Asko Korpela: Kansantalouden peruskurssi:
Osa 4 TASAPAINOHÄIRIÖT JA TALOUSPOLITIIKKA
(Asko.Korpela@kolumbus.fi) o Sisällysluettelo
o AJK kurssit o AJK
kotisivu
13.1 Taloudellisen vaihtelun
luonne
o Suhdannevaihtelun luonne
o Suhdanneaallon vaiheet
o Suhdannevaihtelun syyt
o Kertoimen ja kiihdyttimen
yhteisvaikutus
13.2 Taloudellinen kasvu
o Elintaso ja taloudellinen
kasvu
o Pääomavarannon kertyminen
o Tekninen kehitys
o Pääoman syveneminen
o Historian trendit
Yhteenveto: Suhdannevaihtelu ja kasvu
Kuviot:
K13.1 Taloudellisen vaihtelun
lajit
K13.2 Bruttokansantuotos
ja trendit
Kansakunnan talous on sen kulttuurin perusta. Vain riittävien taloudellisten edellytysten turvin on mahdollisuus kehittää henkisiä arvoja, tieteitä ja taiteita. Taloudellisella perustalla lepää myös nykyaikainen sosiaalipolitiikka, jonka tarkoituksena on taata yhteiskunnallinen turvallisuus ja riittävät toimeentuloedellytykset kaikille yhteiskunnan jäsenille sekä tasoittaa rikkaan ja köyhän välistä eroa.
Tuotannon kasvun tasaisuus on eräs kansantalouden kehittyneisyyden mitta. Kokonaiskysynnässä ja kokonaistarjonnassa sekä niiden osissa tapahtuu kuitenkin vaihtelua kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Tässä luvussa tarkastellaan näitä vaihteluita ja niiden syitä.
Esimerkiksi Suomen teollisuustuotannon volyymia kuvaavissa aikasarjatiedoissa on havaittavissa kuviossa K13.1 kaavamaisesti esitetyt neljä vaihtelukomponenttia.
1. Trendi eli kehityksen pääsuunta. Trendi kuvaa teollisuustuotannon volyymin kasvua pitkällä tähtäyksellä. Vuosien 1960 - 83 aikana Suomen teollisuustuotannon volyymin kasvu oli eksponentiaalisen trendin mukaan 5.1 prosenttia vuodessa. Useimpia taloudellisia aikasarjoja kuvaa parhaiten eksponentaalinen trendi, joka kasvaa 'korkoa korolle' periaatteen mukaan eli vakioprosentilla vuodessa. Tärkeimmät trendiin vaikuttavat tekijät ovat väestön kasvu, tekniikan kehitys ja kansantalouden rakenteessa tapahtuvat muutokset. Kasvua käsitellään tämän luvun lopussa.
2. Suhdannevaihtelu. Teollisuustuotanto ja erikoisesti sen kestokulutushyö-dykkeitä ja tuotantohyödykkeitä tuottavien toimialojen tuotanto heilahtelee aaltomaisesti trendin molemmin puolin melko säännöllisin muutaman vuoden pituisin jaksoin.
Kuviossa K13.2 on kuvattu bruttokansantuotoksen volyymia (mrd 1990 mk) vuosina 1971 - 95. Alimpana on tuotannon prosenttimuutos edellisestä vuodesta. Siitä nähdään, että suurin kasvu on 9.5 prosenttia vuonna 1969. Vuosina 1976 ja 1977 sekä 1990 kasvu oli 0 prosenttia ja vuodesta 1991 eteenpäin kokonaistuotanto pieneni edellisvuotisesta kolmena peräkkäisenä vuotena, 1991 peräti 7 prosentilla. Kuvioon on piirretty vuosien 1971-95 ja 1986-95, siis 25 vuoden ja 10 vuoden trendit sekä trendiennusteet vuosille 1996 ja 1997. Vuosien 1971-95 trendin yhtälö on
QGDF = 293.8 * 1.025 (v-71)
missä v = vuosi. Esim. vuoden 95 trendiarvo saadaan sijoittamalla yhtälöön v = 95, jolloin 1.02524 = 1.81 ja siis trendiarvo on 1.81 * 293.8 = 531.4 eli 7 prosenttia korkeampi kuin havainto 496.9.
Kuviota tarkastelemalla havaitaan, että sen kattamalle aikajaksolle mahtuu 3 suhdanneaaltoa. Ensimmäinen aallonpohja on vuonna 1968. Silloin solmitusta Liinamaa I tuposopimuksesta alkoi nousu ja aallon harja saavutettiin vuonna 1973. Sen jälkeen jouduttiin 70-luvun lopun lamaan. Siitä päästiin irti vuonna 1979, jolloin bruttokansantuotos kasvoi 7 prosentilla edellisestä vuodesta. Tämän jälkeen alkoi harvinaislaatuisen tasainen noin 3.5 prosentin kasvu-ura, joka päättyi vuosien 1988 ja 1989 ylikuumenemiseen ja yli 5 prosentin kasvuun kahtena peräkkäisenä vuonna. Kolmannen aallon muodostavat 90-luvun vuodet. Tämän aallon loppupäätä ei tällä hetkellä voida todeta.
 |
QGDF Bruttokansantuote markkinahintaan mrd 90 mk 96021 ExpTrend: 71-95 2.5%, 86-95 0.2% 61 179.9 185.2 191.2 201.2 212.0 216.9 221.6 226.8 248.4 267.4 71 272.8 293.6 313.0 322.8 326.0 326.5 326.9 334.1 358.2 377.4 81 383.3 397.1 408.8 421.4 436.3 446.6 464.9 487.7 515.4 515.4 91 479.0 462.0 456.6 476.7 496.9 QGDF Bruttokansantuote markkinahintaan % 96021 ExpTrend: 71-95 2.5%, 86-95 0.2% 61 0.0 2.9 3.2 5.2 5.4 2.3 2.2 2.3 9.5 7.6 71 2.0 7.6 6.6 3.1 1.0 0.2 0.1 2.2 7.2 5.4 81 1.6 3.6 2.9 3.1 3.5 2.4 4.1 4.9 5.7 0.0 91 -7.1 -3.5 -1.2 4.4 4.2 |
|
K13.2 Bruttokansantuotos ja trendit |
3. Kausivaihtelu. Kolmas teollisuuden tuotantoluvuissa havaittava säännön-mukaisuus on kausivaihtelu, joka toistuu vuodesta toiseen samanlaisena. Suomen teollisuustuotannon kausivaihtelu on kuviossa K13.1 esitetyn kaltainen. Kahden ensimmäisen kuukauden tuotantoluvut pysyvät säännöllisesti vuodesta toiseen vuoden keskiarvon tasolla. Maaliskuusta toukokuuhun tuotanto on keskimääräistä jonkin verran korkeampi. Kesällä tapahtuu kesälomien takia lasku niin, että heinäkuussa tuotanto on vuoden keskiarvoa 20 - 25 % alhaisempi. Elokuussa saavutetaan normaalitaso ja nousu jatkuu lievänä marraskuuhun saakka. Joulukuussa on lievä lasku. Selvä kevätsesonki ja selvä syyssesonki näkyvät kuvion K13.1 kausivaihtelukuvassa.
Kausivaihtelun poistamista aikasarjasta voidaan pitää puhtaasti teknisenä toimenpiteenä, eikä sitä tässä yhteydessä tämän enempää käsitellä. On huomattava, että kuviossa K13.2 ei kausivaihtelua näy, koska se on laadittu vuositietojen perusteella. Kausivaihtelu on aina ehdottomasti poistettava sopivalla tietokoneohjelmalla, jos tutkimuksessa käytetään havaintojaksona vuotta lyhyempää aikaa.
4. Epäsäännöllinen vaihtelu. Se, mitä jää jäljelle, kun trendi, suhdanne-vaihtelu ja kausivaihtelu on otettu huomioon, on epäsäännöllistä vaihtelua. Epäsäännölistä vaihtelua ei pystytä laskelmissa ottamaan huomioon etukäteen. Periaatteessa epäsäännöllistä vaihtelua voi yhtä suurella todennäköisyydellä tapahtua keskiarvon yli ja ali. Sitä saattavat aiheuttaa sellaiset tekijät kuin lakot, poikkeuksellisen suotuisat tai epäsuotuisat sääolosuhteet tai luonnonmullistukset.
Taloudelliset vaihtelut ja erityisesti suhdannevaihtelu on samantapainen ilmiö kuin television katselijalle tuttu resonanssi. Jokainen on varmaan joskus televisiota katsellessaan huomannut, kuinka tietyn korkuinen ääni aiheuttaa voimakkaan resonanssin vastaanottimessa. Joskus jotkin esineet huoneessa saattavat yhtyä tähän ja muodostaa lisäkaikupohjaa. Kristallikruunu saattaa todella kilistä määrätyn korkuisen äänen vaikutuksesta. Tämä resonanssi-ilmiö tapahtuu ulkoisten ja sisäisten tekijöiden yhteisvaikutuksesta. Määrätyn korkuinen ääni, joka kohtaa esineen, on ulkoinen tekijä. Resonanssi taas aiheutuu siitä, että aallonpituuden ollessa sopiva, sisäinen värähtely voimistaa ulkoisen värähtelyn vaikutusta. Samoin talouselämä vastaa sisäisiin muutoksiin sen ulkopuolisissa tekijöissä tapahtuviin muutoksiin.
Suhdannevaihteluiden tärkeimpiä ulkoisia syitä ovat sodat, poliittiset tapahtumat, tieteen ja tekniikan uudet saavutukset, uusien luonnonvarojen löytyminen, väestön kasvu ja suuret muuttoliikkeet. Nämä tekijät vaikuttavat talouselämään ulkopuolisina tekijöinä. Esimerkiksi sellaisten uusien keksintöjen, kuten rautateiden, sähkövoiman, polttomoottorin laaja käyttöönotto on tapahtunut kaikissa teollisuusmaissa suunnilleen samoihin aikoihin ja suhteellisen nopeasti. Näistä suurista keksinnöistä on aiheutunut pitkiä 30 - 70 vuotta kestäviä suhdanneaaltoja. Kun keksintö on tullut yleisesti käyttöön ja kaikki sen tuotannon kerrannaisvaikutuksetkin ovat kulkeneet läpi kansantalouden, keksinnön hyödyntämisen aiheuttama pitkäaikainen tuotannon kasvu kääntyy laskusuhdanteeksi.
Väestön kasvussa on tihentymiä määrätyin väliajoin. Asuntotuotanto vilkastuu suurten ikäluokkien tullessa perheenperustamisikään. Asunto-tuotannon luonteesta johtuen tällaisten huomattavien kysynnän muutosten aiheuttamien suhdannejaksojen pituus on varsin suuri, 15 - 35 vuotta. Tämäntapaisia rakennussuhdanteita on havaittu mm. Yhdysvalloissa.
Kotitalouskoneiden ja autojen sekä niiden valmistamiseen tarvittavien koneiden ja laitteiden käyttöikä on ehkä 5 - 10 vuotta. Jos näiden kysyntä ruuhkaantuu tiettyihin vuosiin, on odotettavissa, että uusi ruuhkaantuminen sattuu käyttöiän pituisen ajan päähän edellisestä ruuhkaantumisesta. Näin ulkopuolisessa tekijässä tapahtunut muutos aiheutaa muutoksia kulutuskysynnässä, pääomanmuodostuksessa ja sitä kautta tuotannossa, siis talouselämän sisäisissä tekijöissä.
Vaikkei ole olemassa kahta samanlaista suhdanneaaltoa, niiden kesken vallitsee kuitenkin niin suuri samankaltaisuus, että tyypillisen suhdanneaallon yleiset piirteet voidaan luonnehtia. Jokainen aalto jakautuu periaatteessa neljään vaiheeseen: matalasuhdanne, noususuhdanne, korkeasuhdanne ja laskusuhdanne.
1. Matalasuhdanteelle on tyypillistä suuri työttömyys ja kapasiteetin vajaakäyttö. Jopa kulutushyödykkeiden kysyntä verrattuna niitä tuottavaan teollisuuden kapasiteettiin on alhainen. Kokonaiskysynnän jädessä huomattavasti tuotantokapasiteetin alapuolelle on myös hintojen nousupaine vähäinen.
Osittain pyritään menekkiä edistämään hintoja alentamalla. Yritysten voitot putoavat nollaan tai ovat negatiivisia. Yrityskuolema korjaa satoaan.
Investointihalukkuus on minimissään ja viranomaiset miettivät kuumeisesti keinoja nousun liikkeelle saamiseksi. Rahalaitoksissa on runsaasti rahaa luottojen kysynnän vähäisyyden takia.
2. Noususuhdanne. Investointien ollessa laman aikana vähäisiä tuotanto-koneisto kuluu ja vanhenee ja sitä on ennen pitkää ryhdyttävä uusimaan. Investointien kasvun kerrannaisvaikutusten johdosta työllisyys, tulonmuodostus ja kulutuskysyntä elpyvät. Odotukset näyttävät suotuisilta tuotannon, myynnin ja voittojen kasvun ansiosta. Ennen epävarmoilta näyttäneet projektit otetaan uudelleen esille ja pessimismi vaihtuu optimismiksi. Kysynnän voimistuessa myös hintojen nousuvauhti kasvaa.
3. Korkeasuhdanne. Kun noususuhdanne etenee, alkaa ilmestyä pullon-kaulatekijöitä jollakin tuotannonaloilla. Olemassaoleva kapasiteetti tulee täyskäyttöön eikä uutta saada riittävän nopeasti rakennetuksi. Ammattitaitoisesta työvoimasta alkaa olla puutetta. Samoin eräistä avainraaka-aineista. Tuotantoa on vaikea lisätä koska kaikki ennen käyttämättömät voimavarat ovat täyskäytössä. Kysynnän kasvuun joudutaan yhä useammin vastaamaan hintojen nousulla. Työvoiman ylikysyntää on useilla aloilla. Tuotantokustannukset nousevat, mutta niin nousevat hinnatkin. Yritystoiminta on kannattavaa ja investointitoiminta vaimakasta. Rahoituksessa saatetaan joutua vaikeuksiin pankkien luotonantokyvyn liikkuessa äärirajoilla.
4. Laskusuhdanne. Kapasiteetin täyskäyttöisyyden saavuttamisen jälkeen tulojen kasvu väistämättä pysähtyy. Tällöin investointien väheneminen käynnistää tulonmuodostusta supistavat voimat. Kulutuskysyntä jää jälkeen tuotannosta. Tuottaviksi arvioidut investointiprojektit käyvätkin kannatta-mattomiksi. Korkeat rahoituskustannukset, jotka näyttävät helpoilta kantaa myynnin ja hintojen jatkuvan nousun aikana, muuttuvat raskaaksi taakaksi yritystoiminnalle. Vararikot, jotka olivat harvinaisia korkeasuhdanteen aikana, tulevat nyt yleisiksi.
Tuotantoa ja työpaikkoja joudutaan vähentämään. Kun työllisyys alenee, alenee myös tulonmuodostus ja aiheuttaa kysynnän alentumista edelleen. Voitot putoavat ja tuotantokoneiston uusimista siirretään, koska käyttämättömän kapasiteetin määrä kasvaa. Tätä jatkuu, kunnes lasku pysähtyy ja uusi aalto alkaa.
Yleensä nousukausi on jonkin verran pitempi kuin sitä seuraava laskukausi. Harvoin aaltoilu on täysin selväpiirteistä, osittain jo senkin vuoksi, että eri aloilla tyypillisen aallon pituus on erilainen, kuten edellä todettiin. Kahden tai kolmen eri pituisen aallon muodostamassa ristiaallokossa harvoin kaikki ovat samassa vaiheessa.
Aikaisemmin suhdannevaihtelun teoriaa käsiteltiin erillisenä talousteorian yleisestä kehikosta irrallaan. Nykyään tulonmuodostuksen teorialla pystytään selvittämään myös suhdannevaihtelu. Tämän luvun toisessa osassa tullaan osoittamaan, kuinka suhdannevaihtelu voidaan saumattomasti liittää kokonaismalliin lisäpiirteeksi ja tasapainottumisprosessin tärkeäksi osaksi. Mutta ennen kuin tarkastellaan teoriaa, joka parhaimmillaan on karttakuva todellisuudesta, on sopivaa tarkastella, mikä kansantalouden osa voisi olla suhdannevaihtelun aikaansaaja. Mihin teorianmuodostuksessa on kiinnitettävä huomio?
Lähtökohtana ovat tietenkin kokonaiskysynnän pääkomponentit. Jos niiden aikasarjoja tarkastellaan, havaitaan,että jäljet johtavat kahteen paikkaan: pääomanmuodostus ja ulkomaankauppa heilahtelevat voimakkaimmin. Kulutuskysyntä kokonaisuutena on suhteellisen vakaa. Tosin kulutus-kysynnän eräs osa, nimittäin kestokulutushyödykkeiden kysyntä, heilahtelee suuresti pääomanmuodostusta muistuttavalla tavalla. Julkista kysyntää taas nimenomaan pitäisi ohjata siten, että se tasottaisi suhdannevaihtelua. Tämän harkitun budjettipolitiikan ohella eräät julkisen talouden tulot ja menot toimivat automaattisina vakauttajina. On nimittäin niin, että tulonsiirrot kasvavat matalasuhdanteen ja pienenevät korkeasuhdanteen aikana. Progression vuoksi verotulot käyttäytyvät painvastoin. Seurauksena on, että korkeasuhdanteen aikana budjetti pyrkii oikeaoppisesti muodostumaan ylijäämäiseksi ja matalasuhdanteen aikana alijäämäiseksi.
Pääomanmuodostus ja ulkomaankauppa sen sijaan ovat erittäin voimakkaasti heilahtelevia kokonaiskysynnän komponentteja, kuten ja aikaisemmassa yhteydessä on todettu. Ulkomaankauppa on Suomen kansantaloudessa niin laaja yhdyskanava maailmanmarkkinoille, että sen kautta kansainvälisen suhdannevaihtelun vuoksi ja luode kantautuvat voimakkaina Suomen rannoille. Suhdannevaihtelun teoria on kehitetty pääasiassa sellaisissa maissa, jossa ulkomaankaupalla ei ole suurtakaan merkitystä. Tämän vuoksi teoria tarkastelee pääasiassa investointikysynnän muutosten vaikutusta. Myös pääomanmuodostuksessa on lähemmin tarkasteltuna erilaisia komponentteja, joiden heilahtelun voimakkuudessa on eroja ja jotka siten aiheuttavat eri pituisia suhdanneaaltoja. Julkiset investoinnit ja kansan-talouden infrastruktuurin rakentaminen ovat Suomessa yllättävän alttiita heilahteluille. Kone- ja laiteinvestoinnit ovat kiinteän pääomanmuodostuksen voimakkaimmin heilahteva osa. Asuntojen rakentamisessa korvausaallot ovat pitempiä kuin tuotantokoneiston uusimisessa. Kaupan ja teollisuuden varastoinvestoinnit ovat erilaisten lainalaisuuksien alaisia kuin kaikki edellä mainitut.
Lyhyesti sanottuna viennin vaihtelut ovat Suomessa tärkein suhdannevaihteluita aiheuttava ulkoinen tekijä, ja investoinnit tärkein vaihtelua voimistava sisäinen tekijä.
Edellä pääomanmuodostusta koskevassa luvussa esiteltiin kiihdytinteoria, jonka mukaan kysynnän muutos aiheuttaa muutoksia myös tuotantoon tarvittavassa pääomakannassa, siis pääomanmuodostuksessa. Toisaalta on myös todettu tasapainoanalyysin yhteydessä, kuinka muutos autonomisessa kysynnän komponentissa tai siihen vaikuttavassa tekijässä kuten verotuksessa tai korkokannassa ei jää ainutkertaiseksi vaan johtaa kerrannaisvaikutuksiin, joiden suuruus alkuperäisen muutoksen yksikköä kohti voidaan ilmaista kertoimen avulla. Muutos jossakin autonomisessa tekijässä on talousprosessin kuvauksen kannalta se ulkopuolelta tuleva sysäys, joka aiheuttaa talouselämän rakenteen ja riippuvuuksien säätelemän resonanssin eli suhdannevaihtelun. On selvää, että sekä kerroinvaikutus että kiihdytinvaikutus toimivat molempiin suuntiin, tulonmuodostus voi sekä kasvaa että pienentyä kerrannaisesti ja samoin voi kysynnän muutos johtaa kiihdytinprosessin kautta yhtä hyvin positiivisena lisäinvestointeihin kuin negatiivisena investointien pienentymiseenkin.
Kahdesta suuresta talouspolitiikan päämäärästä suhdannevaihteluiden tasoittaminen on siirtyntyt taka-alalle ja taloudellinen kasvu on muuttunut tärkeimmäksi päämääräksi. Mitä on taloudellinen kasvu? Miten kasvu syntyy? Miten sitä voidaan mitata? Milloin voidaan sanoa elintason kohonneen? Tässä luvussa tarkastellaan näitä kysymyksiä ja eräitä vaikeuksia, joita talouspolitiikan keskenään osaksi ristiriitaisten päämäärien toteuttamisessa saattaa syntyä.
Jos niin monisärmäistä ilmiötä kuin elintasoa ja taloudellista kasvua on ilmaistava yhdellä ainoalla mitalla, on reaalinen kansantuotos (brutto tai netto) ehkä paras sellainen elintason ja kasvun ilmaisija, josta on yleisesti saatavissa tilastotietoja. Pelkkä bruttokansantuotos ei kuitenkaan kerro kaikkea kasvusta. Ainakin seuraavilla lisänäkökohdilla on merkitystä.
1. Joihinkin tarkoituksiin, esim. saman kansantalouden kehityksen kuvaajana tai valtioidenvälisen yleisen taloudellisen potentiaalin kuvaajana brutto-kansantuotos saattaa olla riittävä. Mutta mikäli halutaan verrata kansalaisen hyvinvoinnin tasoa, on bruttokansantuotos henkeä kohti elintason ja taloudellisen kasvun oikea mitta.
2. Vapaa-aika on eräs elämän arvokkaimmista hyödykkeistä, mutta se ei näy lainkaan kansantuotosluvuissa. Kuitenkin on selvää, että kahdesta maasta, jolla on sama bruttokansantuotos henkeä kohti, se on kehittyneempi, jossa työviikko on lyhyempi, lomat pidemmät ja eläkeikäraja alempi.
3. Pelkkää bruttokansantuotoksen kasvua, jos kaikki koituu suurituloisen kansanosan hyväksi, eivät monet pitäisi minään parannuksena. Nykyisin pyritään kasvuun, joka pikemminkin kaventaa tuloeroja kuin lisää niitä.
4. Tavaroiden ja palvelusten laadussa tapahtunut paraneminen ei ehkä myöskään näy bruttokansantuotoksessa. Tämän vuoksi todellinen elintaso nousee nopeammin kuin BKT-luvut osoittavat.
5. Rahan mittanauha ei voi tavoittaa monia inhimillisen hyvinvoinnin henkisiä ja ei-taloudellisia arvoja, jotka kuitenkin ratkaisevasti vaikuttavat elintasoomme ja siinä tapahtuvaan kehitykseen. Bruttokansantuotoksessa näkyvän hyvinvoinnin hintana saattaa olla tietty määrä elinympäristömme saastumisesta johtuvaa pahoinvointia.
Nykyaikaisen kasvuteorian lähtökohta on se ilmeinen tosiasia, että hyödykkeiden tuottamisessa tarvitaan työvoimaa toisaalta ja pääomahyödykkeitä toisaalta. Taloudellisen kasvun kannalta taas on oleellista erityisesti pääomavarannon kertyminen eli akkumulaatio. Miten tähän johtopäätökseen voidaan tulla? Sitä tarkastellaan seuraavassa.
Aluksi tarkastellaan kansantaloutta, jossa työvoiman tarjonta on vakio. Tämä merkitsee sitä, ettei kasvua voida saada aikaan työllistämällä lisää työvoimaa. Vaikkei työpanoksen määrässä tapahdukaan muutosta, tuotanto voi silti kasvaa. Tähän on kaksi syytä. Toinen on pääomavarannon kertyminen ja toinen on tekninen kehitys.
Vaikka työpanos pysyy vakiona, vaikka ei tuoteta hiukkaakaan tehokkaampia pääomahyödykkeitä ja vaikkei mitään innovaatiota tapahdu, pääomavarannon kertyminen jatkuu kuitenkin. Tämä merkitsee sitä, että olemassa olevan pääoman määrä työntekijää kohti kasvaa eli pääoma / työ suhde nousee. Kullakin työntekijällä on näin entistä enemmän koneita ym. pääomahyödykkeitä käytettävissään. Näin hän voi tuottaa entistä enemmän. Koska sekä tuotanto että käytettävissä oleva pääomakanta voivat näin kasvaa työpanoksen pysyessäennallaan ja jopa alentuessa, kasvu todella liittyy kiinteästi pääomavarannon kertymiseen.
Tärkein syy siihen, että pääomavarannon määrä työntekijää kohti kasvaa, on, että useimmat pääomahyödykkeet ovat varsin pitkäikäisiä. Mitä väestöön ja siis työpanokseen tulee, hyvinkin korkea syntyvyys voi liittyä vakiona pysyvään väestön määrään, jos myös kuolleisuus on suuri. Toisin on asian laita pääomavarannon suhteen. Elleivät olosuhteet ole täysin katastrofaaliset, tapahtuu aina jonkin verran bruttopääomanmuodostusta. Voimme luottaa myös siihen, että vanhentuminen ja kuluminen eivät niele koko tätä bruttopääomanmuodostusta, vaan osa jää tuotantokoneiston nettolisäykseksi.
Tekninen kehitys on toinen syy siihen, miksi kansantulo kasvaisi, vaikka väestö pysyisi muuttumattomana. Sen ansiosta on mahdollista varustaa vakiona pysyvä väestö jatkuvasti tehokkaammilla ja tuottavammilla koneilla.
Myös tämä selittää, miksi pääoma ja kasvu ovat niin kiinteästi sidoksissa toisiinsa. Kaikissa nykyajan kansantalouksissa tapahtuu teknistä kehitystä. Tekniikan kehitys on kuin ratas, joka voi pyöriä vain eteenpäin. Jo saavutettu tiedon taso ei voi laskea, vaan kulkee perintönä yhä uusille sukupolville. Tämä tekninen kehitys tulee kansantalouden käyttöön pääasiassa juuri uuden pääomanmuodostuksen kautta kehittyneempinä tuotantomenetelminä. Vain jos investointiaste on riittävän korkea, on teknisellä kehityksellä mahdollisuus vaikuttaa nopeasti kansantaloudessa.
Mitä tapahtuu tuotannolle henkeä kohti, kun pääoman määrä työntekijää kohti kasvaa eli kun tapahtuu pääoman syvenemistä? Tässä sopii muistaa, mitä tapahtui kuudennen luvun esimerkissä perunan hehtaarisadolle, kun työpanosta lisättiin viljelyalan pysyessä ennallaan. Sato kasvoi, mutta kasvu pieneni verrattuna työpanoksen kasvuun. Samanlainen alenevan rajatuotok-sen laki pätee, kun toinen tuotannontekijä kasvaa nopeammin kuin toinen eli esim. pääomakanta kasvaa nopeammin kuin työvoima. Seuraavanlainen kehitys on tästä seurauksena.
1. Tuotanto ei kasva samassa suhteessa kuin pääomavaranto.
2. Pääoman rajatuotos alenee ja sen seurauksena pääomatulot suhteellisesti laskevat - korkotaso laskee, samoin voitot suhteessa pääoman määrään.
3. Mitä tapahtuu palkkatasolle, kun jokaisella työntekijällä on käytettävissään enemmän ja parempia pääomahyödykkeitä, joita talouselämä voi nyt alentuneen korkokannan vallitessa tuottaa? Palkkataso kohoaa, koska työvoima käy nyt pääomaan verrattuna yhä niukemmaksi tuotannontekijäksi. Työntekijä on nyt yritykselle entistäkin arvokkaampi ja hänelle voidaan ja kannattaa maksaa korkeampaa palkkaa.
4. Korkeampi palkka ja alhaisempi korko eivät koitenkaan välttämättä merkitse, että työpanoksen osuus tuotannontekijätuloista kasvaisi pääomapanoksen kustannuksella. Miksi ei? Koska pääoman kasvu työpanokseen verrattuna saattaa korvata tai jopa enemmän kuin korvata korkokannan alentumisen ja palkkojen nousun vaikutuksen.
5. Koska tuotanto kasvaa hitaammin kuin pääonma, pääoma / tuotanto suhde eli pääomakerroin kasvaa. Yhteenvetona voidaan esittää:
Kaikissa teollisesti kehittyneissä maissa voidaan historiallisesta pitkän tähtäyksen kehityksestä esittää yhteenvetona seuraavia kehityslinjoja.
1. Väestö on kasvanut, mutta hitaammin kuin pääomavaranto. On siis tapahtunut pääoman syvenemistä.
2. Reaalipalkoissa on ollut voimakas nousutrendi.
3. Palkkojen osuus verrattuna pääomatulojen osuuteen on ollut suhteellisen vakaa pitkällä tähtäyksellä.
4. Pääomatulot eivät ole alentuneet suhteessa pääomaan. Suhteelliset pääomatulot heilahtelevat kuitenkin suhdannevaihtelun mukaan.
5. Sen sijaan, että pääoma/tuotos suhde on jatkuvasti kasvanut pääoman syvenemisen edellyttämän alenevan rajatuotoksen lain mukaan, voidaan havaita, että pääoma/tuotos suhde eli pääomakerroin on pysynyt suhteellisen vakaana. Tekniikan kehitys on siis korvannut alenevan rajatuotoksen lain vaikutuksen.
6. Säästämisen osuus tuloista on vaihdellut suhdannekehityksen mukaan, mutta on jatkuvasti suunnilleen sama samoissa suhdannekehityksen vaiheissa.
2. Suhdannevaihtelu on useiden vuosien pituinen aaltomainen liike trendin molemmin puolin. Suomen teollisuustuotannon viimeisin selvä suhdanneaalto pohjasta pohjaan mitattuna sijoittuu vuosien 1978 ja 1991 välille.
3. Vuoden sisällä tapahtuu kausivaihtelua, joka on samantapaista vuodesta toiseen. Suomen teollisuustuotannossa on havaittavissa selvästi erottuvat kevät- ja syyssesonki. Kun trendi, suhdanne-vaihtelu ja kausivaihtelu otetaan huomioon, jäljelle jää ennalta arvaamattomista tekijöistä johtuva epäsäännöllinen vaihtelu.
4. Suhdannevaihtelu aiheutuu tavallisesti talouselämään vaikuttavista ulkopuolisista tekijöistä, joista tärkeimpiä ovat tekninen kehitys ja väestössä tapahtuvat muutokset. Suurista tekniikan edistysaske-leista on aiheutunut useita kymmeniä vuosia kestäneitä vilkkaan taloudellisen toiminnan kausia. Rakennusteollisuudessa saattaa väestön puuskittaisen kasvun ansiosta aiheutua parinkymmenen vuoden pituisia suhdanneaaltoja. Koneiden ja kalustojen tuotan-nossa suhdanneaallot. ovat 5 - 10 vuoden pituisia.
5. Suhdanneaallossa voidaan erottaa neljä päävaihetta, joilla on määrättyjä tyypillisiä piirteitä, vaikkei kahta täysin samanlaista aaltoa olekaan olemassa.
6. Suhdannevaihtelun syyt ovat löydettävissä kokonaiskysynnän voimakkaimmin vaihtelevissa komponenteissa, joita Suomen kansantaloudessa ovat ulkomaankauppa ja pääomanmuodostus. Suhdanneteoriat on rakennettu pääomanmuodostuksen varaan. Kone- ja laiteinvestoinnit ovat pääomanmuodostuksen voimakkaim-min heilahteleva osa.
7. Nykyinen suhdanneteoria rakentuu kulutuksen kerrannaisvaikutuksen ja investointien kiihdytinvaikutuksen perustalle. Pääomanmuodostuksessa vaikuttaa kiidytinproses-si, jonka mukaan kysynnän muutos aiheuttaa jopa itseään suuremman muutoksen tuotantoon tarvittavassa pääomahyödyketuotannossa.
1. Bruttokansantuotos on elintason ja kasvun ilmaisija. Kuluttajan hyvinvoinnin mittana on bruttokansantuotosta parempi bruttokansantuotos henkeä kohti. Elintasoa ja taloudellista kehitystä arvosteltaessa on lisäksi otettava huomioon vapaa-aika, tulonjaon tasaisuus, hyödykkeiden laadullinen taso sekä monia kultturiarvoja, joita ei voida rahan avulla mitata.
2. Pääomavarannon kertymistä tapahtuu niin kauan, kun kansantaloudessa tapahtuu nettoinvestointeja. Tämä merkitsee käytännössä pääoma / työ suhteen kasvua, koska normaalisti pääomavaranto kasvaa nopeammin kuin väestö. Tilapäisiä poikkeuk-sia on ilmennyt ainoastaan eräissä kehitysmaissa.
3. Tekninen kehitys lisää tuottavuutta eli tuotosta työntekijää kohti, koska siten on mahdollista varustaa vakionakin pysyvä väestö paremmin ja tehokkaammin työvälinein.
4. Pääoman syveneminen tarkoittaa pääoman määrän kasvua työntekijää kohti. Tämä johtaa alenevan rajatuotoksen lain mukaan korkokannan alentumiseen, niukkuussuhteissa tapahtuvan muutok-sen takia palkkatason nousuun ja pääoma / tuotos suhteen eli pääomakertoimen kasvuun.
5. Historiallinen kehitys on ollut sellainen, että jatkuvasti on tapahtunut pääoman syvenemistä ja reaalipalkkojen nousua. Palkkatulojen pääomatulojen suhde on pysynyt vakiona. Korkotaso ja voittosuhde ovat alttiita suhdannevaihteluille. Pääomakerroin on pysynyt vakiona. Myös keskimääräinen säästämisosuus on pysynyt suhteellisen vakiona vaihdellen vain suhdannekehityksen mukaan.
Alkuun o Sisällysluettelo o AJK kurssit o AJK kotisivu
Asko Korpela 970820 (960929) o Asko.Korpela@kolumbus.fi
[ccc]