Yliopiston luonteesta: 
Innovaatioyliopisto ei ole aito yliopisto 

• Sailaksen paperi pohjana
• Perinteinen yliopistomalli toimii hyvin
• Kaupallisia innovaatioita talouselämälle?
• "Mestari tunnetaan rajoistaan"
• Palautetta
• Lähetä palautetta!

Alun perin huippuyliopistoksi kutsuttu hanke perustuu käsitykseen, että yhdistämällä kolme Suomessa tyypillistä tasoa edustavaa yliopistoa, saavutettaisiin isolla rahalla tieteellistä huippua edustava kokonaisuus. Miten keskinkertaisia yhdistämällä saataisiin huippuja? Akatemiaprofessori Olli Lounasmaa on osuvasti todennut, että huippuyliopistoa ei perusteta - se syntyy. 
 
 

Sailaksen paperi pohjana

Myöskään organisaatiokaavioiden laatikoita uuteen uskoon siirtelemällä ei saavuteta innovaatioita eli uudistuksia, vaikka meillä valtionhallinnossa tunnutaan näin uskottavan. Tutkijoiden toiminta ja hedelmällinen yhteistyö, joka on uutta luovan tutkimuksen eräs elinehto, ei parane siitä, että heidät sijoitetaan saman katon alle. Päinvastoin, suuria yksiköitä väkivaltaisesti luomalla synnytetään vain lisää byrokratiaa, joka on omiaan tappamaan luovuutta. Hyvät tutkijat löytävät nykyisessä tietoyhteiskunnassa yhteistyökumppaninsa organisaatioiden ja valtioiden rajoista piittaamatta mistä tahansa. 

Nykyisin yliopistoiltamme vaaditaan rahoituksensa varmistamiseksi tieteellisiä ja opetuksellisia näyttöjä. Innovaatioyliopistolle tulisi edellä mainittu pääoma ilman mitään nimenomaista tulosvaatimusta: pelkät odotukset ja lupaukset joskus kaukaisessa tulevaisuudessa mahdollisesti saavutettavista tuloksista riittävät. Maamme hallitus ottaa siis melkoisen riskin aikoessaan heittää näin suuren rahasumman kuin mustaan aukkoon. 

Päinvastaisista vakuutteluista huolimatta on myös pelättävissä, että tämä pääoma on poissa maamme muilta yliopistoilta, sillä näin suuri tasokorotus yliopistobudjettiin ei tunnu uskottavalta. On vastuutonta ryhtyä pelaamaan tämän kaltaista riskialtista peliä valtion muutoinkin niukkenevilla budjettivaroilla. Ellei raha ole poissa muilta yliopistoilta, otetaanko se esimerkiksi sosiaalisektorilta - sairaat ja vanhuksetko saavat kärsiä innovaatiohuumasta? Monet nykyiset yliopistot ovat jo tietyiltä osiltaan huippuja - niiden kurjistaminen olisi onnetonta tiedepolitiikkaa. 
 
 

Perinteinen yliopistomalli toimii hyvin

Myös Oulun yliopiston tutkijajohtoinen lääketieteellinen tiedekunta saavutti pian kansainvälisen kärjen tuottaen sekä materiaalisia että immateriaalisia huipputuotteita. Oli merkittävää koko Pohjois-Suomelle, että yliopistossa kyettiin kartoittamaan alueen tyypillisiä sairauksia, ja yliopistoon nojaten rakennettiin kansainvälisestikin ainutlaatuinen terveyden huoltoverkko. Tämä koitui erityisesti vähäosaisen väestön hyväksi. Oulun yliopistossa annettiin alusta alkaen viisaasti tilaa myös humanistisille tieteille, mikä takaa tasaisen yhteiskunnallisen kehityksen tukemisen. 

Oulun yliopiston kehittyessä saatiin konkreettinen havainto-opetus siitä, että nimenomaan etevät yksilösuoritukset saavat yliopiston kukoistukseen. Pioneereista voitaisiin mainita esimerkiksi K. Kivirikko/R. Vihko (kemia), O. Räsänen (immunohistologia), M. Järvinen (proteiinikemia) ja K. Kouvalainen/R. Herva (vastasyntyneiden sairaudet). 
 
 

Kaupallisia innovaatioita talouselämälle?

Ei ole sattuma, että uuden yliopiston nimessä esiintyy kaupallisuutta uhkuva innovaatio-termi. Kysymyksessä näyttää olevan yritysmaailman ikioma yliopistohanke. Siihen viittaavat muun muassa talouselämältä kerättävä kahden miljoonan euron pääomapanos ja innovaatioyliopiston kaavailtu hallintomalli. Uusi yliopisto tullaan organisoimaan säätiömuotoon. Säätiön hallitukseen kerätään vahva edustus talouselämästä ja valtionhallinnosta - epäilemättä myös valtiovarainministeriöstä, jossa idea varsinaisesti haudutettiin. Hallituksen puheenjohtaja tulee varmaankin edustamaan jotakin suuryritystä. Koska hallitus valitsee rehtorin, tämä joutuu herkällä korvalla kuuntelemaan talouselämän ääntä, jolloin tieteen ja opetuksen intressit jäävät väkisinkin toissijaisiksi. 

Juuri hankkeen innovaatiohakuisuus, rahoituspohja ja hallintomalli viittaavat vahvasti siihen, että idea ei istu yliopiston perusajatukseen, vaan on suorastaan sen vastainen. Innovaatioyliopisto ei siten tule olemaan aito yliopisto. Vaikka suunnitelmissa toista vakuutetaan, siitä muodostuu pikemminkin eräänlainen ammattikorkeakoulu - ammattiylipisto - joka pyrkii tieteellisen huippututkimuksen sijasta kehittelemään talouselämälle välittömästi hyödyllisiä myyntikelpoisia uutuuksia. Kun diplomi-insinööri, ekonomi ja teollinen muotoilija lyövät päänsä yhteen, alkaa ehkä syntyä teknisesti eteviä, hyvin muotoiltuja ja erinomaisesti kaupaksi meneviä tuotteita. Ne kerryttävät kyllä nopeasti osakkeenomistajien ja optioita janoavien yritysjohtajien pankkitilejä, mutta eivät tuota pitkäjänteisesti hyödyttäviä tuotteita. 

Tällainen yliopisto vetää puoleensa rahantuntevaa nuorisoa, jota ei niinkään elähdytä tiedonhalu ja kiinnostus itsensä sivistämiseen sekä yhteiskunnan kehittämiseen. Nopea valmistuminen hyväpalkkaiseen ammattiin riittää, mutta tutkimus ja tietojen syventäminen eivät kiinnosta. Niinpä innovaatioyliopiston opetus tullaan järjestämään talouselämän ohella näitä tulevaisuudessa epäilemättä lukukausimaksuja maksavia "asiakkaita" parhaiten palvelevalla tavalla. 
 
 

"Mestari tunnetaan rajoistaan"

Tieteen omin ehdoin tutkimus on edennyt ja yliopistot kehittyneet niin kauan kuin niitä on ollut olemassa. Tutkimukset on saatu tehdä perusteellisesti ja rauhassa, ilman kaupallisten projektien tiukkoja määräaikoja: hiljaa hyvä tulee -periaatteella. Kuten tiedetään, myös tällä tavoin tehty tutkimus on tuottanut yhteiskuntia ja ihmiskuntaa hyödyttäviä innovaatioita. Tämä on hyväksi koettu tie, mutta se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, joita globaalin neljännesvuositalouden maailmassa ei enää näytä olevan. Monet opetusministeriön viime vuosien hankkeet, joiden ideat on omaksuttu yritysmaailmasta ja eräiden aktiivipoliitikkojen kuvitelmista, ovat pyrkineet tekemään yliopistoistamme yrityksiä muistuttavia tehopakkauksia. 

Eräs hyvin varoittava esimerkki yliopiston toimintaan puuttumisesta lähivuosilta Turusta on opetusministeri Maija Raskin väkisin läpi ajama sairaanhoitajien muuntokoulutus lääkäreiksi. Se on maksanut yhteiskunnalle lukuisten tutkijoiden palkan verran, mutta on saavutuksiltaan mitätön ja herättänyt turhautumista opiskelijoidenkin keskuudessa. Kaiken kaikkiaan tällainen aktiivipoliitikon harjoittama runnomistoiminta osoittaa, että asianomainen ei ymmärrä yliopiston ylevää autonomista luonnetta, vaan käsittää yliopiston lähinnä ammattikouluksi. Tässä kohden tulee mieleen Johann Wolfgang von Goethen lausahdus: "Mestari tunnetaan rajoistaan". Innovaatioyliopisto näyttää olevan viimeisin "innovaatio" arveluttavalla tiellä, joka voi johtaa aidon yliopistolaitoksen rapautumiseen. 

Innovaatioyliopistohanke ja yleensäkin yliopistojen muuttaminen yrityksiksi saattavat tuottaa myös kannattajilleen ikävän yllätyksen. Perustutkimus tulee mitä ilmeisimmin kuihtumaan lyhytjänteisyyden aiheuttaman kiireen ja hosumisen seurauksena: tutkijoilla ei ole enää aikaa paneutua syvällisiin ja haastaviin tutkimusaiheisiin, sillä tutkimuksen rahoittajat ja tulosten mittaajat odottavat malttamattomina kaupallisia innovaatioita. Siten on pelattava varman päälle ja valittava tutkimusaiheet niin, että jo ennen tutkimustyön aloittamista nähdään, mitä tuloksia tai tuloksilta näyttäviä tuotoksia hankkeella saavutetaan. Yliopiston tutkimustoiminnan perusluonteeseen sen sijaan kuuluu, että siinä on varaa ryhtyä tutkimaan myös alkuperäiselle tutkimushypoteesille vastakkaistakin tulosta. 

Vanha yliopistollinen totuus on, että jos kriittinen ja syvällinen perustutkimus jää yliopistossa vähälle huomiolle ja osaamattomien käsiin, niin kohta myös päivittäisen akateemisen opetuksen taso alkaa murentua. Tällainen negatiivinen kehitys on nyttemmin nähty konkreettisesti muutamissa nuorissa yliopistoissa, joissa on demokratiauudistuksen innossa välttämättä haluttu lisätä pikkubyrokraattijoukkion sanavaltaa yli tutkimuksen sisällöstä vastaavien rehtorin ja professorien. Yliopisto ei todellakaan voi olla demokratian, eikä minkään ylhäältä asetetun säätelyjärjestelmän kokeilukenttä. 

Mitä tulee innovaatioyliopistoon, kuten innovaation määritelmä kertoo innovaatioyliopistossa riittää, että ihmiset - rahoittajat ja asiakkaat - pitävät saavutettua tulosta uutena. Näin ollen perustutkimuksen sijaan joudutaan tekemään lähinnä vain soveltavaa tutkimusta. Siten innovaatioyliopiston rinnastus ammattikorkeakouluun ei ole lainkaan perusteeton. 

Uusi uljas innovaatioyliopisto saattaakin tuottaa jopa vähemmän todellisia innovaatioita kuin perinteinen aito yliopisto. Siksi on anteeksi antamatonta, jos tämän riskialttiin kokeilun annetaan hiukkaakaan kaventaa maamme aitojen yliopistojen voimavaroja ja elinmahdollisuuksia. 

Me molemmat kirjoittajat olemme olleet yliopistoelämässä nelisenkymmentä vuotta ja nähneet monenlaista kokeilua ja kokeilun yritystä esimerkiksi opetuksessa. Johtopäätöksemme on, että noin viiden vuosisadan aikana muotoutunut akateeminen järjestelmä on kaikkein parhaiten pärjännyt tehtävissään kansakunnan hyväksi. Siten kaikenlaisessa yliopiston ulko- tai sisäpuolelta tulevassa kajoamisessa yliopiston autonomiaan on oltava hyvin varovainen ja harkitseva. 
 

Pekka Pihlanto liiketaloustiede, laskentatoimen  professori emeritus, KTT Turku

Ari Rinne patologian professori, LKT Berliini, Prenzlauer Berg

Palautetta 

Lähetä palautetta!