SISÄLLYSLUETTELO 1. Tarkoitus ja vaatimukset 3 2. Aiheen valinta 3 3. Tutkimuksen jäsentely 3 4. Aineiston kokoaminen 4 41. Tarkastelutapa 4 42. Kirjallisuuteen perehtyminen 5 43. Aineiston rekisteröinti 5 5. Esitystapa 6 51. Selvyys ja johdonmukaisuus 6 52. Sisällysluettelo ja otsakkeet 6 53. Lähdeluettelo 6 54. Lähdeviittaukset tekstissä 7 55. Taulukot ja kuvat 8 56. Ulkoasu ja monistaminen 8 57. Laajuus 9 58. Suullinen esitys 9 6. Opponentti 9 7. Sihteeri 10 8. Aktiviteetti seminaaritilaisuuksissa 10 9. Läsnäolokertojen määrä ja vierailut 11 10. Arvostelu 11 11. Muuta huomioon otettavaa 11 1. Tarkoitus ja vaatimukset Seminaaritutkielman suunnittelun, laatimisen ja esittämisen tarkoituksena on harjoittaa opiskelijoita taloudellisen tutkimustyön tekemisessä. Tutkimus ja sen puolustus on näyte taloustieteellisestä koulutuksesta, tutkimusaihetta koskevista erikoistiedoista ja tutkimustyön metodiikan hallitsemisesta. Selvän ja ytimekkään esitystavan, sekä suullisen että kirjallisen, oppiminen kuuluu myös seminaariharjoitusten tavoitteisiin. Opponenttina toimiessaan ja seminaaritilaisuuksissa keskusteluun osallistumalla on opiskelijan osoitettava pystyvänsä kriittisesti analysoimaan kirjallista materiaalia koulutuksensa ja tutkimuksessa käytetyn lähdeaineiston perusteella. 2. Aiheen valinta Kunkin lukukauden lopussa järjestetään tilaisuus, jossa opiskelijoille esitetään joukko tutkimusaiheita seuraavan lukukauden seminaariharjoituksiksi. Nämä aiheet on lähinnä tarkoitettu luonnoksiksi, "työnimiksi", joista osanottajat voivat itse muokata lopullisen yhdessä seminaarin johtajan tai assistentin kanssa. Aiheen lopullinen muotoilu riippuu luonnollisesti suurelta osalta tutkijan valitsemasta käsittelytavasta, aiheen laajuudesta ja siitä materiaalista, joka tutkijalla on käytettävissään. Jo aiheen lopullisen muokkaamisen yhteydessä on tutkijan myös määriteltävä tavoitteensa tutkimuksessa. Tämä helpottaa itse tutkimustyössä keskittymään aiheelle relevanttiin aineistoon. 3. Tutkimuksen jäsentely Samanaikaisesti tutkimusaiheen tarkemman rajoittamisen ja muotoilun kanssa on hyvä tehdä alustavia luonnoksia tutkimuksen jäsentelyksi. Aluksi tämä jäsentely on luonnollisesti hyvin karkea ja ylimalkainen, mutta tulee tutkimuksen edistyessä yhä yksityiskohtaisemmaksi ja tarkemmaksi. Jäsentelyn selkeys on tutkielman onnistumisen ehdoton edellytys. Asetetusta ongelmasta johdetun jäsentelyn luominen on usein myös tutkimuksen vaivalloisin osa. Tästä syystä kaikki ulkopuolisilta saadut kommentit, ajatukset ja virikkeet saattavat ratkaisevasti auttaa tutkijaa. Jokaisella seminaaritutkielman tekijällä on käytettävissään seminaariryhmän ja sen johtajien muodostama asiantuntijaelin, jonka palveluksia ei ole syytä jättää käyttämättä. Jokaisen tutkielman laatijan on keskusteltava vähintään kuukautta ennen omaa tilaisuuttaan ryhmän vetäjän tai assistentin kanssa tutkielmansa ongelmanasettelusta ja jäsentelystä. Koska monistettu seminaaritutkielma on jaettava seminaarin osanottajille viikkoa ennen tarkastustilaisuutta ja monistus sekä kirjoittaminen vievät runsaasti aikaa, on jäsentely esitettävä hyvissä ajoin ennen oman tutkielman tarkastustilaisuutta. Riittävän pitkä aika on tarpeen myös sen vuoksi, että tutkija voi ottaa huomioon esitetyt parannusehdotukset, esille tulleet uudet lähteet jne. Esimerkkinä tutkimuksen eri vaiheista otettakoon vaikkapa seuraava lista: 1. Aiheen valinta, rajoitus ja työn suunnittelu a) aihepiiri b) ongelma c) tarkastelutapa 2. Aineiston keruu: kirjalliset tutkimukset, tilastot jne. 3. Aineiston muokkaus 4. Johtopäätökset a) johtopäätökset b) yleistykset c) ennusteet johtopäätösten perusteella 5. Tarkastus: vastaavatko johtopäätökset alussa esitettyihin kysymyksiin. Tietenkään tutkimus ei kulje aivan suoraviivaisesti ongelman muotoilemisesta johtopäätöksiin. Eri vaiheiden välillä joudutaan jossain määrin kulkemaan edestakaisin. Tutkimuksen edetessä voi useinkin ilmetä tarvetta muuttaa jonkin verran jo valmista aihetta tai aineistoa käsiteltäessä tarvita lisää aineistoa jostain osakysymyksestä jne. Varsinaista tutkimuksen tekemistä ei ole kuitenkaan hyvä aloittaa ennen kuin tutkija itse täysin ymmärtää asetetun kysymyksen s.o. ongelman. 4. Aineiston kokoaminen 41. Tarkastelutapa Tutkijan innostuksesta ja kyvyistä riippuen voi tutkimus olla deskriptiivinen, analyyttinen tai hypoteeseja rakentava, ennakoiva. Rajat eivät tietenkään voi koskaan olla täysin selvät. Deskriptiivinenkin, kuvaava, tutkimus sisältää aina jonkin verran analyysiä. Tätähän on ja ilmiöiden luokittelu. Tutkimuksen abstraktiotaso voi olla korkeakin, tai se voi rakentua empiiriselle materiaalille. Molemmissa tapauksissa tarvitaan teoriaa ja mallien rakentelua. Aina voidaan esittää vaatimuksena mahdollisen sovellettavissa olevan talousteorian käyttämistä. 42. Kirjallisuuteen perehtyminen Aiheen käsittely edellyttää käytännöllisesti katsoen aina kirjallisuuteen perehtymistä. Teoreettisluontoisissa aiheissa joudutaankin useimmiten tyytymään yksinomaan kirjallisiin lähteisiin, mutta myös käytäntöön liittyvissä tutkimuksissa parantaa alan kirjallisuuteen perehtyminen useimmiten huomattavasti tutkielman tasoa. Aikaisempien tutkimusten ja kirjoitelmien ei pidä antaa kuitenkaan kahlita mielikuvitusta ja estää omien mielipiteiden ja johtopäätösten esittämistä. Tieteellinen tutkimustyö edellyttää aina jossain suhteessa yleisen tietoisuuden rikastamista uusilla ajatuksilla ja ideoilla. Kirjallisuudella voi kuitenkin olla suuri merkitys perustaa luovana ja suuntaa antavana taustana. Kirjallisuuteen perehtyminen on usein parasta aloittaa käsikirjan luontoisista yleisteoksista ja näin luoda itselleen kuva aiheen yleispiirteistä. Käsikirjojen lisäksi voivat muutkin yleisluontoisiksi katsauksiksi tai perusopetukseen käytettäviksi tarkoitetut kirjat olla hyviä lähtökohtana. Näissä kirjoissa on myös usein erittäin hyviä viittauksia muihin kirjoihin ja lehtiartikkeleihin, joista saa tarkempia tietoja ja mahdollisesti jälleen lisää viittauksia kirjoihin ja artikkeleihin, joiden suuntaan tutkimusta voi jatkaa. 43. Aineison rekisteröinti Varsinkin laajaa aineistoa käsiteltäessä voi olla avuksi käyttää jotain korttijärjestelmää, jossa kukin asia on merkitty lyhyenä "iskusanayhteenvetona" omalle kortilleen. Kun yksi asia on yhdellä kortilla, on kortisto helppo lajitella aiheen kannalta loogiseen järjestykseen. Näin dispositio syntyy lajittelutyön tuloksena ja se voidaan kirjoittaa esim. värillisille korteille, jotka sijoitetaan asianmukaisiin kohtiin asiakorttien väliin. Kun korteissa on tarpeelliset viittaukset lähteisiin, voidaan tutkielma kirjoittaa käyden kortistoa läpi kortti kortilta. 5. Esitystapa 51. Selvyys ja johdonmukaisuus Selvyys ja johdonmukaisuus ovat ne tavoitteet, joihin esityksessä on aiheesta riippumatta pyrittävä. Selvästi määritelty näkökulma ja rajoittuminen 1-3 läpikäyvään perusajatukseen antavat tutkielmalle kiinteyttä ja tekevät sen helposti ymmärrettäväksi. 1. Seminaaritutkielma kirjoitetaan omalle seminaariryhmälle. Tämä on syytä pitää mielessä ratkaistaessa, mitä asioita ja käsitteitä voidaan olettaa tunnetuiksi. 2. Tärkeimmät määritelmät on hyvä esittää jo tutkimuksen alussa tai vaihtoehtoisesti aina sen osan alussa, jossa ao. käsitettä tarvitaan. 3. Käsitteet on selitettävä silloin, kun ne ensimmäisen kerran esiintyvät. 4. Esityksen tyyliin on kiinnitettävä tietoisesti huomiota ja se on pyrittävä säilyttämään samana läpi tutkimuksen. 5. Taulukoiden ja muunkin esityksen otsakkeiden on oltava johdonmukaisia ja sopusoinnussa muun tekstin kanssa. 6. Lyhennyksissä on syytä turvautua oppaisiin. Epätavalliset lyhennykset on selitettävä tutkimuksen alussa. 52. Sisällysluettelo ja otsakkeet Tutkimuksessa on oltava sisällysluettelo, jossa on mainittu tutkimuksen kaikki otsakkeet ja alaotsakkeet sivuviittauksin. Otsakkeet on muotoiltava siten, että lukija voi helposti ja nopeasti luoda itselleen käsityksen tutkimuksen sisällöstä ja jäsentelystä. Muutamien väliotsakkeiden käyttö helpottaa usein lukijaa. Samanarvoisilla tutkimuksen osilla tulee olla suunnilleen samanarvoiset otsakkeet. 53. Lähdeluettelo Lähdeluettelo käsittää käytetyt kirjalliset ja muut lähteet. Lähdeluettelo on laadittava aakkosjärjestyksessä ensiksi erikseen kirjallisista lähteistä ja sitten erikseen muista lähteistä. Kirjoista on mainittava: 1. Tekijä tai tekijät. Jos useampia kuin kolme, riittää jos mainitaan ensimmäinen heistä lisäykselllä ym. Jos kirja on kokoomateos, jolla on erityinen toimittaja, mainitaan vain hänen nimensä ja sana toimittaja lisätään suluissa. 2. Nimi 3. Osa 4. Painos 5. Painopaikka, siinä muodossa kuin se on mainittu kirjassa 6. Painovuosi 7. Mahdollinen sarja, johon kirja kuuluu, sen numero sarjassa Esimerkiksi: Schneider, Erich, Einfuhrung in die Wirtschaftstheorie. I Teil. Theorie des Wirtschaftskreislaufs, 8. durchgesehene Auflage, Thübingen, 1960. Artikkelit mainitaan samalla tavoin. Lehtien vuosikerta- ja ilmestymisvuosilukujen oltava tarkkoja. Artikkeleista ilmoitetaan: 1. Tekijä 2. Otsikko 3. Lehti 4. Vuosikerta tai osa, jos sellainen mainittu 5. Ilmestymisvuosi, suluissa, jos vuosikerta mainittu 6. Numero 7. Sivut, joilla artikkeli on ilmestynyt Esimerkiksi: Turner, H.S., "How much should a company spend on research?" Harvard Business Review 32 (1954):5, ss. 97-109. Muut lähteet: Kirjallisten lähteiden jälkeen luetellaan muut käytetyt lähteet. Haastatelluista henkilöistä seuraavat tiedot: 1. Arvo tai asema, täydellisesti ja mahdollisimman tarkoin 2. Nimi, sellaisena kuin haastateltu itse sitä käyttää 3. Yritys tai laitos, jossa hän toimii, jos tällä tiedolla on merkitystä tutkimuksessa. 54. Lähdeviittaukset tekstissä Kirjallisuudesta, haastatteluista tai kirjeellisistä kyselyistä saatuja tietoja suoraan tai epäsuorasti lainattaessa on aina ehdottomasta mainittava lähde. Lainaukset numeroidaan juoksevasti läpi koko tutkimuksen ja kunkin numeron kohdalla mainitaan saman sivun alareunassa teos tai muu lähde mistä tieto on saatu. Koska täydelliset tiedot käytetystä kirjallisuudesta ja muista lähteistä ovat jo lähdeluettelossa, ei sivun alalaidassa tarvitse mainita kuin kirjan tekijän, tekijöiden tai toimittajan sukunimi ja ne kirjan sivut, joilta mainittu tieto on löydettävissä. Jos useampia saman tekijän kirjoja on käytetty lähteinä, voidaan ne numeroida roomalaisin numeroin, jotka mainitaan sulkeissa sekä viittauksissa että lähdeluettelossa. Viittaukset on tehtävä lainaukseen tai muuhun mainintaan välittömästi liittyen. Pitkiä lainauksia on vältettävä. Samoin ei pidä tyytyä asettamaan viitteitä vain kokonaisten kappaleiden alkuun tai loppuun. 55. Taulukot ja kuvat Kaikissa tutkimukseen liitetyissä kuvissa ja taulukoissa on oltava seuraavat tiedot: 1. Numero, numeroitava juoksevasti alusta lähtien 2. Otsake 3. Lähdeviite 56. Ulkoasu ja monistaminen Työ on varustettava kansilehdellä, joka voi olla esimerkiksi tämän ohjevihkosen kannen tapainen. Otsikko voi sisältää vain yhden pääotsikon tai myös pääotsikon ja alaotsikon. Seminaaritutkielman eri osat voidaan järjestää mieluimmin seuraavaan järjestykseen: 1. Kansilehti 2. Sisällysluettelo 3. Teksti 4. Liitteet 5. Lähdeluettelo Seminaaritutkielma kirjoitetaan normaalille A4 kokoa olevalle paperille tässä ohjeessa käytetyllä rivivälillä, mieluimmin jättäen 35 mm marginaali vasempaan laitaan ja 5 mm marginaali oikeaan laitaan. Seminaaritutkielmia on monistettava sellainen määrä, että jokainen ryhmän jäsen saa oman kappaleensa, seminaarin valvojat samoin kukin omansa ja yksi kappale toimitetaan arkistoitavaksi Kansantaloustieteen laitokselle. Tutkielman on jaettava tilaisuutta edeltävässä kokouksessa, normaalisti siis viikkoa ennen esitelmäpäivää. Tutkielman jakamisesta täsmälleen ohjeen mukaan huolehtii tutkielman laatija. 57. Laajuus Seminaaritutkielman on oltava niin pitkä, että käsiteltävä aihe tulee kaikilta puoliltaan riittävästi valaistua ja että vastaukset esitettyihin kysymyksiin saadaan. Tutkielman keskimääräisenä pituutena voidaan pitää noin 20 sivua. Jos kirjoitus on pitempi, pidetään tätä ansiona, kuitenkin vain, jos teksti on ytimekästä ja sisältää asiaankuuluvaa tietoutta. 58. Suullinen esitys Esitelmää ei ole tarkoitettu sisälukutaidon näytteeksi, vaan on pidettävä vapaasti. Kuitenkin on sallittua käyttää hyväksi dispositiota, numeroaineistoa jne. Lisäksi kehoitetaan käyttämään mahdollisimman paljon apuna havaintovälineitä, piirroksia jne. Esitelmän aiheena voi olla jokin tutkimukseen liittyvä lisäongelma. Esitelmän pitoaika voisi olla esim. 10 min. 6. Opponentti Vastaväitöksen on katettava koko seminaarikirjoituksen ja siihen liittyvän suullisen esitelmän alue tähän mukaanluettuna sekä käytetyt että käyttämättä jääneet lähteet. Vastaväitökseen on luonnollisesti sisällytettävä seminaaritutkielmassa havaitut virheellisyydet ja puutteet. Tämän lisäksi opponentin on tuotava esiin työn hyvät puolet ja omia näkäkantojaan, mahdollisesti täydentävää materiaalia jne. Vastaväitös voidaan suorittaa esimerkiksi seuraavassa järjestyksessä: 1. Tavoite ja rajaukset. Onko otsikko asianmukainen, peittääkö se tutkimuksen alueen, onko esitelmöitsijä saavuttanut asettamansa tavoitteet? Muotoilisiko opponentti tavoitteet ja rajoitukset ehkä toisin? 2. Tutkimuksen jäsentely pääpiirteissään. Onko tutkimuksen osilla niille kuuluva asema, eteneekö tutkimus loogisesti? Onko tutkielman laatija ottanut huomioon seikat, jotka tulivat ilmi jäsentelyn esittämisen yhteydessä. 3. Tutkielman laatijan tarkastelutapa. Olisiko parempia vaihtoehtoja, laatijan perustelut valinnalleen. 4. Epäselvyydet ja virheellisyydet esityksessä. 5. Muodolliset puutteet kielessä, lähdeviittauksissa, sisällysluette-lossa ja tutkielman teknillisessä ulkoasussa. 6. Yhteenvedonomainen loppulausunto ja ehdotukset parannuksiksi, sekä lausunto siitä, ehdottaako vastaväittäjä tutkielmaa hyväksyttäväksi vai hylättäväksi. Opponentin on asetettava pääpaino periaatteelliselle keskustelulle (kohdat 1-3). Jos tietynlaisia virheitä esiintyy usein, riittää kun virheet todetaan ja arvostellaan sekä mainitaan esimerkkejä. Vastaväitöksen on oltava systemaattinen kriittinen analyysi esitetystä tutkimuksesta. Tätä ei saada aikaan käymällä tutkielma läpi sivu sivulta ja käsittelemällä asiakysymyksiä ja muotoseikkoja, pääasioita ja sivuseikkoja sekaisin vuoronperään niiden esiintymisjärjestyksessä. Vastaväitös on pakollinen. Jos joku opiskelija jää ilman vastaväitöstä tai vastaväitös katsotaan hylätyksi, on hänen korvattava tämä jollakin lisätyölllä, esimerkiksi jonkin tutkielman kirjallisella kritiikillä. Opponentin esitys arvostellaan kuten esitelmänpitäjänkin suoritus ja otetaan huomioon asianomaisen seminaariarvosanaa määrättäessä. 7. Sihteeri Kukin osanottaja joutuu vuorollaan toimimaan myös tilaisuuden sihteerinä. Tehtävässään hän joutuu laatimaan tilaisuuden kulusta pöytäkirjan. Tästä pöytäkirjasta on käytävä ilmi tilaisuudessa läsnäolleiden nimet aakkosjärjestyksessä sekä tilaisuuden kulku pääpiirteittäin. Kaikkien keskusteluun osallistuneitten nimet on kunkin keskustelun aiheen yhteydessä mainittava. Pöytäkirja on toimitettava ryhmän assistentille viimeistään seuraavan viikon tilaisuudessa. Pöytäkirja on hyvä laatia vakioasettelun mukaiseksi, ja sopivin pituus lienee 2-3 liuskaa tilaisuuden kulusta riippuen. 8. Aktiviteetti seminaaritilaisuuksissa Jokaisen seminaaritilaisuuteen osallistuvan oletetaan perehtyneen tutkielmaan jo etukäteen ja näin voivan osallistua keskusteluun ja tuovan oman panoksensa näkökantojen yms. muodossa. Ennen seminaaritilaisuutta tapahtuvan tutkielmaan tutustumisen laiminlöynti, näkökantojen puute ja yleinen passiivisuus ovat poissaoloon rinnastettavia. 9. Läsnäolokertojen määrä ja vierailut Seminaariharjoituksissa vaaditaan ryhmien keskikoosta riippuva määrä aktiivisia osanottoja seminaaritilaisuuksiin. Vaadittava käyntikerta-määrä on sama kaikissa ryhmissä ja ilmoitetaan osanottajille seminaarityöskentelyn alettua. Koska seminaariryhmän työskentely muodostaa integroidun kokonaisuuden, voidaan seminaariharjoitusten opetuksellinen tarkoitus saavuttaa ainoastaan siten, että kukin osallistuu aktiivisesti oman ryhmän työskentelyyn mahdollisimman paljon. Jos voittamaton este esim. sairaus estää jonkun osallistumasta oman ryhmän tilaisuuksiin, on käyntikertojen puuttuminen täydennettävä vierailemalla lukuvuoden aikana muissa kansantaloustieteen seminaaritilaisuuksissa. Omassa ryhmässä kuitenkin on oltava läsnä määrä, joka saadaan, kun osanottajien ja siis tilaisuuksien lukumäärästä vähennetään 3. Vierailijan on otettava sen ryhmän johtajalta, jossa vierailee päivätty ja allekirjoitettu vierailuilmoitus ja toimitettava se ensi tilassa oman ryhmän assistentille. 10. Arvostelu Seminaaritutkielma samoin kuin vastaväitös ja yleinen aktiivisuuskin arvostellaan normaalisti 1-3 asteikon mukaisesti. Seminaarien lopullinen arvostelu suoritetaan sen jälkeen, kun kaikki ryhmän tilaisuudet on pidetty, siis kevätlukukaudella. Seminaarityöskentelyn vielä kestäessä arvosanoja ja merkintöjä ei anneta. 11. Muuta huomioon otettavaa Seminaariharjoituksiin osallistumisen edellytyksenä on, että lyhyt oppijakso on suoritettu ennen lukuvuoden alkua. Kaikki seminaariharjoituksiin liittyvät tehtävät: Tutkielma, opponointi, pöytäkirjanpito ja käytikerrat on suoritettava saman lukuvuoden aikana. Missä tahansa mainitussa suhteessa puutteellinen suoritus on esteenä seminaariarvosanan saamiselle. Mainittuja suorituksia ei voi korvata millään muulla tehtävällä. Jos seminaariarvosanaa ei suoritusten puutteellisuuden vuoksi voida antaa, ei henkilö voi lukea tänä lukuvuonna suorittamiaan seminaariharjoitusten osia hyväkseen myöhempänä lukuvuonna, vaan hän joutuu suorittamaan seminaariharjoitukset kokonaisuudessaan uutena opiskelijana. Jokaisen on syytä pitää huolta siitä, että näitä Kansantaloustieteen laitoksen kokouksessa lukkoonlyötyjä periaatteita ja ohjeita noudatetaan, sillä laiminlyönneistä koituvat hyvinkin ikävät seuraukset kantaa kukin itse. Lisätietoja saa neuvonta-assistentilta, seminaariryhmän assistentilta tai muilta assistenteilta.