Asko Korpela: Kansantalouden peruskurssi:
Osa 3 KANSANTALOUDEN TASAPAINO
(Asko.Korpela@kolumbus.fi) o Sisällysluettelo
o AJK kurssit o AJK
kotisivu
Tämä sivu on vielä korjaamaton, vuoden 1991 asussa.
12.1 Mitä raha on?
o Rahan tarjonta
o Rahan kysynnän motiivit
o Rahan tehtävät
12.2 Rahateoria
o Rahan kiertonopeus
o Kvantiteettiteoria
o Keynesiläinen rahateoria
12.3 Rahateoria ja
Suomen kansantalous
o Rahan tarjonnan rajoittaminen
Kuvio: K12.1 Rahan tarjonta
ja kansantulo
Taulukko: T12.1 Rahan tarjonta
Vuoden aikana kansantaloudessa tuotettujen hyödykkeiden ja palvelusten samoin kuin niiden tuottamiseksi välttämättömien tuotannontekijäkorvaus-ten maksamiseksi käytettävissä oleva rahamäärä on rajoitettu. Seteli käytetään vuoden kuluessa useammin kuin kerran palkkatulon maksamiseen kuluttajalle ja myyntitulon maksamiseen tuottajalle. Mitä raha oikeastaan on? Mihin sitä käytetään? Montako kertaa seteli käytetään kansantulon maksamiseen? Mitkä tekijät rajoittavat rahan määrää kansantaloudessa? Mitä vaikutuksia on rahamäärän säätelyllä hyödykemarkkinoiden tasa-painoon? Mitä on rahapolitiikka ja miten sitä Suomessa harjoitetaan? Näihin kysymyksiin etsitään vastauksia tässä luvussa.
Jokapäiväisessä käytössä on kolmenlaista rahaa: kolikoita, seteleitä ja pankkirahaa. Näillä kaikilla voidaan maksuja laillisesti suorittaa.
1. Kolikot. Rahan historian alussa kolikot olivat ainoa rahan laji. Kolikon arvo oli siinä mielessä todellinen, että mikä hyvänsä kolikon painoinen kulta- tai hopeakimpale oli juuri kolikon hintainen. Kuka hyvänsä voi lyöttää omistamastaan jalometallista käypiä kolikoita. Nykyään kultaraha on kokonaan pois käytöstä, ja yleisesti käytössä olevien hopearahojen - muista kolikoista puhumattakaan - arvo on metallina huomattavasti alhaisempi, kuin mitä kolikkoon on merkitty. Kolikoiden osuus rahan kokonaismäärästä on varsin vähäinen.
2. Setelit olivat alkuaan kuitteja, joita vastaan ne antanut pankkiiri sitoutui milloin hyvänsä luovuttamaan setelissä ilmoitetun määrän kultaa. Vähitellen setelinanto-oikeus, kuten rahanlyöntioikeuskin, siirtyi valtion valvomalle keskuspankille ja setelien lunastusvelvollisuus menetti merkityksensä. Kolikot ja setelit yhdessä muodostivat käteisrahan. Osa käteisrahan kokonaismäärästä on pankkien kassoissa eikä niin ollen ole yleisön käytettävissä maksuihin.
Niukkuus rahan tarjonnassa on rahan arvon välttämätön edellytys. Jos rahaa olisi rajattomasti saatavissa, sitä käytettäisiin niin paljon, että kaikki hinnat olisivat pian 'tähtitieteellisissä luvuissa'. Historiassa on muutamia hyperinflaatiotapauksia, jolloin rahan arvo on romahdusmaisesti laskenut niin alas, että vähäisiin päivittäisiin elintarvikeostoihin kuluttaja on tarvinnut matkalaukullisen seteleitä. Sodanjälkeisessä Saksassa setelit menettivät täysin arvonsa, ja maksuvälineenä käytettiin mieluummin savukkeita kuin seteleitä. Rahamäärän sääntely eli rahapolitiikka on perinteisesti keskus-pankin tehtävä, meillä tätä tehtävää hoitaa siis Suomen Pankki.
3. Pankkirahaa ovat shekkitilit ja käyttötilit. On käytännöllisesti katsoen samantekevää, onko taskussamme seteleitä vai pankkikortti tai shekkivihko. Ne kaikki kelpaavat yhtä hyvin maksuksi. Pankkikorttiin perustuvan tiliveloituksen hyväksyy kortin antanut pankki ja shekin on sen liikkeelle laskenut pankki velvollinen esitettäessä lunastamaan käteisrahalla. Koska pankki maksaa shekistä, melkein kaikki hyväksyvät shekin maksuna. Tämän vuoksi shekkiä voidaan pitää rahana yhtä hyvin kuin seteleitäkin. Suomessa kuitenkin shekkien osuus on alle 10 prosenttia niistä maksuista, jotka suoritetaan muuten kuin käteistä käyttäen. Eräissä maissa shekkitili-talletusten osuus kokonaisrahamäärästä on huomattavasti suurempi kuin Suomessa, esim. Yhdysvalloissa n. 80 %. Suomessa yleisimmän maksu-tavan eli tilisiirtojen osuus on tätä luokkaa.
4. Lähiraha. Vaikkei olekaan tapana sisällyttää varsinaisia talletuksia rahan tarjontaan, ne ovat lähes rahan veroisia maksuvälineitä. Käytännössähän ne voidaan muuttaa rahaksi tiettyyn ylärajaan saakka täyttämällä ottokuitti omassa pankkikonttorissa. Tämän vuoksi säästö- ja talletustilejä nimitetään usein lähirahaksi. Samaan tapaan voitaisiin lähirahaksi tietysti lukea mitkä hyvänsä likvidit varat, jotka on helppo muuttaa rahaksi, vaikkei niitä alkuperäisessä muodossa hyväksytäkään maksuvälineeksi. Uutena lähirahan lajina maksuvälineiden joukkoon on tullut luottokortti, jonka on ennustettu ennen pitkää korvaavan koko käteisrahan: maksut hoidettaisiin tilisiirtoina maksajan ja maksun saajan kesken ilman, että mitään maksuvälinettä lainkaan liikutettaisiin. Suomessa luottokorttien osuus käteisrahattomista suorituksista on kymmenen prosentin luokkaa.
1. Raha vaihdon välineenä. Kuluttaja vaihtaa työnsä rahaan ja hankkii tarvitsemiaan hyödykkeitä rahalla. Yritys myy tuotteensa rahaa vastaan ja ostaa rahalla tuotannontekijöitä. Elämä olisi hankalaa, jos saisimme palkkamme yksinomaan luontaissuorituksina ja yrittäisimme niitä keskenämme vaihdellen saada muita kuin itse tuottamianne hyödykkeitä.
Rahan hallussapidosta joko käteisenä tai pankkirahana sen likvideimmässä muodossa koituu kotitalouksille ja yrityksille kustannus, joka on mitattavissa menetettyihin vaihtoehtoihin, esim. varmojen arvopapereiden korkotuottoon, vertaamalla. Jos korkotuotto on 5 %, se merkitsee, että jokaista kotitalouden tai yrityksen käteisenä pitämää 1 000 markkaa kohti vuodessa uhrataan menetettyinä tuottoina 50 markkaa siksi, ettei rahaa sijoitettu arvopapereihin (esim. obligaatioihin).
Korkotappiosta huolimatta kotitaloudet ja yritykset pitävät käteistä rahaa pääasiassa kansantalouden palkanmaksukauden pituudesta ja kokonais-palkkasumman suuruudesta riippuen. Olettakaamme, että yritysten palkanmaksupäivä on perjantai ja että kotitaloudet tekevät ostonsa tasaisesti viikon aikana. Tällöin yrityksillä on perjantaiaamuna hallussaan viikon palkkasumma, mutta iltapäivällä se on jo kotitalouksilla. Viikon mittaan se kotitalouksilta vähenee, sitä mukaa kuin ostoksia tehdään, ja siirtyy vastaavasti yritysten haltuun näiden myydessä hyödykkeitä, kunnes niillä perjantaiaamuna taas on käsissään se kokonaispalkkasumma, joka jälleen on maksettava kotitalouksille. Koko tähän tarkoitukseen tarvittava rahamäärä on siis palkkasumman suuruinen. Jos palkkasumma kaksinkertaistuu, rahantarvekin kaksinkertaistuu. Palkkasumma on melko suoraan verrannollinen kansantulon suuruuteen. Palkanmaksukauden pituuden merkitys käy selväksi, jos oletetaan, että palkat maksetaankin päivittäin eikä viikottain. Tällöin tarvittava kokonaisrahamäärä onkin vain päivän palkkasumman suuruinen eikä viikottaisen.
2. Raha varokeinona äkillisiä menoja varten. Kuluttaja pitää hallussaan rahaa paitsi säännöllisesti toistuvia päivittäisiä menojaan, myös odottamattomia äkillisiä menoja varten. Näin toinen syy, miksi rahaa pidetään hallussa, on epävarmuus maksujen ajankohdasta. Tässä tapauksessa hallussa pidetyn rahan määrä riippuu tulevien ja menevien maksujen suuruudesta sekä niissä tapahtuvien satunnaisvaihtelujen laajuudesta. Yrittäjä tarvitsee rahaa myös sen varalta, että saatavat viivästyvät.
3. Havittelu. Kenellä on rahaa hallussaan, hän voi tarttua edulliseen tilaisuuteen ja tehdä hyviä kauppoja, ostaa hyödykkeitä tai arvopapereita edullisesti.
1. Raha tilinpitoyksikkönä. Hinnat ilmaisemme rahana ja siten saatamme erilaiset hyödykkeet yhteismitallisiksi. Hyödykkeiden hinnat ilmaistaan rahayksikkönä ja maksuja voidaan suorittaa pelkkinä tilisiirtoina ilman, että rahaa lainkaan käytetään. Myös tilinpito tulevista ja menneistä maksusitou-muksista suoritetaan käyttäen rahaa mittayksikkönä.
2. Raha arvon säilyttäjänä. Ainakin osa omaisuudesta voidaan säilyttää rahana. Jos hyödykkeiden hinnat laskevat, saa omaisuutensa rahana säilyttäjä esim. 100 mk:lla hintojen laskun jälkeen enemmän hyödykkeitä, kuin hän olisi saanut ostaessaan nämä hyödykkeet ennen hintojen laskua. Hintojen jatkuvasti noustessa on omaisuuden rahana pitäminen epäedullista.
Vaikuttaako rahamäärä kansantulon korkeuteen vai kansantulo rahamäärän suuruuteen? Mikä on rahan kokonaistaloudellinen merkitys?
Rahan vaikutuksesta kansantalouden toimintaan on kaksi huomattavaa teoriaa: kvantiteettiteoria ja keynesiläinen rahateoria. Kvantiteettiteoreetikot uskovat, että rahan tarjonnan muutoksella on voimakas ja välitön vaikutus hyödykkeiden kokonaiskysyntään. Jos he ovat oikeassa, on rahapolitiikka erittäin voimakas talouspoliittinen ase. Keynesiläinen rahateorian kannattajat vuorostaan uskovat, että rahan tarjonnalla on vain heikko ja välillinen vaikutus kokonaiskysyntään. Jos näin on, on rahapolitiikka todennäköisesti paljon vähäpätöisempi talouspoliittinen väline kuin kvantiteettiteorian pitäessä paikkansa.
Rahan kansantaloudellista merkitystä arvioitaessa muodostaa lähtökohdan rahan kiertonopeus. Se on luku, joka ilmaisee, montako kertaa kansantalouden rahamäärä on käytettävä kaiken kansantalouden tulon maksamiseksi vuodessa. Rahan pieni kiertonopeus merkitsee, että rahamäärä on kansantuloon verrattuna suuri ja päinvastoin. Rahan kiertonopeuden muutokset aiheutuvat muutoksista rahataloudellisissa instituutioissa, maksutavoissa, asenteissa, odotuksissa sekä rahamäärän jakaantumisessa rahalaitosten ja eri tulonsaajaryhmien kesken. Kiertono-peuden muutokset eivät kuitenkaan ole äkillisiä ja häilyviä, joten ne voidaan ennakoida suhteellisen luotettavasti.
Montako kertaa seteli käytetään vuoden aikana, jotta koko kansantulo saataisiin maksetuksi? Tämä saadaan selville, kun verrataan kokonaistuloa ja sen maksamiseen käytettävissä olevaa rahamäärää. Nykyisellä kolikkomäärällä ei kansantalouden maksuja pystyttäisi suorittamaan. Jos maksut suoritettaisiin käyttäen pelkästään käteisrahaa, olisi vuoden 1990 lopussa ollut kolikoiden ja setelien määrä kiertänyt 18 kertaa saman vuoden käytettävissä olevien tulojen maksamiseksi yksityiselle sektorille (275.3 mrd mk jaettuna käteisrahan määrällä 14.9 mrd mk = 18).
Yleensä rahan kiertonopeudella tarkoitetaan kuitenkin sitä lukua, joka saadaan, kun kansantalouden kokonaistuotannon arvo jaetaan rahan kokonaismäärällä. Tämä kiertonopeus vuoden 1990 lopun rahamäärän (141.5 mrd mk) ja vuoden 1990 bruttokansantuotoksen (524.8 mrd mk) avulla laskettuna on noin 3.7. Raha siis vaihtaa omistajaa tämän laskutavan mukaan kerran kolmessa kuukaudessa. Itse asiassa näin käy paljon useammin, sillä esim. leivästä, joka on vasta kuluttajalle myytäessä bruttokansantuotoksessa mukana oleva hyödyke, on maksettu jo viljan siirtyessä maanviljelijältä myllylle, jauhojen siirtyessä myllyltä leipomolle ja leivän tullessa leipomosta kauppaan.
Rahateorian pelkistetyin versio, kvantiteettiteoria perustuu rahan kiertonopeuteen. Kvantiteettiteorian mukaan ajatellaan rahan kierto-nopeuden pysyvän suunnilleen vakiona, jolloin rahamäärä (M) kertaa sen kiertonopeus (V) on yhtä suuri kuin kokonaistuotannon määrä (Q) kertaa sen hinta (P) eli
M x V = Q x P
Jos tässä yhtälössä rahan kiertonopeus ja kansantalouden hintataso pysyisivät vakiona, voitaisiin rahamäärää säätelemällä vaikuttaa kokonaistuotannon määrään. Usein on kuitenkin jouduttu havaitsemaan, että kvantiteettiteoriaan perustuva rahapolitiikka on eräässä mielessä toispuolista: laskusuhdanteessa, kun taloutta pyritään piristämään, rahamäärän lisäys pikemminkin vaikuttaa yhtälön oikean puolen P-muuttujaan eli hintatasoon ja vaikutus tuotannon määrään jää vähäiseksi. Sen sijaan noususuhdanteen hillitseminen rahamäärää supistamalla saattaa onnistua paremmin. Sanotaankin, että rahapolitiikka on kuin naru: sillä voidaan kyllä kiristää, muttei työntää (kysyntää liikkeelle).
Keynesiläisen rahateorian ja kvantiteettiteorian eroja kuvaa seuraava asetelma:
Rahan kysyntä riippuu:
Kun rahan kysyntä ja tarjonta eivät ole tasapainossa, niin yritykset ja kotitaloudet:
Jos rahan kysyntä on suurempi kuin rahan tarjonta, ihmiset yrittävät myydä osakkeita, obligaatioita, velkakirjoja tai muuttaa rahaksi talletuksia. Näin he siis lisäävät korkoa tuottavan lähirahan ja arvopapereiden tarjontaa saadakseen käteistä ja pankkirahaa. Jos taas rahan tarjonta ylittää kysynnän, ihmiset yrittävät ostaa näitä korkoa tuottavia arvopapereita yli-määräisellä käteis- ja pankkirahallaan.
Olettakaamme, että kaikilla yrityksillä ja kotitalouksilla on puute rahasta. Ne yrittävät kaikki myydä arvopapereita saadakseen rahaa. Tällöin arvopape-reiden hinnat laskevat, mikä samalla merkitsee arvopapereiden efektiivisen korkotuoton nousua. Kun korkotaso nousee, ihmiset pyrkivät pienentämään käteisen ja pankkirahan määrää, koska nyt arvopaperit ovat tuottava sijoitus. Ennen pitkää korkotaso nousee ehkä niin korkeaksi, että ihmiset eivät enää yritä muuttaa arvopapereita rahaksi, vaan tyytyvät aiottua pienempään likvidiin rahan määrään. Rahan kysyntä on jälleen yhtä suuri kuin sen tarjonta. Arvopapereiden tarjonta vaimenee ja korkotason nousu pysähtyy. Alkuperäisestä rahan ylikysynnästä on jäänyt nettovaikutukseksi korkotason nousu. Tavaroiden ja palvelusten kokonaiskysyntä muuttuu nyt vain sikäli kuin muutos korkotasossa vaikuttaa kulutukseen tai pääoman-muodostukseen.
Jos taas ihmisillä on mielestään liian paljon rahaa hallussaan, he yrittävät ostaa ylijäämällä arvopapereita. Jos kaikki yrittävät tehdä näin, pyrkivät arvopapereiden hinnat nousemaan eli niiden efektiivinen korkotuotto pyrkii laskemaan. Tämä vuorostaan saa ihmiset pitämään hallussaan enemmän rahaa, koska arvopaperit eivät enää ole yhtä houkuttelevia sijoituskohteita kuin ennen. Alhaisen korkotuoton vallitessa rahaa pidetään hallussa myös spekulaatiotarkoituksessa odoteltaessa edullisempia arvopapereiden hintoja.
Näin siis keynesiläisen rahateorian mukaan rahapolitiikka, joka lisää rahan tarjontaa, ei johdakaan suoranaisesti tavaroiden ja palvelusten kysynnän kasvuun, kuten on asia kvantiteettiteorian mukaan, vaan korkotason alenemiseen, kunnes kaikki ovat halukkaita pitämään hallussaan kasvaneen rahamäärän. Rahapolitiikan vaikutus ulottuu hyödykkeiden kysyntään ainoastaan siinä tapauksessa, että kulutus tai pääomanmuodostus ovat riippuvaisia korkotason muutoksista. Vaikuttaako siis koron muutos hyödykkeiden kokonaiskysyntään? Tähän voidaan suoralta kädeltä vastata: vaikuttaa. Jos rahan tarjonta kasvaa ja korkotaso alenee, on näet selvää, että uudet investointisuunnitelmat käyvät kannattaviksi, samalla kun on helpompi järjestää niiden rahoitus.
Kokonaiskysyntä nousee tietysti ensin uusien investointien määrällä, mutta myöhemmin investointien kerrannaisvaikutukset kohottavat myös kulutus-kysyntää. Lisääväthän investoinnit kansantaloudessa työpaikkoja ja lisääntyneet työpaikat kansantuloa. Kansantulon kasvu puolestaan mahdollistaa entistä suuremman kulutuksen. Kulutuksen kasvu vaatii lisää tuotantolaitoksia ja tuo lisää tuloa. Näin alkuperäisen investointisysäyksen kerrannaisvaikutukset jatkuvat vähitellen vaimentuen. Rahan tarjonnassa tapahtuneen lisäyksen vaikutusta kokonaiskysyntään voidaan kuvata seuraavalla kaaviolla:
Rahamäärän kasvu
Korkokannan lasku
Investointien kasvu
Kansantulon kerrannainen kasvu
Vastaavasti rahan tarjontaa supistava politiikka merkitsee, että yritysten ja kotitalouksien hallussa oleva rahamäärä pienenee. Rahaa yritetään hankkia myymällä arvopapereita. Niiden tarjonnan kasvu alentaa hintoja ja korottaa efektiivistä korkotasoa. Korkokannan nousu puolestaan tekee osan investointisuunnitelmista kannattamattomiksi. Pääomanmuodostus vaime-nee, työllisyys ja tulonmuodostus alenevat ja koko kansantulon kasvu hidastuu. Tällainen kireä rahapolitiikka saattaa olla paikallaan täystyöllisyystilanteessa, jossa tuotanto voi kasvaa ainoastaan nimellisesti. Tätä rahan tarjonnan kansantuloa kasvattavaa vaikutusta on kuvattu kuviossa K12.1
Keynesiläisen teorian mukaan muutokset rahan tarjonnassa vaikuttavat investointeihin korkotason muutosten kautta. Suomen olosuhteissa vaikutus kuitenkin tapahtuu lähinnä pankkien luotonantomahdollisuuksien kautta. Investointien ja kansantulon kannalta tulos on kuitenkin sama kuin keynesiläisessä teoriassa.
Kvantiteettiteorian mukaan rahan niukkuus johtaa yritykset ja kotitaloudet lisäämään hallussa olevaa rahamäärää pidättymällä sen käytöstä. Täten rahan ylikysyntä supistaa tavaroiden ja palvelusten kysyntää. Keynesiläisen teorian mukaan rahan ylikysyntä johtaa yritykset ja kotitaloudet lisäämään hallussaan olevaa rahamäärää myymällä arvopapereita. Tämä kohottaa korkotasoa (laskee arvopapereiden hintoja) ja vaikuttaa hyödykkeiden kysyntään vain, mikäli kulutuskysyntä tai investointikysyntä riippuu korkotason muutoksista.
Sekä rahan kysyntään vaikuttavia tekijöitä että rahatalouden tasapai-nottumisen vaikutuksia kansantalouteen on paljon tutkittu. Nykyinen käsitys on, että kehittyneillä rahamarkkinoilla rahan kysyntään vaikuttavat sekä liiketointen kokonaissumma (joka on melko suorassa suhteessa kansantuloon) että korkotaso. Rahatalouden tasapainottomuuden vaiku-tuksia koskevat tutkimukset eivät näytä tukevan kumpaakaan pääsuuntaa varauksettomasti. Rahamäärän lisäys näyttää vaikuttavan sekä tavaroiden ja palvelusten että arvopapereiden kysyntään.
On syytä korostaa, että keynesiläinen rahateoria nimenomaan edellyttää kehittyneitä arvopaperimarkkinoita, joilla korko todella riippuu arvo-papereiden kysynnästä ja tarjonnasta ja jotka tarjoavat yrittäjille runsaasti vaihtoehtoja investointien rahoituksessa.
Suomen rahoitusmarkkinat ovat tässä suhteessa kehittymättömät. Meillä - kuten kehittyneilläkin rahamarkkinoilla - rahan kysyntään vaikuttaa tietenkin liiketointen kokonaissumma ja tähän taas tekijät, joita edellä rahan kysyntää tarkasteltaessa käsiteltiin. Sen sijaan keynesiläisen rahateorian mukaisesta korkovaikutuksesta ei näihin asti ole voitu puhua, sillä Suomessa korkotaso ei ole vaihdellut arvopaperimarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan suuruus-suhteiden mukaisesti eikä investointien rahoitus ole ollut riippuvainen arvopaperimarkkinoista. Hintatason nousuvauhdilla sitä vastoin on havaittu olevan selviä vaikutuksia rahan kysyntään. Kvantiteettiteorian mukaan hintatason nousu johtuu rahan tarjonnan lisäyksestä. Suomessa voidaan pitää realistisempana väitettä, että hintatason nousu on syy rahan kysynnän kasvuun.
Eräs tärkeä rahan kysyntään ja tarjontaan vaikuttava tekijä Suomessa on kansantalouden suuri riippuvuus ulkomaankaupasta. Viennin kasvaessa tuontia nopeammin kokonaiskysyntä paisuu ja lisää rahan kysyntää, kun taas tuonnin kasvaessa vientiä nopeammin rahan kysyntä vähenee. Koska valuuttavaranto on normaalisti noin puolet liikkeellä olevan setelistön katteesta, merkitsee viennin tuontia nopeampi kasvu tietenkin myös, että rahan tarjonta kasvaa. Tällä tavoin jokainen 10 prosentin lisäys valuuttavarannossa kasvattaa automaattisesti setelistöä 5 prosentilla. Vastaavasti tuonnin vientiä nopeampi kasvu pienentää valuuttavarantoa ja sitä kautta rahan tarjontaa. Muita taseensa eriä säätelemällä Suomen Pankki kuitenkin kompensoi valuuttavarannon muutosten vaikutuksia rahan tarjontaan.
Valuuttavarannon ohella rahan tarjontaa rajoittavat Suomessa pankkien mahdollisuudet saada luottoa Suomen Pankista. Keskuspankkiluottojen teho kokonaiskysyntää säätelevänä tekijänä perustuu niiden vaikutukseen investointien rahoituksessa. Suomen verojärjestelmä suosii yritysten rahoittamista vieraalla pääomalla, josta valtaosa saadaan pankkien talletusvaroista eikä suoraan arvopaperimarkkinoilta. Aikaisemmin pankkiluoton korko ei määräytynyt rahan kysynnän ja tarjonnan mukaan, vaan asettui instituutionaalisten tekijöiden määräämälle tasolle. Niin kauan kuin korkotaso ei vaihdellut rahamarkkinoiden kysynnän ja tarjonnan mukaisesti vaan pysyi vakiona, sillä ei ollut ratkaisevaa vaikutusta investointeja säätelevänä tekijänä. Nykyään, 1980-luvun puolivälistä lähtien korko on määräytynyt rahan kysynnän ja tarjonnan mukaan ja investointien tuotto on vastaavasti tullut määrääväksi tekijäksi niiden rahoituksen suunnittelussa.
Keskuspankin - Suomessa Suomen Pankin - tärkein tehtävä on huolehtia rahan arvon säilymisestä. Tämä tapahtuu lähinnä rahan määrää säätelemällä. Mitkä keinot tulevat tällöin kysymykseen?
Nykyään, kun Suomi on kansainvälisin sopimuksin liittynyt yleiseurooppa-laiseen rahajärjestelmään, joudutaan myös maksuvälineiden määrän säätelyssä entistä enemmän turvautumaan markkinavoimien hyväksi-käyttöön. Perusvälineitä rahamäärän säätelyssä on kolme: korko, kassavarantomääräykset ja keskuspankkiluoton ehdot. Näitä muuttamalla supistetaan tai laajennetaan pankkien mahdollisuuksia luoda pankkirahaa, saada Suomen Pankista käteisrahaa sekä näin lisätä tai hillitä kysyntää.
Maksuvälineiden määrän säätely tapahtuu siten, että Suomen Pankki ostaa tai myy pankkien sijoitustodistuksia. Pankit voivat lisätä likviditeettiään myymällä sijoitustodistuksen Suomen Pankille sen määräämällä korolla. Jos Suomen Pankki korottaa sijoitustodistuksesta maksamaansa korkoa, se houkuttelee pankkeja viemään rahansa Suomen Pankkiin ja siten supistamaan luotonantoaan elinkeinoelämälle. Jos taas Suomen Pankki alentaa sijoitustodistuksista maksamaansa korkoa, pankit eivät tuo rahaansa Suomen Pankkiin vaan tarjoavat sitä korkeampaa korkoa maksavalle elinkeinoelämälle.
Pankeilla on tämän lisäksi mahdollisuus ottaa lyhytaikaista maksu-valmiusluottoa (päiväluotto) tai tallettaa ylimääräistä likviditeettiään lyhytaikaisesti (päivätalletus). Pidemmällä tähtäyksellä Suomen Pankki voi vaatia liikepankkeja tekemään kassavarantotalletuksia tietyn prosentin verran ottolainauksesta (yleensä markkinoilla vallitsevaa korkoa alemmalla korolla). Kassavarantotalletusprosentin korottaminen merkitsee pankkien luotonanto-mahdollisuuksien supistamista ja alentaminen vastaavasti pankkien luotonantomahdollisuuksien laajentamista.
Rahapolitiikan samoin kuin muunkin talouspolitiikan tehoa heikentävät elinkeinoelämän samoin kuin kuluttajienkin rationaaliset odotukset. Kuluttajat ja yrittäjät tietävät aikaisemman kokemuksensa perusteella, että Suomen Pankki supistaa rahan tarjontaa noususuhdanteessa ja lisää sitä laskusuhdanteessa ja varautuvat tilanteeseen sen mukaisesti etukäteen eli varaavat itselleen likviditeettiä juuri ennenkuin se supistuu ja luopuvat siitä silloin kun talletuksista vielä saa hyvää korkoa. Kun keskuspankki sitten ryhtyy valitsemaansa politiikkaa harjoittamaan, onkin elinkeinoelämä jo toimensa suorittanut, eikä keskuspankin politiikka enää pure toivotulla tavalla.
1. Käyvän rahan lajeja ovat kolikot, setelit ja pankkiraha. Kolikot ja setelit yhdessä muodostavat käteisrahan, jonka määrä on lähes puolet talouselämän käytettävissä olevasta kokonaisrahamäärästä. Toisen puolen muodostaa pankkiraha, jota maan pankit Suomen Pankin valvonnassa pitävät tarjolla. Erilaiset talletustilit ovat lähirahaa ja tiettyyn rajaan saakka käytettävissä maksuihin.
2. Rahan kysyntään vaikuttaa ennen kaikkea rahan sukauden pituus. Osa rahan kysynnästä johtuu rahan käytöstä varokeinona äkillisten menojen varalle. Jotkut pitävät rahaa hallussaan myös havittelutarkoituksessa eli edullisten ostomahdollisuuksien varalta.
3. Raha toimii tilinpitoyksikkönä, joka tekee arvot yhteismitalliseksi. Raha toimii myös arvon säilyttäjänä.
1. Rahan kiertonopeus on luku, joka ilmaisee montako kertaa kansantalouden hallussa oleva rahamäärä on käytettävä kansantulon maksamiseksi.
2. Kvantiteettiteoria perustuu rahan kiertonopeuden pysymiseen vakiona. Kun rahapolitiikka perustuu kvantiteettiteoriaan, ajatellaan että rahan kiertonopeus toimii ikäänkuin vipuna, joka välittää keskuspankin suorittamat rahan tarjonnan muutokset tuotannon määrään. Rahapolitiikan tehoa vähentää se mahdollisuus, että vaikutus kohdistuukin tuotannon määrän asemesta sen hintaan.
3. Keynesiläisen rahateorian mukaan rahan kysyntä riippuu osaksi liiketointen määrästä, osaksi korkokannasta. Syntyy syiden ja seurausten ketju, jossa rahan tarjonnan lisäys johtaa korkokannan alenemiseen, tämä investointien kasvuun ja tämä taas kerrannaisvaikutuksin kansantulon kasvuun. Suomessa rahan tarjonnan lisäys vaikuttaa investointeja ja kansantuloa lisäävästi pankkien luotonantomahdollisuuksien kautta.
1. Keynesiläinen rahateoria edellyttää kehittyneitä rahamarkkinoita, joilla korko todella liikkuu ylös ja alas. Suomen rahoitusmarkkinat ovat tässä suhteessa kehittymättömät. Korko on vasta äskettäin alkanut vaihdella arvopapereiden kysynnän ja tarjonnan mukaan.
2. Suomen kansantaloudessa ovat rahamarkkinoiden taustatekijöinä tärkeitä kansantuotokseen nähden laaja ulkomaankauppa ja pankkien mahdollisuudet saada luottoa Suomen Pankista. Verotus suosii yritystoiminnan rahoittamista vieraalla pääomalla, josta valtaosa saadaan yleisön talletuksista eikä arvopaperimarkkinoilta
3. Rahamäärän säätely tapahtuu osaksi automaattisesti osaksi hallituksen ja Suomen Pankin harkinnan mukaan. Automaattinen rahamäärän säätely on yhteydessä ulkomaankauppaan siten, että viennin enemmyydestä aiheutuu valuuttavarannon kasvua ja valuuttavarannon kasvu lisää vastaavasti käytettävissä olevaa rahamäärää. Tuonnin enemmyys taas vähentää rahamäärää ja siten kiristää talouselämän rahoitusmahdollisuuksia. Harkinnanvarainen rahamäärän säätely tapahtuu käyttäen hyväksi pankkien reaktioita keskuspankin myymien ja ostamien sijoitustodistusten korkoon. Päiväluotto ja päivätalletukset ovat pankkien henkireikä nopeassa luotontarpeessa tai tilapäisen likviditeettiylijäämän tallettamisessa korkoa (tosin matalampaa kuin markkinoilta saatava) tuottavasti. Suomen Pankki voi myös säädellä vaadittavien kassavaranto-talletusten suuruuden kautta liikkeellä olevaa rahamäärää.
4. Pankkirahan säätely tapahtuu hallituksen ja Suomen Pankin harjoittaman politiikan mukaan. Tärkeimmät välineet pankkirahan määrän säätelyssä ovat diskonttokorko, kassavarantomääräykset ja keskuspankkiluoton ehdot. Kun keskuspankkiluoton korkoa (diskonttokorkoa ja/ tai päiväluottokorkoa) korotetaan vähentävät pankit nettovelkaansa Suomen Pankissa ja luotonantoaan. Sama vaikutus pankkirahan määrään on kassavarantoprosentin korotuksella. Diskonttokoron alentaminen ja kassavarantoprosentin alentaminen lisäävät pankkirahan määrää.
Alkuun o Sisällysluettelo o AJK kurssit o AJK kotisivu
Asko Korpela 970820 (960929) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
[ccc]