Asko Korpela: Kansantalouden peruskurssi:
Osa 3 KANSANTALOUDEN TASAPAINO
(Asko.Korpela@kolumbus.fi) o Sisällysluettelo
o AJK kurssit o AJK
kotisivu
9.1 Säästämis-
ja investointipäätökset
o Säästämis-
ja investointipäätösten erillisyys
o Säästämisen
ja pääomanmuodostuksen yhtäsuuruus
9.2 Investointiteoriat
o Autonominen pääomanmuodostus
o Pääomanmuodostuksen
rahoittaminen
o Johdettu pääomanmuodostus
Yhteenveto: Pääomanmuodostus ja tasapaino
Esimerkki:
oo Paperin tuotanto ja
koneinvestoinnit
oo Mitä opimme tästä?
Taulukko: T9.1 Kulutuksen vaikutus pääomanmuodostukseen
Pääomanmuodostus on viennin jälkeen kokonaiskysynnän vaihtelevaisin komponentti. Viimeisten 24 vuoden aikana bruttokansantuotos ei ole kertaakaan pienentynyt. Nollakasvun vuosia ovat olleet 1976 ja 1977, kun taas suurin kasvu 10 prosenttia on ollut vuonna 1969. Sitä vastoin pääomanmuodostus on pienentynyt monta kertaa. Erityisen selvä pudotus tapahtui 1970-luvun laman aikana. Pääomanmuodostus supistui vuodesta 1975 kolmena peräkkäisenä vuotena niin, että vuonna 1978 bruttopääomanmuodostus oli 20 prosenttia pienempi kuin vuonna 1975. Vuosien 1979 ja 1980 kasvu ei riittänyt nostamaan pääomanmuodostusta vuoden 1975 tasolle, vaan vieläkin jäätiin 9 prosenttia sen alapuolelle. Myös edellisen suhdannelaman aikana tapahtui supistumista kahtena peräkkäisena vuonna, vuosina 1967 ja 1968. Vastaavasti yli 10 prosentin kasvua on tapahtunut vuosina 1965, 1969 ja 1970.
Miksi pääomanmuodostuksen vaihtelu on näin suurta ja mitä siitä seuraa?
Tulonmuodostuksen teoriassa säästämisen ja pääomanmuodostuksen yhtäsuuruudella on keskeinen merkitys. Pääomanmuodostus nimittäin rahoitetaan kuluttajien, yritysten ja julkisen sektorin säästöillä. Kun kotitaloudet ja yritykset säästävät, rahojen on jouduttava jonnekin, kun yritykset suorittavat investointejaan, rahojen on tultava jostakin. Yleensä rahat investointitoimintaan saadaan yritysten ja kotitalouksien samanaikaisista säästöistä.
Samaan tapaan kuin tuotanto ja tulonmuodostus myös säästäminen ja pääomanmuodostus ovat kansantalouden kannalta saman asian kaksi puolta. Edellisessä tapauksessa asiaa tarkastellaan tulonkäytön kannalta, jälkimmäisessä taas tuotannon käytön kannalta. Vain siinä tapauksessa, ettei säästämistä ja pääomanmuodostusta lainkaan tapahtuisi, kiertokulku olisi ensimmäisessä luvussa esitetyn kaltainen ehyt piiri. Säästäminen merkitsee sitä, että osa kotitakouksien saamasta palkka- ym. tulosta ei menekään välittömään kulutukseen, vaan säästetään myöhemmin käytettäväksi. Pääomanmuodostus taas merkitsee sitä, että osa tuotannosta ei menekään välittömään kulutukseen kotitalouksissa, vaan pysyy yrityssektorissa, tosin ehkä siirtyen yritykseltä toiselle.
Ensi mäkemältä tässä säästämisen ja pääomanmuodostuksen yhtäsuuruudessa ei olekaan mitään ihmeellistä, sillä kuten jo edellä on todettu, kysymyksessä on sama asia tarkasteltuna kahdelta puolelta: pääomanmuodostus on kansantalouden kokonaistuotannon eli kansatuotoksen käyttöä ja säästäminen siitä saatavan kokonaistulon eli kansantulon käyttöä. Säästämisen ja pääomanmuodostuksen yhtäsuuruuden ihmeellisyys johtuu siitä, että
säästämistä ja pääomanmuodostusta koskevia päätöksiä tekevät eri henkilöt ja eri syistä.
Säästämistä koskevia tulonkäyttöpäätöksiä tekevät yritysten ja julkisen vallan ohella kotitaloudet, pääomnmuodostusta koskevia tuotannon käyttö-päätöksiä vain yritykset ja julkinen valta.
Investoinneista, siis tuotannon käytöstä pääomanmuodostukseen, uusien tuotantolaitosten rakentamisesta, koneiden ja kaluston hankinnasta ja varastojen pidosta päättävät lähinnä yritykset. Yritysten investointi-päätöksiin vaikuttavat ratkaisevasti mm. tulevaisuuden odotukset asianomaisella alalla. Jos yrityksen tuotteiden menekki näyttää vähenevän, suoritetaan investointeja tuotantolaitoksiin varsin varovasti. Jos taas menek-kimahdollisuudet näyttävät hyviltä, tuotannollinen pääomanmuodostus alalla vilkastuu.
Kullakin hetkellä kansantalouden käytössä oleva pääomakanta on kertymä, jota nettopääomanmuodostus kasvattaa.
Olemassa
olevan pääoman eli pääomakannan arvo on moninkertainen
verrattuna kansantalouden vuosituotannon arvoon. Tämä johtuu
siitä, että kaikessa tuotannossa tarvitaan pääomahyödykkeitä,
joiden keskimääräinen käyttöikä on useita
vuosia. Uuden koneen arvo realisoituu yleensä vasta usean vuoden kuluessa.
Toisin sanoen tietyn vuosituotannon aikaansaami-seen tarvitaan kone, jonka
arvo on usean vuoden tuotannon arvon suuruinen.
Koko kansantalouden tasolla tämä merkitsee sitä, että kullakin hetkellä olemassa olevien pääomahyödykkeiden arvo vastaa usean vuoden bruttokansantuotoksen arvoa. Kun pääomahyödykkeiden arvo jaetaan tuotannon arvolla saadaan pääomakerroin. Suuruudeltaan tämä kerroin on Suomen kansantaloudessa suhteellisen korkea eli noin 4. Tämä siis merkitsee, että meillä pääomakannan arvo on neljä kertaa bruttokansan-tuotoksen suuruinen. Alhainen pääomakerroin on tulkittava siten, että investointien tuottavuus on hyvä, pääomakanta antaa nopeasti oman arvonsa suuruisen tuotannon. Tutkimusten mukaan pääomakerroin on luonteeltaan vakio eikä siis pitkällä tähtäyksellä suurestikaan kasva tai pienene.
Kuten taulukosta T2.4 ja T2.13 nähdään, suuri osa säästämisestä tapahtuu kotitalouksissa. Kotitaloudet säästävät täysin riippumatta siitä, miltä jonkin tuotannonalan tulevaisuuden näkymät näyttävät. Perheen säästämisen syyt saattavat vaihdella suuresti: jotkut säästävät oman asunnon toivossa, toiset ostaakseen auton, joillekin säästäminen saattaa olla pelkkä tapa. Mutta monessa tapauksessa kotitalouksien säästäminen ei niinkään vaadi erillistä päätöksentekoa kuin pääomanmuodostus yrityksissä, sillä säästämistähän on se, mitä jää jäljelle, kun tuloa käytetään kulutukseen. Säästäminen määräytyy siis tavallaan automaattisesti tulotasosta riippuen. Kuinka nyt sitten näin eri tavalla määräytyvät ilmiöt kuin säästäminen ja pääoman-muodostus voivat sittenkin koko kansantaloudessa olla yhtä suuret?
Valaisemme tätä koko kansantalouden tasapainon kannalta ensiarvoisen tärkeätä seikkaa kahdella esimerkillä.
Esimerkki 1 Kuluttaja Karvonen käy parturissa ja maksaa hiusten leikkuusta 100 mk
Käyttämällä tulostaan 100 mk kulutukseen Karvonen on vähentänyt säästämistääm 100 mk. Tämä summa ei millään tavalla ole vaikuttanut pääomanmuodostukseen, ei lisännyt rakennusten, koneiden tai varastojen määrää. Eikö tämä merkitse, että säästäminen pienentyi investointien pysyessä ennallaan, niin että ne nyt ovat eri suuret? Vastaus on ei. On huomattava, että koska kansantalouden pääomanmuodostus ei muuttunut, säästäminenkään ei voinut muuttua. Karvosen säästäminen tosin pieneni, mutta parturin säästäminen kasvoi 100 mk. Parturin tulot kasvoivat tällä määrällä, mutta koska hän ei ole sitä käyttänyt, se on hänellä säästössä. Koko kansantalouden säästäminen on siis pysynyt muuttumattomana.
Esimerkki 2 Yrittäjä Sahari käyttää 10 000 mk raaka-aineiden ostoon.
Sahari lisäsi pääomanmuodostustaan 10000 mk:lla, koska hän tällä määrällä kasvatti varastojaan. Mutta raaka-aineen myyjä vastaavasti pienesi varastojaan myynnin johdosta. Jos raaka-aine maksoi myyjälle 10000 mk, hän pienensi investointejaan samalla määrällä, kuin Sahari niitä suurensi. Säästäminen sen enempää kuin pääomanmuodostuskaan eivät ole muuttuneet. Jos kuitenkin raaka-aine oli myyjälle maksanut vähemmän kuin 10000 mk, esim 7000 mk, silloin hän pienensi varastoaan vain 7000 mk ja sai tuloa 3000 mk. Tämä hänellä on säästössä. Nyt Saharin investoinnit ovat lisääntyneet 10000 mk ja myyjän pienentyneet 7000 mk. Kansantalouden investoinnit ovat siis kasvaneet 3 000 mk eli täsmälleen säästämisen määrällä.
Edellä on väitetty, ettei kotitalouksien säästäminen suorastaan johda pääomanmuodostukseen yrityksissä, koska ratkaisut tehdään erikseen. Esimerkit osoittavat, että säästäminen ja pääomanmuodostus kuitenkin aina ovat yhtä suuret. Ovatko nämä väitteet ristiriidassa keskenään?
Ongelman ratkaisu:
Haluttu pääomanmuodostus ei aina ole yhtä kuin tapahtunut pääomanmuodostus.
On totta, että säästäminen pakostakin on aina yhtä suuri kuin pääomanmuodostus, mutta siitä ei seuraa, että kotitaloudet käyttäisivät säästönsä pääomanmuodostukseen tai lainaisivat ne yrityksille investointeja varten. Jos tuotannon arvo on 100 milj. mk ja ainoastaan 70 milj. mk käytetään kulutukseen, säästäminen on 30 milj. mk arvosta tuotteita, joita ei ole myyty kuluttajalle. Yrityksillä on enemmän rakennuksia, koneita tai varastoja. Yritykset ovat investoineet 30 milj. mk, halusivatpa ne sitä tai eivät.
Säästäminen on nyt yhtä suuri kuin pääomanmuodostus. Mutta osa pääomanmuodostuksesta voi olla ei-toivottua. Tuottajat ehkä halusivat investoida vain 25 milj. mk. He huomaavat, että eivät saa myydyksi koko lopputuotantoaan kuluttajille, he vähentävät tuotantoaan. Säästäminen johtaa siis kylläkin pääomanmuodostukseen, mutta ellei haluttu pääoman-muodostus ole täsmälleen yhtä suuri kuin säästäminen, vaan on esim. pienempi, kuten tässä, ylimääräinen pääomanmuodostus on ei-haluttua. Tuotantoa pienennetään, niin että liialta pääomanmuodostukselta vältytään. Vain siinä tapauksessa, että yritykset haluavat käyttää pääomanmuodostuk-seen juuri 30 milj. mk, on tulon käyttö täsmälleen yhtä suuri kuin tuotannon käyttö ja kokonaiskysyntä kulutukseen ja pääomanmuodostukseen yhtä suuri kuin tuotannon kokonaistarjonta. Kokonaiskysyntä ja kokonaistarjonta ovat tasapainossa.
Investointien vaihtelevaisuudesta johtuu suurelta osalta, että on olemassa niin monia vaihtoehtoisia teorioita siitä, mitkä tekijät vaikuttavat pääoman-muodostuksen määräytymiseen. Ennen kuin ryhdytään tarkastelemaan investointiteorioita, on syytä selventää eräitä käsitepareja.
1. Yksityinen / julkinen. Pääomanmuodostusta tapahtuu sekä yksityisessä että julkisessa sektorissa (vuonna 1990 julkisen sektorin osuus kiinteästä bruttopääomanmuodostuksesta oli 13 prosenttia): Jako yksityiseen ja julkiseen on tärkeä sen vuoksi, että yksityisen pääomanmuodostuksen motiivi on aina taloudellinen. Investointiin ei ryhdytä, ellei sitä katsota tuottavaksi. Julkinen pääomanmuodostus ei sen sijaan tapahdu yksinomaan voittomotiivin perusteella, vaikka investointiprojektien keskinäistä edullisuut-ta vartaillaankin. Julkiset investoinnit ovat talouspolitiikan instrumentti, jonka avulla voidaan välittömästi säädellä kokonaiskysyntää. Julkisia investointeja pyritään lisäämään silloin, kun yksityisessä sektorissa on laskusuhdanne, ja vähentämään silloin, kun ylikuumeneminen uhkaa.
2. Brutto / netto. Kun pääomanmuodostuksesta on puhe, tarkoitetaan tavallisesti bruttopääomanmuodostusta. Bruttopääomanmuodostusta on kaikkien tietyn ajanjakson kuluessa hankittujen pääomahyödykkeiden virta. Osa pääomanmuodostuksesta tarvitaan korvaamaan käytöstä poistettuja pääomahyödykkeitä (korvausinvestoinnit), ja vain osa on lisäystä olemassa olevaan pääomakantaan.
3. Virta / varanto. Pääomanmuodostus on tietyn ajanjakson kuluessa hankittujen hyödykkeiden virta, lisäys pääomakantaan, joka on kullakin hetkellä mitattavissa oleva varanto. Kuluttajan kannalta tulo on virta, omaisuus (samoin myös velka) on varanto. Käytetty työpanos on virta, mutta olemassa oleva työvoima on varanto. Yrityksessä tuloslaskelma tehdään tilivuodelta (luettelo virroista), tase määrätyllä hetkellä (luettelo varannoista).
Osa investoinneista on luonteeltaan autonomista eli tuotannon tasosta ym. taloudellisista tekijöistä riippumatonta. Tällaisia ovat mm. eräät pitkävaikutteiset investoinnit 'infrastruktuuriin' eli talouselämän yleisiin toimintaedellytyksiin, kuten tieverkostoon, jukisiin rakennuksiin sekä osaksi myös asuntoihin. Autonominen pääomanmuodostus on riippuvainen sellaisista tasaisesti ja hitaasti muuttuvista tekijöistä kuin väestönkasvu ja tekniikan kehitys. Oleellista on ettei tämä osa investoinneista muutu tulotason tai tuotannon tason muutosten mukaan.
Useimmiten tarkastellaan lyhyen tähtäyksen riippuvuuksia, ja silloin juuri autonominen investointien osa ja siihen vaikuttavat tekijät eivät vaihtele. Sen vuoksi, että suhteellisen suurta osaa investoinneista voidaan pitää autonomisena, voidaan pääomanmuodostusta myös kansantalouden tasapai-noanalyysissa aluksi pitää annettuna suureena.
Suuri osa investoinneista suoritetaan Suomessa lainavaroin. Kuten luvussa 7 osoitettiin, yrityksen kannattaa lainata rahaa investoinnin suorittamiseen niin kauan, kun investointiprojektin odotettavissa oleva tuottoprosentti ylittää lainan korkoprosentin. Jos esim. 10000 mk maksavan koneen puhdas vuosituotto on 1200 mk, se kannattaa hankkia, mikäli osto pystytään rahoittamaan esim. 10 prosentin (=1 000 mk vuodessa) korolla.
1. Investoinnit ja korko. Teoreettisesti ajatellen koron noustessa investoin-tien pitäisi pienentyä ja koron laskiessa kasvaa. Tämä on keynesiläinen näkemys investointien ja koron suhteesta.
Mutta käytännössä on havaittu, että korko 'ei pure' äärimmäisissä suhdannevaihteluissa, ei laman eikä korkeasuhdanteen aikana. Viime aikoina on alettu epäillä koron merkitystä investointeihin vaikuttavana tekijänä ylipäänsä.
Korko ei useinkaan ole investointien rahoitusta rajoittava tekijä. Rahoituksen pullonkaula ei niinkään ole koron korkeus kuin luoton saatavuus. Voimakkaan inflaation vallitessa koron merkitys entisestään pienenee, sillä hintojen noustessa investointien nimellisluotto yhä helpommin täyttää korkeankin konkovaatimuksen.
2. Luoton saatavuus. Erityisen selvästi koron vähäinen merkitys investointien säätelijänä on ilmennyt Suomen tapaisissa kehittymättömien rahamark-kinoiden maissa. Näihin olosuhteisiin on kehitetty vaihtoehtoisia investointi-hypoteeseja makroanalyysia varten. Nämä hypoteesit auttoivat ymmärtämään Suomen rahamarkkinoiden erityispiirteitä aina 1980-luvun puoliväliin saakka. Esimerkiksi Lassilan väitöskirjassa on esitetty hypoteesi, jonka mukaan investoinnit riippuvat pankkien luotonannon volyymista.
Empiirisissä sovellutuksissa Suomen Pankissa on Lassilan ideaa kehitetty edelleen ja investointeja sääteleväksi luotonsaatavuusmuuttujaksi on otettu pankkien keskuspankkivelan suhde pankkien luotonantoon. Mitä suurempi tämä suhdeluku on eli mitä enemmän pankit joutuvat ottamaan keskuspankkivelkaa suhteessa luotonantoonsa, sitä kireämmällä on rahoitus ja sitä pienemmiksi investoinnit jäävät.
Osa investoinneista riippuu kokonaiskysynnän muutoksista. Tuotannon ja työllisyyden kasvu edellyttää myös pääomanmuodostuksen kasvua, lisää koneita ja tuotantolaitoksia jne. Myös varastoinvestoinnit muuttuvat tuotan-non tason mukaan. Näin siis työllisyyden, tuotannon ja tulotason kasvu johtaa pääomanmuodostuksen kasvuun.
1. Tuotannon taso. Lyhyellä tähtäyksellä investointeihin vaikuttavista teki-jöistä tärkein on epäilemättä tulevaisuuden odotukset. Odotukset puolestaan ovat riippuvaisia ennen muuta tulojen ja tuotannon kehityksestä. Empiirisissä tutkimuksissa kulutuksen tai tuotannon taso on osoittautunut merkittäväm-mäksi investointikysynnän selittäjäksi kuin korko, jota ennen pidettiin tärkeimpänä investointikäyttäytymisen selittäjänä.
2. Kiihdytinteoria. Suuri osa pääomanmuodostuksesta riippuu yrityksen tuotannosta. Kun tuotanto kasvaa, tarvitaan lisää tuotantolaitoksia, koneita ja varastoa. Tämän takia on järkevää olettaa, että olemassa oleva pääomakanta halutaan pitää tietyssä suhteessa tuotantoon. Jos pääoma-kanta pidetään kiinteässä suhteessa tuotantoon, niin pääomakannan muutokset eli nettoinvestoinnit ovat vastaavasti kiinteässä suhteessa tuotannon muutoksiin.
Suomessa oli vuonna 1989 käytössä 85 paperikonetta, joiden yhteenlaskettu tuotanto oli noin 6.8 miljoonaa tonnia. Koneiden keskimääräinen tuotanto oli siis 80 000 tonnia. Kapasiteetin käyttöaste oli vuonna 1989 korkea eli noin 94 prosenttia. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että vuonna 1976 konekanta oli ollut 100 yksikköä ja niiden tuotanto 4.2 miljoonaa tonnia. Paperikone on 'melkein elävä organismi' siinä mielessä, että sitä uusitaan jatkuvasti osa osalta. Tälläkin hetkellä voi olla käytössä yli 50 vuotta vanhoja runkoja.
Näiden paperin tuotantoa koskevien tietojen perusteella laadimme yksinkertaistetun erimerkin. Oletamme, että 1990 konekanta on 100 kappaletta ja vuosituotanto 7 miljoonaa tonnia. Lisäksi oletamme, että kapasiteetti on täyskäytössä ja että paperikoneen keski-ikä on 20 vuotta, jolloin vuotuinen uusimistarve on 5 konetta. Tällä uusintainvestointien määrällä paperikonekanta pysyy entisen suuruisena ja voidaan tuottaa jatkuvasti noin 7 miljoonaa tonnia paperia. Tavanomainen 3 prosentin kysynnän kasvu merkitsee, että konekantaa on myös lisättävä noin 3 prosentilla eli 3 koneella vuodessa. Pääomanmuodostus on siis: uusintainvestoinnit 5 plus uusinvestoinnit 3 eli yhteensä 8 konetta vuodessa.
Oletaan, että vuonna 1991 kysyntä kasvaa 10 prosenttia. (Todellisuudessa tapahtui päinvastoin: kysyntä supistui, mutta vuonna 1992 näyttää tulevan kasvua). Koska kapasiteetti on käytännöllisesti katsoen täyskäytössä, on tuotannon lisääminen mahdollista vain hankkimalla vastaavasti uusia koneita. Vain jos konekantaa lisätään 10 koneella, pystytään kasvanut kysyntä tyydyttämään. Siis investointien on kasvettava 8 asemesta 15 koneella. Eli 10 prosentin kysynnän kasvu aiheutti kylläkin vain 10 prosentin kasvun pääomakannassa, mutta lähes 90 prosentin kasvun pääoman-muodostuksessa.
Jos paperin kysyntä myös vuonna 1992 kasvaa 700 tonnilla eli 10 koneen vuosituotannon verran, tarvitaan taaskin 5 korvausinvestointikonetta ja 10 uusinvestointikonetta eli 15 konetta. Nyt pääoman muodostus ei edellisestä vuodesta kasvanut lainkaan, vaikka tuotanto kasvoikin, samoin pääomakanta. Siis investoinnit kasvavat vain, kun tuotannon kasvu kiihtyy. Siitä nimitys kiihdytinteoria.
Tarina jatkuu edelleen. Jos nyt 1993 kysynnän kasvu jääkin alle puoleen entisestään, eli 350 tuhanteen tonniin, siis 5 koneen vuosituotantoon, investoinnit eli pääomanmuodostus supistuu 15 koneesta 10 koneeseen. Kysynnän kasvun pysähtyminen vuonna 1994 pudottaa edelleen investointeja, koska nyt tarvitaan vain korvausinvestoinnit eli 5 konetta.
1. Muutos kulutuksessa aiheuttaa moninkertaisen muutoksen pääomanmuodostuksessa.
2. Kulutuksen kasvunopeuden pienentyessä investointikysyntä pienenee. Jotta investoinnit olisivat pysyneet 15 koneessa, kulutuksen kasvun olisi ollut pysyttävä 700 000 tonnina vuodessa.
3. Pääomanmuodostus riippuu kulutuksen tason (korvausinvestoinnit) lisäksi kulutuksen muutoksesta. Itse asiassa empiiristen tutkimusten mukaan pääomanmuodostus riippuu kulutuksen viivästetyistä eli aikaisemman ajankohdan muutoksista.
4. Heilahtelu investointihyödyketuotannossa on voimakkaampaa kuin kulutushyödyketuotannossa.
5. Mitä pidempi investointihyödykkeen ikä, sitä voimakkaammin pääomanmuodostus vaihtelee. Jos koneen ikä olisi ollut vain 10 vuotta, korvausinvestoinnit olisivat olleet 10 konetta vuodessa ja 10 prosentin kysynnän lisäys olisi vaatinut vain 100 prosentin lisäyksen investontihyödykkeiden tuotantoon.
6. Muutos kulutuksessa voi johtaa korvausinvestointien ruuhkautu-miseen myöhemmin. Vuonna 1992 hankitut 15 konetta tulevat uusittaviksi vuonna 2012. Syntyy siis suhdannemekanismi. Koko kansantalouden investointeja tarkasteltaessa on kuitenkin huomattava, että eri hyödykkeiden erilaiset käyttöiät tasoittavat ruuhkaantumista.
Investointien riippuvuutta kysynnän muutoksista eli kiihtyvyysperiaatetta on usein testattu empiirisesti. Se, että näissä testeissä on saavutettu joskus varsin heikkoja tuloksia saattaa johtua useastakin syystä:
1. Teoria pitää paikkansa vain sen osan investointeja suhteen, joka lisää tuotantokapasiteettia. Se ei pidä paikkaansa ohimeneviksi kuviteltujen kapasiteetin lisäystarpeiden suhteen. Kukaan ei ryhdy investointiin, joka ei ennätä maksaa itseään kokonaan takaisin tulevaisuudessa.
2. Teoria ei pidä paikkaansa tilanteessa, jossa liikakapasiteettia on olemassa.
3. Uusi kapasiteetti ei valmistu välittömästi kysynnän noustua. Vie ailaa suunnitella investointi, tehdä hankintasopimukset, suorittaa rakennusten laajennustyöt ja asentaa koneisto. Sen vuoksi investointien reaktio kysynnän kasvuun jakautuu pidemmälle aikavälille. Tätä ilmiötä kuvaamaan tarvitaan investointimallissa viiveen jakauma. Tämän kauden pääomanmuodostus asetetaan riippuvuussuhteeseen ei vain tämän kauden tulonmuutoksesta tai korosta, vaan myös näiden selittävien muuttujien arvoista edellisinä kausina.
1. Säästämistä ja pääomanmuodostusta koskevia päätöksiä tekevät eri henkilöt ja eri syistä. Säästämisen osuus kotitalouksien tulonkäytöstä ratkeaa automaattisesti ilman erillistä päätöksentekoa silloin, kun perheet päättävät, mitä ja paljonko kulutetaan. Se mitä kulutuksesta jää jäljelle, tulee säästetyksi.
2. Yritykset sen sijaan tekevät aitoja päätöksiä pääomanmuodos-tuksesta. Pääomanmuodostusta koskevia päätöksiä ei niinkään tehdä suoranaisesti tulotason perusteella kuin tulevaisuuden odotuksien perusteella ja tekniikan kehityksen vaikutuksesta.
3. Se, että pääomanmuodostus ja säästäminen sittenkin muodostuvat yhtä suuriksi, on mahdollista vain siten, että yritykset pettyvät investointipäätöksissään. Vaikka pääomanmuodostus aiottiin suuremmaksi kuin säästäminen, se kuitenkin jää todellisuudessa säästämisen suuruiseksi, koska odotettua suurempi kulutuskysyntä nielee erotuksen. Jos taas pääomanmuodostus tarkoitettiin säästämistä pienemmäksi, se todellisuudessa yltää säästämisen suuruiseksi, koska kulutuskysynnän riittämättömyys synnyttää ylimääräisiä varastoja.
1. Autonominen pääomanmuodostus on tuotannon ja tulojen tasosta riippumaton pääomanmuodostuksen osa. Autonominen pääoman-muodostus riippuu hitaasti ja tasaisesti muuttuvista tekijöistä, kuten väestönkasvusta ja teknisestä kehityksestä.
2. Investoinnit riippuvat käänteisesti rahoituksen koron korkeudesta. Mitä korkeammaksi korko nousee, sitä harvemmat investoinnit antavat rahoituksen korkokustannukset ylittävän tuoton. Mitä alemmaksi korko painuu, sitä useamman projektin voidaan odottaa muodostuvan kannattavaksi.
3. Mm. Suomessa luoton määrällinen saatavuus on tärkeämpi investointeihin vaikuttava tekijä kuin korko. Luoton saatavuutta kuvaavana muuttujana on käytetty pankkien luotonantoa (Lassila) sekä keskuspankkivelan ja luotonannon suhdetta (Suomen Pankki)
4. Investoinnit riippuvat odotuksista, odotukset tulojen ja tuotannon kehityksestä.
5. Kiihdytinteorian perusta: pääomakanta on tietyssä suhteessa tuotannon määrään. Tästä seuraa, että pääomanmuodostus (pääomakannan muutos) on tietyssä suhteessa tuotannon muutokseen.
Alkuun o Sisällysluettelo o AJK kurssit o AJK kotisivu
Asko Korpela 970819 (960929) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
[ccc]