Talouselämä no 29,
9.9.2005
Kone Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Antti Herlin toteaa, että maamme
teknillinen ja kaupallinen koulutus eivät vastaa enää uuden
ajan vaatimuksia ja tavoitteita (Talouselämä 27/2005). Asia on
varmasti keskustelun väärtti, mutta kauppatieteellisen yliopistokoulutuksen
piirissä vuosikymmeniä olleena minulla on se käsitys, että
koulutuksen ja tutkimuksen taso ja kansainvälisyys on koko ajan noussut.
Herlin viittaa Shanghaissa toimivan yliopiston selvitykseen, jossa suomalaiset
yliopistot eivät ole menestyneet erityisen hyvin. Shanghain mittari
ei ole pätevä kuvaamaan kaupallisen alan yliopiston toiminnan
hyödyllisyyttä omassa ympäristössään. Menestyäkseen
tässä mittauksessa yliopiston olisi oltava kooltaan hyvin suuri,
sillä tulisi olla vahva lääketieteellinen tiedekunta ja
muita luonnontieteitä. Myös saadut Nobelin palkinnot tuovat menestystä.
Herlin perää korkeakouluihin tulosvastuullisuutta samaan tapaan
kuin valtion liikelaitoksissa sovelletaan. Yliopistot ja niiden laitokset
ovat jo tulosvastuullisia. Tosin opetuksesta ja perustutkimuksesta vastaavat
organisaatiot eivät ole liikelaitoksia, sillä niiden toimintaa
ei voi mitata rahalla.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen nykyinen lukumäärä
on seurausta yhteiskunnan tietoisesta politiikasta. Jos koulutusyksiköt
suorittavat niille annetut tehtävät hyvin, ne ovat budjettivaransa
ansainneet. Se, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat "autonomisia
kaikkine yleis- ja hallintokuluineen" on luonnollista, sillä ne eivät
ole saman konsernin osia. Onhan jokaisella yritykselläkin oma hallintonsa.
Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen määrän vähentäminen
ei ole mikään patenttiratkaisu. Jos jonkin yksikön antamalle
koulutukselle ei ole kysyntää, se on tietenkin lopetettava, mutta
saneeraus pelkästään saneerauksen vuoksi ei ole järkevää.
Nykyinen koulutusyksikköjen määrää koskeva
keskustelu on pinnallista ja perustuu käsitykseen yliopistojen ja
yritysten samankaltaisuudesta. Tähän harhaan liittyy myös
ajatus suuren koon tuomasta synergiasta luovassa koulutus- ja tutkimustyössä.
Akateemisessa maailmassa "pitkillä sarjoilla" ei saavuteta muuta kuin
byrokratiaa ja tehottomuutta.
Pekka Pihlanto
emeritusprofessori Turku
|
o