| Opetusministeriön asettama suunnitteluryhmä esittää
"innovaatioyliopiston" perustamista pääkaupunkiin säätiöpohjalle.
Sen osalta esitetään hurja rahoitusvaatimus: 700 miljoonan euron
peruspääoma ja lisäksi huomattava toimintapääoman
lisäys. Lähivuosien puheista päätellen tavoitteena
on luoda yliopisto, joka menestyy kansainvälisissä rankingeissa.
Helsingin yliopiston kansleri Kari Raivio toteaa, että hanke ei
helposti nouse tutkimusrintamalla lentoon, sillä sen osapuolet eivät
tälläkään hetkellä ole edes kansallisesti tutkimuksen
huipulla. Päätoimittaja Kirsti Sintonen puolestaan muistuttaa
(Acatiimi 2/07) akatemiaprofessori Olli V. Lounasmaan raportin viestistä,
jonka mukaan "Huippuyksikköä ei perusteta vaan se syntyy".
Voidaan myös aprikoida, miten melkoisen työttömyyden
sekä sosiaali- ja terveysalan vaatiman rahoituksen parissa kamppaileva
eduskunta voisi suostua tällaiseen panostukseen? Jos raha otetaan
yliopistobudjetissa lähinnä muilta yliopistoilta, hankkeen eräs
merkittävä "innovaatio" saattaa olla lähtölaukaus nykyisen
hajautetun yliopistolaitoksen alasajolle - josta on jo nähty muutoinkin
selviä merkkejä. Tosin hanke saatetaan toteuttaa ehdotettua paljon
pienemmällä rahoituksella - pääasiahan tuntuu nyt meillä
olevan, että yliopistoyksiköiden määrää vähennetään.
Siinä tapauksessa tuloksena on eräänlainen köyhän
miehen innovaatioyliopisto.
Yritysmaailma on tosin luvannut rahoittaa innovaatioyliopiston peruspääomasta
parisataa miljoonaa euroa, ja sille tulisi yliopiston hallitukseen vahva
edustus. Näin se saisi toivomansa "oman yliopiston", joka arvattavasti
palvelisi yritysten nopeasti vaihtuvia ja usein lyhyen tähtäyksen
ansaintatarpeita. Termi innovaatiohan on kaupallisuudessaan paljon puhuva:
innovaatio on jokin uutuus, tavallisimmin uutuustuote, esimerkiksi teollinen
tai tekninen keksintö; se voidaan ymmärtää ideana,
käytäntönä tai esineenä, jota yksilöt pitävät
uutena (Wikipedia).
Vaikka innovaatioyliopiston toiminnassa kerrotaan ensisijalla olevan
tutkimus- ja opetustehtävät sekä tavoitteena perustan luominen
maailmanluokan tutkimusyliopistolle, perustutkimukselle saattaa siinä
silti käydä huonosti - taidekasvatuksesta nyt puhumattakaan.
Onhan perustutkimus tuloksiltaan varsin riskipitoista: parhaassakin tapauksessa
kaupallisesti hyödynnettävissä olevia tuloksia saadaan odottaa
vuosikausia.
Ilman kunnon perustutkimusta ei kuitenkaan ole oikeaa yliopistoa. Hankkeen
tuloksena saattaakin pahimmassa tapauksessa olla elitistinen "teollisuusammattikorkeakoulu"
sovelluspainotteisine tutkimuksineen ja yritysmaailmasta lainattuine johtamiskulttuureineen.
Lukukausimaksutkin tullevat myöhemmin kuvaan, vaikka hankkeen suunnittelijat
ne nykytilanteessa torjuvatkin.
Jos valtiovalta ryhtyy tällaista toimintaa rahoittamaan ja vielä
näin laajamittaisesti, joutuvat monet johtavat poliitikot ja eräät
puolueet korjaamaan sivistyspoliittista kurssiaan lähes 180 astetta.
Mikäli hanke rahoitetaan muiden yliopistojen kustannuksella, se merkitsee,
että kansainvälisissä rankingeissa pärjäämiselle
- joka ei suinkaan niin vain onnistu - jouduttaisiin maksamaan melkoinen
hinta maamme sivistyspoliittisina tappioina. Lienevätkö maamme
päättäjät selvillä riskeistä?
Kansainvälisiin rankingeihin naulattu tavoite on meillä melko
turhan kunnianhimon ilmentymä, sillä rankig-listojen kriteerit
eivät ole erityisen soveliaita aidosti mittaamaan pienen maan yliopiston
hyvyyttä - ainakaan koko yhteiskunnan kannalta. Se rahoitus, joka
mahdollisesti tullaan vetämään innovaatioyliopistoon muilta
yliopistoilta, on poissa muun muassa paikallisia tarpeita palvelevalta
ja kansainvälisestikin kohtuullisesti menestyvältä yliopistotoiminnalta.
Tätä menetystä innovaatioyliopisto ei voi edes onnistuessaan
korvata.
Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku
|