olisiko entisen tien leventäminen ja rautatiekiskotuksen kaksinkertaistaminen loppujen lopuksi halvempi vai kalliimpi ratkaisu? Tällainen voisi olla tyypillinen kustannus-hyöty analyysin konkreettinen sovellutus. Joissakin tapauksissa ei ole mitään mahdollisuuksia arvioida selvinä markkamäärinä projektin toteuttamisesta todennäköisesti koituvia kustannuksia ja siitä saatavaa hyötyä. On esim. tyydyttävä erittelemään projekti mahdollisimman tarkoin tekijöihinsä ja arvioimaan kunkin tekijän nettovaikutus, onko se hyötyä vai kustannuksia lisäävä.
Kustannus-hyöty analyysin sovellutusalue ei suinkaan rajoitu julkisiin projekteihin, vaan sit&aumuml;in on kysymyksessä suppeamman liiketaloudellisen näkökulman laajentaminen kokonaistaloudelliseksi ottamalla mukaan sosiaaliset kustannukset ja hyödyt.
Millaista sitten kilpailu on todellisuudessa? Muodostuuko hinta markkinoilla kysynnän ja tarjonnan yhteisvaikutuksesta ilman, että yhdellä yrityksellä on mahdollisuutta vaikutta sen korkeuteen? Vai voiko yritys itse määrätä tuotteensa hinnan ja esim. korottaa sitä tarvitsematta pelätä heti menettävänsä asiakkaansa. Tarkastelemme muutamia tuotteita, joiden mark-kinointiolosuhteet edustavat erilaisia kilpailutyyppejä.
1. Lähimpänä täydellisen kilpailun ihannetyyppiä on kalan ja eräiden maataloustuotteiden, erityisesti vihannesten, markkinointi. Vihannestuotan-nossa yrittäjiä on niin paljon, ettei yhdellä tuottajalla ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa markkinoilla vallitsevaan hintaan. Kurkun, tomaatin ja juureksien hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan yhteisvaikutuksesta ja noudattaa herkästi niissä tapahtuvia muutoksia. Tuottajan on varsin vaikea saada kuluttaja vakuuttuneeksi siitä, että juuri hänen kurkkunsa on parempaa kuin muiden tuottajien ja että siitä sen vuoksi kannattaisi maksaa korkeampaa hintaa. Kuluttaja ei kysy, kenen tuottamaa kurkku on, vaan paljonko se maksaa. Se, joka myy vähänkin alle markkinahinnan, voi olla varma hyvästä menekistä. Mutta toisaalta yhden tuottajan ei kannata myydä markkinahintaa halvemmalla, sillä hän saa tavaransa kaupaksi myös markkinahintaan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin tuottajat. Ellei tuote mene kaupaksi markkinahintaan, tarjonta on suurempi kuin kysyntä ja markkinahinta laskee, kaikki tuottajat joutuvat myymään tuotteensa halvemmalla. Näiden tuotteiden markkinointi tapahtuu suureksi osaksi toreilla muodostuvaan hintaan ja niiden mainonta on enemmän tuotteen kuin tuottajan mainontaa.
2. Epätäydellisestä kilpailusta on olemassa useita tyyppiesimerkkejä. Ainakin seuraavat kolme perustyyppiä erotetaan:
a) Lähinnä täydellistä kilpailua ovat epätäydellisen kilpailun olosuhteet silloin, kun tuottajia on paljon, mutta heidän tuotteissaan on todellisia tai kuviteltuja eroja. Kuluttaja pitää esim. tietyn tuottajan pukua parempana kuin jonkin toisen tuottajan pukua ja on valmis sen vuoksi maksamaan vaikka hieman korkeampaa hintaa, kunhan vain saa mieleisensä tavaran. Tekstiilit ja useat vähittäiskaupan merkkitavarat ovat esimerkkejä, joissa tuottajalla on todellisten tai kuviteltujen tuote-erojen perusteella mahdollisuus omakoh-taiseen mainontaan. Tällaisten tuotteiden markkinoille on myös tyypillistä laatukilpailu ja kohtuullinen liikkumavara hinnoittelussa.
b) Toinen epätäydellisen kilpailun mahdollisuus on alalla, jolla tuottajia on harvoja, mutta tuotteessa ei ole mainittavaa eroa. Eräiden kaivos-teollisuuden tuotteiden hinnanmuodostus tapahtuu tällaisissa olosuhteissa. Myös esim. nestemäisten polttoaineiden ja vakuutusten markkinoilla tuot-tajia on harvoja. Näillä aloilla on yksityisellä tuottajalla ainakin teoreettinen mahdollisuus vaikutta markkinoilla vallitsevaan hintaan. Koska tuottajia on harvoja, kaikki ovat tietoisia siitä, että kilpailija heti vastaa hinnan-alennukseen oman hintansa alennuksella. Tämän vuoksi myyntiä pyritään edistämään mieluummin mainonnalla ja asiakkaan hyvällä palvelulla kuin hinnanalennuksilla
c) Kolmas epätäydellisen kilpailun laji vallitsee silloin, kun tuottajia on harvoja ja tuotteet ovat erilaisia. Autot, kodin koneet, savukkeet ja makeiset ovat esimerkkejä tuotteista, joita valmistavat muutamat harvat suuryritykset. Kuluttajalla on melko selvä käsitys eri tuottajien tuotteiden välisistä eroista. Tuottaja hinnoittelee tuotteensa itsenäisesti, mutta ottaa tarkoin huomioon kilpailijoidensa reaktiot mahdollisiin muutoksiin. Näitä tuotteita mainostetaan korostaen eroja kilpaileviin merkkeihin verrattuna.
3. Täydellinen monopoli on täydellisen kilpailun vastakohta. Monopolin syntymisen edellytyksenä on, että tuotteita ei voida helposti korvata. Monopoliaseman saavuttaneella tuottajalla on huomattava vaikutus tuotteen hintaan. Monopolituotteen mainonta on luonteeltaan suhdetoimintaa. Suomessa ehkä vain Alkon tuotteet hinnoitellaan ilman, että mitään kilpailijoiden reaktioita otettaisiin huomioon.
1. Yritys: raaka-aineet, työ, pääoma.
Kansantalous: luonnonvarat, työ, pääoma.
1. Yrityksen teorian perusta: oletetaan, että yritys päätöksenteko-yksikkönä maksimoi voittoaan eli myyntitulonsa ja tuotantokustan-nustensa erotusta.
2. Lyhyt tähtäys: pääomakustannukset, johdon ja ammattityövoiman palkat kiinteitä. Pitkä tähtäys: laajennukset, rationalisointi, uudelleenorganisointi, panossuhteiden muutokset. Hyvin pitkä tähtäys: perusteknologian, väestön, instituutioiden muutokset.
1. Tuotannontekijän käytöstä yritykselle koituu kustannuksia, joista tärkeimmät ovat palkat ja raaka-ainekustannukset. Yriyksen myyntitulon on peitettävä kaikki yrityksen kustannukset, muuten yritys joutuu toimimaan tappiolla ja se on lopetettava. Osa kokonaiskustannuksista on luonteeltaan kiinteitä. Tämä osa kustannuksista ei muutu tuotannon määrän muuttuessa. Toinen osa kustannuksista muutuu sitä mukaa, kun tuotantoa lisätään tai vähennetään.
2. Tuotannon määrää kannattaa lisätä tai vähentää riippuen rajakustannuksista. Rajakustannuksia ovat ne kustannukset, jotka aiheutuvat tuotannon lisäämisestä yhdellä yksiköllä tai jotka säästyvät vähennettäessä tuotantoa yhdellä yksiköllä.
3. Kokonaisyksikkökustannukset saadaan selville jakamalla tuotannon kokonaiskustannukset tuotannon määrällä. kiinteät yksikkökustan-nukset alenevat aina tuotannon määrää lisättäessä. Kun muuttuvien yksikkökustannusten kasvu on suurempi kuin kiinteiden yksikkö-kustannusten aleneminen, kokonaisyksikkökustannukset nousevat.
4. Yritykselle edullisin tuotannon määrä on mahdollista saada selville kahdella tavalla: (1) vertaamalla toisiinsa myyntituloa ja kokonais-kustannuksia, (2) vertaamalla toisiinsa myynnin lisäyksestä saatavaa rajatuloa ja rajakustannuksia. Molemmilla tavoilla päädytään aina samaan tulokseen. Yrityksen kannalta on edullista pyrkiä mahdol-lisimman suureen kokonaisvoittoon. Sen yritys saavuttaa, kun myyntitulon ja kokonaiskustannusten erotus on suurin. Tällä samalla tuotannon määrällä myös rajamyyntitulo (=hinta täydellisessä kilpailussa) on yhtä suuri kuin rajakustannus.
1. Yrityksen mahdollisuudet vaikuttaa myymänsä tuotteen hintaan riippuvat alalla vallitsevasta kilpailusta.
2. Täydellisessä kilpailussa yrittäjä näkee tuotteensa kysyntäkäyrän vaakasuorana, hänen ei tarvitse alentaa tuotteensa hintaa saadakseen sille lisää menekkiä. Yrittäjän tehtävänä on vain löytää kustannuksiltaan edullisin tuotannon määrä, jonka hän voi myydä markkinoilla muodostuvaan hintaan. Esimerkkinä täydellisestä kilpailusta voidaan pitää vihannes- ja kalamarkkinoita.
3. Epätäydellisessä kilpailussa yrityksellä on periaatteessa mahdollisuus lisätä menekkiään hintaa alentamalla. Merkkitavarat ovat esimerk-kejä tuotteista epätäydellisessä kilpailussa, jossa tuottajia on monta ja tuotteiden välillä on kuluttajan käsityksen mukaan eroja. Toinen epätäydellisen kilpailun laji on löydettävissä eräiden raaka-aineiden markkinoilla, joilla tuottajia on harvoja ja tuotteessa ei ole mainittavia eroja. Erityisesti kestokulutushyödykkeiden markkinoinnissa on val-lalla kolmas epätäydellisen kilpailun laji, jolloin tuottajia on harvoja ja tuotteissa on selviä eroja. Epätäydellisessä kilpailussa kilpailu tapahtuu enemmän laadulla ja mainonnalla kuin hinnalla, jonka muutoksiin kilpailijat reagoivat herkästi.
4. Kustannus-hyöty analyysi on kokonaistaloudellinen tapa päättää rationaalisesti jonkin hyödykkeen tuotannon laajentamisesta tai supistamisesta tai aloittamisesta tai lopettamisesta. Kukin projekti pyritään jakamaan tekijöihinsä ja arvioimaan kunkin tekijän nettovaikutus kokonaishyötyyn tai rajahyötyyn.
5. Täydellisen kilpailun äärimmäinen vastakohta on monopoli, jonka haltijalla on melkoinen vaikutus tuotteen hintaan. Monopolit ovat nykyisin kaikkialla valtion hallussa tai valvonnassa.
Alkuun o Sisällysluettelo o AJK kurssit o AJK kotisivu o Asko.Korpela@kolumbus.fi
Asko Korpela 970818 (960929)
[ccc]