Asko Korpela: Kansantalouden peruskurssi:
Osa 3 KANSANTALOUDEN TASAPAINO
(Asko.Korpela@kolumbus.fi) o Sisällysluettelo
o AJK kurssit o AJK
kotisivu
10.1 Työvoiman kysyntä
ja tarjonta
o Kansantalouden tuotantovaihtoehdot
o Työvoiman tarjonta
10.2 Palkat ja Phillips-käyrä
o Phillips-käyrä
o Phillips-käyrän muunnokset
10.3 Hintatason määräytyminen
o Tehtävä: Laadi
rahanarvokertoimet
Yhteenveto: Työllisyys, palkat ja hinnat
Kuvio: K10.1 Tuotantovaihtoehtojen
käyrä
Taulukko: T10.1 Tärkeimmät
hintaindeksit
Edellisissä luvuissa käsiteltiin kansantalouden hyödykemarkkinoita: kulutus- ja investointikysyntää sekä hyödykemarkkinoiden tasapainoa. Eräs analyysin lähtökohdista oli, että tarjonta määräytyy kysynnän mukaan. Tässä luvussa otetaan esille tarjonnan vaikutus tuotannontekijämarkkinoihin. Tarkastelun kohteiksi tulevat työvoiman kysyntä ja tarjonta sekä palkka ja palkkatasoon kiinteästi liittyvä hintataso.
Luvussa 9 tarkastelimme toisen tärkeän tuotannontekijän, fyysisen pääoman, kysyntää. Totesimme mm., että se on johdettavissa lopputuotteiden kysynnästä ja sen vuoksi tärkeimmät investointiteoriat ovat johdettavissa pääomanmuodostukseen ja tuotannonmäärän välisistä riippuvuuksista (johdettu pääomanmuodostus, kiihdytinteoria).
Myös työpanoksen tarve riippuu tuotannon määrästä. Toisaalta se riippuu käytettävissä olevan pääomapanoksen määrästä. Haluttu tuotannon määrä voidaan nimittäin saada aikaan käyttäen joko suurta työpanosta ja pientä pääomapanosta tai pientä työpanosta ja suurta pääomapanosta. Mikroteorian kannalta tuotannon, työpanoksen ja pääomapanoksen välisiä riippuvuuksia tarkasteltiin luvussa 5 tuotantofunktion avulla. Tuotanto-funktio on lähtökohta myös kokonaistaloudelliselle työvoiman kysyntä-teorialle.
Luvussa 5 todettiin työvoiman tarjonnan mikrotasolla, siis yhden päätöksentekijän, työntekijän kannalta riippuvan palkkatasosta. Koko kansantalouden kannalta työvoiman tarjonta on kiinni pikemminkin demografisista tekijöistä, ennen muuta työikäisen väestön määrästä ja rakenteesta.
Taloudellinen toiminta on vaihtoehtojen valintaa. Tuotantoresurssit ja aika ovat rajalliset. Jos jotakin halutaan lisää, on jostakin muusta luovuttava. Tätä valinnan pakkotilannetta valaisee kansantalouden tuotantovaihto-ehtojen käyrä.
Esimerkkinä tuotantovaihtoehtojen käyrästä voimme tarkastella kahden hyödykkeen, autojen ja voin tuotannon vaihtoehtoisia määriä. Oletetaan, että jos yhteiskunta ohjaa kaikki resurssinsa autojen valmistukseen, se pystyy tuottamaan 15 000 autoa kuukaudessa, mutta ei lainkaan voita (kuvio K10.1). Jos voitakin halutaan tuottaa, on autojen tuotantoa vähennettävä ja vapautettava työvoimaa ja pääomia autojen tuotannosta ja suunnattava ne voin tuotantoon. Mahdollisuuksien rajoissa on esim. 9 000 auton ja 3 milj. voikilon tuottaminen. Jos taas kaikki voimavarat suunnataan voin tuottamiseen, saadaan aikaan esim. 5 milj. kilon voituotanto, mutta autoista on silloin kokonaan luovuttava.
Käyrältä löytyvät kaikki ne tuotantovaihtoehdot, jotka ovat yhteiskunnan mahdollisuuksien rajoissa. Käyrän ulkopuolelle eivät resurssit riitä. Mutta käyrän sisäpuolelle saatetaan joutua. Silloin kaikki voimavarat eivät ole täyskäytössä, vaan tuotantokapasiteettia on vapaana, osa kansalaisista on työttöminä tai osa taloudelliseen käyttöön kelpaavaa maata on ilman käyttöä (piste U).
Tuotantovaihtoehtojen käyrän avulla on mahdollisuus analysoida useita vaihtoehtotilanteita: ohjaataanko resursseja välttämättömyyshyödykkeiden vai ylellisyyshyödykkeiden tuotantoon, julkisen vai yksityisen sektorin käyttöön, tulevaan vai nykyiseen kulutukseen.
Mistä tekijöistä tuotannon palvelukseen saatavissa olevan työvoiman määrä riippuu?
1. Väestön määrä. Ensimmäinen työvoiman tarjontaan vaikuttavista teki-jöistä on tietenkin väestön määrä. Suomessa 4 miljoonan asukkaan raja ylitettiin vuonna 1950. Tällä hetkellä väestön määrä on 5.0 milj. Väestön kasvu on riippuvainen kolmesta tekijästä: syntyvyydestä, kuolevuudesta ja muuttoliikkeestä. Vuonna 1990 syntyvyys oli 13.8 promillea väestön määrästä, kuolleisuus taas jäi 9.4 promilleen ja maahan muutti 1.2 promillea. näin väestön todellinen lisäys oli 5.6 promillea eli noin 27 500 henkeä tuona vuonna. Itsenäisyytemme alussa sekä syntyvyys että kuolleisuus olivat huomattavasti korkeammat, mutta väestön kasvu oli lähes täsmälleen yhtä voimakasta kuin nyt 75 vuotta myöhemmin.
2. Väestön rakenne. Väestön kasvun ohella väestörakenteessa tapahtuvilla muutoksilla on ratkaiseva merkitys työvoiman tarjonnalle. Työvoiman tarjonnan kannalta on merkitystä työkykyisen väestön eli 15-64-vuotiaiden osuudella koko väestön määrästä. Viisikymmentä vuotta sitten tämä osuus oli vajaat 60 %, nyt se on noin 68 %. Näiden ikäluokkien on työllään elätettävä myös nuoremmat ja vanhemmat.
3. Työajan pituus. Kolmas työvoiman saannin kannalta merkityksellinen seik-ka on työajan pituus. Siirtyminen 45 tunnin työviikosta 40 tunnin työviik-koon merkitsee sinänsä n 10 % vähennystä tehdyn työn määrässä. Mutta samanaikaisesti tapahtuva työn tuottavuuden nousu ja työvoiman kasvu korvaavat varsin lyhyessä ajassa tämän vähennyksen.
4. Liikkuva reservi. Työvoiman tarjonnan kunkinhetkistä suuruutta ja siis myös työttömyyden suuruuden arviointia hankaloittaa työvoiman tarjonnassa oleva 'liikkuva reservi'. Sen muodostavat opiskelijat ja perheenäidit. He voivat muita vapaammin tehdä tilapäisesti työtä tai sitten jättäytyä pois työmarkkinoilta.
Koko kansantalouden kannalta mielenkiintoinen on kysymys: Mikä vaikutus palkkatason korkeudella on tehtyjen viikkotuntien määrään? On nimittäin niin, että alhaisen palkkatason vallitessa viikossa tehtävien työtuntien määrää ollaan halukkaita lisäämään, koska lisätunnit tuovat lisätuloja. Jos lisätunnit ovat ylitunteja, niistä saatava palkka on normaalipalkkaa korkeampi, mikä vielä lisää houkutusta tehdä lisätunteja. Palkkatason kohotessa lisätuntien houkutus kuitenkin pienenee ja lopulta ei olla lainkaan halukkaita lisätulon toivossa tekemään pitempiä työviikkoja. Päinvastoin palkkatason edelleen kohotessa toimeentulo paranee niin paljon, että mieluummin halutaan lisää vapaa-aikaa eli lyhyempi työviikko kuin lisätuloja. Näin vapaa-aika katsotaan ikään kuin hyödykkeeksi, jonka saamiseksi ollaan valmiit uhraamaan osa työtunneista ja työpalkasta.
Työvoimamarkkinoihin voidaan välittömästi liittää palkkatason määräytyminen. Kysymys on siitä, mitkä tekijät vaikuttavat palkkatason korkeuteen. Palkkojen ja hintojen keskinäinen riippuvuus taas on itsestään selvä tosiasia. Teoreettisesti mielenkiintoisempi kysymys on palkkojen ja työttömyyden välinen yhteys.
Ensimmäiset työttömyyden ja palkankorotusten välisiä yhteyksiä koskeneet tutkimukset julkaisi englantilainen A. W. Phillips vuonna 1958. Hänen kunniakseen palkankorotusprosentin ja työttömyysprosentin välistä riippu-vuutta nimitetään Phillips-käyräksi.
Työttömyys on osoittautunut empiirisesti tärkeäksi palkankorotusten selittäjäksi. Teoreettisesti palkankorotusten ja työttömyyden välistä kään-teistä riippuvuutta voidaan perustella sillä, että työttömyyden ollessa nousussa
1. Työntekijäpuoli on pidättyvämpi palkankorotusvaatimuksissaan.
2. Työttömyyden nousu on merkki laskusuhdanteesta, jolloin työnantajapuoli ei pysty maksamaan suuria korotuksia.
Phillips-käyrän muoto on empiirinen kysymys, mutta yleensä on päädytty hyperboliseen funktiomuotoon
W= a + b / U
missä
W = palkankorotusprosetti ja
U = työttömyysprosentti.
Työttömyysprosentin kasvaessa palkankorotusprosentti alenee ja lähestyy vakiota a, jonka alapuolelle se ei voi pudota.
Silloin kun hintataso liitetään mukaan palkankorotusten selittäjäksi se käsitellään myös prosenttimuutoksina ja edustaa lähinnä 'palkkarintaman' odotuksia.
Kuten luvussa 6 todettiin, nykyään palkankorotukset määräytyvät suureksi osaksi työmarkkinaosapuolten välisissä tulopoliittisissa neuvotteluissa. Myös tämä tupo-neuvotteluissa sovittu korotusprosentti voidaan käsitellä erillisenä muuttujana palkkayhtälössä. Sopimusprosentti voidaan joko lisätä erilliseksi selittäväksi muuttujaksi tai sen avulla voidaan muodostaa palkkaliukuma. Palkkaliukuma saadaan vähentämällä keskimääräisestä palkankorotus-prosentista tupo-prosentti. Liukuman voidaan katsoa edustavan markkina-voimien vaikutuksesta muodostuvaa palkankorotuksen osaa. Mitä korkeampi tuposopimusprosentti on, sitä vähemmän jää tilaa liukumalle.
Toisaalta voidaan ajatella, että palkkaliukuma on korotuksen ensisijainen osa, sillä se syntyy markkinavoimien vaikutuksesta ja heijastelee tuottavuuden nousua sekä ohjaa työvoimaa kannattavimpiin kohteisiin. Toimialalla, jolla tuottavuus on korkea, liukumat ja palkankorotukset muodostuvat suuriksi ja tämä houkuttelee työvoimaa juuri tälle tuottavalle toimialalle. Alhaisten liukumien takana on heikosti tuottava toimiala. Sinne ei pienten palkankorotusten takia myöskään työvoima hakeudu.
Yleensä kulutusta ja pääomanmuodostusta koskevat teoriat tarkoittavat määrällisiä riippuvuussuhteita. Aina 1980-luvun puoliväliin sakka inflaatio oli keskeinen kansantalouden ongelma ja hintatasoa koskevien riippuvuuksien selvittäminen oli samalla eräs tärkeimmistä taloustieteen tehtävistä.
1960-luvulta lähtien palkkojen ja hintojen liittymisellä yhä kiinteämmin toisiinsa on ollut yhä suurempi merkitys hintatasaon määräytymisessä. Ollaan yleisesti sitä mieltä, että kysyntäinflaatio on jäänyt pois ja kustannusinflaatio on tullut tilalle (vrt. kohta 1.3).
Suomen kaltaisessa bruttokansantuotokseen verrattuna suurta ulkomaan-kauppaa harjoittavassa maassa yleinen hintataso määräytyy osaksi myös välittömästi tuontihintojen kautta. Tämän vuoksi Suomen hintatasoa koskevissa empiirisissä tutkimuksissa käytetään toisena tärkeänä hintatason selittäjänä tuontihintoja.
Kolmas tärkeä hintatason määräytymiseen vaikuttava tekijä on tuottavuus eli tuotannon määrä työntekijää kohti. Palkkoja voidaan korottaa tuottavuuden nousun verran ilman että hintataso nousee lainkaan. Palkankorotus on siis inflatoorinen vain siltä osin kuin se ylittää tuottavuuden nousun.
Suomessa toimivan tulopoliittisen järjestelmän voidaan väittää pelkällä olemassaolollaan ylläpitävän inflatoorista kehitystä. Inflaatio sinänsä kohtaa meidät kaikki suunnilleen samalla tavoin, niinpä se tuporintaman lohko, joka neuvotteluissa saa korkeimmat korotukset, saa ne paitsi nimellisinä, myös reaalisina, koska inflaatio puraisee kaikilta samansuuruisen palasen.
Tehtävä: Laadi rahanarvokertoimet
Laadi taulukkoa T10.1 käyttäen bruttokansantuotoksen hintaindeksin (tai myös kuluttajan hintaindeksin ja tuontihintaindeksin) perusteella itsellesi rahanarvokertoimet. Näin saat inflaatiokehityksestä ikäänkuin uuden näkökulman ja pitävämmän otteen. Saat ne jakamalla viimeisen vuoden indeksiluvun vuoronperään kaikilla muilla. Rahanarvokertoimista näet, kuinka monikertaiseksi hintataso on muuttunut asianomaisesta vuodesta lähtien. Siis esim vuoden 1970 rahanarvokerroin on 132/22 = 6 eli hintataso on vuodesta 1970 vuoteen 1990 noussut kuusinkertaiseksi
.
1. Kansantalouden tuotantovaihtoehtojen käyrä kuvaa kansantalouden resurssien äärirajaa, niitä hyödykeyhdistelmiä, jotka on mahdollista tuottaa, jos kaikki tuotannontekijät ovat täyskäytössä. Jos tuotan-tovoimat eivät ole täyskäytössä, toteutunutta tuotantoa kuvaava piste on tuotantovaihtoehtojen käyrän alapuolella. Tuotantovaihto-ehtojen käyrällä voidaan verrata vaihtoehtoja kulutushyödykkeiden ja tuotantohyödykkeiden, julkisen ja yksityisen, välttämättömyys- ja ylellisyyshyödykkeiden tuotannossa.
2. Työvoiman tarjonta on kokonaistaloudelliselta kannalta riippuvainen väestön määrästä ja rakenteesta. Mikrotasolla, työntekijän tasolla, työvoiman tarjonta on riippuvainen myös palkan korkeudesta.
3. Empiirisissä tutkimuksissa on osoittautunut vaikeaksi selvittää liikkuvan reservin, perheenäitien ja opiskelijoiden liittymistä työvoiman tarjontaan.
1. Phillips-käyrä kuvaa palkankorotusprosentin riippuvuutta työttömyysprosentista. Työttömyys on osoittautunut tärkeäksi palkankorotusten empiiriseksi selittäjäksi.
2. Hintojen muutosprosentti edustaa työmarkkinoiden odotuksia palkkayhtälössä. Tupo-neuvotteluissa sovittu palkankorotusprosent-ti voidaan käsitellä erillisenä muuttujana palkkayhtälössä.
1. Palkankorotus on tärkein hintatason selittäjä, koska inflaatio on nykyisin kustannusinflaatiota eikä kysyntäinflaatiota.
2. Suuresti ulkomaankaupasta riippuvassa kansantaloudessa tuonti-hinnat ovat tärkeä yleiseen hintatasoon vaikuttava tekijä.
Alkuun o Sisällysluettelo o AJK kurssit o AJK kotisivu
Asko Korpela 970819 (960929) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
[ccc]