Asko Korpela: Kansantalouden peruskurssi:
Osa 2 KOTITALOUS JA YRITYS
(Asko.Korpela@kolumbus.fi) o Sisällysluettelo
o AJK kurssit o AJK
kotisivu
5.1 Tuotantomenetelmän
valinta
5.2 Alenevan rajatuotoksen laki
5.3 Suurtuotannon edut
Yhteenveto: Tuotantoteoria
Taulukko T5.1 Työpanos
ja tuotannon määrä
Kuvio K5.1 Aleneva rajatuotos
Edellisessä luvussa tarkasteltiin yrityksen tavoitteita ja niiden saavuttamista rahan mittapuulla mitattuna. Todettiin yrityksen tuloksen riippuvuus myyntihinnasta ja tuotannon määrästä sekä kehitettiin tekniikka edullisimman hinnan ja tuotannon määrän löytämiseksi.
Tässä luvussa tavallaan kurkistetaan q:n taakse eli pyritään selvittämään miten tuotannon määrä riippuu tuotannontekijöiden määrästä.
Yksi ja sama hyödyke on useimmiten mahdollista valmistaa useammalla eri menetelmällä. Säkillinen perunoita voidaan tuottaa joko suurella maa-alalla käyttämättä lainkaan lannoitusaineita ja tekemällä vähän työtä tai hyvin pienellä maa-alalla käyttäen parasta mahdollista lannoiteseosta ja tehokkaita koneita. Suurissa tuotantolaitoksissa usein kokeillaan erilaisia menetelmiä ja niistä otetaan käyttöön edullisin. Sama tulos on siis mahdollista saada aikaan vaihtoehtoisilla menetelmillä. Tuotannontekijöiden keskinäistä suhdetta on mahdollisuus vaihdella. Tuottajan on ratkaistava, missä suhteissa vaihtoehtoisia tuotannontekijöitä käytetään.
Yksi yritys suorittaa ratkaisunsa ja valitsee tuotantomenetelmänsä sen mukaan, kuinka tuotannosta eri menetelmillä koituu kustannuksia. Yritys pyrkii tietenkin tuottamaan niin alhaisin kustannuksin kuin mahdollista. Jos työvoima on kallista, pyritään sitä säästämään ja käyttämään enemmän koneita. Jos tontti on kallis, pyritään kalliita maakustannuksia pienentämään rakentamalla useita kerroksia.
Koko kansantalouden kannalta tuotantoa eivät niinkään rajoita kustannukset kuin yksinkertaisesti saatavissa olevien perustuotannontekijäin: työn, pääoman ja maan määrä. Yksi yritys ehkä saa käytännöllisesti katsoen rajattomasti työvoimaa, koneita tai maata, kunhan vain pystyy maksamaan niiden hinnan. Toisin on asia koko kansantalouden kannalta. Esim. Suomen kansantalouden saatavissa olevan työvoiman määrä on rajoitettu ja työvoiman kasvu noudattelee väestön kasvua, joka puolestaan on alle prosentin vuodessa. Koko kansantalouden käytettävissä oleva maa-ala ei tietenkään voi lainkaan kasvaa, mutta myös eri tuotantotarkoituksiin soveltuva maa-ala on rajoitettu, tonttimaata on rajoitetusti saatavissa, samoin viljelysmaata.
Kolmas tuotantotekijä, tuotannollinen pääoma, koneet, kalustot, rakennukset ja muut tuotetut tuotannontekijät ovat siten tuotannon kasvun tärkein lähde. Mitä enemmän ja tehokkaampia koneita työntekijä saa käytettäväkseen, sitä enemmän hän pystyy tuottamaan. Toinen tärkeä tuotannon kasvun lähde on tieto. Uudet keksinnöt ja hyvin koulutettu työvoima lisäävät tuotantoa jopa enemmän kuin pääoman määrän kasvu.
Muutokset tuotannontekijäin keskinäisissä suhteissa aiheuttavat muutoksia koko kansantalouden rakenteessa. Sitä mukaa kun maataloustuotanto tehostuu, riittävä elintarvikemäärä saadaan aikaan yhä pienemmällä työpanoksella. Työvoima voi siirtyä pois maataloudesta muille tuotannonaloille, joiden tuotteiden kysyntä kasvaa nopeammin kuin väestön kasvua tiukasti noudattava elintarvikkeiden kysyntä. Tämä sama asia todetaan tavallisesti sanomalla, että heikosti kannattavasta maataloudesta on saatava työvoimaa siirtymään tuottavampiin elinkeinoihin. Perimmältään siis tuotannon rakenteessa tapahtuvat muutokset johtuvat muutoksista kysynnän rakenteessa sekä siitä, että menetelmien tehostuessa maataloustuotteiden kysyntä voidaan tyydyttää entistä vähäisemmällä työvoimapanoksella.
Miksi erilaisilla kulutushyödykkeillä on kysyntää? Miksi kuluttaja haluaa ostaa esim. sanomalehden tai päällystakin? Koska hänellä on hyötyä näistä. Kuluttaja pitää tarpeellisena sanomalehden lukemista tai lämmittävää päällystakkia. Mutta kun yrittäjä haluaa ostaa tuotannontekijöitä, miksi hän sen tekee? Hän tuskin palkkaa työvoimaa pelkästään saadakseen psyykkistä tai fyysistä tyydytystä. Hän haluaa ostaa tuotannontekijöitä tuotantoa ja sen avulla aikaansaatavaa myyntituloa varten. Tarpeentyydytys on kyllä kuvassa mukana, mutta seuraavassa portaassa. Yrityksen asiakkaat ostavat nimittäin yrityksen tuottamia hyödykkeitä vain, koska heille on niistä hyötyä, he saavat niiden käyttämisestä tyydytystä. Tällä tavoin tuotannontekijäin kysyntä on täysin riippuvainen lopullisten kulutushyödykkeiden kysynnästä. Yrittäjä ei tunne mielenkiintoa sellaisen koneen ostamiseen, jolla voidaan tuottaa vain sellaista hyödykettä, jolla ei ole kysyntää. Kuluttajan tarpeet määräävät yritysten käyttämien tuotannontekijöiden kysynnän. Tämän takia tuotannontekijäin kysyntä on johdettua kysyntää. Asiantuntija voi periaatteessa johtaa raaka-aineiden, työvoiman ja pääoman kysynnän. Villan kysyntä riippuu villalangan kysynnästä, joka puolestaan riippuu siitä kudottavan kankaan kysynnästä, joka puolestaan saattaa riippua esim. juuri päällystakkien kysynnästä.
Näin tuotannontekijän kysyntä on johdettavissa lopputuotteen kysynnästä monen portaan kautta.
Toisaalta taas: tuotannontekijät eivät kukin erikseen muutu tuotteiksi yrityksen kautta kulkiessaan, vaan tuotanto on nimenomaan tuotannontekijöiden yhdistämistä. Tuotannon määrä riippuu useamman kuin yhden tuotannontekijän määrästä. Esim. päällystakki on mahdollista tuottaa vain yhdistämällä kaikkia perustuotannontekijöitä. Kangas ei muutu takiksi ilman työtä, koneita, ilman että joku ottaa organisoidakseen tuotannon ja kantaakseen onnistumisen tai epäonnistumisen seuraukset. Tuotannon-tekijäin yhdistämisessä on olemassa vaihtoehtoja. Takki on mahdollista valmistaa esim. käyttäen runsaasti työtä ja vähän pääomaa tai päinvastoin säästäen työtä ja käyttäen mahdollisimman paljon koneita. Edullisin menetelmä riippuu tuotannontekijäin hintasuhteista.
Tuotannontekijät ovat siis osaksi korvattavissa toisillaan. Tuotannontekijän kysyntä ei ole riippuvainen vain lopputuotteen kysynnästä vaan se riippuu myös muiden tuotannontekijöiden hinnoista.
Tuotannon määrän ja tuotannontekijäin määrän välisissä riippuvuussuhteissa ilmenee säännönmukaisuus, jota nimitetään alenevan rajatuotoksen laiksi. Kuvitelkaamme, että olemme maanviljelijöitä ja tuotamme perunaa esim. yhden hehtaarin suuruisella peltotilkulla. Kokeilemme, mikä vaikutus tehtävän työn - siis yhden tuotannontekijän - lisäämisellä on tuotannon määrään.
On selvää, että ellemme lainkaan tee työtä, emme edes istuta tai korjaa, emme saa ainuttakaan mukulaa satoa. Mutta jos käytämme yhden miestyöviikon siemenen lajitteluun, istutukseen, multaukseen ja sadon korjuuseen sopivasti jaettuna, saatamme saada tietyltä alalta esim. 10 tonnin sadon (taulukko T5.1 ja kuvio K5.1). Entä jos käytämme kaksi työviikkoa samaan maa-alaan, saammeko silloin kaksinkertaisen sadon? Voi olla, että sato tosiaan kaksinkertaistuu, aivan mahdotonta ei ole sekään, että se enemmänkin kuin kaksinkertaistuu sen mukaan, kuinka tehokkaita koneita ja lannoitteita on työntekijäin käytössä.
Jos kuitenkaan emme lisää mitään muuta kuin työvoimapanosta, on varsin todennäköistä, ettei sato kaksinkertaistu vaikka kylläkin lisääntyy. Voimme olettaa, että kahden työviikon käyttäminen nostaa sadon 15 tonniin. Näin siis työpanoksen lisääminen yhdesä kahteen lisäisi tuotantoa 5 tonnia. Todennäköisesti kolmaskin työviikko lisäisi tuotannon määrää, mutta jos nytkään ei mitään muita panoksia lisättäisi, jäisi kolmannen työviikon aiheuttama sadon lisäys ehkä 3 tonniin, neljäs ehkä lisäisi satoa vielä 2 tonnia ja viides tonnin.
Suoritetusta kokeesta nähtäisiin kuitenkin varmasti se seikka, että yhden tuotannontekijäpanoksen lisääminen muiden pysyessä ennallaan lisää tosin tuotannon kokonaismäärää, mutta että tämä yhden lisäpanoksen aiheuttama tuotannon lisäys jatkuvasti alenee. Tätä sanotaan tuotannon teoriassa alenevan rajatuotoksen laiksi. Tämä laki pätee mihin tuotantotekijään hyvänsä ja millä tuotannonalalla hyvänsä. Voisimme suorittaa saman kokeen myös esim. niin päin, että käyttäisimme aina saman määrän työvoimaa, mutta vaihtelisimme maa-alan suuruutta. Hehtaarisato alenisi sitä mukaa, kun maa-alaa lisättäisiin.
Kun yhtä tuotannontekijää lisätään muiden käytön pysyessä ennallaan, tuotannontekijäin lisäyksikön aikaansaama tuotannon lisäys alenee.
Monella teollisuustuotannon alalla tuotannon määrä enemmän kuin kaksinkertaistuu, jos kaikkia tuotannontekijöitä käytetään kaksinkertainen määrä. Tässä ilmiössä on kysymys suurtuotannon eduista. Suurtuotannon edut ja alenevan rajatuotoksen laki eivät ole täysin vastakkaisia ilmiöitä, sillä suurtuotannon etuja saavutetaan lisäämällä kaikkia tuotannontekijöitä samassa suhteessa, kun taas alenevan rajatuotoksen laki vaikuttaa silloin, kun vain yhtä tuotannontekijää lisätään. Suurtuotannon etuja ei saavuteta ilman muuta vain lisäämällä kaikkia tuotannontekijäpanoksia sopivassa suhteessa. On olemassa eräitä perusedellytyksiä, joiden vallitessa vasta suurtuotannon etuja voidaan saavuttaa. Tällaisia perusedellytyksiä ovat:
Nämä tuotantomenetelmät pääsevät puolestaan oikeusiinsa vain, jos voidaan tuottaa kyllin suuria määriä eli kun yritys toimii riittävän laajoilla markkinoilla. Esimerkkinä voimme tarkastella henkilöauton tuottamista Suomessa. Syynä tuotannon myöhäiseen alkamiseen ei ole suinkaan ollut teknisen valmiuden puute vaan epävarmuus siitä, pystyttäisiinkö kotimaista autoa myymään niin paljon, että sen tuotanto kävisi kannattavaksi. Autotuotannossa on ratkaiseva merkitys sillä, että auton kokoaminen voi tapahtua keskeytymättömänä sarjatuotantona. Tästä ja muista syistä johtuvat suurtuotannan edut pääsevät oikeuksiinsa vasta, kun tuotanto on riittävän suuri. Tämä taas merkitsee sitä, että ollakseen täysin kannattava, kotimaisen auton olisi ollut lyhyessä ajassa vallattava kotimaanmarkkinat kokonaan, tai huomattava osuus erittäin kireistä kansainvälisistä markkinoista. Koska tämä ei olisi ollut todennäköistä, päädyttiin täysin kotimaisen tuotannon asemesta ruotsalaisen yrityksen tytäryhtiöön.
Suurtuotannosta ja erikoistumisesta koituvien etujen entistä parempi hyväksikäyttö on nykyisen kansainvälisen taloudellisen yhdentymisen ainoa mutta myös täysin riittävä peruste. Väitetään, että EFTAn mukanaan tuoma markkinoiden laajentuminen aiheutti mm. sen, että vasenkätisille tarkoitetun korkkiruuvin valmistaminen kävi kannattavaksi Ruotsissa.
1. Tuotannontekijäin kysyntä riippuu täysin asianomaisen lopulliseen kulutukseen tarkoitetun hyödykkeen kysynnästä. Kun kulutushyö-dykkeen kysyntä vahvistuu, sen tuottamiseksi tarvittavan tuotannontekijän kysyntä vahvistuu ja kun tuotteen kysyntä heikkenee, sen tuottamiseen tarvittavien tuotannontekijöiden kysyntä heikkenee. Tuotannontekijät ovat osaksi korvattavissa toisillaan ja sen vuoksi yhden tuotannontekijän kysyntä riippuu myös sitä mahdollisesti korvaavan tuotannontekijän hinnasta ja määrästä.
1. On havaittu, että lisäämällä yhtä tuotannontekijää asteittain, tuotannon kokonaismäärä tosin kasvaa, mutta tuotannontekijän lisäyksen aiheuttama tuotannon lisäys pienentyy. Tämä alenevan rajatuotoksen laki koskee erikseen kaikkia tuotannontekijöitä.
1. Lisäämällä kaikkia tuotannontekijöitä samassa suhteessa esim. kaksinkertaistamalla tuotannontekijöiden määrä, tuotanto saattaa enemmän kuin kaksinkertaistua. Nämä suurtuotannon edut pääsevät oikeuksiinsa, kun tuotannossa voidaan käyttää luonnon voimanlähteitä, automaatiota, standardointia ja pitkälle menevää erikoistumista. Markkinoiden laajentuminen tekee mahdolliseksi suurtuotannon etujen entistä tarkemman hyväksikäytön.
Alkuun o Yksityiskohtainen sisällysluettelo o AJK kansantalouden kurssit o AJK kotisivu
Asko Korpela, kansantaloustieteen lehtori, Helsingin kauppakorkeakoulu
Asko Korpela 970414 (960929) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
[ccc]