Julkaistu Turun Sanomissa 19.7.2002
Lehtori
Oskari Kiviniemi kommentoi (TS 8.7.) kirjoitustani, jossa katsoin professorin
nimikkeen käyttöönoton ammattikorkeakouluissa perusteettomaksi.
Kiviniemi toteaa, että ammattikorkeakoulussa tehdään myös
tutkimustyötä, jotta käytännönläheinen opetus
pysyisi ajan tasalla ja vastaisi liike-elämän alati muuttuvia
vaatimuksia. Tämä ei mielestäni kuitenkaan viittaa tieteelliseen,
uutta luovaan tutkimukseen, joka on yliopistollisen professorinviran tärkein
tunnusmerkki. Ammattikorkeakoulujen toiminta-ajatuksen kanssa sopii kyllä
hyvin yhteen selvitys- ja kehitystyö, joka palvelee välittömästi
käytäntöön keskittyvää opetusta.
Yliopistollisen virkanimikkeen havittelu on yksi naula meillä omaksutun
yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen työnjakoa korostavan duaalimallin
arkkuun. Vähitellen tämä suuntaus johtaisi toisen ja kolmannen
luokan yliopistojen kirjavan joukon syntymiseen. Ammattikorkeakoulujen
voima ja menestymisen mahdollisuus perustuu omaleimaiseen, käytännönläheisyyttä
korostavaan profiiliin, ei yliopistojen matkimiseen.
Olen samaa mieltä Kiviniemen kanssa, että ammattikorkeakoulujen
yliopettajien ammattitieto on parhaimmillaan laaja-alaista ja käytännönläheistä.
Sen sijaan en ymmärrä, miten he juuri näillä ansioilla
voisivat saavuttaa sellaisen tieteellisen pätevyyden, joka nykyisin
vaaditaan yliopistojen professoreilta. Jos näin ansioituneista kuitenkin
leivottaisiin professoreja, miten tämä antaisi professorin nimikkeelle
sisältöä ja arvostusta?
Kiviniemen mainitsemat "yliopistojen professorien tietopiikit" ja "tutkijan
erikoistuminen aina vain kapeampiin erikoisaloihin" ovat sitä hintaa,
jota uuden tieteellisen tiedon luomisesta maksetaan. Tämäkin
tieto on muuten varsin usein käytännön tarpeita palvelevaa.
Kiviniemen korostama käytännönläheinen laaja-alaisuus
on ilmeisen tärkeää ammattikorkeakoulussa, mutta professorin
tehtäviin kuuluvan uuden tieteellisen tiedon luominen tältä
pohjalta on mahdottomuus.
Pekka Pihlanto professori Turun kauppakorkeakoulu
|