Pihlanto Pekka 
Skandia ja muut skandaalit 
 - Yritysjohdon etiikka hukassa?

• Tilintarkastajat eivät reagoineet
• Suomessakin tiettyä oireilua
• Liiketoiminnan globalisoituminenko taustalla?
• Muutkin sidosryhmät huomioon
• Minkälaiseksi ajattelemme ihmisen?
• Terve järki riittää pitkälle
• Palautetta
• Asko Korpela: Homo economicus
• Pekka Pihlanto: Lisää homo economicuksesta
• AskoKorpela: Mitä on hyöty ja mitä on taloudellisuus?
• Pekka Pihlanto: Perinteinen homo economicus
• Lähetä palautetta!

Tulilinjalle nousee erityisesti kaksi yrityksen sidosryhmää. Ensinnäkin luonnollisesti yrityksen toimiva johto, joka oli siirtänyt itselleen varallisuutta ylimitoitettujen, miljardiluokan bonusten ja eläke-etujen muodossa. Yhtiön kerrotaan maksaneen noin kolmen miljardin kruunun suuruiset bonukset ja palkkiot parillekymmenelle johtajalle 1970-luvulta lähtien. Johtoa epäillään törkeästä luottamusaseman väärinkäytöstä ja veropetoksesta. Myös Ericssonin entisiä johtajia epäillään veropetoksista ja juttuun liittyy lahjusepäilyjä. 

Skandian tytäryhtiössäkin oli jaettu ylisuuria bonuksia. Johtajien asuntoja oli korjattu ylellisesti yhtiön laskuun ja kustannuksia peitelty kirjanpidossa. Yrityksen palkitsemisjärjestelmä havaittiin sattumanvaraiseksi, sillä palkkio ei kohdistunut aina niille, jotka sen olisivat todella ansainneet. Kaiken tämän lisäksi paljastui Skandian varainhallintayhtiön epäedulliseksi epäilty myynti, jossa kärsivät henkivakuutusyhtiö Skandia Liv sekä tämän yhtiön vakuutussäästäjät. Skandia kuuluu käyttäneen Skandia Liviä vuosikaudet lypsylehmänään ja on imenyt sieltä vuosittain kymmeniä miljoonia euroja. 
 
 

Tilintarkastajat eivät reagoineet

Tilintarkastusala on jo aikaisempien skandaalien johdosta ryhtynyt ennalta ehkäiseviin toimenpiteisiin ja myös puolustamaan itseään. Tilintarkastukseen liittyviä uudistuksia on vireillä Suomessa, EU:n piirissä ja muuallakin maailmassa. Suomen KHT-yhdistyksen puheenjohtaja Anna-Maija Simola ja pitkän linjan KHT-tilintarkastaja Aunus Salmi ovat tähdentäneet, että tilintarkastaja ei voi nähdä kaikkea. Salmen mukaan sellaista järjestelmää ei olekaan, joka estää johtavien työntekijöiden suunnitelmallisen rikollisen toiminnan. Epäilemättä näin on, mutta Skandian tapaukseen tämä tuskin kaikilta osin pätee. Vai olivatko johdon eläkesopimukset salaisia ja eivätkö jättisuuret bonukset näkyneet oikeilla nimikkeillään kirjanpidossa? Ainakin johtajien asuntojen korjaukset oli kyllä naamioitu kirjanpidossa. 

Skandaali koskee luonnollisesti toimivan johdon ja tilintarkastajien lisäksi myös yhtiön hallitusta, jonka silmien alla tämä kaikki on päässyt tapahtumaan. Hallituksessa onkin suoritettu uudelleenjärjestelyjä, mutta itse prosessi on kangerrellut tavalla, joka ei lisää sijoittajien uskoa yhtiöön. 

Skandaalit eivät kuitenkaan jääneet tähän. Muualla Euroopassa Hollanti sai Aholdinsa ja Italia Parmalatinsa. Viimeksi mainitun tutkimukset laajenivat Yhdysvaltoihin, ja lahjontaepäilyjen osalta Ruotsiinkin. Parmalatin yhteydessä on puhuttu jopa mafiasta ja leimattu yritys "suureksi rikolliseksi yhteisöksi". Parmalatin kupla synnytettiin kirjaamalla taseeseen suuria määriä olemattomia eriä, joiden turvin ylisuuri velkaantuminen tuli mahdolliseksi. Kirjanpitopetosten yhteissumman epäiltiin nousevan pitkälti yli kymmenen miljardin euron. Yhtiön velkojen määrä on noussut moninkertaiseksi siitä, mitä yhtiö alunperin ilmoitti, ja sen liikevaihto- ja tulostietoja on todettu peukaloidun. 

Ongelman juurten uskotaan olevan Italian perhekapitalismissa: yksi mies määräsi suvereenisti jättiyhtiöstä. Tilintarkastajat auttoivat Parmalatin huikean rahoituskuplan luomisessa osallistumalla taseen manipulointiin, kaksoislaskutukseen ja valeliiketoiminnan harjoittamiseen. Eräitä yhtiön käyttämiä pankkeja on asetettu rikostutkintaan, sillä niiden epäillään tienneen kriisistä. 

Sitten oli vuorossa sveitsiläinen Adecco, maailman suurin henkilöstövuokrausyritys, jonka Pohjois-Amerikan yksikön tilinpidossa epäiltiin esiintyvän vilppiä. Eurooppa alkaakin jo olla valitettavan hyvin edustettuna ongelmayritysten luettelossa. 

Mitä tapaukset kertovat yritysmaailman moraalin tasosta? Voidaan tietysti sanoa, että esimerkiksi Skandia on yksittäistapaus Pohjoismaissa, mutta johdon palkkioskandaaleja on Ruotsissa kyllä esiintynyt jo aikaisemminkin. Kaikkein näiden skandaalien jälkeen voidaan ainakin aavistella, että yritysmaailman moraalin taso länsimaissa olisi yleisesti laskenut. 
 
 

Suomessakin tiettyä oireilua

Kuitenkin tiettyä, joskin edellä mainittuja esimerkkejä huomattavasti lievempää etiikan puutteeseen viittaavaa oireilua on meilläkin havaittavissa. Rikollisesta toiminnasta ei sentään ole ollut kysymys. Sen sijaan ahneuden ja piittaamattomuuden tiliin lienee sijoitettavissa esimerkiksi ne suomalaisten yritysten toteuttamat mittavat irtisanomiset, joihin liittyivät suunnilleen samoihin aikoihin toteutetut suuret osingonjaot. Omistajilla on tietysti oikeus saada korvaus sijoittamastaan pääomasta siitäkin huolimatta, että henkilöstöä irtisanotaan. Toisaalta eettinen asennoituminen estäisi tällaisten helposti piittaamattomiksi tulkittavien päätösten tekemisen ajallisesti kovin lähellä henkilöstölle kipeitä leikkauksia. 

Ei ole johdon eikä omistajienkaan etu, jos työilmapiiriä pilataan onnettomasti ajoitetuilla ja ehkä osittain tarpeettomillakin irtisanomisilla. Yritykseen jääneiden työntekijöiden katkeruus ja työpaikkansa menettämisen pelko jäytävät yrityksen tulosta vaikeasti mitattavalla, mutta kuitenkin realisoituvalla tavalla. Esimerkiksi Wärtsilä Dieselin tapauksessa toimintojen siirto Italiaan on aiheuttanut italialaisen lakon tapaisia oireita. 

Mikäli näihin irtisanomistilanteisiin liittyy vielä anteliaita johdon optiosopimuksia, toimenpiteitä voidaan pitää vielä selvemmin epäeettisinä kuin samanaikaista runsasta osingonjakoa. Johdolla on usein saattanut ollut oma vaikutuksensa sen tilanteen kehittymiseen, jossa irtisanomisiin jouduttiin. Ei vaikuta hyvältä, jos irtisanomisten katsotaan johtuneen markkinavoimista, joille johto ei voinut mitään, ja samaan hengenvetoon kuitenkin todistellaan, että johto on optionsa ansainnut, saatuaan kurssit nousemaan. Tilanne muodostuu vielä onnettomammaksi etiikan kannalta, jos irtisanomisten nostamat osakekurssit lihottavat niistä päättäneiden johtajien optiotilejä. 

Eräs oire eettisistä ongelmista maamme talouselämässä ovat myös sisäpiiritiedon väärinkäytösepäilyt, joiden todettiin viime vuonna hieman lisääntyneen aikaisemmasta. Taustalla on siis ollut johdon halu vaurastua sellaisten yhtiötä koskevien tietojen avulla, joita muut eivät vielä tienneet. 
 
 

Liiketoiminnan globalisoituminenko taustalla?

Tällaisessa ympäristössä rauhallinen pitkän aikavälin harkinta vaikuttaa ylellisyydeltä. Monet kuitenkin pitävät tätä kehitystä aivan toivottavana ja perustelevat sitä resurssien tehokkaalla käytöllä. Siinä onkin mahdollisesti asian ydin: tarpeeksi monet vaikuttajat eivät vieläkään näe skandaaleja ja muita lieveilmiöitä riittävinä oireina ajattelutapojen muutoksen tarpeesta. Meilläkin omaksuttu yhdysvaltalainen rahoitusteoria nostaa yrityksen sidosryhmistä esille oikeastaan vain omistajat, unohtaen muut. Teoria tarjoaa arvovaltaisen tuen vallitsevan käytännön puolustajille. Keksiessään optioiden idean rahoitustutkijat tosin toivat valokeilaan omistajien seuraksi myös yrityksen ylimmän johdon, mutta kuten tiedämme, tämä ei kokonaistilannetta parantanut. 

Hiukan on kuitenkin aihetta optimismiinkin: hallitsematon optioiden käyttö näyttää olevan laantumassa myös meillä. Nokia ilmoitti valmistelevansa laajaa tulokseen perustuvaa osakeohjelmaa, ja samalla leikkaavansa merkittävästi optio-ohjelmiensa kokoa. Ericsson puolestaan jäädytti suunnitelmansa uusista optio-ohjelmista. 

Eräät tutkijat ovat kuitenkin väittäneet, että motiivi tuloksen manipulointiin on optioiden tilalle tai rinnalle tarjotuissa tulosperusteisissa kannustinjärjestelmissä vielä voimakkaampi kuin optiopalkitsemisessa, sillä palkkio riippuu pelkästään tuloksesta, jota on helpompi manipuloida kuin osakekursseja. Ratkaiseva ero on kuitenkin siinä, että tulosperusteisissa järjestelmissä ei ole mahdollisuutta niin suunnattomiin palkkioihin kuin löysissä optiojärjestelmissä. Juuri mahdollisuus rikastua kertaheitolla oli todennäköisesti ratkaiseva motiivi tuloksen ja kurssien manipulointeihin. Kohtuullisen palkkion takia ei kannata mainettaan vaarantaa. Selvää kuitenkin lienee, että perusongelmana on johtajien etiikan puute: mikään järjestelmä ei pystyne torjumaan johtajaa, joka haluaa itselleen etuja laittomin keinoin. 

Voiko siis sittenkään olla kysymys pelkästään taloudellisen ympäristön muutoksista ja liian houkuttelevista järjestelmistä, vai olisiko meillä ja muuallakin ollut jo pitempään käynnissä moraalisten arvojen kannalta kielteinen muutosprosessi? Esimerkiksi Suomessa on jo pitkään korostettu yksilön vapautta liiallisuuksiin saakka. Jokaisen on saatava rajoituksitta "toteuttaa itseään" siitä huolimatta, että melko hyvin ennustettavissa olevat ihmisten epäonnistumiset elämänsä hallinnassa tulevat sitten yhteiskunnan maksettaviksi. Olivatko suuret ikäluokat viimeisiä, jotka vielä joutuivat kasvamaan sinänsä ahdistavien rajoitusten ja auktoriteettien vaikutuspiirissä, mutta samalla oppivat ottamaan vastuun tekemisistään? Kun yksilöiden toiminnan säätelyä on purettu ja niin koulun kuin uskonnonkin auktoriteetit kaadettu, ei liene saatu mitään korvaavaa tilalle. Tähän vastuu- ja etiikkatyhjiöön tuntuisivat sopivan yllättävän hyvin ne eri elämän aloilla tapahtuneet ylilyönnit, joita on toistuvasti saatu seurata tiedotusv älineistä. Yritysjohdon lisääntynyt ahneus on yksi näistä, mutta ei tietenkään ainoa. 
 
 

Muutkin sidosryhmät huomioon

Tämä ajattelumalli voidaan kuitenkin tulkita myös mekaanisesti ja sidosryhmien todellisesta hyvinvoinnista piittaamatta. Eettinen näkökulma toisikin sidosryhmämalliin tietyn tärkeä sisällön: ei ole samantekevää, mitä muiden sidosryhmien kuin omistajien ja johdon jäsenet ajattelevat, vaikka yhteistoiminta näyttäisikin jatkuvan. Tyytyväinen yksilö toimii mielellään ja tehokkaasti yrityksen edun mukaisesti. 

Eettiseen ajatteluun kuuluu, että itselle ei rohmuta kohtuuttomia ja vaikeasti perusteltavia osuuksia, vaikka se olisi laillisuuden rajoissakin. Aikaisemmin yhteisön kulttuuri ja valvonta vaimensivat suurimmat hillittömyydet. Edellä mainitsemaani liioiteltuun yksityisyyteen käpertyvää ajattelua olisi aihetta tarkistaa ja lisätä yhteisöllisyyttä. Nyt yhteiskunnallinen ja yhteisöllinen vastuu näyttävät jääneen pois sanavarastostamme. 

Nykyinen kehitys voikin jatkuessaan muodostua talouselämälle ja yritysten johtajille vahingolliseksi. Menetettyä uskottavuutta on hyvin vaikea palauttaa ainakaan nopeasti. Jo nyt voi arvioida meilläkin yritysten johtajien kollektiivina nauttiman arvovallan jossakin määrin vähentyneen. Esimerkiksi kipeitä irtisanomisia ja muita leikkauksia olisi huomattavasti helpompi uskottavasti perustella, jos oma tontti olisi puhdas. 
 
 

Minkälaiseksi ajattelemme ihmisen?

Lähes koko tutkijanurani ajan olenkin pyrkinyt selvittelemään, minkälaiseksi meidän olisi hyödyllistä ajatella yritysmaailmassa toimiva ihminen: johtaja, laskelman laatija ja sen käyttäjä, tilintarkastaja, jne. Kysymyksen mielekkyys on siinä, että muun muassa kauppakorkeakouluissa tarjotaan edelleen liian usein yltiörationaalisen ja mekaanisen homo economicuksen mallia, johon eettisyys ei oikein istu. On olemassa vaara, että opiskelijat vievät tämän yksipuolisen ja epärealistisen kummajaisen mukanaan yritysmaailmaan. 

Uppoutumatta tässä tarkemmin homo economicuksen vaihtoehtoihin totean vain, että se minkälaiseksi ajattelemme ihmisen "prototyypin", heijastuu väistämättä tapoihin, joilla toimimme muiden kanssa johtajina, laskentahenkilöinä, tilintarkastajina, asiakkaina, jne. Jos ihminen on ajatusmallimme mukaan mekanistinen, ärsykesidonnainen, tiukasti omaa etuaan ajava hyödynmaksimoija, me toimimme suhteessa muihin tämän käsityksemme mukaisesti, ja meistäkin uhkaa tulla samanlaisia. Emme voi vaihtaa ihmiskäsitystämme täysin toiseksi myöskään silloin kun suljemme työpaikkamme oven ja poistumme. Siten yksiviivaisen käsityksemme ongelmat heijastuvat yksityiselämäämmekin. 

Kun kirjoitin 1980-luvun loppupuolella talouden toimijoiden käyttäytymisen huomioon ottamisen tärkeydestä näytti siltä, että niin yhteiskunnassa yleensä kuin talouselämässäkin vallitsevat tendenssit eivät suosi tällaista pohdiskelua. 

Esimerkiksi rahoitusmarkkinoiden ja uusien rahoitusinstrumenttien kehittyminen tuntui silloin vievän huomiota tekniseen, instrumentaaliseen suuntaan. Tämän kehityksen myötä oli samalla paljastumassa aukkoja talouden toimijoiden käyttäytymistä koskevan tietämyksen suhteen. Tietoa tosin oli jo silloinkin riittävästi, mutta se ei vain hakeutunut esimerkiksi käytännön yritystoiminnan piiriin. Myös tietotekniikan ja sen sovellusten voimakas kehitys näytti tekevän välttämättömäksi järjestelmien käyttäjien ominaisuuksien aikaisempaa syvällisemmän pohdiskelun, mutta harva siihen ryhtyi. 

Samaa voinee vähintään yhtä perustellusti sanoa nykyisestäkin tilanteesta. Kun yritystoiminta ja siihen liittyen tietojärjestelmät, laskentatoimi sekä tilintarkastus ovat jatkuvassa muutoksen tilassa, huomio uhkaa keskittyä yksinomaan teknisiin ilmiöihin kuten raportoituihin tuloksiin, pörssikursseihin, tietotekniikkaan, IAS-standardeihin, jne. Vähemmälle jää se, miten ihmiset yleensä toimivat, miten he yleisesti ottaen ajavat omaa etuaan, reagoivat paineissa ja menestyksen huumassa, miten tämä kaikki vaikuttaa näiden järjestelmien käyttöön sekä miten järjestelmät vaikuttavat ihmisiin. 
 
 

Terve järki riittää pitkälle

Vaikka nykyisin puhutaankin elinikäisestä opiskelusta ja oppimisesta, edellä sanottu ei tarkoita sitä, että yrityksissä toimivien pitäisi kiireittensä keskellä ryhtyä opiskelemaan ihmistieteitä ja etiikan sääntöjä. Terve käytännön järki - ja tunne - riittävät kyllä varsin pitkälle tosiasioiden tunnustamiseksi, muutostarpeen analysoimiseksi sekä toteutuksen käynnistämiseksi. Sen sijaan kauppakorkeakoulut ja muutkin kaupallista sivistystä jakavat koulutusyksiköt voisivat ottaa ohjelmiinsa nykyistä laajemmin ihmisen käyttäytymiseen ja yritysetiikkaan liittyvää opetusta. Opiskelijoilla pitäisi olla enemmän aikaa kuin yritysten johtajilla ja muulla henkilökunnalla paneutua näihin tärkeisiin perusasioihin riittävällä syvällisyydellä.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu
 

Palautetta 

Asko Korpela: Homo economicus

Pekka Pihlanto: Lisää homo economicuksesta

Asko Korpela: Mitä on hyöty ja mitä on taloudellisuus?

Pekka Pihlanto: Perinteinen homo economicus

Lähetä palautetta!