Pekka Pihlanto
Johdon palkkioiden perustelut horjuvia
Pekka Pihlanto
DI Lauri J. Laine kommentoi (KL 3.10.) kirjoitustani, jossa vertasin yritysjohdon ja urheilijoiden palkkioiden määräytymisperusteita toisiinsa (KL 23.9.) Asetin kyseenalaisiksi eräät oletukset, joilla johdon palkitsemisjärjestelmiä yleisesti perustellaan.
Laine kuittaa aluksi koko ongelman käsittelyn sanomalla, että se kuuluu yhtiökokoukselle tai yhtiön hallitukselle, ei ulkopuolisille. Yritykset ovat osa yhteiskuntaa ja vaikuttavat siihen monella tavalla. Siksi kansalaisilla täytyy olla oikeus arvioida julkisuudessa esimerkiksi juuri yritysten palkitsemisjärjestelmiä.
Laineen kritiikki kohdistuu erityisesti esittämääni arvioon, että on hyvin kyseenalaista, ovatko yritysjohtajat yleensä todella ansainneet miljoonapalkkionsa. Hän toteaa, että jos ajattelemme Nokian vaikutuksia kansantalouteen, "dream team" on ansainnut joka sentin.
Mitään muita perusteluja hän ei kuitenkaan esitä, vaan jopa myöntää, että toki moni muukin nokialainen olisi saanut olla jaolla. Siinä onkin yksi perustelu väitteelleni: bonusten saajat eivät ole yksin luoneet yrityksen menestystä. Lisäksi, ilman bonuksia jääneiden motivaation on todettu heikentyneen – ja outoa kyllä, myös suuria palkkioita saaneiden.
Laineen mukaan yritysjohtajien päätösten oikeellisuus on nähtävissä vasta vuosien päästä. Sekin on tulospalkitsemisen ongelma. Juuri tästä syystä palkitsemisjärjestelmät ovat houkutelleet johtajia tavoittelemaan ja näyttämään kirjanpidossa lyhyen aikavälin ehkä hyvinkin keinotekoisesti aikaansaatuja tuloksia. Tämä voi vaarantaa yhtiön pitkän aikavälin menestyksen.
Jos ajatellaan Nokian johtajien aikaisemmin tekemiä päätöksiä, pitkällä aikavälillä yhtiöön sijoittaneiden pääomapanos on kutistumistaan kutistunut. Johtajat kuittasivat suuret palkkiot tilapäisistä kurssinnousuista, mutta eivät kyenneet luomaan strategiaa, joka olisi turvannut yhtiön tulevaisuuden pitemmällä aikavälillä.
Toimitusjohtaja Stephen Elopin saamat palkkiot näyttävät tulleen tosiasiallisesti yhtiön keskeisen toiminnon ohjaamisesta hänen entisen – ja tulevan – työnantajayhtiönsä syliin. Ei vaikuta Nokian omistajien kannalta palkitsemisen arvoiselta operaatiolta, vaikka se leimattiin lopulta ainoaksi vaihtoehdoksi.
Nämä ja monet muut esimerkit viittaavat siihen, että on todella kyseenalaista, ovatko yritysjohtajat yleensä ansainneet miljoonabonuksensa. Keskustelua on siis syytä jatkaa.
Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku