Pihlanto Pekka 
Yksityisyyden suoja kaipaa hyötyarviota

Olen samaa mieltä. Juuri mainitsemissasi rajoissa. Vaikka itsekin olen individualisti ehkä pahemmasta päästä, olen viime aikoina ihmetellyt, mitä oikeastaan on 'yksityisasia'. Ihminen elää yhteiskunnassa eikä yksin. Siitä seuraa, etteivät kaikki asiat ole ihan yksityisasioita, esim jopa niin yksityinen asia kuin nimi. Nimeä ei tarvittaisi, jos elettäisiin yksin. Nimeä tarvitsee ennen kaikkea yhteiskunta, joten yhteiskunnalla on sanansa sanottavana jopa nimen suhteen.

Törmäsin sattumalta mielipiteenvaihtoonne tällä palstalla. En usko puheenvuorollani millään tavalla kykeneväni muuttamaan mielipiteitänne, mutta tunnen silti tarvetta hieman selventää esittämiäni ajatuksia.

Mielestäni on ajatusvirhe olettaa yhteiskunnallisen turvallisuuden paranevan merkittävästi kun yksilön perusoikeuksia heikennetään tai häneen kohdistuvaa valvontaa lisätään. Kansainvälinen terrorismi on toki pelottava ilmiö, mutta aivan yhtä pelottava ilmiö on tällä hetkellä länsimaisessa oikeusjärjestelmässä tapahtuva yksilön perusoikeuksien eroosio. Vasta eilen sain lukea lehdestä Yhdysvaltain kauko-ohjatulla lennokilla suorittamasta murhasta. Sonera salakuuntelee omia työntekijöitään. Mielestäni tälläista kehitystä tulee vastustaa mikäli uskoo todelliseen länsimaiseen demokratiaan.

Valvonnan lisäämisen perustelu sillä että 'yhteiskunnan pelinsääntöjä noudattavalla kansalaisella ei ole mitään pelättävää' on ajatuksena palindromi. Sen lisäksi se on oppineilta miehiltä harvinaisen historiatonta ja lyhytnäköistä ajattelua. Kuka määrittelee ne yhteiskunnaliset pelisäännöt, joita noudattamalla ei joudu pelkäämään mitään?

Philip K. Dick esitti aikanaan ajatuksen, että kun yksilön kaikki tulevat teot voidaan valvonnan, tietojenkeräämisen ja profiloinnin avulla ennakoida hänestä on tullut androidi eikä todellista valinnan vapautta enää ole. Kehittyvä tietotekniikka (mm. data mining) on joka tapauksessa johtamassa suuntaan, jossa todellisen yksityisyyden rajat hämärtyvät. Tähän kehitykseen tulee suhtautua kriittisesti koska viime kädessä sen tuoma valta ja kontrollimahdollisuudet vähentävät suoraan yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa yhteiskunnassa.

Kirjoitin viranomaisten suorittamasta valvonnasta Suomessa. Soneran salakuuntelu ei ollut viranomaisvalvontaa, eikä CIA:n suorittama terroristiksi epäillyn tappaminen tapahtunut suomalaisten viranomaisten toimesta.

Yhteiskunnan pelinsäännöt laatii Eduskunta ja niitä toteuttavat julkisen valvonnan alaisena toimeenpanevat viranomaiset. Kansalaisilla on meidän yhteiskunnassamme oikeutensa.

Luotan enemmän viranomaisten harkintakykyyn kuin rikollisten ja terroristien. On valittava puolensa. Pelkkä idealismi ja viranomaisten pelko ei riitä kannanottojen perusteluiksi. Epäluottamus viranomaisia kohtaan koituu rikollisten hyödyksi ja lakeja noudattavien kansalaisten vahingoksi.

Soneran vakoiluskandaali ja Amerikkalaisten piittaamattomuus kansainvälisestä oikeudesta ovat osa laajempaa trendiä. Siksi ne mielestäni sopivat esimerkeiksi myös tässä keskustelussa. Keinot kovenevat niin yksityisellä sektorilla kuin valtiollisellakin tasolla. Tässä tilanteessa on realismia huolestua yksilön perusoikeuksista niin kauan kuin niistä on vielä oikeus huolestua.

Ajatus siitä, että viranomaisia kohtaan tunnettu epäily hyödyntää rikollisia ja vahingoittaa lainkuuliaisia kansalaisia on ideologialtaan äärimmäisen pelottava ja samalla kiusallisen tuttu. Olen elänyt siinä luulossa, että kansalaiset ovat demokratiassa ne, jotka säätelevät viranomaisten toimintaa ja heidän yksilöön kohdistuvia oikeuksiaan edustajiensa välityksellä. Tähän säätelyyn kuuluu välttämättömänä osana avoin keskustelu ja terve epäily jokaista uutta viranomaiselle myönnettävää erivapautta kohtaan. Olenko ollut väärässä vai olemmeko kenties muuttamassa yhteiskuntajärjestelmäämme jonkinlaisessa hiljaisessa vallankumouksessa?