1. Kaksi parasta matkaa
2. Venäjän matkat
3. Unkarista tuli harrastus ilman hyötynäkökohtia
4. Neljä kielikylpymatkaa
5. Kaksi viimeistä kielikylpymatkaa
6. Budapest 200511
7. 1119la Hotelli o Márta o Teatteri
8. 1120su Evankelinen kirkko ja teatteri
9. 1121ma Papukeittoa ja kirjoja
10. 1122ti Maksutta Pannonhalmaan
11. 1122ke Museo ja paprikakanaa
12. 1123to Unkarin historiaa
13. 1124pe Kauppahallista tuliaiset
14. 200704-Budapest
15. 0415 Sunnuntai
16. 0416 Maanantai
17. 0418 Keskiviikko
18. 0419 Torstai
19. 0420 Perjantai
20. Kuvia

Aika monessa maassa ja paikassa on tullut käytyä. Facebookissa on tälle asialle kaksi mittaria, toinen mittaa maat ja toinen luettelee nähtävyyksiä ja tallettaa tiedon käyttäjän näkemistä. Tulokset tallentuvat profiiliin. Piti olla, enpä löydä enää. Maita oli yli neljäkymmentä ja nähtävyyksiä yli kolmekymmentä. Tein testin uudelleen: 42/200 maata, 61/250 nähtävyyttä. Mutta minullapa on omat matkasivuni ja niillä tietoa 62 matkasta maailmalla. Matkakertomukset alkavat vuodesta 1962, mutta jo sitä ennen olen tehnyt ihan tärkeipiä matkoja, joista olenkin kertonut kohdassa 09 Viisi kesää ulkomailla. Myös monta muuta matkasivustossa noteeraamatonta matkaa olen tehnyt ennen vuotta 1980. Sen jälkeen en montakaan, josta en olisi tehnyt matkakertomusta matkasivustooni. Mitkä sitten tärkeimpiä ja mitä muistoja on mainittujen kesämatkojen ja Amerikanmatkan lisäksi?

Kaksi parasta matkaa

Kakkosena minun arvoasteikollani yksittäisistä matkoista on saman matkatoimiston eli Olympian vuonna 2000 järjestämä Etelä-Amerikan matka, mutta kyllä sen kanssa vahvasti kilpailevia löytyy Venäjän, Unkarin ja Espanjan sarjamatkoista, puhumattakaan hyvässä ja tutussa seurassa tehdyistä YLE-matkoista, joille on kullekin omat linkkisivunsa.

Etelä-Amerikan matkalla oli kaksi kohdetta: Rio de Janeiro ja Buenos Aires, Tammikujn joki ja Kauniit ilmat kuten kaupnkien nimien suomennokset ovat. Hyvin vastaavat nimet olosuhteita. Mutta ennen kuin niihin päästään on matkan rasittavin ja ikävystyttävin kokemus 14 tunnin lentomatka Frankfurtista Rioon. Rion parhaita ovat tietysti Copacabana, jonka vierellä oli hotellimme, Sokeritoppa ja Kristus-patsas. Copacabanalla oli todella aurinkoa, hiekkaa ja merta ja Ipaneman tyttö (Garota De Ipanema, Vinícius de Moraes) soi. Sokeritopalle ja patsaalle mentiin köysiradalla ja hammasratasjunalla. Matkalla erikoisuus oli junan ikkunan vieressä pusikossa temmeltävät puolimetriset vilkkaat apinat. Olenko muualla villeinä nähnytkään? Matkan Rio-osan nähtävyyksiin kuului myös käynti Penedossa, A Pequena Finlândia, Pieni Suomi. Ja sitä se hämmästyttävällä tavalla olikin. En nyt muista, nähtiinkö saunaa, mutta miljöö oli kuin Suomesta reväisty ja jotkut siellä osasivat suomea. Penedo Suomalaisten 1929 perustama..

Myös Buenos Airesissa oli oma viehätyksensä. Yli sata vuotta vanhempaa on maan kuten kaikkien Etelä-Amerikan maiden itsenäisyys kuin Suomen itsenäisyys. Muistuupa mieleen, että jo 1800-luvun puolella Argentiinan, vai oliko sittenkin Brasilian, kuningas kävi Suomessa ja vieraili Imatran putouksella. Tango täällä tietenkin pääasia oli. Sitä nähtiin asialle omistetussa tilaisuudessa. Matkakertomuksesta luen myös, että olen toiminut tyydyttävällä tavalla espanjan tulkkina. Tässä aivan äskettäin olen onnistunut livauttamaan Amazonin sivuille myös laatimani espanjankielisen kirja-arvostelun.

Venäjän matkat

Entä sitten nämä muut matkat? Ei edes Venäjän matkojen anti ole tyhjiin ammennettu, kun turistimatkat ovat kommentoimatta, niillä kun en tulkkina ikkunoista tirkistellyt, vaikka kielitaito käytössä olikin, joskus tulkkinakin poikkeuksellisesti toimin. Sellaisessa tilanteessa sainkin kerran tulkkauksestani yllättävät aploodit matkaseurueelta. Se oli muistaakseni Novgorodissa, kun Virve Vastin ääni oli käheä ja minä tulkkasin. Oli tuplayllätys: kuulijoille taitoni ja minulle kuulijoiden reaktio. Toisen kerran istuin selin ja olin kuulevinani, että venäläinen opas kiitteli nuorta miestä hyvästä venäjän taidosta ja minulle kirjan muistoksi antoi.

Mikä olisikaan Venäjälle tehdyistä turistimatkoista ykkönen? Kaksi siitä kunniasta kilpailee: 2010 Laivamatka Moskovasta Pietariin ja 2011 Kultainen kierros Venäjän vanhoissa kaupungeissa. Tasaväkisiä ovat, mutta taidanpa sittenkin laivamatkan ykköseksi laittaa. Junalla ensin Moskovaan hönkäistiin, päivä keskustassa jaloiteltiin ja iloiteltiin. Paikalla myös filosofiystäväni professori Lev Balashov, jonka kirjan Käytännön filosofia eli Sofologia (Практическая философия или Софология) olin suomentanut ja julkaissut suomeksi ja englanniksi. Kyllä olivat upeat jo matkan alkutahdit, jumatka herkkuineen, Moskovan keskustan katselu ja käynti Lev Balashovin luona. Lämmintä heinäkuun helteellä riitti ja herkuttelu kääntyi pääasiaksi. Levin taikoma Okroshka kaljakeitto tutisevalta tarjoilupöydältä sopivien lisukkeiden ja juomien höystämänä on jäänyt mieleen yhtenä parhaista herkkukokemuksistani, ja se ei ole vähän, kun yhtä ja toista on tullut maisteltua. Yhteys kunnon filosofiin on hiipunut yksipuoliseksi, kun minä hänen juttujaan, valitettavasti amerikkalaisvihamielisiä, fb-sivuilta seuraan, hän ei minun suuntaani ole aikoihin reagoinut. Pakko panna kuva keittopöydästä ja tyytyväisen näköisestä mestarikokista näkyville.

Mutta tämä oli vain alkusoittoa. Aivan upea kokemus oli varsinainen 5 päivän laivamatka 1300 km reitillä.

Etukäteen kuvittelimme, että laivamatka on pelkkää löhöämistä ja lepoa. Ei ollenkaan. Oli ainakin 4 A4 sivun minuuttiohjelma: kunnon kävelyretkiä pysähdypaikoissa, jotka kaikki olivat tavalla tai toisella historiallisesti merkittäviä: Uglitsh ja Jaroslavl - vanhimpia Venäjän kaupunkeja, Tserepovets - suomalaisten sotavankien paikka, Kizhi, neljä vai viisi luostaria, yksi bussiretki ... Tämän lisäksi laivan liikkuessa kaikkiaan 7 erittäin mielenkiintoista luentoa Venäjän oloista ja historiasta, ml arkkipiispa Leon luento karjalankielestä. Välillä herkuteltiin aivan mainioilla venäläisillä herkuilla. Mutta kyllä nukuttiinkin. Lähtiessä ei ollut tiedossa yhtään tuttua, mutta laivalla kuitenkin joku löytyi ja uusia tuttavuuksia solmittiin. Paras kaikista tarjoilija Natasha, joka sitten myöhemmin meidät häihinsä Nizhnyj Novgorodiin kutsui, mutta talven kylmyyden, matkan pituuden ja hankaluuden ja huonon liikuntakykyni takia jäi menemättä. Pietariin tullaan aikataulun mukaan ja siitä sitten busseilla ympäri Suomea. Kuten sanottu: yksi parhaista turistimatkoista. 2010 Tsaarien vesitie

Lähes samaa luokkaa oli mielenkiintoisuudessa 2011 Kultainen kierros Golden Ring Золотое Кольцо. Tämä on vakiintunut nimitys matkareitille, joka kiertää Moskovan koillispuolella sijaitsevat Venäjän vanhimmat historiaa täpö täynnä olevat kaupungit Sergiev Posad eli Zagorsk, tuttu jo 40 vuoden takaa, Rostov, Jaroslavl, Kostroma, Suzdal ja Vladimir. Tämäkin matka kesti koko viikon, joten oli hyvää aikaa tutustua paikkoihin. Minulla oli askelmittari ja askelia kertyi himpun alle 50000 eli matkaa noin 29 km, ihan tarpeeksi minulle. Tämä oli tutun seurueen YLE matka, vaikka Salli ei mukana ollutkaan. Ja taas Moskovassa mukana oli filosofiystäväni Balashov. Ja ohjelmaan mahtui myös herkuttelu hänen luonaan. Kuvat todistavat. Tämän matkan järjesti HansaTravel, ystävämme Virve Vastin ja hänen tyttärensä Margin matkatoimisto Tallinnassa. Taaskin luostareita ja kirkkoja, mutta myös kulkua kansan parissa. 201109-Venäjä

Kultainen kehä on poikkeuksellisen hienosti esitelty Jurij Pompejevin, silloin vielä minulle vain kirjojen kautta tutun pietarilaisen ystäväni mainiossa pienessä matkaoppaassa Золотое колцо, Kultainen kehä. Tätä kirjoittaessani juuri äsken hänen kanssaan kuulumisiamme viestittelimme. Enpä tullut tätä Kultaista kehää maininneeksi. 2011 Kultainen kehä

Monta muutakin kertaa on turistimatkojakin Venäjälle tehty. Moskovassa olen käynyt yksin varta vasten tapaamassa Lev Balashovia hänen kirjansa käännöksen valmistuttua ojentamassa kappaleen suomennosta 2009 tekijälle. Karjalaa on kierretty, Pietarissa ja Viipurissa vierailtu. Joiltakin matkoilta on huomattavan yksityiskohtaiset kertomukset, joihinkin ovat matkalaiset antaneet oman lisänsä. Vuodelta 2009 on Lev Balashovin yksityiskohtainen kertomus. Kaikkiin liittyy kuvitus. Ylen eläkeläiset ovatkin kiittäneet valitsemalla minut 'kunniajäsenekseen' ja antaneet viirinsä. Ihan erikoismaininnan ansaitsevat Virve Vast ja hänen ja tyttärensä Margin HansaTravel matkojen järjestäjinä.

Unkarista tuli harrastus ilman hyötynäkökohtia

Unkari on ihan oma eri lukunsa, yhtä tärkeä kuin Venäjä. On tullut yli 20 vuotta puskettua kielipäätä seinään unkarin kielen kanssa. Neljä kertaa viikko Budapest issä aamusta iltaan paikallisen kanssa puhuttua, kirjansivuja luettua enemmän kuin millään muulla kielellä, suomi ja englanti mukaan lukien. Sanalla sanoen enemmän rahaa ja aikaa käytetty unkarin kuin minkään muun kielen opiskeluun. Jees, luen, puhun, kirjoitan, mutta taito silti sijalla 9 kielikokoelmassani. Näkyy siitäkin että sanoja olen sanakirjasta katsonut yli 100 kertaa 100 luettua sivua kohti eli enemmän kuin millään muulla kielellä. Kaksi niin erilaista sukukieltä: viro helpoin kaikista, unkari kaikkein vaikein. Kuka tietää, miksi? Minä en. MyeBooks

Pari kertaa olen Unkarissa käynyt jo 1960-luvulla. Ensimmäisen kerran ehkä 1966 Sallin kanssa tapaamassa hänen Yle-tuttaviaan Szabon perhettä. Siitä piti olla valokuviakin. Ihmettelen, etten löydä. Toisen kerran kävin samojen Szabojen luona 1967 opiskelijoiden Balkanin retken yhteydessä. Kipinän unkarinkielen opiskeluun sain, kun eräällä ekonomikurssilla oli nuori nainen Piroska Szondy, joka hienosti osasi suonea ja erittäin innokkaasti osallistui opiskeluun. Siloin ajattelin, että sitten joskus eläkkeelle päästyäni alan opiskella tätä sukukieltä. Sitten monta vuotta, ehkä kaksikymmentä myöhemmin, kun eläkeikä jo alkoi lähestyä, 1995 osallistuimme Sallin kanssa Ylen ja Unkarin radion lomavaihtoon, jossa parikymmentä henkeä vietti kaksi viikkoa vastapuolen vieraina ohjelmallisessa täysylöspidossa. Silloin se leimahti, ja aloitin kielen opiskelun, vaikka eläkkeelle pääsyyn oli vielä neljä vuotta aikaa. Nyt tapasimme Sallin toisen ystävän Julia Feigin ja hänen poikansa Andrásin, jotka olivat käyneet meitä tapaamassa Suomessa. Kielenopiskelu alkoi siten, että kävelimme kaupungilla ja minä punainen sanakirja kourassa tapailin sanoja ja sanontoja Andrásin kanssa, kun naiset lörpöttelivät omia juttujaan. Tästä se alkoi ja jatkui keskeytyksettä kuta kuinkin päivittäin 20 vuotta. Ensimmäinen rinnakkain suomeksi ja unkariksi lukemani kirja oli kaikkien aikojen parhaaksi kielten oppikirjaksi nimittämäni Aleksis Kiven Seitsemän veljestä. Sen sain luetuksi 19950813 ja sitä seurasi keskeytyksettä monta Waltaria, Dostojevskia, Mannia, Swiftiä. Vuoden kuluttua luin vasta kahdeksantena kirjana unkarilaisen kirjailijan teoksen Bacsó Péterin A tanů, Todistaja. Ainakin sen jo luin ilman muunkielistä käännöstä, ahkerasti sanakirjaa selaten. Lopulta sitten, nyt jo sähkökirjakaudella, luettuja kirjoja on kertynyt yli 150 ja sivuja yli 60000 eli enemmän kuin millään muulla kielellä, suomi ja englanti mjkaan lukien, kuten olen jo akkaisemmin sanonut.

Mutta matkoista piti tässä yhteydessä puhua. Niitä on sitten kertynyt kielen merkeissä varmaan parikymmentä. Ei, parikymmentä on sinne päin, kun puhutaan Unkarin matkoista kaikkiaan. Kielen merkeissä jää kymmenen paikkeille. Kaksi kertaa olen osallistunut Unkarissa järjestettyyn ekonometrian ESEM kokoukseen: 1972 ja 1986. Neljä kertaa olen viettänyt viikon puhuen kieltä aamusta iltaan: ensin Éva Szabon kanssa kaksi kertaa ja sitten a Évan kyllästyttyä kaksi kertaa hänen ystävättärensä Márta Kalteneckerin kanssa. Joka kerran tiukka opiskelu pääasiana.

Neljä kielikylpymatkaa

Ensimmäiseltä kielikylpyopintomatkalta ensimmäisen illan kommentti matkakertomuksessa, kun Évan hänen kotonaan tapasin:

Melkein joka ilta käytiin teatterissa. Olin pettynyt, että niin heikosti ymmärsin, hotellihuoneessa televisiossa puhuttua paremmin. Siunailin, että hyvä kun en tullut aikaisemmin. En olisi ymmärtänyt senkään vertaa. Kaikkiaan varmaan kymmenkunta kertaa olen Budapest issä teatterissa käynyt. Muistan että vasta viimeisellä kerralla olin tyytyväinen ymmärtämiseeni. Tällä kertaa kävimme junamatkalla Egerissä, maaseutukaupungissa, joka on kuulu viineistään, Suomessa tunnetaan Erkin pikakivääri (Egri bikavér, suom: Egriläinen häränveri). Parempaa punaviiniä en osaa kuvitella. Iso harmi, ettei enää nykyään tuoda Suomeen. Pullo kaupassa maksoi silloin Ft 400. Tämän muistan ulkoa ja sen että sama maksoi hotellissa vain 500. Matkakertomus on täynnä hintatietoja, mutta mistään en löydä forintin kurssia markoissa. Hämärtynyt on toisaalta käsitys markan arvosta. Muistelen, että euroon siirryttäessä euro oli 6 markkaa. Edullista viini kuitenkin oli ja hämmästyttävän pieni ero kaupan hinnan ja hotellin hinnan välillä.

Aikamoiset kirjaostot olen tällä matkalla tehnyt: 28 kirjaa, niin että tämän jälkeen minulla oli 40 unkarilaista kirjaa, joissa sivuja 20 tuhatta, siis paljon. Halvoiksi kirjoja kertomuksessa kehun. Myös Gödöllőssä käytiin. Ja monet kerrat herkuteltiin. Tutustuin suosikkiherkkuuni unkarilaiseen papukeittoon, bablevés. Sitten myöhemmin kaikilla Unkarin matkoilla pidin varani, että sitä ainakin kerran sain. Tällä kertaa tapasin myös ihan ensimmäisen unkarinopettajani, Yle-vaihdon aikaisen bussinkuljettajamme Imren. Toinen tärkeä oli Unkarin Radion vierasmajan johtaja Ani Balogh ja kolmas Tuula Kovács. Nämä kaksi jälkimmäista olenkin sitten myöhemmin tavannut melkein joka kerta Unkarissa käydessäni.

Myös toisen kielikylpymatkan Unkariin tein 1998 Èva Szabon eli unkarilaisittain oikeasteen Szaboné (suom: Szabon vaimo ) Évan johdatuksessa. Majoittuminen tällä kertaa Radio Inniin eli Unkarin radion vierasmajaan. Kenet siellä tapasinkaan seuraavana aamuna? Vuosikymmenten takaisen opiskelutoverin ja Sallin työtoverin Jaakko Salonojan. Hänen kanssaan sitten lyöttäydyimmekin yhteen ja yhdessä ison osan ohjelmaa toteutimme. Hänellä oli osakkuus Balatonin rantarinteellä olevaan pieneen viinitilaan ja niissä asioissa hän nytkin oli liikkeellä.

Sama teatteriralli jatkui ja valitettavasti edelleen varsin laihoin tuloksin. Neljä teatteri-iltaa. En voi kehua pysyneeni juonen käänteistä kärryillä. Myös teatteriesityksissä oli toivomisen varaa. Jaha, tästä selviää forintin kurssi: 36 forinttia markalla. Siis se edulline Egri Bikavér vähän päälle 10 markkaa eli noin 2 euroa. Merkittävä hankinta: lentokentältä ensimmäinen digikamera Olympus C-820L., hinta 2995 (500 euroa), matkalipun hinta 1695 mk (alle 300 e). Ensimmäinen kuva hotellihuonesta, ei mitään moittimista.

Ensimmäinen varsinainen nähtävyys on lasten rautatie. Tai paremminkin ne näkymät, jotka rautatiematkan jälkeen avautuvat Budan vuorilta. Oli siellä näköalatornikin, mutta se oli suljettu. Selvisi vasta kun oli 400 m rinne ylös kiivetty. Niin että maisemien katselu kääntyikin pelkäksi urheilusuoritukseksi.

Ahaa, sainkin itseni kiinni! Kävi nimittäin niin, että ohjelma jatkui huomattavalta osalta suomenkielisenä, kun Jaska Salonoja liittyi seuraamme useammankin kerran. Sen minkä unkarin kielessä menetin, sain takaisin kovin miellyttävässä matkaseurassa. Museoita katselimme, herkuttelimme ja viisastelimme. En nyt muista, mutta melko varmasti siinä jatkuvasti kolmea kieltä käytettiin: suomea, unkaria ja englantia vai oliko saksa Évan ja Jaskan yhteinen kieli? Unkariakaan ei siis unohdettu ja mm matkan Jaskan viinitilalle tein hänen unkarilaisen yhtiötoverinsa kanssa kahdestaan hänen autollaan. Tietysti koko ajan unkaria pajatimme.

Mutta paras osa näistä kielikylpymatkoista eli ne kaksi muuta ovat vielä edessä päin ja ajallisesti jopa kaukana edessä. Ne tein vuosina 2005 ja 2007. Väillä ennätin käydä Unkarissa muissa merkeissä. Kaikesta päättäen kuitenkin vain kerran, vuonna 2002 Espoon sotaveteraanien retkellä, jonka järjesti nimenomaan Jaakko Salonoja. Todella mielenkiintoinen ja elämysrikas matka, vaikka ei kielen opiskelu pääasia ollutkaan. Nyt oli Sallikin matkalla mukana ja sillä oli sellainen erikoismerkitys, että tapasimme hänen radiokollegansa, joka tarjosi meille hienon päivällisen hienossa paikassa heti ensimmäisenä päivänä. Eikä todellakaan jäänyt pois unkarin kielikään, sillä teatteriin taas änkesin. Mutta paras osa opista ei tullut teatterissa, vaan matkalla teatteriin. Matka nimittäin oli pitkä ja kesti 45 minuutia ja taksikuski koko ajan opetti minulle unkaria, ja kunnolla. Sitten myöhemmin oli aivan erilaisia kokemuksia pitkistä taksimatkoista. Mutta tässä ei ollut mitään hämärää. Koko ajan mentiin kohti määränpäätä, mutta kun oli pitkä matka keskustan ruuhkien läpi. Itse teatteriesitys oli korkeintaan keskinkertainen. Paluu julkimolla kesti sekin 35 minuutia, vaikkei ruuhkasta vaivaa ollutkaan.

Tältä matkalta on mielestäni erinomainen kuvasaalis, mutta kömpelösti käsiteltävässä muodossa. Samoin on matkakertomus. Täytyisiköhän uudelleen muotoilla?

Sitten oli kolmas kielikylpymatka vuonna 2005. Ei sopinut Évalle, mutta hän oli pestannut sijaisekseen parhaan ystävänsä Márta Kalteneckerin. Tämä ottikin tehtävän tosissaan sekä nyt että seuraavalla kerralla 2007. Oli etukäteen suunnitellut ohjelmaa vaihtoehtoineen. Molempien toteutus loistoluokkaa. Näimme Unkaria länsirajalta itärajalle: Pannonhalmasta Debreceniin ja kaikkea siltä väliltä. Näille mainioille Unkarin tytöille lähetin ensimmäiset sukat ulkomaille 2014. Taisi Éva kuitata. Mártasta en ole kuullut mitään sen jälkeen, kun Sallin kanssa heidät molemmat tapasimme viimeisellä Unkarin matkallamme 2008. Joulukorttiyhteyskin on katkennut. Täytyypä yrittää sähköpostata taas. Pelkäänpä, että ikä on tehnyt tehtävänsä. Molemmat minua hieman iäkkäämpiä. YLE Unkari

Kaksi viimeistä kielikylpymatkaa

Mutta jokunen kommentti näistä kahdesta jälkimmäisestä kielikylpymatkasta.
Kolmannen kielikylpymatkan alussa kiusallinen yllätys:

"Kun lentomuonana oli vain Reissumies, päätin lähteä ympäristöä tutkimaan. Varmaan näin keskustasta helposti läytyisi jotakin sopivaa iltapalaksi. Kyllä löytyykin, mutta ennen sitä pieni epämiellyttävä yllätys: kaihin takia orientoituminen vaikeata, kun katujen nimikilvet ovat toivottoman korkealla, mahdotonta saada selvää. Myös kartassa kovin pieni teksti ja katuvalaistus hämyisää. Eipä passaa lähteä pitkälle hortoilemaan. Kysymällä ja taksilla tietysti..."

Muistan vieläkin kiusallisen tilanteen hämärällä kadulla: ei apua kartasta, ei kadunnimikylteistä. Nykyään silloin tällöin oikein ihmettelen: kaihileikkaus 2006, sen jälkeen täysin muuttumaton näkö kuin nuorena, parin euron lukulasit täysin pätevät. Omat aikaisemmat valokuvat lasit päässä nyt oudoilta näyttävät!

Seuraavana aamuna sitten Mártan (melkein ainoa suomalaisen tarvitsema unkarin tekstin ääntämisohje: aksentti vokaalin päällä: pitkä vokaali. Kestot kuten suomessa. Siis 'Maarta' . Vitsi: unkarilaiset oppivat kirjoittamaan kivikaudella ja keksivät helpon tavan pitkän vokaalin kirjoittamiseen, suomlaiset vasta kynällä, jolla vaivaton kirjoittaa toinen vokaali perään. 😆). Minulla oma ehdotus päiväohjelmaan: aamulla tavatessamme käydään läpi minun edellisenä iltana unkariksi kirjoittamani päiväkirjateksti. Ok. Suurella vaivalla kävimme läpi edellisenä iltana kirjoittamani tekstin. Mártalla suuria vaikeuksia ymmärtää, mitä tarkoitin milläkin lauseella. Selvästi samanlainen ongelma kuin minulla silloin kerran, kun venäläinen luennoitsija paperilta lause kerrallaan tulkittavakseni tekstiään luki. M koki kiusallisena. Tästä opiskelumuodosta luovuimme. Puheen ymmärtämisessä ei mitään ongelmaa kummallakaan. Jos jommalla kummalla outo sana, selvitys toisin sanoin. Tai vilkaisu sanakirjaan. No problem, ninc probléma. Kas, lainasana unkarissa, iso harvinaisuus, kun yleensä mikään vieras ei kelpaa. Siilipuolustus, piikit esiin romaanien, germaanien ja slaavien ympäröiminä ja ahdistamina.

Siispä muuta ohjelmaa, eli jalkautuminen kaupungille ja 'junautuminen' ympäri maata. Onkin näköjään niin, että tässä on parasta ottaa kirjalliseen tekstiin tämän matkakertomuksen tekstin loppuosa sellaisenaan ja sähköiseen muotoon itse kertomus linkillä, jolloin myös kaikki kuvat tulevat mukaan. Paperille pari kuvaa höysteeksi ja mausteeksi. Siis teksti suoraan matkakertomuksesta vuodelta 2005.

Budapest 200511

Yllätys: lennolla tarjottiin 'vain' täytetty Reissumies. Itse asiassa parempi näin, jos vaihtoehtona on se mitä viime aikoina on Finnairin lennoilla saatu. Tämä on sentään selvästi 'jotakin'. Sain tilaukseni mukaan laktoosittoman version. Näytti olleen muilla kolmioleipä, jossa toisella puolella ruis- toisella vehnäviipale. Tämän herkun kanssa olut tuntui sopivammalta kuin viini, jonka laadusta ei ole ainakaan vielä tingitty.

Perillä sellainen pikku kommellus, että yhtä matkustajaa ei OK-bussiin löytynyt. Odotimme 15 minuuttia ja lähdimme. Paluumatkalla ilmoittautui ja kertoi häpeissään, että oli marssinut ulos ja tilannut lentokenttätaksin ja oli jo hotellissa kun muut tulivat.

Majoitttuminen aivan mainioon Erzsébet hotellin huoneeseen: kolme pöytää - kaikille käyttöä, hyvä vuode, hyvä televisio, jossa kuitenkin vain 2 unkarinkielistä ohjelmaa, paras kuulemma puuttui, lähes kelvollinen lukulamppuvalaistus. Täydet pisteet, vaikka tulikin käyttöä mukana matkoilla kulkevalle nipsulukulampulle. Mukana kulkevaa jatkojohtoa ei sentän tarvittu.

Kun lentomuonana oli vain Reissumies, päätin lähteä ympäristöä tutkimaan. Varmaan näin keskustasta helposti läytyisi jotakin sopivaa iltapalaksi. Kyllä löytyykin, mutta ennen sitä pieni epämiellyttävä yllätys: kaihin takia orientoituminen vaikeata, kun katujen nimikilvet ovat toivottoman korkealla, mahdotonta saada selvää. Myös kartassa kovin pieni teksti ja katuvalaistus hämyisää. Eipä passaa lähteä pitkälle hortoilemaan. Kysymällä ja taksilla tietysti...

Läheisen tutun Vaci utcan alapäästä löytyykin sitten merkillisen niminen ravintola Pertu Station. Unkarin rahaa ei tullut vaihdetuksi, joten kysyn sisäänheitäjältä käykö Visa. Kyllä käy. Saman tien olen sisällä. Ei jäänyt pieneen iltapalaan, vaan tuli nautituksi täysi illallinen juhlan kunniaksi: Gulyas leves, Sült libamaj, Somlói galuska, kahvi ja viini (5780F=25E) - Unkarin parhaita herkkuja, ettei kävisi kuten kerran aikaisemmin, kun vasta lentokentällä viime kiireessä pääherkkua eli papusoppaa pääsin maistamaan. Nytkin sitä olisin ottanut, jos olisin huomannut listalta. Muuten kaikki viimeisen päälle, mutta juhla-ateria yksin...

1119la Hotelli o Márta o Teatteri

Hyvin nukutun yön jälkeen hotellin aamiainen: paljon valinnan varaa, mutta ei puuroa eikä ruisleipää, ei tietenkään. Tuoremehua tilkkasen vetävistä laseista, mutta ilahduttavan kookkaat teekupit. Mitä, kaksiripaisia! No aika painaviahan ne ovat myös, paksua tusinaposliinia. Tuossa on kahvikone ja vettäkin on näköjään tarjolla, tavanomainen kylmävesihana. Entä kuuma vesi, eihän sitä ole missään vaikka kuinka katsoisin. Pakko mennä kysymään. Teat, hogyan csinálni? Tummakulmainen 'hovimestari' tulee kädestä pitäen näyttämään. Siinä olikin punainen hana valkean vierellä. Samasta vesipullosta kuuma ja kylmää. Tämän jälkeen kaikki hyvin. Turhankin paljon tulee aamiaista ahdettua.

Sitten jännittävä hetki. Tapaaminen - niin miten häntä nimittäisin? - opettajan, ei oikeastaan, chaperone, ei nyt siitäkään oikein ole kysymys, seuralainen, paremminkin johdattaja, vezetõ - siinä se: nimityksen joudun keksimään, kun olen aikoinaan ammatinkin keksinyt. Kerran Espanjassa puhelinpylväässä luin, että espanjan tunteja puhelin sejase. Sain tunnin, mutta keksin, että kun seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä Malagaan, eikö opettaja voisi lähteä mukaan samalla tuntipalkalla ja lounasedulla. Tämä sopi ja liikuimme yhdessä espanjaa puhuen. Jo kaksi kertaa ennenkin olen ollut tällä tavoin unkaria harjoittelemassa. Tämä on kolmas kerta. Aikaisemmin opettaja oli muutenkin tuttu, mutta tällä kertaa hänelle ei sopinut, joten oli hankkinut itselleen sijaisen, parhaan ystävättärensä, Mártan. Viestinvaihdolla ja kirjeitse oli puolin ja toisin perustiedot itsestämme vaihdettu.

Márta ottikin tehtävänsä vakavasti. Pääpaino ei niinkään ollut kieliasioilla kuin ohjelmalla muuten. Hän oli suunnitellut erilaisia vaihtoehtoja ja hankkinut taustatietoa, karttoja ja brosyyreja. Teatterista oli sovittu, että 1-3 kertaa pitäisi käydä ja kirjoja lentomatkan painorajoituksen puitteissa hankkia. Teatteriliput hän varailikin kolmeksi ensimmäiseksi illaksi. Hassu erikoisuus: yhtään kertaa emme istuneet vierekkäin. No eipä sitä esityksen aikana keskustella voikaan.

Hotelli kun alun perin tuli valituksi ajatellen, ettei oliki pitkä matka mihinkään, niin eipä ollut matkaa myöskään kirjakauppoihin ja divareihin. Sinne ensimmäiseksi. Näkövaivaisena siinäkin on oma hankaluutensa. Ylähyllyt saavat jäädä rauhaan ja kömpelöltä myös alahyllyt. Mutta valinnanvaraa on silmänkorkeudellakin. Helposti löydän muutaman filosofian kirjan, mutta historiaa ja kaunokirjallisuutta ei oikein tunnu sopivaa löytyvän. Visa vingahtaa ja lasti viedäänkin hotelliin. Sitten pitää etsiä Penzváltás - rahanvaihto. Löytyy. Vähän välipalaa ja teatteriin, matinea klo 15. Magyar Színház, näytelmä nimeltään Hatalom - Valta. Olinko väsynyt vai mikä lie ollut, en millään pysynyt juonessa mukana. Márta jälkeenpäin selittää. Versaillesin hovin tapahtumista 1600-luvun puolivälissä on kysymys. Sen verran tietysti itsekin ymmärrän, mutta yksityiskohtaisemmat juonen, todellakin juonittelun, kiemurat jäävät hämäriksi.

Illallinen aivan mainiossa kalaravintolassa. Se virhe vain sattui, etten ymmärtänyt, että paprikalla ärhäkkääksi maustettua kalakeittoa tuotaisiin pöytään valtavassa kulhossa, josta sopii ottaa niin paljon kuin sielu sietää. Paljon sietikin, mutta kun oli tullut tilatuksi vielä muukin kalaruoka. Ja viiniäkin koko pullollinen kahdelle hengelle. Menee tuhlauksen, mässäilyn ja ylensyönnin puolelle. Hyvää siitä huolimatta. Mike & Tsa ravintola, 8000f (32e).

1120su Evankelinen kirkko ja teatteri

Johdattajani on hyvin uskonnollinen henkilö, joten ei muuta kuin kirkkoon. Aina kirkonmenojen loppuun saakka, ettei olisi ollut seuraavaan päivään elän siinä harhaopissa, että kysymyksessä oli katolinen kirkko. Käsitys perustui yksinomaan siihen, että Márta ja Éva ovat ylimmät ystävykset ja tiedän vanhan ystävämme Évan olevan katolilainen. Jumalanpalveluksen aikana kyllä vähän ihmettelen, että kovin on samanlaista kuin koti-Suomessakin. Katolisessa kirkossakin sentään olen käynyt useampaankin kertaan. Missä kuoripojat? Missä suitsutukset? Missä kellon kilistykset? Ei ollut, kun ei kuulunutkaan olla. Unkarissa on sosialismista irrottautumisen jälkeen palattu vanhaan systeemiin: kirkkokunnilla on omat koulunsa. Täälläkin kirkon vieressä on kymnaasi, jossa tarjotaan kirkkokahvit. Vaikuttaa vähän 'pienimuotoiselta', kun aluksi kahvinjuojia on vain me kaksi ja kaksi mummoa on koululuokassa kahvia jakamassa ja (espresso)kahvia tarjotaan 'vingerporin' kokoisesta mukista ja kahvileivät vastaavasti ovat sormenpään kokoisia. No kyllä kahvista makuun pääsi.

Tapahtuma vilkastuu huomattavasti, kun kirkkoherra ja hänen mukanaan toistakymmentä henkeä pelmahtaa paikalle. Juttuihin joudun itseäni iäkkäämmän, lopulta selvisi, 10 vuotta iäkkäämmän, herran kanssa. Hän oli käynyt Suomessa ja toisteli paikkakuntien nimiä, toistakymmentä mainitsi ja ääntäen kaikki prikulleen kuin suomalainen. Siinä sitä taas ollaan: sukulaiskieliä. Sanoin hänelle, että saksalainen tai englantilainen saisi opetella koko ikänsä eikä sittenkään oppisi. Muutenkin on Róbert-herra kohtalotoverini, sorstársom. Tahdistin vauhdittaa käyntiä, verenpainetauti vaivaa, kaihi on leikattu pari viikkoa sitten... mutta 10 vuotta vanhempi on. Eläkkeellä oleva englannin opettaja, nyugdíjás niinkuin minäkin. [díj =palkkio; nyug tietenkin sama kuin suomen niukka, siis niukkapalkkainen eli eläkeläinen. Mutta myös eläkeläinen on yhteinen sana; unkarissa elökelõ, merkitsee kylläkin 'ylhäinen' - ihan oikein!] - niin, että hauskasti päättyy kirkkoretki, kun vielä selviää, että kysymyksessä onkin evankelinen kirkko, siis luterilainen niin kuin meilläkin.

Taaskin pienen välipalan jälkeen mennään teatteriin. Tapaamme Éva ystävämme ja menemme, yllätys, yllätys, kirkon omaan teatteriin Evangélium Színház. Näytelmäkin sopii profiiliin, nimi on Profeetta ja aihe on suoraan Raamatusta, Johannes Kastajan elämästä - ja kuolemasta. Nyt sentään pysyn koko ajan juonesta käryillä ja melkein kaiken puhutun ymmärrän, mutta en kuitenkaan ihan kaikkea nytkään. Tästä nyt sentään kuitenkin voi kakkosen antaa. Ammatti-ihmiset ovat asialla, siitä ei ole epäilystäkään.

Saisivat Suomessakin viikonlopun teatteriesitykset alkaa klo 16 kuten nyt tämä. Sitten olisi juuri sopiva aika mennä illalliselle näytännön jälkeen. Me menimme hotellin lähellä sijaitsevaan ravintola Karpátiaan. Olin jo edellisenä iltana ulkopuolella olevista menuista katsonut, ettei nyt ihan mahdotonta hintatasoa olisi. Päinvastoin vaikutti hyvinkin kohtuulliselta, samalta kuin näissä tunnelmallisissa pikku ravintoloissakin. Kun mennään sisään, onkin edessä pieni yllätys. Ravintolassa on kaksi puolta: oluttupa ja parempi puoli. Ulkopuolella oli vain oluttuvan menut. Paremmalla puolella on tuplahinnat - vähintään. No mutta juhlaillallinen, antaa Visan vinkua. Kolmen hengen illallinen viineineen (kaksi kukkopörköltiä ja Kolozsvárin kaalikääryle, Zveigelt viini, mineraalivesi ja yksi kahvi) 15000f (60e). Onko edes paljon, varsinkin kun todella herkullista ruokaa, vain kauppahallin 130f (0,5e) valkosipulilörtsy (mitä ihmettä se oli unkariksi?). Oli jäänyt tänä syksynä perinteinen kaalikääryle maistamatta, nyt korjautui tämä puute, ja todella loisteliaalla tavalla. Se ei ollut mikään karvahattukaalikääryle vaan ainakin tuplakokoinen hienostuneita makuvivahteita sisältävä keittotaidon mestarinäyte. Nimikortin lähetin kokille kiitoksen merkiksi. 'Tytöt' kikattivat keskenään, mutta eivät minuakaan unohtaneet. Hauskaa oli. Unkaria opin.

1121ma Papukeittoa ja kirjoja

Maanantaiaamunako tapasin aamiaisella hotelliin majoittuneita italialaisia. Kaksi tuli samaan pöytään kanssani. Olin jo ennättänyt ihmetellä, kun aika iso joukko kävi aamiaisella 'omine eväineen', kanniskelivat nimittäin isoja termospulloja ja rasioita, joissa oli jotakin, ilmeisesti syötävää, mutta mitä. Hetken heitä kuunneltuani paljastin ymmärtäväni, mitä puhuvat. Italialaisten kanssa heittäydyn puheisiin tavalisesti sanomalla: Veniamo dei due parti opposti dell'Europa. (Tulemme vastakkaisilta puolilta Eurooppaa). Kohta alkavat ihmetellä, kuinka joku suomalainen voi osata italiaa. Paljolla lukemisella kehuskelen. Pian päästään asiaankin. He pitävät konferenssia, ovat - mikähän se oli? - yrttilaihdutuskuurifirman edustajia - ja itse malliesimerkkejä yrttiensä tehosta. Nimikortinkin sain, mutta ei siinä firmaa mainita. Hyvinvoivan näköisiä koko seurue ja vilkkaasti aina aamiaisella keskustelivat.

Maanantainakin känti kirjakaupoissa ja divareissa: hankittujen kirjojen määrä kaksinkertaistuu. Kaikkiaan 16 kirjaa, yli 5800 sivua, enemmän kuin yhden vuoden lukutarve (1999 14 kirjaa). Vasta jälkeenpäin kiinnitin huomiota siihen, että Márta antoi minulle elämänkertateoksen miehestä, jonka kirjoittamaa näytelmää menisimme illalla katsomaan. Márai Sándor: Kaland (Seikkailu). Nyt oli tavallinen iltanäytäntö Piccolo Színházissa, joten illallinen syödään ennen sitä.

Jokaisen Unkarin matkan ehdoton 'must', bablevés eli papukeitto. Taaskin annos on nin suuri, että se olisi hyvin riittänyt koko ateriaksi, varsinkin palacinta eli letut jälkiruuaksi ottaen. Taaskin tuli kalaa tilattua, ihan jees, mutta ei kylä Suomen kuhalle tai ahvenelle vertoja vedä.

Näytelmä oli paras nähdyistä. Juuri mitään ei mennyt yli ymmärryksen, vaikka juoni olikin varsin monimutkainen. Kertoo pienen yksityissairaalan lääkärien välisistä jännitteistä. Näytelmän nimi Seikkailu vaivaa vieläkin. Itse en osaisi sitä seikkailuksi nimetä. Tavanomainen kolmiodraama (turhanpäiväisillä) lisähörhelöillä täydennettynä. Hyvin esitetty, mutta suuren draaman tunnusmerkit puuttuivat, eikä jättänyt aihetta jälkipohdintoihin.

1122ti Maksutta Pannonhalmaan

Televisio oli päällä käytännöllissesti katsoen koko ajan, kun olin huoneessani. Uutiset ja niiden ympärillä käydyt ajankohtaiset keskustelut ovat hyvää kieliharjoitusta. Jo sunnuntaina, vai oliko jo lauantaina, luvatiin lunta ja pakkasta keskiviikosta lähtien, mutta päivällä erehdyttiin. Talvikeli alkoi jo tiistaina eikä hellittänyt ennenkuin olin jo taas kotimaassa. Melkein mahdotonta oli uskoa, että niin talvisen oloinen ilma oli niin etelässä. Mutta kyllä kuulemma joka talvi Unkarissa lunta on. Vähän hirvitti lähteä lumipyryn sekaan bussilla Pannonhalmaan, kuten olimme suunnitelleet. Ehkä olisi voitu vaihtaa tiistain ja keskiviikon ohjelmat? Eikä mitä, sekaan vaan. Tästä tulikin matkan rankin päivä. Lähtö hotellilta oli jo kello 8. Täällä kyllä eläkeläinen itsensä ylhäiseksi tunteekin, sillä viiden tunnin edestakainen bussimatka oli minulle 65 täyttäneenä EU-kansalaisena ilmainen! Annoin kertoa itselleni myös että eläkeläiset eivät myöskään maksa veroa. Asia on ymmärrettävä, sillä eläkkeet ovat pieniä. En alkanut udella, mutta jos minimipalkka on 500 euroa niin ei kai se eläke juuri sen kummempi ole.

Ensin Budapest ista 1:50 pikalinjalla Györiin ja sitten sieltä meikäläisittäin rähjäisellä paikallisbussilla puoli tuntia Pannonhalmaan. Mikä se sellainen Pannonhalma on? Halma tarkoittaa kukkulaa ja Pannon on tietysti samaa juurta kuin Pannonia, joka tarkoittaa koko Unkarin länsiosan tasankoa. Vasta perillä selviää vähitellen, mistä on kysymys. Meikäläisen voimilla aika tiukka mäki on kiivettävä. Puolivälissä on setään vuoristomajatyyppinen kahvilaravintola ja nähtävyyden dvd-esittely. Ja mikä on nähtävyys? Vuoren huipulla temppeli ja sen ympärillä mahtava seminaari. Viimeisen päälle siisti ja hoidettu paikka. Varmaan on kesällä kaikin puolin mukava, näköalatkin kauas ympäristöön, mutta näin armottomalla talvikelillä alkoi hirvittää, että Virossa saatu nuha ottaa uuden alun. Onneksi ei niin käynyt. Kirkon aarteita meille, vaikka meitä olikin vain kaksi, selostettiin ainakin puolitoista tuntia. Nuori nainen oli tavattoman innostunut asiastaan ja ainakin 200 vuosilukua lateli ilman muistiinpanoja.

Juuri ja juuri ennätettiin pörköltit, ennätyshuokeasti (2 annokset ja olut ja oliko kahvikin - 2000f (8e), hotkaista ennen bussin lähtöä. Kielen oppimisen kannalta yhtä hyvä päivä kuin muutkin, bussissahan sitä oli aikaa jutella. Illalla televisiota ja Naurun filosofiaa (kirja, joka oli mukana kotoa saakka).

1122ke Museo ja paprikakanaa

Helppo päivä. Sain valita jonkin museon. Valitsin maatalousmuseon (Mezõgazdasági Múzeum) ajatellen, että sellaisessa paikassa voisi olla valokuvattavaa. Kyllä olikin, mutta ei ehkä sittenkään sen kummemmin kuin muissakaan museoissa. Unkarissa saa pientä lisämaksua vastaan museoissa kuvata, joissakin vain ilman salamaa.

Museon jälkeen suuntasimme Mártan kotiin. Hän oli laittanut jo etukäteen valmiiksi kenties kuuluisinta unkarilaista ruokaa paprikás cirkeä eli paprikakanaa. Hyvää se olikin ja aina on, mutta vähän nolo juttu on todeta että Suomen jyväbroilerille ei vedä vertoja kuten eivät Amerikan Kentucky Fried Chickenit tai mitkään muutkaan. Vaikka voidaankin sanoa, että on makuasia, niin se jää vain sanaksi. En usko että kukaan, joka maistaa, panee järjestystä toiseksi. Aivan mahdottoman herkullinen on myös palacinta eli lettu. Täytyykin kysyä täytteen resepti. Kuulinkin, mutta ei jäänyt mieleen, ainakin puoli tusinaa oli aineksia: vaniljaa, rahkaa, pomeranssia...

Márta lähti kanssani yhtä matkaa. Hän meni lapsenlapsensa koulun vanhempain (ja isovanhempain) iltaan. Minä hotelliin lepäämään ja lukemaan, television keskusteluja seuraamaan.

1123to Unkarin historiaa

Mitä tapahtuikaan torstaina. Otettiin museo rankemman jälkeen. Magyar Történeti Múzeum. Se koluttiin läpikotaisin. Museo sijaitsee Budan puolella, siis toispuol jokke. Bussi taas vie ilmaiseksi, metro ilmaiseksi, mutta Budavári Sikló (hammasratashissi/raitiotie; miksi tuota nimittäisi?) otta täyden hinnan 650f (2,6e). Itse asiassa katsomme kaksi museota: taidemuseon ja historiallisen museon. Aikaa menee tuntikaupalla. Tauluista ei oikein valokuvia osaa ottaa, vaikka lupa olisikin. Esineistöstä otan joitakin, mutta ei sittenkään ole oikein minun alaani. Rakennukset ovat hienot ja hienot ovat näköalat sieltä varsin korkealta Tonavalle ja Pestiin. Vahinko vain, että sumu, lumi, loska samentavat.

Tässä olisi ollut pien sauma neljänteen teatterielämykseen, mutta liukui käsistä, kun emme tarkkailleet ajan kulua. Syödäkin piti. Se tapahtui yksinäisen ensimmäisen illan paikassa Pertu Station. Kalaa ja paikallisia jälkiruokia. kovin isot jälkiruoka-annokset sopii pitää mielessä. Niin sitten kävi, että teatteri jäi. Koti-ilta lukien ja televisiota katsellen tai pikemminkin toisella korvalla keskusteluita seuraten.

1124pe Kauppahallista tuliaiset

Lähtöpäivä. Mutta lähtö on vasta illalla, joten kaikenlaista vielä tänäänkin ennättää. Kuuluisa kauppahalli (Vásárcsarnok) on kuitenkin pääasia. Lisztin museossa kuitenkin matkalla myös käväistiin. Kauppahallia varten oli selvä suunnitelma. Laukkuun oli mahtunut muun tavaran lisäksi kaikki kirjat, joten mukana oleva reppu oli käytettävissä tuliaisia varten. Ensin tutustuttiin hintoihin. Pääkäytävällä 100 g hanhenmaksarasia maksaa 2300f (9,2e), peränurkassa sivukäytävällä samannäköinen 1850f (7,4e). Viisi kun oli tarkoitus ostaa, säästi monta euroa tyytymällä hämyisempään ympäristöön. Sitten tietenkin kolbacsia eli makkaraa. Eivät olisi sitä äkäisintä cipõs paprikalla maustettua antaneet ostaa, mutta ei tässä mitään aloittelijoita olla: täyttä tavaraa tietenkin. Ja sitten sitä iki-ihanaa Unkarissa tavallisinta läpikuultavan keltaista paprikaa, jota erittäin harvoin meillä saa. Niin ja unkarilaista leipää, ehdottomasti. Kaupan päälle saan vielä punaista cipõsiä. Päälle vielä puolikkaan pullo Unicumia. Niin ja se valkospulilörtsy oluen kanssa. Se kyllä kaiken kruunasi.

Niin kiitettiin ja heitettiin hyvästit Mártalle. Lentokentällä konetta odotellessa sattui juttuhalukasta väkeä ja sain kerrata unkarin alkeet innokkaille kuulijoille. Sitä ennen oli jo mukavan oloinen kanssamatkustaja ihmetellut pyöreätä Unicum pulloaan, litran vetää, paljonko mahtaa olla pallon halkaisija. Minä tempaan esiin oman puolikkaani, Toteamme, että ei ole halkaisija kovin paljon pienempi. Mittailemme silmämääräisesti ja tulemme tulokseen, että litran pullon halkaisija on 12 cm.

Mikähän tuo olisi pallon tilavuuden kaava? Täytyy olla jotakin Pii r3,mutta mitä? Ei löydy niin paljon matemaattista voimaa, että pystisi johtamaan. Vaihdamme sähköpostiosoitteet ja lupaamme kilvan selvittää. Arvelen, että löytyy netistä suoraan hakusanalla pallo. Näin onkin. Pallon tilavuus vie vieläkin nopeammin perille. Pallon tilavuus V = 4/3 x Pii x r3, Se saadaan määrättynä integraalin nollasta äärettömyyteen ympyrän pinta-alasta, joka on A = 2 x Pii x r2 , joka puolestaan on määrätty integraali ympyrän kehästä C = 2 x Pii x r. Tässä x on kertomerkki. Tavoitimme toisemme sähköpostitse. Varmaan osaamme pallon tilavuuden lopun ikäämme.
Matkan kokonaishinta n 1500 e

Kyllä se on aivan sama juttu neljännen kielikylpymatkan kansssa: teksti suoraan matkakeromuksesta.

200704-Budapest

0414 Saapuminen Budapest iin

Helsingissä oli hyvä sää, aikaisin aamulla muutama lämpöaste ja pilvetön taivas. Kun laskeuduimme Budapest iin 1030 paikkeilla, oli jo 17 astetta, ja iltapäivällä varmaan yli 20. Ja mikä tärkeintä, kesän tuntuista. Ihmiset kaikkialla kaduilla kulkivat lyhythihaisissa paidoissa. Minunkin piti riisuutua ylimääräisistä, luopua pitkksistä kalsareista ja kääriä hihat. Hyvin nopeasti siirryimme lentokoneesta matkatoimiston pikkubussiin, varmaan alle 15 minuutissa. Minibussissa oli tuskin 10 matkustajaa, Turistisesonki ei ole vielä alkanut. Yllätys: OK-matkojen opas oli unkarilainen, mutta puhui kovin hyvin suomea. Kysyin miten on suomea oppinut. On ollut pitkään Suomessa.

Ensimmäinenpysähdys Sissi-hotellissa. Mielestäni ajoimme jo pitkään pieniä katuja ennen kuin pääsimme Sissin lähelle ja pitkään Sissin jälkeen, ennen kuin pääsimme Unió-hotellille. Budapest ei ole mikään pikkukaupunki ja tämä kaupunginosa on rakennettu kauan sitten. Sissiin emme edes päässeet, vaan ihmiset joutuivat raahaamaan tavaroitaan 150 metriä. Minä asun Unióssa eikä sinnekään oven viereen päästy.

Unió on hassu sekoitus uutta ja vanhaa. Sitä on sekä yleisissä tiloissa että huoneessa. Huoneet on äskettäin remontoitu ja ne ovat moitteettoman siistejä. Huoneessa jouduin siirtämäämn pöydän voidakseni käyttää tietokonetta. Vanha tyyli herättää mielihyvää täällä yhtä hyvin kuin kaupungilla vanhat rakennukset.

Soitan Mártalle. Edellisellä kerralla hän suunnitteli minulle vaivojaan säästämättä hyvän ohjelman. Nytkin luotan siihen, että täällä käyttämäni aika ei mene hukkaan. Tunnin kuluttua tulisi hotelliin. Kysyn vastaanotosta, missä voisin vaihtaa valuuttaa. Sanovat, että Erzsébet körútilla on vaihtokonttoreita. Niin onkin, mutta kaikki eivät ole avoinna näin lauantaina, yksi kumminkin, mutta ruokatunti. Kolmas tai neljäs toimii ja kurssiin 241 forinttia eurolta saan haluamani summan. Parin kilometrin kävelylenkin jälkeen palaan juuri sopivasti hotelliin.

Márta saapuu kantaen painavaa Régikönyvekistä hankittua kirjakassia. Suunnittelemme viikon ohjelmaa. Minua suuresti miellyttäisi retki pääkaupungin ulkopuolelle, junalla Debreceniin. Päätämme lähteä lounaalle, kun jo nälkä on. Nytkin lentokoneessa tarjottiin vain sämpylä teen tai kahvin kanssa. Tosin söin voileivän kotona ja lentoa odottaessani kolmioleivän jääteen kanssa lentoasemalla. On oikean unkarilaisen aterian paikka. Sivukadulta joudumme András útille ja käännyimme ehkä väärään suuntaan, sillä sopivaa ravintolaa emme löydä.

Sankareiden aukion lähellä törmäämme mainostenjakajaan, joka tarjoaa Paprika-ravintolaa tässä lähellä. Miellytti suuresti: valtava lampaanpaisti, minä söin eturuokana herkullisen papukeiton, ettei kävisi kuten kerran aikaisemmin, kun vasta lentokentällä sain tätä pakollista Unkarin herkkua. Iloista jälleennäkemistä juhlien tilasimme koko pullon viiniä. Hiiteen laihdutuskuuri! Mártan ei tarvitse noitua, sillä hän hoitaa asian helposti runsaalla liikunnalla. Voi mikä hyvä jälkimaku suussa vielä tätä kirjoittaessakin! Yhteensä 36€ kahveineen.

Päätämme, että käymme teatterissa aina kun on mahdollista. Márta ehdottaa jotakin Molièren kappaletta. Menemme Ooppera luo trollikalla. Valitettavasti emme saa lippuja enää. Menemme Pyhän Tapanin Basilikaan. Olemme paikalla hyvään aikaan. Aurinko laskee juuri ja joko laskeva aurinko tai hyvin suunniteltu valaistus näyttävät pääalttarin hyvin kauniina. Valitettavasti valokuvaaminen on kielletty. Kirkon palvelija tulee siitä erikseen huomauttamaan. Alkoi katolinen jumalanpalvelus. Ensimmäisen osan jälkeen Márta kysyy minulta, ymmärränkö papin kauniit sanat. Sanon, että tulin ihailleeksi taidetta, mutta nyt alan kuunnella myös sanottavaa. Sekin on hyvää kieliharjoittelua. Kaiku hieman häiritsee, mutta voidaan sanoa, että ymmärrän: pääsiäisen jälkeisiä tekstejä ja tavanomaista helposti ymmärrettävää liturgiaa.

Huonon kuntoni takia palaan hotelliin varsin väsyneenä. Juon paljon vettä ja nukun hieman, kuitenkin niin myöhäiseen, etten enää tohtinut soittaa hyvälle ystävällemme Évalle. Hävettää myös, etten tuonut tuliaisia Évalle. Katson televisiota. Ei mitään kunnon ohjelmaa. Sen vuoksi mieluummin kirjoitan päivän tapahtumista.

0415 Sunnuntai

Sunnuntain ensimmäinen asia on aamiainen. Harvoin, jos koskaan olen nähnyt niin hyvin ajateltua ja suunniteltua aamiaispöytää kuin täällä. Tietenkään ei ollut tavanomaisia kotiherkkujani sardiineja, mustikkasoppaa eikä müssliäkään puhumattakaan tummasta ruisleivästä. Mutta tästä huolimatta aamiaisen ainekset ovat hyvät: monenlaisia makkaroita, leikkeleitä, munia, vihanneksia, hedelmiä, hilloja ja leipää, ja sydämeni valloitti sellainen tosiasia, että greippimehu oli arvoisessaan asemassa, pääroolissa mehujen joukossa. Kaiken kruunasi mahtavaviiksinen hovimestari. Erityisen hyvällä mielellä lähden toteuttamaan seuraavaa ohjelmanumero, jumalanpalvelukseen Évankelisessa kirkossa.

Meno-ohjeeni oli: Király utcaa pitkin ensimmäiselle trollipysäkille ja sitten kaksi pysäkinväliä kirkolle. Ensimmäinen pysäkki on niin kaukana, että epäilen kävelleeni edellisen ohi huomaamatta. Olen kartan mukaan jo puolitiessä kirkolle. Sää on todella hieno, kesäsää. Eilisistä huonoista kokemuksista huolimatta päätän kävellä. Matkas on pitempi kuin luulin, mutta hyvin pääsen perille ja aikaa on vielä valokuvaamiseenkin. Jumalanpalvelus on tuttua jo edelliseltä matkalta. Kaksi asiaa kuitenkin erilaista. Erityisen komea pastori, hänestä elämänilo säteili sekä sanoista että fyysisestä olemuksesta. Todellakin iso resurssi paikalliselle seurakunnalle. Toinen ero on ristiäiset. Se siis on selitys myös sille, että on niin paljon väkeä kirkossa, kuvittelen. Jumalanpalveluksen jälkeen otamme osaa kirkkokahveihin.

Jo ennen jumalanpalvelusta kiintyy huomioni erääseen henkilöön, joka vaikuttaa tutulta. Palveluksen aikana hän istuu sellaisessa kohdassa, että näen hänet koko ajan. Hänkin on kahvihuoneessa. Menemme heti hänen luokseen. Hänkin muistaa minut heti. Englannin opettaja, josta puhun edellisessä kertomuksessa. Vaihdamme kuulumisemme ja muistelemme edellistä tapaamistamme. Hänelle on tehty iso leikkaus, minultakin sen jälkeen leikattu molemmat silmät. Hän kertoo pienenä salaisuutena, että hänellä on tänään 80-vuotissyntymäpäivä. Minä tämän uutisen kanssa lähestyn pastoria. Pastori pitää heti pienen puheen läsnäoleville. Pastori osaa myös yhden sanan suomea: 'hammastikku'. Harmi, ettei hoksattu 'Happy birthday' laulaa englannin opettajalle. Hän nimittää minua: 'Professor is a gossipmongerer'. Hauskan kuuloinen sana, uusi minulle. Tähän saakka olen tiennyt vain sanan 'fishmongerer' - kalakauppias.

Jätämme iloisen seuran ja lähdemme hotelliin, missä iso työ odottaa. Korjaamme eilistä matkakertomusta. (koko kertomus on alunperin unkariksi kirjoitettu, joten tämä on suomennos). Menee 3½ tuntia. Olen ylpeä siitä, että niin pitkän ja mielestäni hyvin onnistuneen tekstin osasin kirjoittaa. Ei Mártakaan kiitoksitta jätä, vaikka niin paljon korjattavaa onkin. Työrupeaman jälkeen syömme kokeeksi hotellin ravintolassa. Erityisesti kylmä olut maistuu paljon puhumisen jälkeen. Seisova pöytä on käytettävissä 12-24 ja maksaa 10 eeuroa. Jään 150 forinttia velkaa, kun tarjoilija mieluummin kuin 10000 forintin setelin, ottaa vajaan maksun, kunhan saa pientä rahaa.

Lounaan jälkeen on mahdollisuus mennä teatteriin. Évankelisen jumalanpalveluksen jälkeen menemme Évankeliseen teatteriin (Evangélium Színház), täsmälleen kuten edelliselläkin kerralla puolitoista vuotta sitten. Ei ollut tilaisuutta levätä. Olisi pitänyt. Taistelen unta vastaan, tuntuu, että kuolen väsymyksestä. Tuntuu, että elintoiminnot, aineenvaihto ikäänkuin pysähtyy, aivotoiminta erityisesti. En ymmärrä näytelmää, en tajunnut mistä on kysymys. Tunnen itseni hyvin onnettomaksi. József Heltain näytelmän nimi on 'Egy fillér' eli 'Fillerin kolikko', kertoo runoilijan kohtalosta. Mutta mikä on pääsanoma näytelmässä, sitä en ymmärrä.

Runoilija on hyvin sairas, kuolema lähestyy. Koko elämänsä ajan hän on tehnyt paljon työtä, saavuttanut kuuluisuutta, mutta aikaa ei ollut puolisolle eikä ystäville. Rahaa sai paljon mutta ei ollut aikaa siitä nauttia. Hän näke unta, että on joutunut helvetin maaperälle ja kiinalainen noita ilmestyy hänelle ja kysyy runoilijalta tämän inhimillisistä arvoista. Runoilija onnistuu saatanan, mustan keisarin kanssa neuvottelemaan asiasta, mutta tuloksetta. Yksi filleri siitä, että saa elää edelleen ja toteuttaa toiveitaan. 'Lintu laulaa ilmaiseksi' on paholaisen pääargumentti alhaiselle sielun hinnalle. Vasta aivan viimeisessä kohtauksessa tullaan lopullisesti ymmärtämään, mistä on kysymys. 'Jumala palkitsee' sanoo puoliso, joka ei saanut runoilijalta rakkautta osakseen tämän elinaikana. Tuntui, että tässä on nyt sitten näytelmän lopputulos. Yleisö jää toisen näytöksen lopussa lyhyiden suosionosoitusten jälkeen paikoilleen odottamaan näyttelijöiden esiinmarssia luullen, että näytelmä päättyy tähän.

Kolmesta näytöksestä on maininta ohjelmalehtisessä. On myös maininta, että näytelmä on uninäytelmä. Minäkin sitä ihmettelen ensimmäisen väliajan aikana ja ikäänkuin pääjuonen puuttumista. Vasta nyt juolahtaa mieleen, että koko näytelmä on uni ja unessa ei välttämättä ole 'pääjuonta'. Heti tulee paholainen apureineen huomattavasti ymmärrettävämmäksi. Mutta todellinen lopputulos antaa odottaa itseään viimeiseen kohtaukseen saakka. Runoilijan todellisen ystävän olisi nostettava paljain käsin fillerin kolikko kiehuvasta öljykattilasta. Monet sitä aikoivatkin, mutta eivät sitten kuitenkaan nostaneet. Silloin hento käsi verhon takaa nosti kolikon. Kuka oli tämä, joka niin paljon rakasti tätä onnetonta runoilijaa? Se oli ainoa, jota myös hän koko elämänsä ajan rakasti eniten, se oli hänen muusansa! - Lopulta tuli näytelmä täysin selväksi uninäytelmänä, vaikka en niin suurta osaa tekstin sanoista ymmärtänytkään.

0416 Maanantai

Mielenkiintoisin asia oli eilisen tekstin korjaaminen, koska teatterikokemus osoittautuikin niin rikkaaksi. Valitettavasti emme muuta ennättäneetkään korjata. Muutamassa paikassa oli aikamoinen keskustelu tulkinnasta. Minä esimerkiksi ymmärsin, että filler oli hinta runoilijan elämäntyöstä. Márta tietenkin kuuli ja ymmärsi kaiken sanotun. Hänen mukaansa filleri oli sen hinta, että runoilija pääsi pois unen valtakunnasta takaisin elämään kirjoituspöytänsä ääreen. Paljon kielioppivirheitä korjattiin. Huonoja lauseita uudelleenmuotoiltiin. kaiken kaikkiaan oli mielenkiintoisin asia tällä matkalla tähän saakka. Ja minä kun olin koko ensimmäisen näytöksen ajan onneton sen takia, etten ymmärtänyt!

Sitten piti lähteä Läntiselle rautatieasemalle ostamaan liput huomiseen Debrecenin matkaan. Sen teimmekin. Junan lähtö klo 0805, matka kestää 3 tuntia ja paluujuna lähtee 1708. Kahdeksan paikkeilla olisimme siis takaisin Budapest issä. Lippujen oston jälkeen meillä oli hieman vapaata aikaa. Minä söin falafel annoksen appelsiinimehun kanssa pikaruokalassa hotellin lähellä ja tutustuin läheiseen Amicus antikvariaattiin. Sieltä saisi kaikki tarvittavat kirjat. Lyhyen levon jälkeen uudelleen kaupungille. Piti mennä syömään. Mártan mielessä oli unkarilaistyyppinen ravintola, jossa olimme edellisellä kerrallakin olleet. Hiukan erehdyin, kun luulin, että ravintolan nimi oli 'Unkarilainen ravintola'. Puolisen tuntia harhailin edestakaisin karttaan merkityn paikan tienoilla. Osoitekaan ei ollut tiedossa. Kysyin ihmisiltä. Kukaan ei tuntenut sellaista paikkaa, ei ihme!

Lopulta soitan Mártalle. Hän on hieman myöhässä, odotan tarkoin määrätyssä paikassa. Lopulta menemme Alfölldi Vendéglõ nimiseen paikkaan. Heti muistan paikan. Siellä söimme kaikkein parhaan kalakeiton. Niin myös nyt, saimme viimeisen annoksen. Saimme siitä molemmat hyvät lautaselliset vaikka se oli vain yksi annos, vielä hyvää kalaa sen lisäksi. Voidaan hyvin verrata lauantain lammaspaistiin Paprika ravintolassa. Unohdin ottaa valokuvia.

Ravintolasta menemme Euroopan Uniónin 50-vuotisjuhlakonserttiin. En ikinä ole nähnyt niin suurta kuoroa kuin nyt esiintyi ensimmäiseksi. En myöskään koskaan niin suurta orkesteria kuin esiintyi sen jälkeen. Nyt kuitenkin muistuu mieleen, että ehkä sittenkin olen nähnyt joskus televisiossa juuri tämän saman orkesterin. Nuoriso-orkesteri ja näyttää silt, että kaikki soittajat alle 20 vuotiaita. Straussia ja Wagneria esittävät. Minusta tuntuu, että esitys oli 'hangulatlan, hangosan és még hangosabban' eli tunnelmaton äänekäs ja vieläkin äänekkäämpi, mutta minähän olen musikaalisesti kouliintumaton henkilö, vain Bach, Mozart, Beethoven, Sibelius ja muutama muu sen tason viihteellinen säveltäjä kelpaavat minulle, Shostakovitsh ei, eikä Wagnerkaan. Mártan ystäviä tapaamme. Siitä päättäen Budapest on sittenkin pikku kaupunki tai Márta joku pop-tähti. Kotiinpaluu bussilla ja raitiovaunulla. Vähitellen alan orientoitua ympäristössä.
0417 Tiistai

Lähden huoneestani aamiaiselle klo 0700, juna Debreceniin klo 0805 Läntiseltä rautatieasemalta, perillä klo 11 paikkeilla, lämpötila 22C. Kaunis ilma kaupunkiretkeä silmällä pitäen. Kaunis on kaupunkikin katsottavaksi. Ensimmäinen pysähdyspaikka on eräs konditoria, kaunis, valtavia makeita leivoksia. Mutta ei sitä mitä minä kaipaan: kunnon voileipää. Jonkunlaisen juustokääryleen saan ja tilkan maukasta kahvia. Vessassa olin, kun tytär soitti.

Menemme Déri Frigyes Museoon. Kun otan kuvia museon edessä olevista patsaista, arvokas herra tulee luoksemme ja kertoo lyhyesti patsaista, että ne ovat olleet nähtävillä Pariisin maailmannöäyttelyssä. Sanoo, että arveli meitä turisteiksi, kun valokuvasimme. Muistan tästä ensimmäisen matkani Englantiin 1960. Olin lukenut oppikirjoista, että lontoolaiset hyvin hanakasti tulevat auttamaan epätietoisen näköisiä turisteja. Tässä tapauksessa kävi juuri niin. En tiennyt mitä olisin sanonut. Sen jälkeen tuskin uskalsin kadulla pysähtyä peläten tapauksen toistuvan. Täällä en pelännyt, vaan tuntui mukavalta, että näin kävi. Ylipäänsä tuntuu siltä, että Unkarissa ihmiset helposti ja ystävällisesti lähestyvät ulkomaalaisia.

Museo on kiintoisa ja suuri, ottaen huomioon, että yksityinen ihminen on sen perustanut, ison raknnuksen rakennuttanut näyttelyä varten. Katsomme monta salia. Kaikkialla meitä tervehditään henkilökohtaisesti ystävällisesti. Eläkeläisinä meillä on vapaa sisäänpääsy, mutta valokuvaamiseen on ostettava lippu 400 forintilla. Sen teen.

Olimme vähällä tehdä ison virheen. Ellei museon vartija olisi näyttänyt tietä, olisin ehkä kulkenut Munkács Mihályn salin ohi. En kiinnittänyt huomiota muihin teoksiin, sillä katseeni kiinnittyi heti kolmeen suureen seinänkokoiseen maalaukseen. Olen lukenut Munkácsin elämänkerran, mutta en muista näiden kolmen taulun tarinaa. Arvelen, että ne kyllä mainitaan, niin suurenmoisia ne ovat. Ensimmäinen: Kristus Pilatuksen edessä 1881, Golgata 1884 ja vioimeinen, Ecce Homo 1896, siis trilogia 15 vuoden ajalta. Taiteilija eli vuosina 1844-1900.

Minusta tuntuu, että kaikissa kolmessa taulussa on kuvattuna parikymmentä hahmoa, ylipapista pyöveliin ja vielä viheliäinen koiran rakkikin. Kaikki kasvot ilmaisevat samanaikaiseti henkilökohtaisia tunteita ja kokonaistilanteen dramaattisia piirteitä. Jokainen kädenliike on sopusoinnussa kasvojen ilmeen kanssa. 'Ristiinnaulitkaa!' näkyy huutona kansan suusta ja käsistä taulussa Kristus Pilatuksen edessä. Samalla tavalla kasvojen ja koko vartaloiden ilmeet kahdessa muussa taulussa, Ecce Homossa ja Golgatassa. En osaa sanoa kuinka pitkän ajan vietimme taulujen äärellä, ainakin puoli tuntia, mutta minusta tuntuu, että nämä kolme taulua yksin ansaitsivat matkan Debreceniin, ellei sitten peräti koko matkaa Unkariin.

TApani mukaan en ostanut mitään museon kaupasta, mutta se oli nyt iso virhe. Nyt olisi pitänyt ostaa muutamia Munkácsyyn liittyviä esineitä, tai ehkä paremminkin joku kirja. Varmaan olisi ollut saatavilla. Mitä ostikaan Márta? Ehkä antikváriumista saisi...

Museon jälkeen olimme reformoidun kirkon päätemppelissä. En muista, olenko aikaisemmin ollutkaan, todennäköisesti kyllä, Genèvessä, kun olin siellä vuonna 1961. Koristelu on vieläkin niukempaa kuin Evankelisessa kirkossa. Kirkossa käynnin jälkeen aloimme etsiä sopivaa ruokapaikkaa. Ensimmäinen katsastamamme ei meitä miellyttänyt. Siellä ei ollut tunnelmaa, vain kolisevia puupöytiä. Mutta toisessa, Lucullus-nimisessä ravintolassa oli. Minulle piti olla unkarilaista ruokaa. Peurapalapaisti oli valintani. Ehkä olisin voinut valita paremmin. Koska sää oli lämmin, olut oli paras valinta. Jälkiruuaksi kahvi ja pálinka. Hinta kahdelta 7430 ft., tähän asti halvin. Tiukka poliittinen väittely, jo toinen. Nämä eivät minua miellytä. Matkaa jatkoimme sovussa., 1708 junalla Debrecenistä Budapest iin.

0418 Keskiviikko

Lepopäivä. Ei pitkiä kävelyitä. Vain eilisen matkakertomuksen korjaus. Paljon virheitä. Kielioppivirheet ovat selvä juttu: on olemassa selvät säännöt, niiden mukaan korjaus. Kielioppivirheitä syntyy aina kun opiskelija ei ole tarpeeksi harjoitellut. Kielioppi ei ole mennyt oppilaan päähän. Tarvitaan lisää aikaa, lisääharjoituksia. Toisenlaisia virheitä ovat sanavirheet. Se on sanakirja-asia. Suuri osa sanoista on selvää asiaa: yksi sana suomen kielessä, yksi unkarissa. Mutta on paljon sanoja, joilla on monta merkitystä. Silloin auttaa vain kokemus ja harjoitukset. Vielä on kolmaskin virheen laji: tyylivirheet. Ne ovat vaikein tapaus. Erityisen vaikea, jos oppilaalla on oma tyylinsä ja opettajalla omansa. Paljon kiistaa voi syntyä oppilaan ja opettajan välillä. Näin oli tänään kuten myös monesti aikaisemmin. Kyllä sopu kuitenkiin aina löytyi ja ystävyys säilyi.

Iltapäivällä pieni sadekuuro, mutta onneksi olin silloin kiinalaisessa pikaruokalassa enkä saanut pisaraakaan niskaani. Tämä tapahtui Amicus antikvariaatin lähellä. Márta keksi tehdä minua varten listan hyvistä kirjailijoista. Sen ansiosta ei ollut niin vaikea valita. Miksáthin Musta kaupunki ja Passuthin Kronikka veden pintaan olivat valintani. Valitettavasti ei ollut mitään Munkácsia koskevaa. Enempää en jaksaisi kantaa. Vielä pitää ostaa jotakin tuliaisiksi, lapsille erityisesti. Lopun päivää käytin korttien kirjoitteluun, ohjelmointiin, lepooon.

0419 Torstai

Aamiaisen jälkeen menen Petõfi museoon, hotelli Erzsébetin lähellä. Siellä on Sándor Márain päivä. Juuri sopivasti eilen sain luetuksi erikoisen hyvän Márain kirjan Válás Budán - Ero Budassa. Myös vanha ystävämme Éva saapui paikalle. Oli ensi tapaamisemme 40-vuotisjuhla: olemme ensi kerran tavanneet vuonna 1967, kun olin HKKKn opiskelijoiden mukana täällä. Sen jälkeen olemme paljon olleet kirjeenvaihdossa ja lähetelleet toisillemme pajon maisemakortteja matkoiltamme. Éva kirjoitta aina niin kauniisti - ja kauniilla käsialalla. Nytkin antoi hyvin kauniin kortin vietäväksi vaimolle.

Kuuntelimme ensimmäisen osan esitelmiä. Aloitussanat esitti museon johtaja, nainen. Tunsin pientä ylpeyttä: luulen, ettei sanakaan mennyt ohi korvieni, vaikka hän varsin nopeasti puhuikin. Toisen puheen piti Márain kustantajan edustaja. Senkin ymmärsin hyvin. Nämä puheet esitettiin vapaasti ilman papereita. Mutta sitten oli vuorossa asiantuntijan, kirjallisuuden professorin esitelmä. Todennäköisesti tunsi aiheensa hyvin, mutta puhui istualtaan ja paperista lukien. Ymmärsin vain osittain. Esimerkki siitä, miten esitelmää ei pidä pitää. Sitten oli lyhyt esitys. Luettiin erästä Márain kirjaa. Sen teki joku näyttelijä. Sitäkään en ymmärtänyt. En tiennyt etukäteen, että luetaan kirjaa. Ihmettelin vain lauseiden sisältöä ja lyhyyttä. Teksti, joka on tarkoitettu luettavaksi, ei välttämättä sovellu ääneen luettavaksi. Tämän jälkeen oli esitys Márain toiminnasta Berliinissä 1930-luvulla. Se oli malliesimerkki siitä mikä on hyvä esitys. Esiintyjä käytti kyllä muistiinpanoja, mutta puhui vapaasti ja koko ajan vierellä oli yksinkertainen PowerPoint esitys tukemassa. Se oli yksinkertainen perusesitys. Hänkin puhui nopeasti enkä voi sanoa, että kaiken ymmärsin, olin jo väsynyt, mutta pystyin hyvin seuraamaan esitystä.

Tämän jälkeen oli tauko, pitkä tauko. Oli mahdollisuus tutustua ja ostaa Márain kirjoja. Ihmettelin tuotannon laajuutta. Márai eli vuosina 1900-96 ja kirjoitti 70 vuoden aikana! Kysyin kustantajan edustajalta montako sivua hän kirjoitti. Ei kukaan tietänyt, mutta joku sanoi, että 70 kirjaa. Jos kirjassa oli keskimäärin 300 sivua, käsitti tuotanto yli 20000 sivua eli kolme kertaa niin paljon kuin on hallussani olevassa Dostojevskin kootuissa teoksissa, joita juuri luen. Luulen, ettei juuri lukemani Márain kirja jää viimeiseksi, jonka luen. Nyt vain en voi ostaa, kun en enempää pysty kantamaan laukussani.

Lähdemme lounaalle todellisen Magyar ravintolaan. Ruoka oli hyvää, jonkinlainen paprikakana, mutta vielä parempaa oli seura. Paljon keskustelimme eikä kenelläkään ollut kiire mihinkään. Sitten teimme pienen kävelyn ja kävimme ainakin 4-5 kirjakaupassa, kysellen kirjaa Munkácsin taiteesta. Yhdestä se sitten löytyikin, juuri sellainen kuin pitikin, näistä Munkácsin kolmesta kuuluisasta taulusta. Tämän jälkeen heitimme hyvästit Évalle ja lähdimme ostamaan tuliaisia lapsenlapsille. Tytöille löysimmekin kauniit korurasiat. Päätimme Mártan kanssa, että huomenna vielä yritämme hankkia teatteriliput. Täytyy myös mennä Szépmûvezeti museoon ja kauppahalliin ostamaan tuliaisia. Heitin hyvästit Mártalle. Ostin lisää maisemakortteja ja postimerkkejä. Yhteensä 30 korttia olen tähän mennessä lähettänyt. Sitten vielä ohjelmoin unkarin opiskelussa käytettävää ohjelmaani. Melkein unohin tämän päiväraportin.

0420 Perjantai

Viimeinen kokonainen päivä. Mitä tehdä? Ohjelma on selvä. Viimeiset kortit postiin. Minulla on erityinen matkaosoitetiedosto, jota ylläpidän ja jonka tulostan paperille, satakunta nimeä ja osoitetta rivimuodossa eli kaksi aanelosta. Siitä sitten valitsen. Joillekin lähetän joka kerta, toisille vuorollaan. Merkitsen lähetetyt ja kotona sitten talletan lähetettyjen osoittet päiväyksellä varustettuun tiedostoon. Senkin sitten printtaan mukaan, joten seuraavalla kerralla tiedän kenelle olen viimeksi lähettänyt.

Sitten 'Kaunotaiteen' (Szépmûvezeti) museoon katsomaan Rissasen maalausta Lapsuuden muisto, jonka pitäisi olla täällä vuodesta 1906 silloin järjestetyn näyttelyn peruna. Vähän on sää viilentynyt. Onko kesä loppumassa? Ei ole, myöhemmin lämpenee yhtä lämpimäksi kuin on koko viikon ollut. Kovin kauniita kukkia museon edessä. Aulassa kaksi hyvin nuoren mutta varman oloista amanuenssia: ei ole Rissasta. Ei Rissasta! Eikö todellakaan? Ei. Ei ja ei. Ihanko totta? Totta. Ei suomalaisten töitä ollenkaan. Ei vaikka olemme sukulaisia. Vaikeata uskoa. Täytyy sitten kotona vielä internetistä tarkistaa. Museoiden luettelothan ovat yleensä saatavissa netissä. Ainakin Ateneumin ovat. Jos on joskus ollut, mitä sille siten on tehty? Myyty? Tuhottu? Ei nyt ainakaan tuhottu. - Katsomme pysyvän näytelyn. Voiko sanoa: tavanomainen? Mutta minua viehättää itse museo. Kysyn milloin rakennettu? Tarkkaa vuosilukua ei muisteta, sata vuotta vanha.

Museon jälkeen kauppahalliin, siihen kuuluisaan, Unkarin ylpeyteen. Viimeiset tuliaiset ostamaan. Pojille T-paidat, jotakin tyttärille ja hanhenmaksaa vaimolle. Vielä kaksi vihreätä/keltaista paprikaa (128 ft kappale, kappalehinta!). Kun kerran siellä päin olemme menemme vielä yhteen must-paikkaan, Pertu Station ravintolaan. Siellä söin kahdestikin edellisellä kerralla. Mártan mielestä Egrin viini oli erinomaista ja samoin kala, minun mielestäni oli viikon heikoin. Sienillä höystetty kalani oli ilman kastiketta, kun en maitoa siedä. Ehkä siis siitäkin johtuen maku poissa. Vain paistinrasvan maku, erityisesti kala oli mauton. Koko annos oli aivan liian kuuma eikä millään jäähtynyt syömäkelpoiseksi, hyvä etten suuta polttanut. Viiniäkään en tunnistanut tavanomaisen väkeväksi Egriksi. En sanonut mitään. Ehkä osasyyllinen mauttomuuteen oli äsken hallissa syöty valkosipulilörtsy, sekin pakollinen Unkarin herkku.

Tämän jälkeen viimeiset teatteriliput. Ensimmäinen teatteri - mikä olikaan nimi - loppuunmyyty, merkki siitä että näytelmä olisi hyvä. Toinen onnistuu: Morus. Matkalla vielä löydämme Munkácsin elämänkerran. Jo eilen pitelin käsissäni, mutta en ostanut, kun minulla jo toinen osa on ja olen sen lukenut. Erikseen ei saanut ostaa. Ei nytkään, mutta hinta niin alhainen (800ft=3€), että hiis hänestä, lisäksi harvinaisen kevyt, mitä lie huonoa paperia, millä taas ei ole mitään merkitystä lukemisen kannalta. Käy ilmi, että teatteri on aivan lähellä hotellia. Menen hotelliin. Muutaman tunnin luen, ohjelmoin, lepään. Sitten teatteriin. Morus on kuuluisa 'Utopian' kirjoittaja Thomas More. Kuten tunnettua, menetti päänsä. Se tarina ja siihen liittyvä juonittelu on näytelmän sisältönä. Mutta joudun toteamaan, että oli minulle jostakin syystä liian vaikeata tekstiä. En tiedä miksi, mutta en ymmärtänyt naytelmän ydinajatusta.

Mártan kanssa hyvästit. Olen hyvn kiitollinen, että niin paljon aikaansa käytti. Ohjelman suunnitteli, lipuista huolehti, kärsivällisesti puhettani ja tekstejäni korjasi. Kuitenkin tuntuu, että vain kovin rajoitetusti tarttui oppi mieleen. Mutta en menttänyt kiinnostustani oppia unkaria. Päin vastoin. Konkreettisena esimerkkinä tästä on se että paraikaa ohjelmoin unkarin kielen harjoitustehtäviä internettiin. Kunhan tulevat valmiiksi, laitan linkin tähänkin.

200511 Budapest
200704 Budapest