Asko Korpela: Kansantalouden
peruskurssi:
Osa 3 KANSANTALOUDEN TASAPAINO
(Asko.Korpela@kolumbus.fi) o Sisällysluettelo
o AJK kurssit o AJK
kotisivu
o Makrotarkastelun
rakenteellinen lähtökohta
o Kokonaistalouden tasapaino
o Kansantalouden tasapainottuminen
o Täystyöllisyysehto
o Makroanalyysin tarkoitus
Yhteenveto: Osat ja kokonaisuus ja tasapaino
Edellä kirjan toisessa osassa käsiteltiin mikrotason taloudellista päätöksentekoa, taloudellista käyttäytymistä yhden päätöksentekijän kannalta. Tästä eteenpäin tarkastellaan kokonaistaloudellisia ilmiöitä ja kokonaistaloudellista päätöksentekoa. Mielenkiinnon kohteena ovat suuret kokonaisuudet ja niitä koskevat teoriat, makrotaloustiede. Koko kansantalouden yksityinen kulutus, työllisyys ja tulonmuodostus ovat esimerkkejä kokonaistaloudellisista käsitteistä.
Makrotason ja mikrotason ongelmien eroa voidaan selventää seuraavasti:
1. Mikrotasolla kulutuksen teorian painopiste on kotitalouden kulutuksen jakautumisessa hyödykkeittäin. Makrotasolla painopiste on koko yksityisen kulutuksen määräytymisessä ja vaihtelussa.
2. Mikrotasolla pääomanmuodostus on voimavarojen kohdentamis-ongelma. Makrotasolla se on suhdannevaihteluongelma.
3. Mikrotasolla kiinnostavat hintasuhteet, makrotasolla hintataso.
4. Mikrotasolla tarkastellaan tuotannontekijöiden rajatuotoksia. Makrotasolla tuotantofunktion avulla tarkastellaan työllisyyden tasoa.
5. Mikrotasolla markkinavoimat määräävät voimavarojen ohjautu-misesta, makrotasolla julkinen sektori harjoittaa talouspolitiikkaa ja puuttuu talousprosessin kulkuun.
6. Yrityksen teoria on kokonaisuudessaan mikroteoriaa. Ulkomaankauppaa ja rahataloutta käsitellään vain makrotason ongelmina.
Makrotaloudellisen tarkastelun lähtökohta on kansantalouden rakenteen määrittely. Tällöin todetaan, mistä osista kokonaisuus muodostuu: mitkä komponentit muodostavat kokonaiskysynnän, mitkä kokonaistarjonnan. Kokonaisuuden jakaminen osiinsa tapahtuu sen mukaan, mitä riippuvuuksia osien välillä vallitsee. Tämä periaate on otettu huomioon kansantalouden tilinpidossa. Sen vuoksi kansantalouden tilinpito onkin luonnollinen lähtökohta makrotaloudelliselle analyysille.
Jos tarkastelu käsittää myös työllisyyden ja rahatalouden ongelmat, on näitäkin koskevat rakennemäärittelyt suoritettava analyysin alussa.
Rakenteen määrittelyn käytännöllinen merkitys on siinä, että empiirisessä eli kokemusperäisessä tarkastelussa käytettävät tilastotiedot saadaan ristiriidattomiksi.
Kansantalouden tilinpito voidaan esittää myös matemaattisina yhtälöinä, joilla kunkin tilin vasen ja oikea puoli asetetaan yhtä suuriksi. Esim. ensimmäinen (T2.13) tilin oikea puoli voidaan kirjoittaa muotoon:
524.8 = 273.8 + 110.6 + 121.0 + 119.1 - 126.3 Q C G I X M
missä Q = bruttokansantuotos C = yksityinen kulutus G = julkinen kulutus I = bruttopääomanmuodostus ja virhe X = vienti M = tuonti
Mutta mitä tässä yhtälössä onkaan bruttokansantuotos Q? Se on hyödykkeiden kokonaistarjonta Suomen kansantalouden markkinoilla (vuon-na 1990). Entä mitä on yhtälön oikealla puolella? Siellä on kokonais-kysynnän komponenttien summa.
Tämä kokonaistarjonnan ja kokonaiskysynnän yhtäsuuruus vallitsee kansantaloudessa tilastotietojen mukaan aina jälkikäteen. Mutta ei välttämättä etukäteen siinä vaiheessa, kun toisaalta tuotantoa sekä toisaalta kulutusta ja pääomanmuodostusta suunnitellaan.
Tämä johtuu siitä, että tuotantosuunnitelmat sekä kulutus- ja investointi-suunnitelmat tehdään toisistaan riippumatta. Jälkikäteen taas kaikki, mitä on vuoden aikana tuotettu, on myös joko kulutettu tai investoitu. Varastojen kasvu tai supistuminen on nimittäin myös pääomanmuodostusta tai pääomakannan supistumista.
Varastojen muutos muodostaa siis eräänlaisen joustotekijän, jonka avulla tarjonta sopeutuu kysyntään. Samaan tapaan säästäminen on tulonmuodos-tuksen ja kulutuksen välinen joustotekijä taulukon T2.13 tileillä 2, 5 ja 6. Nettoluotonanto tilillä 3 ja vaihtotaseen ylijäämä tilillä 4 ovat vastaavasti näiden tilien vasemman ja oikean puolen välisiä joustotekijöitä. Niiden avulla tulot ja tulon käyttö sekä pääomanmuodostus ja sen rahoitus sekä vienti ja tuonti ovat joka hetki tasapainossa.
Kansantalouden tilinpidon määritelmien mukaan kokonaistarjonta muodostuu aina yhtä suureksi kuin kokonaiskysyntä. Nykyinen keynesiläinen käsitys on nimenomaan se, että kysyntä on ensisijainen ja, että tarjonta sopeutuu kysyntään. Jos kysyntä on suurempi kuin tarjonta, tarjonta kasvaa niin, että se kattaa kysynnän. Jos taas kysyntä on pienempi kuin tarjonta, tarjonta sopeutuu silloinkin kysynnän mukaiseksi.
Aikaisempi, klassisen teorian käsitys oli, että tarjonta luo oman kysyntänsä. Tämä käsitys tunnetaan nimellä Sayn laki 1800-luvun alussa vaikuttaneen ranskalaisen taloustieteilijän Jean-Baptiste Sayn mukaan.
Se, että tasapaino aina saavutetaan, johtuu kysynnän ja tarjonnan määritelmällisestä yhtäsuuruudesta. Tasapaino vallitsee aina jälkikäteen tarkasteltuna. Kysyntää ja tarjontaa suunniteltaessa ei ole mitään takeita, että ne muodostuvat yhtä suuriksi, sillä niihin vaikuttavat eri syyt
Elleivät kysyntää ja tarjontaa koskevat suunnitelmat sattumalta lyö yksiin, jotkut joutuvat pettymään suunnitelmissaan. Suunnitelmia joudutaan korjaamaan ja joudutaan taas uuteen tasapainottumisprosessiin.
Kokonaistuotannon eli kokonaistarjonnan sopeutumisella kansantalouden kokonaiskysyntää vastaavaksi on laajakantoisia vaikutuksia niin hyvin koko kansantalouden yritystoimintaan ja työllisyyteen kuin myös kuluttajien hyvinvointiin. Jos kysyntä vahvistuu, tuotanto sopeutuu ylöspäin. Tällöin yrittäjätoiminta vilkastuu ja työvoiman tarve kasvaa. Lisääntyvä tuotanto merkitsee lisääntyviä tuotannontekijäkorvauksia, kuluttajien tulojen kasvua. Jos taas kysyntä heikkenee, on tuotannon sopeuduttava alaspäin. Yritysten on vähennettävä tuotantoa. Tämä merkitsee väheneviä työtilaisuuksia ja alenevia tuloja kuluttajille. Tällä tavoin
työllisyys ja tulonmuodostus ovat riippuvaisia kokonaistarjonnan sopeutumisesta kokonaiskysyntään.
1. Kokonaistarjonta SS voisi kehittyä esim. keksityssä taulukossa T7.1 esitetyllä tavalla. Työpanoksen EM ollessa 2200 (1000 henkilötyövuotta) tuotanto Q, josta kokonaistarjonta muodostuu olisi 400 mrd mk. Sadantuhannen lisäys työpanoksessa kasvattaisi tuotantoa 50 mrd mk. On selvää, että käytännössä tällaiset työpanoksen ja tuotannon lisäykset ovat mahdollisia vain noin viiden vuoden tähtäyksellä tai hyvin vaimakkaassa suhdannevaihtelussa.
2. Kokonaiskysyntä. DD muodostuu esimerkissämme kolmesta kompo-nentista: yksityinen kulutus C ja pääomanmuodostus I, jotka riippuvat hieman eri tavoin tuotannon ja tulonmuodostuksen tasosta sekä eksogeeninen eli muista kuin tuotannon ja tulonmuodostuksen tai työllisyyden tasosta riippuva julkinen kysyntä G.
3. Kansantalouden tasapaino vallitsee tässä esimerkissä, kun kokonais-kysyntä ja kokonaistarjonta ovat 475 mrd mk. Silloin tarvittava työpanos on 2350 tuhatta miestyövuotta, kulutus 245 mrd mk ja pääomanmuodostus 120 mrd mk sekä eksogeeninen kysyntä 110 mrd mk.
Niitä tapahtumia, joiden kautta tasapainotilaan päädytään, voidaan kuvailla esimerkiksi seuraavasti:
1. Kokonaiskysyntä suurempi kuin kokonaistarjonta. Oletetaan, että kansan-talouden oltua tasapainossa sekä kokonaiskysynnän että kokonaistarjonnan ollessa 460 mrd mk kysynnässä tapahtuu muutos, niin että se onkin 470 mrd mk. Muutos voi johtua missä hyvänsä kysynnän komponentissa tapahtuneesta muutoksesta: kuluttajat voivat vähentää säästämistään ja lisätä kulutustaan, yrittäjät voivat suotuisten näkymien vallitessa lisätä pääomanmuodostustaan tai julkinen valta voi pyrkiä kysynnän lisäyksellä saamaan aikaan piristysruiskeen kansantaloudelle.
Kysynnän voimistuessa yritykset lisäävät tuotantoa. Tämä merkitsee lisää työpaikkoja ja lisää tuloa kuluttajille. Tulojen kasvu lisää kulutusta ja mahdollisesti myös pääomanmuodostusta. Tarvitaan jälleen tuotannon lisäys. Tuotannon lisääminen ja siitä johtuva tulojen kasvu sekä tulojen kasvun aiheuttama kysynnän kasvu jatkuvat kunnes tullaan tilanteeseen, jossa kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuret ja kansantaloudessa vallitsee tasapaino.
2. Kokonaiskysyntä pienempi kuin kokonaistarjonta. Jos taas kokonais-kysyntä syystä tai toisesta on pienempi kuin kokonaistarjonta, joutuu tarjonta sopeutumaan alaspäin. Jos esimerkissämme tuotanto on noussut 490 mrd markkaan, ei kokonaiskysyntä riitä sitä kattamaan. Osa tuotannosta jää myymättä. Yritykset vähentävät silloin tuotantoaan, ja ennen pitkää myös työllisyys alenee. Tämä pienentää tulonmuodostusta ja vähentää edelleen kysyntää. Kysynnän pienentyminen pienentää edelleen tuotantoa, kunnes tullaan tilanteeseen, jossa kysyntä ja tarjonta ovat yhtä suuria. Silloin sekä kuluttajien että tuottajien suunnitelmat toteutuvat ja tasapaino vallitsee.
Lopputulos on molemmissa tapauksissa kysynnän ja tarjonnan tasapaino eli taulukon T7.1. symbolein
SS = DD
Q = C + I + G
Tarjonnan sopeutumisella kasvaneeseen kokonaiskysyntään, on kuitenkin yksi ehto:
Tarjonnan todellista lisääntymistä voi tapahtua vain niin kauan, kuin ei ole saavutettu täystyöllisyyttä.
Jos kaikki tuotannontekijät ovat täyskäytössä, ei tuotantoa tietenkään voida lisätä määrällisesti. Siinäkin tapauksessa tarjonta tietenkin sopeutuu kysyntään, mutta muuten kuin tuotannon määrän lisääntymisen avulla. Sopeutuminen tapahtuu hintojen nousun kautta.
Kun kysyntä ylittää tarjonnan eikä ole mitää mahdollisuutta lisätä tuotantoa, syntyy kuluttajien kesken kilpailua saatavissa olevista hyödykkeistä. Hyödykkeiden hinnat kohoavat, kunnes kuluttajat eivät enää ole halukkaita satsaamaan yhtään enempää kuin hyödykkeitä on saatavissa. Voimistunut kysyntä aiheuttaa täystyöllisyystilanteessa inflatorisen hintojen nousun.
Esimerkissämme on vai yksi tasapainopiste, jossa kokonaiskysyntä ja kokonaistarjonta ovat yhtä suuret. Vain tässä pisteessä sekä kuluttajat että tuottajat ovat samanaikaisesti tyytyväisiä. Tämä johtuu siitä, että kokonaistarjonnan ja kokonaiskysynnän ja sen komponenttien kehitykseen vaikuttavat eri tekijät ja eri tavoin.
Makrotaloudellisen analyysin tehtävänä on selvittää, mistä tekijöistä kokonaiskysyntä ja kokonaistarjonta riippuvat. Seuraavassa luvussa tarkastellaan kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan ja niiden tärkeimpien komponenttien määräytymistä. Makrotaloudellisten lainalaisuuksien tunteminen tekee mahdolliseksi järkevän talouspolitiikan harjoittamisen eli kansantalouden ohjaamiseen kohti haluttuja tavotteita. Talouspolitiikkaa käsitellään tämän kirjan viimeisessä osassa.
1. Mikrotaso: yhden talousyksikön, kotitalouden tai yrityksen käyttäy-tyminen ja päätöksenteko.
Makrotaso: kokonaistaloudelliset ilmiöt ja kansantalouden pääosien väliset riippuvuudet.
2. Makrotaloudellisen tarkastelun lähtökohtana on kansantalouden rakenteen selvittäminen. Havaintoaineiston ristiriidattomuus saavu-tetaan kansantalouden tilinpitojärjestelmän avulla.
3. Analyysin lähtökohta on kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan tasapaino. Keynesiläisen käsityksen mukaan kysyntä on ensisijainen talousprosessin liikkeelle paneva voima. Tarjonta sopeutuu kysynnän suuruiseksi sekä silloin, kun se on liian pieni, että silloin, kun se on liian suuri.
4. Tarjonnan sopeutumisen yläraja on täystyöllisyys. Jos täystyöllisyys on saavutettu, tuotanto voi lisääntyä vain nimellisesti hintojen nousun kautta.
5. Makroanalyysin tavoitteena on selvittää kokonaiskysynnän ja kokonaistarjonnan lainalaisuuksia. Näiden lainalaisuuksien tuntemi-nen on välttämätön ehto järkevän (= tarkoituksenmukaisen) talous-politiikan harjoittamiselle.
Alkuun o Sisällysluettelo o AJK kurssit o AJK kotisivu
Asko Korpela 970818 (960929) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
[ccc]