|
Nato-keskustelu ei ole osoittanut laantumisen merkkejä. Aiheesta ei kuitenkaan haluta vaaliteemaa, sillä selvä enemmistö äänestäjistä on liittoutumista vastaan. Mistä sitten johtuu, että monien asiantuntijoiden päinvastaisista neuvoista huolimatta kansa haraa vastaan?
Kansalaisten Nato-vastaisuuden syntymisessä on ilmeisesti tunteilla merkittävä roolinsa. Pelätään Venäjän reaktioita ja sinkkiarkkuja tai halutaan vain pysyä erossa presidentti Bushin ulkopolitiikasta. Syynä saattaa myös usko, että meillä ei ole hätää kunhan vain emme liittoudu. Natojäsenyys voidaan torjua myös ideologisin perustein.
Liittoutumisen kannattajat puolestaan pelännevät Venäjän mahdollista painostusta. Tähän liittyy toive siitä, että jäsenyys torjuisi uhkan pelkällä olemassaolollaan. Monet asiantuntijat ovat tätä mieltä.
Kun tunteilla on näin suuri rooli kansalaisten kannanmuodostuksessa, ei ole ihme, että asiantuntijoiden perustelut helposti sivuutetaan. Toisaalta myös asiantuntijat ovat ihmisiä, joiden arvioissa tosiasiat ja tunteet kietoutuvat toisiinsa. Asiantuntijat kuitenkin pyrkivät yleensä minimoimaan subjektiivisten tunteidensa vaikutuksen, toisin kuin suuri yleisö.
Samanlaista tosiasioiden ja tunteiden ristivetoa tapahtuu myös poliitikkojen mielissä. Koska he näyttävät seuraavan äänestäjien enemmistön näkemystä, voidaanko sanoa, että maamme nykyinen liittoutumattomuutta suosiva kanta perustuu pikemminkin tunteisiin kuin tosiasioihin?
Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku
|