TEKNOLOGINEN KEHITYS
JA TALOUDELLINEN KASVU [ccc]

Helsingin kauppakorkeakoulu
Kansantaloustieteen laitos

Harjoitustyöseminaari 31D010
Syksy 1997

Tekijä Aaron Mehrotra
Ohjaaja Asko Korpela

Kuviot
1.1 Tuottavuuden ja reaalisen BKT:n kasvu
3.1 Harrod- neutraali tekninen kehitys
3.2 Hicks- neutraali tekninen kehitys
3.3 Säästämisasteen kasvun vaikutus Solowin
3.4 Pääomakannan lisäys ja BKT:n kasvu
5.1 Lähde: Maddison

Taulukot
3.1 Pääoma/BKT suhteet eräissä
3.2 Pääoman ja tuotoksen kasvu työtuntia
3.3 Teknologisen kehityksen ja panosten

1. Tutkielman taustaa ja tavoitteet

1.1 Yleistä

Teknologinen kehitys on tärkeä osa taloudellista kasvua ja kehitystä. Taloudelliset resurssit on saatava tukemaan teknologista kehitystä - pääoma, energia ja ennenkaikkea pätevä työvoima. Teknologisen kehityksen tukemisessa on otettava huomioon, että tärkeää kansantaloudelle ei ole vain maan oma innovointi, vaan talouden pitäminen avoinna muualla maailmassa tapahtuville innovaatioille.

Teknologinen kehitys ja tuottavuuden kasvu on nykyaikana suurin bruttokansantuotteen trendikasvuun vaikuttavista tekijöistä ja näin ollen myös merkittävä ihmisten reaaliansioita ja elämisen laatua parantava tekijä.

Kuvio 1.1 Tuottavuuden ja reaalisen BKT:n kasvu eräissä OECD-maissa vuosina 1973-87

( Lähde: Maddison )

1.2 Tutkielman tavoitteet

Tämän tutkielman tavoitteena on esitellä erilaisia teknologista kehitystä ja taloudellisia kasvua koskevia teorioita ja pohtia sekä tutkia tilastotietojen avulla niiden toimivuutta. Käyn läpi aluksi teknologisen kehityksen määritelmät. Esitän neoklassiset kasvuteoriat, joissa teknologista kehitystä käsitellään eksogeenisena. Näitä ovat Hicks- ja Harrod- neutraali tekninen kehitys. Käyn läpi näiden teorioiden puutteet ja selitän, miksi uudet endogeeniset kasvuteoriat ovat vallanneet alaa. Esitän endogeenisten teorioiden tärkeimpiä näkökohtia; erityispaino on koulutuksen luonteella tuotantoprosessina ja sen merkityksellä taloudelliselle kasvulle. Joitakin tärkeitä näkökohtia on sivuutettava pelkällä huomautuksella; tällainen on esimerkiksi maan avoimuuden ja kansainvälisen kaupan vaikutus teknologisen kehityksen leviämiseen. Lisäksi esitän myös omia johtopäätöksiäni ja näkemyksiäni.

2. Teknologisen kehityksen määritelmät

Teknologisen kehityksen määrittämistä on pidetty jokseenkin vaikeana tehtävänä. Siinä voidaan kuitenkin erottaa kolme avainkomponenttia :

1.Enemmän tuotantoa saadaan aikaan entisillä panoksilla

2.Tuotoksen laatu paranee

3.Kokonaan uusia tuotteita tai palveluita tulee markkinoille

Nämä hyvin erilaiset teknologisen kehityksen määritelmät aiheuttavat sen, että vaikutusten mittaaminen muodostuu hankalaksi. Erityisesti termi 'entiset panokset' on ongelmallinen, sillä yleensä panokset eivät säily ennallaan. Uusiin pääomapanoksiin sisältyy teknologisen kehityksen aikaansaannos; näin on erityisesti henkisen pääoman ollessa kyseessä ja uusissa välituotteissa. Tämä tulee esille myöhemmin, kun käytetään endogeenisiä teoriamalleja kuvaamaan teknologista kehitystä.

3. Teknistä kehitystä kuvaavia eksogeenisiä teorioita

3.1 Teknologisen kehityksen sijoittaminen tuotantofunktioon

Tuottavuuden kasvua tarkastellessa tarvitaan tuotantofunktio, joka neoklassisessa muodossa voidaan kirjoittaa

Y(t) = F [ K(t), L(t) ] ( 3.1 )

eli tuotos Y riippuu siis työvoiman L ja pääoman K määrästä. Tuotantofunktiossa pätevät seuraavat neoklassiset olettamukset:

vakioiset skaalatuotot:

positiiviset rajatuottavuudet:

tuotantofunktion konkaavisuus: F_KK < 0 ; F_LL < 0 ; F_KL > 0 ( 3.4 )

Tästä päästään tuotantofunktioon, joka ottaa teknologian muutoksen huomioon lisäämällä termi A, joka kuvaa siis teknologian muutosta. Teknologisen muutoksen lisääminen perinteiseen tuotantofunktioon ei kuitenkaan ole ongelmatonta, sillä on otettava kantaa siihen, tuleeko tuottavuuden kasvu parantuneen työvoiman tuottavuuden kautta (embodied technological change) vai tekeekö eksogeeninen teknologinen kasvu sekä pääoman että työvoiman tuottavammaksi (disembodied technological change).

3.2 Teknologinen kehitys työvoiman kautta (Harrod-neutraali)

Perinteisessä tuotantofunktiossa tuotos riippui työvoiman määrästä vain lukumääräisesti, sen sijaan Harrod-neutraali tuotantofunktio ottaa huomioon tehokkaan työvoiman määrän (Gordon). Tehokkaan työvoiman määrä kasvaa siis väestönkasvun kautta (tässä yhteydessä oletetaan väestön ja työvoiman olevan synonyymejä) sekä työvoiman tuottavuuden kautta, mikä on seurausta paremmasta koulutuksesta (henkinen pääoma) sekä työn paremmasta organisoinnista yrityksissä. Tämä saadaan yhtälöön kertomalla L termillä A eli

Kyseessä on siis ns. embodied technical progress, jossa tekninen kehitys tulee uusien panosten kautta. Harrod-neutraalissa teknisessä kehityksessä pääomakannan suhde BKT:een ( K/Y ) on vakio. Neutraalisuus tarkoittaa tässä tapauksessa juuri tuotannontekijöiden määrien muuttumista siten, että K/Y = vakio toteutuu. Tämä tukee kehittyneistä maista saatuja tilastoja, joiden mukaan K/Y -suhteella ei ole systemaattista trendiä.

Kuvio 3.1 Harrod- neutraali tekninen kehitys

Taulukko 3.1 Pääoma/BKT suhteet eräissä OECD-maissa

Lähde: Burda & Wyplosz

Kun pääomakannan suhde BKT:een vaihteli suuresti eri teollisuusmaiden välillä vuosisata sitten, ne ovat sittemmin konvergoituneet suurinpiirtein samalle tasolle. Tähän on kaksi selitystä. Maat, jotka aloittivat huomattavasti alemmilla pääoma/BKT suhteilla, eivät välttämättä olleet yleisessä tasapainossa Solowin kasvumallin mukaisesti. Toiseksi, täydellisen yleisen tasapainon saavuttaminen on pitkä prosessi, sillä pääomakannan kasvattaminen on hidasta.

Sen sijaan pääoman suhde työvoimaan on kasvanut tilastojen mukaan tällä vuosisadalla kehittyneissä maissa. Kun K/L nousee, kasvaa työvoiman rajatuottavuus suhteessa pääoman rajatuottavuuteen. Työvoiman rajatuottavuuden kasvu (Y/L:n ja K/L:n kasvujen myötä) on aikaansaanut sekä korkeammat reaaliansiot että korkeammat elinstandardit.

Taulukko 3.2 Pääoman ja tuotoksen kasvu työtuntia kohden

( keskimääräiset vuosittaiset muutokset )

Lähde: Burda & Wyplosz

Harrod's tekninen kehitys soveltuu erityisen hyvin steady state ­ pitkän ajanjakson analyyseihin. Tärkeimmät muuttujat pysyvät tällöin joko vakioina tai kasvavat jollain tasaisella vauhdilla. K/Y ­ suhteen vakioisuuden tärkeys johtuu näin ollen sen suhteesta vakioiseen säästämisasteeseen.

Eksogeeninen tekninen kehitys, joka liittyy työvoimaan, on käytännössä mahdollinen, jos tuotantoyksikkö käyttää työvoimaa, joka on koulutettu käyttämään uutta tekniikkaa (Imhoff). On havaittu, että hitaalla väestönkasvulla on negatiivinen vaikutus teknologisen kehityksen omaksumiseen. Kun väestönkasvu on korkealla tasolla, teknologisten innovaatioiden lisääminen tuotantoprosessiin tapahtuu pääasiassa äskettäin koulutettujen nuorten ihmisten toimesta. Kun heidän osuutensa koko työvoimasta pienenee, aikuisten kouluttaminen käy yhä tärkeämmäksi, jotta estettäisiin aukon teknologisen teorian ja käytännön välillä kasvaminen liian suureksi.

3.3 Neutraali teknologinen kehitys (Hicks-neutraali)

Perinteisestä tuotantofunktiosta päästään neutraaliin teknologisen kehityksen funktioon kertomalla sekä työvoima että pääoma termillä A eli

Tämä on realistisempi olettamus siltä osin, että kuten endogeenisten teorioiden kohdassa edempänä todetaan, vaikuttaa teknologinen kehitys sekä työvoiman tuottavuuden kasvun myötä että investointien kautta. Neutraalilla teknisellä kehityksellä tarkoitetaan tässä sitä, että se jättää tulonjaon tuotannontekijöiden välillä muuttumattomaksi. Se soveltuu parhaiten lyhyen ajanjakson analyysiin, jossa tuotannontekijöiden määrät pysyvät muuttumattomina.

K/L = vakio

MPL/MPK = vakio

Tilastojen mukaan K/L ei ole vakio (pitkällä ajanjaksolla), vaan kuten edellä mainittiin, pääomakanta on kasvanut suhteessa työvoiman määrään. (ks. taulukko 3.2). Hicks-neutraali tekninen kehitys kuvaa tällöin teknisen kehityksen vaikutusta tulonjakoon.

Kuvio 3.2 Hicks- neutraali tekninen kehitys

Hicks- neutraalin teknisen kehityksen mukaan teknologinen kehitys ja tuottavuus kasvavat ajan funktiona ilman lisäpanoksia.

3.3.1 Tekninen kehitys taloudellisen kasvun komponenttina (Hicks- neutraalin kehityksen avulla)

Kun halutaan estimoida teknologisen kehityksen vaikutusta taloudelliseen kasvuun numeerisesti, se voidaan tehdä helposti Hicks- neutraalin teknisen kehityksen avulla laatimalla Solowin "hajotelma". Tässä teknologinen kehitys A on panosten kokonaistuottavuuden kasvuvauhti. Pääoman lisäys vaikuttaa kasvuun sen osuudella BKT:stä eli , ja työvoiman kasvu lisää myös kasvua sen osuudella 1 - . Pääoman ja työvoiman lisäykset ovat havaittavissa, mutta A, eli kokonaistuottavuuden lisäys, ei ole havaittavissa.

Näin estimoiden on saatu lukuja teknologisen kehityksen osuudesta kasvuun eri maissa. Arvo on merkitty residuaalina taulukkoon.

Taulukko 3.3 Teknologisen kehityksen ja panosten lisäysten vaikutukset taloudelliseen kasvuun vuosina 1913-87 (keskimääräiset vuosittaiset kasvuvauhdit)

Lähde: Burda & Wyplosz

Residuaali voidaan jakaa edelleen kolmeen eri komponenttiin (Malecki).

Resurssimuutokset (esim. maataloudesta teollisuuteen) ja tuotannon mittakaavaedut

Edistykset teknisessä ja organisointiin liittyvässä osaamisessa sekä johtamisessa

Edelleen "residuaalinen tuottavuus"

Solowin hajotelmasta voidaan myös johtaa teoreettinen yhteys keskimääräisen työvoiman tuottavuuden ( tuotos / työtunti ) ja pääoman / työtunti ­ välillä.

Tämän suhteen mukaan bruttokansantuote kasvaa teknologisen kehityksen myötä ja pääoman per capita kasvun myötä.

3.4 Eksogeenisen teknisen kehityksen teorioiden puutteet

Edellisten neoklassiseen kasvumalliin perustuvien teorioiden suurimmat ongelmat ovat eksogeenisuus, kannustimet ja konvergenssin puuttuminen (Gordon).

Neoklassisessa kasvumallissa teknologinen kehitys, edellä yhtälössä termi A, on eksogeeninen ja "tippuu taivaalta" selittämättömänä. Mikäli valtio kannustaa talouspolitiikallaan ihmisiä säästämään ja saa säästämisasteen nousemaan, Solowin kasvumallin mukaisesti kasvuvauhti nousee vain tilapäisesti. Tällöin teknologisen kehityksen tietoiseen vauhdittamiseen ei ole mitään mahdollisuuksia.

Kuvio 3.3 Säästämisasteen kasvun vaikutus Solowin kasvumallissa

Neoklassisen teorian mukaan investointien ja bruttokansantuotteen kasvuvauhdin välillä ei olisi riippuvuutta. Empiirisesti on kuitenkin havaittavissa selkeä positiivinen korrelaatio investointien ja bruttokansantuotteen välillä.

Kuvio 3.4 Pääomakannan lisäys ja BKT:n kasvu eräissä maissa vuosina 1973-84

Lähde: Maddison

Kolmas teorioiden ongelma koskee konvergenssin puuttumista. Jos teknologinen kehitys olisi todella eksogeenistä, ts. se "tippuisi taivaalta", kaikkien maiden teknologinen kehitys olisi samalla tasolla. Koska teknologinen kehitys on nykyaikana suurin yksittäinen taloudelliseen kasvuun vaikuttava tekijä, kaikkien maiden BKT per capita -kasvuvauhtien tulisi ajan kuluessa konvergoitua toisiinsa nähden. Tämä voidaan selkeästi osoittaa harhaiseksi olettamukseksi, sillä taloudellisten kasvuvauhtien välinen kuilu kehittyneiden teollisuusmaiden ja köyhimpien maiden välillä on ajan kuluessa vain kasvanut.

4. Endogeenisten teorioiden lähtökohta

Endogeeniset teoriat syntyivät protestina neoklassiselle teknologisen kehityksen ajattelulle osaksi yrityksenä korjata edellä mainittuja varhaisten teknologisen kehityksen mallien epäkohtia. Endogeenisten teorioiden lähtökohta on se, että teknologinen kehitys on markkinoiden reaktio erilaisille kannustimille ja on tietoinen taloudellinen päätös. Siinä missä investoinnit fyysiseen pääomaan lisäävät tuottamiseen tarkoitettavaa pääoman määrää, niin tutkimustyö lisää sitä tuotoksen määrää, mikä annetuilla tuotannontekijöillä on mahdollista saavuttaa.

4.1 Erilaisia varhaisia endogeenisen kehityksen malleja

Endogeenisyyttä pienessä määrin on saatu teknologiseen kehitykseen malleissa, joissa erotetaan erillinen tutkimussektori (Imhoff). Näin saadaan aikaan jonkinlainen "teknisen tietouden kokonaismäärä", jonka kasvuvauhti on kasvava funktio tutkimuseffortin suhteen. Tällainen malli muistuttaa kuitenkin eksogeenista Harrod-neutraalia teknisen kehityksen mallia, jossa työvoiman tiedonlisäys johtaa teknologiseen kehitykseen.

Jotkut endogeeniset mallit perustuvat "learning by doing" -hypoteesiin. Oppimisfunktio muodostaa syy-seuraus suhteen tuotantoaktiviteetin ja teknologisen kehityksen välillä. Jonkin verran teoreettista ja empiiristä tukea tälle hypoteesille löytyy, mutta oppimisfunktio ja teknologisen kehityksen suunta jäävät yleensä tarkastelematta. Oppiminen tekemisen kautta tapahtuu pääasiallisesti tiedostamattomasti, ts. se ei välttämättä ole tietoinen taloudellinen valinta.

4.2 Merkittävimpiä endogeenisten kasvuteorioiden näkökantoja

4.2.1 Malli tutkimussektorin koosta

Uzawan mallissa tutkimukseen käytetty työ mitataan sillä, miten suuri osa työvoimasta työskentelee tutkimussektorilla (Imhoff).

L_R(t) / L(t) = 1 - u(t) ( 4.1 )

Tässä u(t) tarkoittaa sitä työvoiman osuutta, joka työskentelee tuotantosektorilla, eli osallistuu aggregaattihyödykkeen tuottamiseen. ( on työvoimaa kehittävän teknologisen kehityksen kasvuvauhti. Olkoon ( pääoman poistonopeus ja g väestön kasvuvauhti. Kokonaistuotos on tällöin:

Tutkimusaktiviteetti johtaa työvoiman laatua parantavaan teknologiseen kehitykseen. Oletetaan että työvoiman kehittymisvauhti tuotantosektorilla voidaan kirjoittaa:

Tässä funktiolla h (henkinen pääoma) on seuraavat ominaisuudet:

h´ > 0 h´´ < 0 h [0] = 0 ( 4.4 )

( ( mittaa teknologisen tietouden välitöntä häviämistä, joka voi johtua esimerkiksi

teknologisen tietouden epätäydellisestä välittymisestä seuraaville sukupolville.

Fyysinen pääomakanta kehittyy seuraavasti:

Määritellään:

k (t) = K (t) / L (t) ( 4.6 )

Oletetaan edelleen vakioiset skaalatuotot, yhtälöistä ( 4.2 ), ( 4.5 ), ( 4.6 ) saadaan

Olkoon ( sosiaalisen kärsimättömyyden kasvuvauhti (aikapreferenssi) ja P väestömäärä (luovutaan oletuksesta työvoima L=väestö P).

Tästä päästään maksimointiongelmaan, jossa pitää ratkaista s(t) ja u(t), jotta maksimoitaisiin

seuraavilla ehdoilla:

Säästämisaste ja tuotantosektorilla työskentelevän työvoiman koko ovat siis talouspolitiikan välineitä. Saamme ratkaisuksi pitkän ajanjakson optimaalisen allokaation (merkitään () työvoiman sijoittumisesta tuottavalle sektorille ja tutkimussektorille. Kun työvoima on vakio (steady state),

Yhtälön ( 4.14 ) mukaan tutkimussektorin marginaalituotos (lasketaan työvoiman laadun parantumisen kasvuna), pitäisi olla yhtä suuri kuin aikapreferenssi miinus työvoiman laadun parantumisen vauhti.

Tutkimussektorin suhteellinen koko riippuu demografisista voimista vain lyhyellä aikavälillä. Mikä tahansa u:n poikkeama sen tasapainoarvosta u( on tilapäinen. Heti kun mahdollinen demografinen transitio on päättynyt, u:n optimi palaa aikaisempaan steady-state arvoon.

4.2.2 Innovaatioiden tekemisen kannustimet

Yrityksiä, jotka investoivat tutkimukseen uusien ideoiden ja tuottavuuden kasvun toivossa, pitää kannustaa erilaisin kompensaatioin (Barro). Tällaisia kannustimia ovat mm. yksinoikeus käyttää uusia tuotantometodeja tai tuotteita ainakin osa-aikaisesti. Joissain tapauksissa tällainen oikeus voidaan luoda patentein. Valtiollisöty, teknologinen kehitys ja sen myötä taloudellinen kasvu jäävät liian pieniksi yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna. Tutkimuksella on siis positiivisia ulkoisvaikutuksia, joiden vuoksi teknologisen kehityksen tukeminen on sosiaalisesti kannattavaa. Yhden yrityksen luomat innovaatiot leviävät nopeasti sektorin muille yrityksille ja myös sektorin ulkopuolella oleville yrityksille. Tässä ongelmaksi muodostuu jälleen se, kuinka alkuperäiseen innovatiivisuuteen kannustettaisiin, jotta siitä saataisiin yritykselle itselleen tarpeeksi suuri hyöty yhteiskunnallisen lisäksi.

Monille valtioille ei ole tärkeää perustavaa laatua olevan teknologian kehittäminen itse, vaan jo kehittyneissä maissa käytössä olevan teknologian omaksumisen nopeus. Teknologian omaksujan etu, joka köyhillä mailla yleensä on, aiheuttaa eri maiden taloudellisten kasvuvauhtien nopeamman keskenäisen konvergoitumisen. Köyhät maat voivat kasvaa nopeasti, koska on edullisempaa omaksua jo keksittyjä tekniikoita kuin kehittää omia. Tämä selittää osaltaan myös köyhien maiden halukkuuden saada maahansa ulkomaisia sijoituksia, jotka tuovat sekä tarvittavia tuotantolaitteistoja että koulutettua työvoimaa eri johtotehtävissä toimivien ihmisten muodossa. Talouden kasvuvauhdit eroavat toisistaan myös vertailtaessa köyhiä maita keskenään. Tästä voidaan vetää johtopäätös, että alkuperäisellä henkisellä pääomalla on ratkaiseva merkitys siihen, kuinka nopeasti uusi teknologia voidaan omaksua ja soveltaa käytäntöön.

4.2.3 Pääoman vakioinen rajatuottavuus

Jos oletetaan, että kehittyneiden maiden paremmat elämisstandardit johtuvat suuremmasta pääoma/työvoima-suhteesta kuin köyhissä maissa, niin päävoiman rajatuottavuus olisi köyhissä maissa huomattavasti suurempi kuin kehittyneissä (Gordon). Tällöin pääomaa virtaisi suuria määriä rikkaista maista köyhimpiin. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut. Klassisen tuotantoteorian mukaan vallitsee vähenevä pääoman rajatuottavuus. Kuitenkin otettaessa huomioon investoinnit henkiseen pääomaan, rajatuottavuus ei välttämättä ole enää vähenevä. Tällöin työvoiman määrä ei ole enää vakio, koska investoinnit henkiseen pääomaan lisäävät käytettävissä olevaa työvoiman määrää eikä työvoima ei enää ole merkittävä rajoite tuotantoprosessissa. Pääomakannan kasvu voi nyt pitää yllä pitkän ajanjakson taloudellista kasvua, kuten kehittyneissä teollisuusmaissa on juuri käynyt. Koska rajatuottavuus ei ole vähenevä, voi investointien rajatuottavuus olla yhtä suuri rikkaissa kun köyhissä maissa ja investoinnit voivat jopa liikkua köyhistä maista rikkaisiin.

Investoinnit voidaan jakaa fyysiseen (esim. koneet ja laitteet) ja henkiseen pääomaan. Siinä missä fyysinen pääoma voi muuttaa maasta toiseen, henkinen pääoma ei kykene liikkumaan (lukuunottamatta muuttoliikettä). Näin ollen köyhä maa ei voi kasvaa pelkästään kasvattamalla fyysistä pääomakantaa ja investointien rajatuottavuus voi olla pienempi kuin rikkaissa maissa. Kehitysmaiden tämänhetkinen tilanne tukee tätä olettamusta. Tässä näkökulmassa korostuu koulutuksen ja kaiken muun henkistä pääomaa lisäävän toiminnan merkitys taloudellisen kasvun ylläpitäjänä.

4.2.4 Konvergenssi

Yksi pääoman vakiotuottomallien ongelmista on se, että ne eivät anna empirian mukaista ennusteita kehittyneiden maiden kasvuvauhtien konvergoitumisesta. Näissä malleissa kasvuvauhti ei riipu BKT:n alkuperäisestä tasosta. Kun teknologinen kehitys on endogeenista, maat eivät konvergoidu, vaan voivat yhtä hyvin etääntyä toisistaan kasvuvauhtien suhteen. Konvergoituminen perustuu eksogeeniseen teknologiseen kehitykseen, jolloin maiden pitäisi saavuttaa lopulta sama arvo tuotantofunktion muuttujalle A, teknologiselle kehitykselle. Mikäli maan alkuperäinen BKT:n taso on alhainen, sen pitäisi kasvaa suuremmalla nopeudella kuin jo korkean bruttokansantuotteen omaavat maat. Empirisesti on havaittu, että kehittyneiden talouksien kasvuvauhdit konvergoituvat, kun taas köyhien ja rikkaiden maiden kasvuvauhdit etääntyvät edelleen toisistaan. Kaikkia maailman maita tutkittaessa konvergenssia ei siis näytä tapahtuvan, vaikka rikkaita maita tutkittaessa konvergenssihypoteesi näyttää toimivan. Köyhät maat näyttävät jumiutuvan "köyhyysloukkuun", jossa on alhainen bruttokansantuotteen taso ja alhainen kasvuvauhti.

Kuvio 4.1 Bruttokansantuotteen kehitys eräissä OECD-maissa vuosina 1870-1990

Lähde: Gordon

5. Koulutus ja taloudellinen kasvu

Taloudellisesta näkökulmasta katsottuna koulutus on selvästi tuotantoprosessi (Imhoff). Se käyttää rajallisia raaka-aineita ja tuottaa hyödyllistä tuotosta. Toisaalta, verrattuna tuotantoon, joka tuottaa fyysisiä hyödykkeitä, koulutuksellinen tuotantoprosessi on vaikea karakterisoida. Seuraavista kysymyksistä ei ole yleistä hyväksyttyä mielipidettä:

1.Mitä hyödyllistä tuotosta koulutus tuottaa ?

2.Mitä rajallisia raaka-aineita koulutus käyttää tuotantoon ?

3.Mikä on panosten ja tuotosten välinen riippuvuus?

5.1 Koulutuksen tuotos

Koulutus ei tee tuotosta tyhjästä. Se pikemminkin muuttaa yksilöitä. Koulutuksen tuotos pitäisikin ilmeisesti ilmaista arvonlisänä; koulutuksen jälkeen yksilöt ovat hyödyllisempiä kuin aikaisemmin. Erotus on koulutuksen kontribuutio taloudelliselle hyvinvoinnille.

Erilaiset koulutuksen tuotteet voidaan jakaa makrotasolla seuraaviin kategorioihin :

• kulutus
• infrastruktuuri
• tuotannontekijäpanokset
• tekninen tieto

Jos koulutuksen katsotaan tuottavan kulutushyödykkeitä, se ei eroa pohjimmiltaan perinteisestä tuotantosektorista. Taloudellisen kasvun mallissa voidaan siis hylätä koulutuksen kulutukselliset näkökohdat.

Koulutuksen infrastruktuurillinen tuotos on tavallaan kaikista tärkein osa. Se koostuu niistä vaatimuksista, jotka ovat välttämättömiä toimivalle kehittyneelle yhteiskunnalle: väestön yleinen sosiaalinen ja poliittinen tietoisuus, kyky lukea, kirjoittaa ja kommunikoida ym. Kehitysmaissa koulutuksen ja taloudellisen kasvun välinen yhteys keskittyy pääasiassa infrastruktuuriin, joka on vielä heikko. Kehittyneissä maissa tämä mekanismi on vähemmän tärkeä; kun koulutuksellinen perusinfrastruktuuri on olemassa, se yleensä säilytetään.

Kuviossa 5.1 on kuvattuna työvoiman laadun paranemisen koulutuksen kautta ja bruttokansantuotteen kasvun välinen yhteys. Korrelaatio näyttää olevan voimakas, vaikka mukana on sekä kehittyneitä maita että kehitysmaita. Koulutus on siis tärkeä tekijä taloudellisessa kasvussa, vaikka maa olisi jo vauras ja koulutukseen tarvittavat perusinstituutiot olisivat olemassa. Mikäli henkisen pääoman rajatuottavuus on vakioinen, kuten jotkut endogeeniset mallit väittävät, tämä on luonnollinen seuraus. Henkinen pääoma ei ole rajattu hyödyke, vaan sitä on mahdollista hankkia rajattomasti (ainakin sukupolvia toisiinsa verrattaessa) ja saavuttaa yhä korkeampi elintaso.

Kuvio 5.1 Lähde: Maddison

Työvoiman voidaan joko kuvitella olevan homogeenistä tai heterogeenistä. Heterogeenisen työvoiman olettamuksella on selvästi realistiset perustelut. Ihmisten tuottavuus vaihtelee ja erot tuottavuudessa voidaan ainakin osittain selittää koulutuksen eroilla. On kuitenkin kyseenalaista, voidaanko erot selittää niin yksiselitteisellä muuttujalla kuin henkisellä pääomalla. Ei ole selvyyttä, voidaanko erot selvittää kvantitatiivisesti vai ovatko ne luonteeltaan puhtaasti kvalitatiivisia. Yksi tapa selvittää koulutuksen vaikutusta työvoiman tuottavuuteen on erottaa toisistaan eritasoista työvoimaa ja pitää koulutusta tapana siirtää työvoimaa yhdestä tasosta toiseen. Tällöin henkistä pääomaa ei yleensä mitata missään yksikössä vaan jollain kvalitatiivisella indeksillä.

Vaikka koulutuksen pääasiallinen rooli olisi kasvattaa tuotannontekijäpanoksia eli henkistä pääomaa, on olemassa tapoja, joilla koulutus voi myös vaikuttaa teknologiseen tasoon. Yksi tapa on keskittyä koulutukseen tapana, jolla teknologinen tietous välittyy yrittäjille. Tämä johtaa malleihin, joissa koulutus vaikuttaa teknologisen levinneisyyden vauhtiin. Yksi mahdollisuus on myös, että koulutus ei vain levitä, vaan myös luo uutta teknologista tietoutta. Tämän ajattelutavan voi löytää myös learning by doing ­malleissa. Koska koulutus ja tutkimus tapahtuu usein samassa paikassa, kuten yliopistoissa, voi koulutusta pitää sekä uuden teknologisen tietouden ja henkisen pääoman yhteisenä tuottajana. Se voidaan mallittaa olettamalla positiivinen riippuvuus koulutukseen osallistumisen ja teknologisen kehityksen välille.

5.2 Koulutuksen panokset

Panospuolella koulutuksellinen tuotantoprosessi on vähintään yhtä moninainen muuttujien lukumäärän ja suhteen kuin tuotospuolella. Se, kuinka hyvin koulutus saavuttaa päämääränsä, ei ole riippuvainen pelkästään prosessin organisoinnista itsestään, vaan myös yksittäisten opiskelijoiden ominaisuuksista (tuotantoprosessin raaka-aineet) sekä ulkoisista tekijöistä, kuten sosiaalisesta ympäristöstä. Koska nämä ja monet muut samantyyppiset tekijät ovat mikrotason tekijöitä, ne voidaan makrotasolla helposti sivuuttaa. Kuitenkin jopa makrotasolla on paljon tärkeitä koulutuksen panoksia, jotka olisi otettava huomioon. Tärkeimpiä ovat seuraavat:

• opiskelijoiden aika
• opiskelijoiden henkinen pääoma (laatu)
• opettajien aika (ja laatu)
• vanhempien aika (ja laatu)
• fyysiset hyödykkeet

Koska koulutus selkeästi on prosessi, joka vie aikaa, on opiskelijoiden aika selvästi yksi tämän tuotantoprosessin tärkeimpiä panoksia. Opiskelijoiden henkinen pääoma on panos, joka voi ilmetä eri muodoissa. Esim. yksilöillä on jo syntymähetkellä henkistä pääomaa, joka tiettyyn rajaan asti määrää heidän opiskelu-uransa onnistuvuuden. Toinen näkökanta on, että oppimisen tehokkuus on koulutuksellisen saavutuksen kasvava funktio, ts. henkinen pääoma auttaa yksilöitä pääsemään yhdeltä oppimisen tasolta toiselle.

Opiskelijoiden aika ja henkinen pääoma muodostavat oppimisen ns. epäsuorat kustannukset, "earnings foregone" (Imhoff). Suurimmalle osalle koulutusta nämä epäsuorat kustannukset muodostavat suurimman osan kokonaiskustannuksista, koska muita panoksia valtio yleensä tukee raskaasti tai jakaa kokonaan ilmaiseksi. Monissa mikrotaloudellisissa tutkimuksissa suorat kustannukset, kuten lukukausimaksut jätetään jopa kokonaan huomioimatta, toisin kuin makrotasolla. Myös makrotasolla suorien kustannusten jättämistä pois voidaan perustella.

Koulutus ei kata ainoastaan formaalia kokopäiväistä koulutusta. Suuri osa henkisen pääoman muodostuksesta tapahtuu työpaikan sisällä, missä suoria tuotannontekijäpanoksia on miltei mahdotonta mitata, mutta ovat todennäköisesti paljon pienempiä kuin tavallisissa julkisissa koululaitoksissa.

6. Johtopäätökset

Niin tärkeä tekijä kuin teknologinen kehitys taloudellisessa kasvussa onkin, on yksittäisen valtion mahdollisuus vaikuttaa siihen melko pieni. Kehittyneet länsimaiset kansantaloudet ovat saavuttaneet korkean elintason paitsi omilla panostuksillaan fyysiseen ja henkiseen pääomaan, niin myös rajojen pitämisellä auki muiden maiden tekemille innovaatioille. Kehitysmaiden suurin haaste teknologisen kehityksen kannalta ei ole niinkään ulkomaisen teknologinen tuominen maahan kuin oman työvoiman henkisen pääomapohjan parantaminen ja tarpeellisten koulutusinstituutioiden luominen. Kun perusrakenteet henkisen pääoman kehittymiselle ovat olemassa, ne yleensä säilyvät ilman suuria lisäponnisteluja. Vasta tällöin kehitysmaat voivat saavuttaa korkeamman talouden kasvuvauhdin ja lähestyä elintasossaan rikkaampia maita.

Kehittyneiden talouksien bruttokansantuotteiden kasvuvauhdit ovat konvergoituneet eksogeenisten teorioiden ennustamalla tavalla, mutta syyt ovat olleet endogeenisten teorioiden mukaisia; teknologinen kehitys on syntynyt markkinoiden reaktioiden kautta. Pohdittaessa yksittäisten teorioitten pätevyyttä reaalimaailman selittäjinä ei kysymys ole niinkään valinnasta eksogeenisten ja endogeenisten kasvuteorioiden välillä. Tutkimusperspektiivistä riippuen kummankin laatuiset teoriat voivat olla käyttökelpoisia.

Endogeenisen teknisen kehityksen mallit ovat yleensä matemaattisesti monimutkaisia, vaikka niissä joudutaan tekemään paljon epärealistisia olettamuksia. Tämä käy hyvin ilmi mallissa tutkimussektorin koosta. Kun pohditaan optimaalista tutkimussektorin kokoa teknologisen kehityksen ja taloudellisen kasvun kannalta, muodostuvat mallin mukaan talouspolitiikan välineiksi säästämisaste ja tuotantosektorilla työskentelevän työvoiman määrä.

Koska fyysiset resurssit taloudelliselle kasvulle ovat maailmassa rajalliset, muodostuu teknologinen kehitys tulevaisuudessa todennäköisesti yhä merkittävämmäksi taloudellisen kasvun tekijäksi.

Lähdeluettelo:

Robert J. Barro (1993) 'Macroeconomics', John Wiley & Sons, Inc.

Michael Burda & Charles Wyplosz (1993) 'Macroeconomics, a European Text'

Oxford University Press

Dosi et al (1988) 'Technical Change and Economic Theory'

Pinter Publishers, London and New York

Evert van Imhoff (1988) 'Optimal Economic Growth and Non-stable population'

Krips Repro Meppel

Angus Maddison (1989) 'The World Economy in the 20th Century'

OECD Publications

Edward J. Malecki (1991) 'Technology and Economic Development'

Longman Scientific & Technical

Vilho Mäkelä (1997) 'Makrotaloustiede ­ luentomoniste' HKKK:n kuvalaitos 1997

Liitteet:

Kuvio 1.1, tuottavuuden kasvu ja reaalisen BKT:n kasvu (keskimäärin % vuosittain) eräissä OECD-maissa vuosina 1973-87 (lähde: Maddison)

Kuvio 3.4, pääomakannan lisäys ja BKT:n kasvuvauhti keskimäärin vuosittain eräissä maissa 1973-84 (lähde: Maddison)

Kuvio 4.1 Reaalisen bruttokansantuotteen per capita kehitys eräissä OECD-maissa vuosina 1870-1990 vuoden 1990 Yhdysvaltain dollareissa.

(laskettu Gordonin lukuja apuna käyttäen)

Kuvio 5.1 Koulutuksen aikaansaama työvoiman paraneminen & BKT:n kasvuvauhti keskimäärin vuosittain eräissä maissa vuosina 1973-84. (lähde: Maddison)

Asko Korpela 971219 (971209) o Asko.Korpela@kolumbus.fi (palaute) o AJK kotisivu

[ccc]