Julkaistu: Helsingin
Sanomat 20051029
"Globaali neljännesvuosiajattelu on tosin niin vastustamaton sen lyhytnäköisistä
eduista nauttimaan pääseville johtajille ja omistajille, että
kohtuullisia vaihtoehtoja ei usein haluta edes ajatella."
Globaalin markkinatalouden eräs peruspiirre on ylikorostunut yrityksen
omistajien edun vaaliminen. Monet suomalaisessa yritysjohdossa ja osakemarkkinoilla
toimivat pitävät yritystä pelkästään omistajiensa
rahantekovälineenä, jolla ei ole tämän ohella mitään
muita kuin lainsäädännöstä johtuvia vastuita.
Tämä Yhdysvalloista meille kotiutunut ajatus ei sovellu luontevasti
pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, jonka säilyttämisestä
poliittisten päättäjiemme selvä enemmistö pitää
kiinni.
Yrityksen johdon tulisikin tuntea tiettyä vastuullisuutta kaikista
sidosryhmistä – ei ainoastaan omistajista. Tämä ei koituisi
vain yhteiskunnan ja muiden sidosryhmien hyväksi, vaan myös yrityksen
omistajien etu vaatisi, että muita sidosryhmiä ei voitontavoittelussa
ryöstöviljellä. Kuten menneen ajan patruunat, myös
monet nykyisten perheyritysten johtajat ymmärtävät henkilöstön
hyvinvoinnista huolehtimisen edullisuuden omistajien kannalta. Globaalissa
osakemarkkinavetoisessa taloudessa työntekijöistä on kuitenkin
tullut kasvoton resurssi, josta luovutaan helposti lyhytnäköisten
markkinaoperaatioiden nimissä. Yrityksiä pilkotaan ja organisoidaan
myyntikelpoisiksi paloiksi osakekurssien nostattamiseksi.
Tämän kääntöpuolena ovat henkilöstön
työsuhteiden epävarmuus ja pätkäluonne sekä laaja
työttömyys. Yritykseen työsuhteessa olevista vain johto
pääsee nauttimaan eduista, jotka eräissä tapauksissa
ylittävät räikeästi kohtuuden rajat. Sinisilmäisen
eettisen ajattelun ja sidosryhmävastuun täydellisesti laiminlyövän
liiketoiminnan väliin mahtuu alue, jolla yritysjohto voi harjoittaa
tiettyä vastuullisuutta. Johdon olisi mahdollista punnita jopa kriisitilanteessa
omistajien ja muiden sidosryhmien etuja sekä päätyä
kompromissiin, joka ei lyö täysin korville minkään
sidosryhmän etua. Johto voisi myös harjoittaa kohtuullisuutta
syöttäessään yrityksen hallintoelimille optiosopimuksia
koskevia ehdotuksiaan. Globaali neljännesvuosiajattelu on tosin niin
vastustamaton sen lyhytnäköisistä eduista nauttimaan pääseville
johtajille sekä omistajille, että kohtuullisia vaihtoehtoja ei
useinkaan haluta edes ajatella. Nopeaan kulttuurin muutokseen onkin realistin
vaikea uskoa. Joskus vallitseva ideologia kokee äkillisen tappion
joutuessaan vakavaan kriisiin.
Globaalin neljännesvuositalouden piirissä on viime vuosina
ilmennyt kriisioireita, mutta markkinatalous näyttää sopeutuvan
jopa perusteitaan uhkaaviin kriiseihin. Jos vallitseviin eettisyyttä
ja kohtuullisuutta vieroksuviin asenteisiin alkaisi ilmestyä säröjä,
asteittainen muutos parempaan voisi olla mahdollinen. Muutoksen tulisi
kuitenkin keskeisesti lähteä yritysmaailman omasta piiristä.
Tosin vain harvat yritysjohtajat uskaltavat puhua alansa epäkohdista,
ja hekin vasta eläkkeelle siirryttyään.
Toivo onkin asetettava uuteen ajattelultaan eettisempään yritysjohtajien,
omistajien ja rahoitustutkijoiden sukupolveen, joka näkisi nykyiselle
menolle vaihtoehtoja – tosin tällaisesta ei ole vielä mitään
merkkejä näkyvissä. Kauppakorkeakouluilla ja muilla alan
opetus- ja tutkimuslaitoksilla on tässä riittämiin pitkäkestoista
työmaata. Myös jatkuva julkinen keskustelu voisi vähitellen
muuttaa asenteita. Ihmisten asenteistahan tässä on kysymys –
ei vääjäämättömästä luonnonlaista.
Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turun kauppakorkeakoulu
|
o