  20180426-0248
Помпеев Юрий: Петербург самодержавыйItsevaltias Pietari20171115 Täyttä vauhtia, hurjaa menoa, villisti kuin troikka pyörremyrskyssä ja pyryssä talvella! Jurij Aleksandrovitsh on erinomainen kuski! Todellinen sanataituri. Pystyy tunkeutumaan välittömästi lukijan ihon alle jalat maassa kirjoitustyylillään! 20171118 Mikä ilo lukea tällaista tekstiä! Haluan ehdottomasti lukea kaiken, mitä saan käsiini Jurij Aleksandrovitshin tuotannosta! Tänään latasin Amazonilta venäjäksi kolme N. Radishchevin teosta, ml Путешествие (Matka), hinta 2,47 dollaria! 20171119 Selvästi dokumentoitua historiaa, mutta samalla lumoavaa ja viihdyttävää tarinaa! 20171122 Epämiellyttävää, vaikka uskottavaa lukemista, luvut 12-15 20171124 Äärimmäisen dramaattisia tapahtumia. Kirjailija ei koristele, mutta ei myöskään vähättele, ei säästä lukijaa epäoikeudenmukaisuuksilta tai kauheuksilta, mutta ei myöskään itke hänen kanssaan. Mikä ilo ja viehätys olisi tulkita Jurij Aleksandrovitshin luentoja Venäjän historiasta. Minulla on kokemusta: 20 vuotta Moskovan Plekhanov-instituutin rehtorin kääntäjänä Suomessa ja meidän Moskovassa. Mitä voin lisätä yhdestä kaikkein erinomaisimmista lukukokemuksista koko elämässäni? Tietenkin sillä on oma vaikutuksensa, että ylpeänä katson tekijän kuuluvan rakkaisiin henkilökohtaisiin ystäviini. Mutta olen täysin varma, että jokainen lukija osaa arvostaa kaikkia tämän työn, tyylin, selkeyden, johdonmukaisuuden, kaunokirjallisuuden, ilmaisun erinomaisia piirteitä ... Kuinka haluaisinkaan kääntää tämän kirjan englanniksi ja suomeksi! Vain minun korkea ikäni estää. En edes epäröisi käydä käsiksi tietyssä mielessä outoon aiheeseen, dynastian historiaan ja vallankumoukseen. Tällä tarinalla on varsin erikoinen loppu: Venäjän vallankumous 1917, tasan sata vuotta sitten. Kymmenen päivän kuluttua Suomessa juhlimme Suomen valtion satavuotispäivää, ja alle kuukausi on siitä, kun Venäjällä oli Venäjän lokakuun vallankumouksen satavuotisjuhla. Sähköisessä mediassa on tähän liittyvän materiaalin tulva. Myös minä juuri katselin BBCn kolmiosaisen, kolmituntisen ohjelman tästä aiheesta. Laatu on sitä, mitä voidaan odottaa BBCltä, ensiluokkaista, tehty säästämättä rahaa tai fyysistä, henkistä panostusta, käyttäen lukemattomia venäläisiä asiantuntijoilla. Mutta minulle siinä on hyvin vähän uutta, ikään kuin käsikirjoitus olisi peräisin suoraan Jurij Aleksandrovitshin kirjoista. Mutta ohjelman lopussa sen viimeinen avoimeksi jäävä kysymys on kuin suoraan minun suustani: olisiko ollut mahdollisuus että tätä ei olisi ollutkaan ja Venäjän olisi rauhanomaisesti siirtynyt perustuslailliseen monarkiaan sellaiseen kuin se on olemassa Britanniassa? Ja miljoonat ihmishenget olisivat myöhemmin säästyneet. Jurij Alexandrovitshin kanssa käymästäni viestinvaihdosta päätellen, hän pitää ainoana mahdollisena sen mitä tapahtui. BBC sanoo: olisi ollut mahdollista ellei Nikolai olisi ollut niin itsevaltainen, itsepäinen. Olisi mielenkiintoista tietää, onko tällainen mielipide olemassa Venäjällä sanan vakavassa mielessä. Mielestäni ei ainoastaan riippunut Nikolaista vaan myös ja vieläkin enemmän kansasta ja kiihotetuista ryhmistä. Olen yksilökohtaisen itsenäisyyden kannattaja ja mielestäni ryhmässä tyhmyys tiivistyy. 1. Remarks: Pompeev-Peterburg20171126 ajk-PompeTänään sain Pietarin luetuksi. Erityisen kiinnostuneena olen sen lukenut. Tässä ovat muistiinpanoni tästä kirjasta. Olen myös katsonut Romanovin historiaa käsittelevä kolmen tunnin video-ohjelma. Se oli mukava kuvitettu yhteenveto teoksestasi. Ohjelman lopussa BBC: n toimittaja teki retorisen kysymyksen: oliko olemassa sellainen mahdollisuus, että Venäjä siirtyisi perustuslailliseen monarkiaan ilman vallankumousta ja siihen liittynyttä valtavaa verenvuodatusta? Olenko ymmärtänyt oikein, että sinä pidät vallankumousta tarpeellisena. Olisi mielenkiintoista kuulla lisää tästä. Koska Pietari on niin mielenkiintoinen ja helposti luettavaa tekstiä, rohkenen heti aloittaa trilogian seuraavan osan. Jos olisin vähän nuorempi ja vahvempi, lupaisin aloittaa lisää kirjojesi käännöksiä. Nyt voin vain uneksia siitä sekä mahdollisuudesta kutsua sinut luennoimaan Venäjän historiasta minun toimiessa tulkkina. Nyt suurella kiinnostuksella ja uteliaisuudella uusiin seikkailuihin kirjojesi parissa. Помпеев Юрий: Февральский вихрьKuinka suhtautua vallankumoukseen?Tunnen itseni maailman kansalaiseksi tai ainakin pidän itseäni maailmankylän asukkaana viimeaikaisen informaatioteknologian kehityksen ansiosta. Tämän kirjan aiheen aikana asia ei vielä näin ollut. Yksittäisen ihmisen elämänpiiri oli silloin ahtaampi. Maailmassa, jopa yhden maan sisällä, oli olemassa monia kovin erilaisia elinympäristöjä sanan laajimmassa merkityksessä ja on vaikeampaa arvostella silloisia elämäntilanteita eikä pelkästään olemassaolevia vaan myös niiden kehittymistä. Kuinka suhtautua elämän tapahtumiin sata vuotta sitten? Valita rauhallisen kehityksen tai vallankumouksen, evoluution ja revoluution välillä. Hyvissä elinolosuhteissa, joissa ei ole nälkää ja joissa ei ole sortoa, on helppo puoltaa evoluutiota. Kaiken 80-vuotisen elämäni olen elänyt sellaisissa olosuhteissa. Niin ovat myös vanhempani ja esivanhempani. Suomessa Ruotsin osana ei ollut koskaan orjuutta maataloudessa. Niinpä esiteollisen talouden aikana vain luonnon olosuhteet määrittelivät elämänpiirin. Ja luontoa vastaan ei vallankumous auttanut, elämä oli pelkkää evoluutiota. Sitten olosuhteet muuttuivat, elämän edellytykset teollisuusmaailman kehityksen kanssa ja olosuhteet muuttuivat hedelmällisiksi vallankumouksen aatteille ja saavuttivat jopa avoimen konfliktin ulottuvuudet vuonna 1918. Menetettiin jopa ihmishenkiä, mutta sovinto saatiin aikaan evoluutiossa syntyneen yhteiskunnan ehdoilla ja yhteiskunta saavutti tämän nykyisen rauhanomaisen kehityksen, pohjoismaisen hyvinvointiyhteiskunnan, joka ihanteena tunnustetaan maailmanlaajuisesti. Mutta niin onnellinen ei ollut Venäjän kehitys, vaikka luonnon olosuhteet ovat sielläkin edulliset. Päin vastoin, yhteiskuntaolot olivat jo varhain suotuisat vallankumouksen hengen syntymiselle. Minulle mielikuva vallankumouksesta on niin kauhea, että pelkäsin aloittaa kirjan lukemisen siitä, aseistetut kansanjoukot rintamina toisiaan tulittamassa. Mitä voisi olla pahempaa? Näin kuitenkin tapahtui, eikä vain kansan kahtia jakautuminen, vaan vanhan vallan täydellinen kuolema. Mutta ei sittenkään niin väkivaltaisesti kuin voisi luulla. Neljän vuosidan ajan vallassa ollut dynastia luopui vallasta jopa omilla sanoillaan järjestäytyneissä olosuhteissa. Ja tämän kirjan kirjoittajalla oli taito esittää koko menettely sivistyneenä vuoropuheluna tärkeimpien kolmen osapuolen: dynastian, valtion elinten ja vallankumouksellisten kesken ja sisällä. Minulle se oli valtava ja odottamaton yllätys. Vaikka toisaalta tuntien tekijän ja hänen erittäin humaanin luonteenlaatunsa jotakin sellaista osasin sittenkin odottaa, jotakin erikoista, ei pelkästään kuvausta fyysisten voimien karkeasta yhteentörmäyksestä. Mutta asia ei jäänyt pelkäksi vuoropuheluksi vaan johti myös toimenpiteisiin, vaikkakin usein hätäisiin, mutta silti järkeviin ja sopiviin. Hyvä esimerkki tästä on junien hallinta ja niiden liikkuminen keisarillisen perheen ja valtiomiesten kanssa. Tätä aloin lukea kirjassa juuri kun olin kirjoittanut viestinnän hitaudesta nykyhetkeen verrattuna. Meillä on omat älypuhelimemme, mutta silloinkin he käyttivät puhelinta, vaikka joskus se ei toiminut. Ja juna liikkuu nyt vain hieman nopeammin kuin sata vuotta sitten. Huomattuani tämän jouduin hymyilemään kesken lukemisen. Tämä oli pyörremyrsky, todella onnistuneesti valittu sana ja kirjan nimi. Kirjan kansi on suljettu, mutta vielä kriittisessä vallankumouksen vaiheessa: hetkellä, jolloin sen isä Lenin palasi Venäjälle ja edessä oli tapaus, joka jättää kitkerän sivumaun koko vallankumouksesta. Sellainen oli mielestäni koko keisariperheen teloittaminen. Keisari oli itse vallasta luopunut eikä häntä vastaan edes heikkoja perusteluita esitetty. Sen vuoksi ei ole yllätys, että herkkä ja syvästi uskonnollinen Venäjän kansa on rakentanut murhapaikalle temppelin, jossa perheen muistoa joka vuosi muistellaan. Mikä pakko oli tappaa Romanovien perhe, kun Nikolai oli jo vallasta luopunut? Tämän kysymistä jatkan vielä kirjan luettuani. Помпеев Юрий: Эти великие полгодаNämä hienot kuusi kuukautta20171204 Olen ollut tähän asti pettynyt tähän tekstiin, pettymys melkein piirretty tekijälle. Ja samaan aikaan itselleni: kuinka nauroin ja ei häpeä noin niin kiva ystäväni ja sata kertaa osoittanut taitoni ja luottamukseni? Nyt ymmärrän: ensinnäkin heikosta osaamistani aiheesta ja tietenkin itsepintaisesta kannastani vallankumousta ja evoluutiota vastaan. Mutta myös tekijän puolelta on syytä minun pettymykseni: hänen viivästyksensä runsaaseen tosiasioihin ja tietoihin, liian monet minulle, kuiva jälkiruoka ilman rajoja. Mutta tänään auringon säde: vuoropuhelu ja mikä vuoropuhelu? Endlessness ja että. Mutta luonne kirjailija: tasapaino, ymmärrettävyys, tai parempi bespartinen vsepartinen koska kaikki desyadkim ihmiset edustavat kaikenlaisia vsglyadi ja vivahteita mielipiteen vuoksi on äärimmäisen vaikeaa postanovat oman vsglyad monimutkaisissa tapauksissa. Tähän asti olen vakiinnuttamassa kehityksiä ja vallankumousta vastaan! Olen itsepäisesti edelleen lukenut ... Zdesb kaikkialla: alas, alas, ja iskulauseeni: Hooray, astu eteen! 20171205 Jälleen mielenkiintoiset vuoropuhelut auttavat minua ymmärtämään, mistä puhun. Vain vahvempi olen varma, että vallankumous ei ole oikea väline sosiaaliselle rakentamiselle. Proletariat tarvitsee kaiken vallan. Kapitalismi ja porvaristo yhteiskunnan vihollisina otetaan huomioon. Täytyykö ne tuhota vai muuttaa? Olen erilainen ajatus: ne ovat meidän (Olen itse kuulu mihinkään niistä tuntuu kuin kansalaisena maailmankylä) työntekijöitä, jotka osaavat jotakin pitäisi korjata meille, asioita, joita tarvitsemme, mutta emme pysty tuottamaan niin kodeissa, tehtaissa, uchrezdenie, kaikenlaisia palveluja . Tulevat palkinnot enemmän meiltä, mutta asiantuntijat ansaitsevat meidät. Korkeat verot maksavat suurimman osan hyvinvoistamme. Ei voi ottaa meidät kaksi kertaa niin paljon, kolme kertaa niin paljon asettaa meidät on kymmenen kertaa kalliimpaa asuntoa voi olla tulkinta-kymmenen prosenttia henkilökohtaisia kustannuksia tuloistaan. Mitä muuta 90-luvulla? Sen lisäksi, että itkemme 50 prosenttia veroista, jotka tukevat yhteiskunnan järjestystä palveluistamme, ne lisäävät tuloja, jotta voimme paremmin elää paremmin. Asiantuntijat ja järjestäjät ansaitsevat kiitollisuutemme ja kunnioituksemme pikemminkin kuin vihaa ja kateutta. 20171206 En voi riittävästi kiittää tekijää hänen nerokkaasta keksinnöstään ja päättäväisyydestään käyttää vuoropuhelua monimutkaisten tapausten selvittämisessä. X on hyvä esimerkki Kronstadtin kysymyksen viidennessä luvussa. Henkilökohtaisista suusta puhuttavat ilmentymätilanteet selkeästi muotoillaan ja määritellään, lukija ymmärtää. Kiitos, UP! 20171206 Yhä useammat revolutsiya inhottaa minua, ei niinkään sen käytännön olemassaolon sen ideologia: korostaa erottavia kinder ja Zlechov, pässiä ja susia, ystäviä ja vihollisia! Tällainen sosiaalinen ideologia. Jatkuvasti ennustaa yhteiskunnan jakautumista yhtenäisyyden ja ystävyyden sijaan. En todellakaan ole tällaisen filosofian takana! 20171209 Pietarilainen prof ystävä on kirjoittanut 1000 sivua, trilogian plus Romanovien historian vallankumoukseen liittyen. Sitä tässä olen jo useamman viikon tavannut, vielä vajaat 300 sivua jäljellä. Eipä ole mitään kepposta luettavaa. Veri virtaa ja päitä putoaa. Onneksi on tekijä keksinyt laittaa suurimman osan dialogin muotoon, jossa asioista keskustellaan henkilökohtaisella tasolla pikantein henkilökohtaisin piirtein. Huomattavasti helpottaa ja keventää lukemista. Paljastuu sekin, että isä Lenin oli mestariuimari, joka arvelematta suuntasi rannalta ulapalle näkymättömiin. Veneellä käytiin paluuta varmistamassa. Mielessä päällimmäisenä pyörii kysymys: Oliko vallankumous välttämätön, vai olisiko ollut mahdollista Venäjän siirtyä ilman kumousta perustuslailliseen monarkiaan? Tämä on ilokseni myös BBCn kolmiosaisen lähes 3-tuntisen videon viimeinen kysymys. Ei ole Pompe privatisti tähän kantaa ottanut. Mielenkiinnolla odotan, mikä on kirjassa viimeinen sana. 20171210 Meidän on haudata illuusio rauhanomaisesta mahdollisuudesta siirtää valta neuvostolle ", Vladimir Ilyich vastasi. - Viranomaiset eivät läpäise: he ottavat sen aseella käsiinsä. 1. Remarks: Pompeev-1917God220171214 jap-ajkYmmärrän sisäisen ahdistuksen ja kokemuksen, kun luet Trilogiaa. Tämä on ymmärrettävää. Venäjä koki vallan voimakkaan hajoamisen vuonna 1917, ja minä olen tämän prosessni eri puolia yhteiskunnan eri osissa yrittänyt näyttää. Ja enemmän. Nykypäivän lukijoihin sekä Venäjällä että Suomessa, monet vakavat kokemukset siviilielämästä ja sodasta, ovat säilyneet vuosisadan ajan. Monet sata vuotta sitten tapahtuneet tapahtumat näyttävät olevan epäoikeudenmukaisia. Itse asiassa kaikki, mitä tapahtui, oli tavoite ja niillä oli positiivinen luonne suurelle osalle Venäjän väestöä. Ja maailman vallankumouksellisten tapahtumien vaikutus ovat ulottuneet koko maailmaan, siitä on kiistattomasti todistanut viimeisten sadan vuoden maailmanhistoria. Toinen asia on se, että meidän ikäisillä ihmisillä, eikä vain meillä, on valppaita, suojaavia asenteita äkillisiin elämänmuotojen muutoksiin. Mutta nämä ovat muiden tapahtumien käänteitä, jotka ylittävät kertomukseni ulottuvuuden. En puhu vastarintaliikkeestä Venäjällä 1991-1993, jota yritin kirjoittaa trilogiassa "Garabagh-päiväkirja". Ja lopuksi. Olen tottunut jatkuvasti kommunikoimaan kanssasi, mutta olen valmis vastaamaan kaikkiin kysymyksiin ja ehdotuksiin arvostetun Ilkka Arvolan taholta. Sydämelliset tervehdykset hänelle ja parhaat toivotukset. Помпеев Юрий: Октябрь семинадцатогоNälkävallankumousKun olen lukenut Jurij Pompejevin neljä kirjaa Venäjän vallankumouksesta 1917, on aika tehdä henkilökohtainen yhteenveto. Tämän kirjoitan englanniksi ja sitten Google-palvelun avulla käännän venäjäksi ja suomeksi. Neljä kirjaa, jotka sisältävät noin 1000 painettua sivua ovat: 1. Петербург самодержавый 2. Февральский вихрь 3. Эти великие полгода 4. Октябрь семинадцатого Kaikkien neljän huomautukset ja arvostelut ovat saatavilla MyEbooks-järjestelmässä. Tämän henkilökohtaisen yhteenvedon kirjoitan siitä näkökulmasta, että olen maailmantalouden utopistinen kansalainen hyväksyn auktoriteetteina vain Adam Smithin ja JM Keynesin. Mielestäni kaiken taloudellisen toiminnan kulmakivi on kysyntä, joka perustuu ihmisen fyysisille ja psyykkisille tarpeille yksilönä. Jotkut tarpeet ovat kiireellisempää kuin muut. Ruoan tarve on tyydytettävä päivittäin, vaatteiden silloin tällöin, suojan, asunnon vieläkin harvemmin. Tästä monimuotoisuudesta yksilöllisen tarpeiden tyydyttämisessä seurauksena makrotaloudessa on taloudellinen vaihtelu, kausi- ja suhdannevaihtelu. Tarjontapuolella tarpeiden tyydyttämisessä on yksi tärkeä tekijä: tekninen kehitys, fyysinen ja psyykkinen tai organisatorinen. Tämä tekninen kehitys on tärkein talouskasvun tekijä. Nykyaikaisessa ihmisyhteisössä yksilöllisten taloudellisten tarpeiden tyydyttäminen tapahtuu osittain yksilöinä, osittain kollektiivisesti. Tarjonta ja kysyntä vastakkainasettelu tapahtuu markkinoilla. Markkinoita säännellään poliittisilla päätöksillä. Utopistisessa maailmantaloudessani hyväksytään vain demokraattinen poliittinen päätöksenteko. Tässä on minun kosketuspintaani kaikelle hallitusten toiminnalle, kuten vallankumoukselle, itse asiassa: pois sulkien vallankumouksen ja hyväksyen evoluution. Niin myös minun näkemykseni Venäjän vallankumouksesta. En hyväksy. Kuitenkin vallankumous tapahtui. Kuinka voin sitten ymmärtää sen? Minulla on selitykseni erilainen kuin yleisesti esitetty ja hyväksytty. Selitys on jaettu kahteen osaan: spesifiseen venäläiseen ja yleiseen universaliin. Venäjän vallankumouksen selitykseni yleinen osa on nälkä, jokapäiväisen ruoan puute, luontaisten ilmastovaikutusten määrittelema vakava tarjontahäiriö. Tämä on yleisesti hyväksytty, vaikkakaan ei vallankumouksen ensisijaisena syynä. Mutta minulle tämä on se. Erityinen venäläinen tekijä, joka aiheutti vallankumouksen, on lyhyesti ilmaistu lyhyellä venäläisellä sanalla dal (дал). Jumala antoi, viranomaiset antoivat, Putin antoi. Venäläiset ovat tottuneet perinneeseen, että kaikki annetaan ylhäältä. Jos ei anneta, siinä on paikka vallankumoukselle. Tämä dal ei ole vain retoriikkaa. Se on paljon muutakin. Nimenomaan hyvässä, tottelevassa, kiitollisessa ja rakentavassa mielessä. Tällä nimellä on ollut vero. Olen on omin korvat kuullut ja omin silmin televisiossa nähnyt miehen sanovan haastattelussa: Putin dal osoittaen kaunista rakennusta Dom Kultury (Kulttuuripalatsia). Siksi: ei anneta ruokaa, valmiina kapinoimaan. Lenin, jolla oli vankka luokka-yhteiskuntakäsitys ja vain luonnonnollinen vallanhalu liittyen hänen organisatorisiin kykyihinsä, teki vallankumouksesta totta. Mutta millä keinoin? Klassisella strategialla: divide et impera! Tämä ei ole demokratiaan hyväksytty menettely, vaan hän julisti sodan imperialismia ja kapitalismia vastaan, kuten hän kutsuu niiitä luokkayhteiskunnan terminologia mukaan. Yhteiskunta, kansakunta jaetaan ystäviin ja vihollisiin, viholliset hylätään, ystävät hyväksytään uuteen yhteiskuntaan ja hallitukseen. Porvariston ja kapitalistien syrjäyttäminen yhteiskunnan ulkopuolella luokkajohto sahaa oksaa, jolla se istuu. Mutta oksa on vahva. Kesti 70 vuotta murtaa se. Miksi se kesti niin kauan? Koska yksityisen markkinatalouden ruohonjuuritason alakasvu toimi. Mutta vuonna 1917 vallankumouksessa ei ollut tällaista vapaata markkinataloutta. Joten nälän luonnollinen katastrofi teki työnsä. Tämä on selitys Venäjän 1917 vallankumouksista. Kärsivällisyys ja järki korvattiin aseilla 20171223 Sata vuotta sitten tapahtumia maailmanlaajuisen kylän utopistisen kansalaisen, kuten minä, näkökulmasta on helppo kritisoida vallankumousta ja esittää kaksi vaihtoehtoista tapaa uuteen yhteiskuntaan: utopistinen ja koettu. Utopia, mestarillisesti sitä kuvaa tämän kirjan tekijä Jurij Pompejev monografiassaan "Venäjän yritystoiminnan historia ja filosofia", Robert Owen näyttää polun Amerikassa ja Isossa-Britanniassa. Tähän hyvinvointiyhteiskuntaan on myös pidempi käytännön tie, skandinaavisen perinteen mukaan, mukaan lukien Suomi. Menestys tällä tavalla johtuu mielestäni siitä, että emme ole koskaan kokeneet orjuutta, täällä talonpojat ovat aina olleet isenäisiä. On ollut vain minimaalisen ohuesti maaorjuutta muistuttanut torpparilaitos. Torpparit vain maksoivat maanvuokraa kahden päivän viikkotyöllä vuokraisännälle. Лев Балашов: Ленин - критические заметкиLeninin perintö tämän päivän näkökulmasta katsottunaTämän Lenin - kriittisiä huomioita teoksen kirjoittaja on tuttu mies, kirja käännetty, toinen tekeillä, kolme kertaa tavattu, iso määrä viestinvaihtoa, tiukkaa kiistaa, sovittamattomia ristiriitoja, ystävinä kuitenkin pysytty. Milloinkahan tämä alkoi? Kuitenkin tämän vuosituhannen puolella minun jo eläkkeellä ollessani. Sillä vasta ensimmäisinä eläkepäivinäni keksin, että ryhdyn opiskelemaan jotakin minulle uutta asiaa. Ja se oli filosofia. Sitä on jatkunut tähän päivään saakka ja ilmeisesti tulee jatkumaan niin kauan kuin jalka vipattaa. Viime aikoina on kuitenkin yhteydenpito ollut suvantovaiheessa. Pääasiassa on syntymäpäiväonnitteluita vaihdettu. Hän viitisen vuotta minua nuorempi. Hän on kuitenkin pari vuotta sitten alkanut tarjoilla fb-ulottuvilleni linkkejä tuotantoonsa ja fb-keskusteluihinsa. Kun Suomi-100 on samalla myös Venäjä 100, siis tietenkin Vallankumous 100, tulin tarttuneeksi tähän hänen 'Lenin - kriittisiä huomioita' aiheeseensa. paria muutakin olen kommentoinut, mutta ne ovat puolin ja toisin jääneet tavanomaiselle peukutustasolle. Tämä ei totisesti jäänyt - ainakaan minun puoleltani. Onpa mielenkiintoista nähdä mitä Lev Evdokimovitsh sanoo, kunhan tämän hänelle syötän. Epäilenpä, että ei peukutukseen hänenkään puolelta jää. Alkuosa Lenin - kriittisiä huomioita tekstistä siis dokumenttipainotteinen yhteenveto, jota pystyy lukemaan sen mukaan. Jaha, näin oli, tuttua asiaa, mukava tietää uutta, uutta näkökulmaa. Ei jäänyt unessa vaivaamaan kuten Pompejevin esityksen tsaariperheen kohtalo. Mutta sitten! Dokumentin jälkimmäinen puolisko. Pum, präks, pum! Onkin aivan upea yhteenveto tekijän käymistä keskusteluista tässä ja nyt siitä mitä on tapahtunut ja juuri nyt tapahtumassa. No sitähän tulee tuutin täydeltä mediassa kaiken aikaa. Eikä minulla ole kanttia väittää, että se olisi lukemiskelvottomaksi väritettyä. Mutta kuitenkin - jokainenhan sen käsittää, että se on venäjävastaista, Venäjää vähättelevää ja Venäjän uhalla pelottelevaa. Tässä on keskustelu, josta nuo elementit puuttuvat. Ja mikä vielä tärkeämpää: puuttuu myös vastakkainen, eli venäjäuho. Se sijaan keskustelussa on avointa nykymenon kritiikkiä. Ja löytyypä lähes, ellei aivan Amerikka tason sovittamaton ristiriita Lev Evdokimovitshin ja minun välilleni. Se on Gorbatshovin merkitys Venäjän kansan kohtalossa ja koko maailmanmenossa. Minun mielestäni Gorbatshov on viime vuosisadan suurin valtiomies, ajaa ohi Churchillin, jota monet suurimpana pitävät. Gorbatshov mielestäni vapautti silloin vielä 200- vai oliko yli miljoonaisen kansan orjuudesta. LEB sanoo, että Gorbatshovin merkitys oli mitätön (ja Jeltsinin vielä mitättömämpi). Minä en Jeltsinistä sano mitään, mutta Gorbatshovin glasnost oli mielestäni ratkaiseva asia. Hänen mielestään Venäjän vapautuminen kommunismin ikeestä oli historiallisesti väistämätön tapahtuma (pentele vieköön: aivan kuten marksismi-leninismin mukaan proletariaatin vallankumous ja sivumennen sanoen venäläisen syvälle juurtuneen kohtalonuskon mukaan yleensä kaikki mitä maailmassa tapahtuu). Eikö siis ihminen, varsinkaan yksi ihminen voi kansakunnan kohtaloon vaikuttaa? No, pian tämän Gorba vähättelyn jälkeen hän sentään lyö pöytään puolen tusinaa kovaa nimeä ja kysyy: mitä olisi Venäjä ilman näitä? Nämä mainitut ovat kakki taiteilijpita ja tiedemiehiä. Eikö siis ammattipoliitikot pärjää kansakunnan kohtaloihin vaikuttajina näille? Minäkin taidan joutua epäilemään ja ystäväni Levin kanssa samaan karsinaan - ei suinkaan paha asia! Tämän tarkemmin en ryhdy Lev Balashovin esseen - niinköhän sitä voidaan nimittää, miten itse mahtaa luokitella: ei missään tapauksessa ole pelkkää polemiikkia eikä jää bloginkaan rajoihin - sisältöä erittelemään. Tämäkin on jo paljon, kun olen äskettäin keksinyt paeta omaan karsinaani utopistiksi, ei paljon puutu, etten sanoisi: vanhan hyvän ajan ruohonjuuritason anarkistiksi. Mutta mielestäni utopistin ja anarkistin ero on siinä, että utopisti katsoo eteenpäin, anarkisti panee vain lyttyyn kaiken menneen. Jälkimmäinen on monin verroin helpompaa ja siihen ilman muuta usein sorrun minäkin. Mutta noin vuosi sitten keksin tämän utopistin. Vahvan naulan, johon käsitykseni ripustan. Se on pitäytyminen ruohonjuuritasolla, siis pienen ihmisen tasolla. Tämä erikoisesti ja nimenomaan taloudellisen toiminnan suhteen, mutta myös politiikassa. Demokratia perustuu yksilönvapauteen siinä missä talouden liikkeelle paneva voima on yksityisen ihmisen tarpeet, psyykkiset ja fyysiset. Minun utopiani auktoriteetteja ovat Adam Smith ja loordi JM Keynes ja nyt aivan yllättäen näiden rinnalle putkahtanut Thomas Piketty. Ja sitten tietysti usko ihmiseen ja teknisesn kehitykseen, joka taas perustuu suurelta osalta menetelmätieteisiin. Ja kaiken tämän takana on matematiikka! 😃 PS Tämä yhteenveto on yksi parhaista, ellei suorastaan paras todistus MyeBooks muistiinpanojärjestelmäni puolesta. Kielten sanastojen ja idiomien kannalta MyeBooksin merkitys on ilmiselvä, mutta tässä tapauksessa myös tekstistä tehdyt muistiinpanot sisältävät erityksen onnistuneesti teoksen sanoman. И.А. Бунин: Окаянные дниMiten suhtautua tällaiseen kirjaan?Tämän kirjan kirjallisia ansioita ei voida kieltää eikä aiheen tärkeyttä: Venäjän vallankumousta, eikä käsittelyn täydellistä puolueettomuutta ja avoimmuutta. Tämä kaikki ansaitsee suuren yleisen tunnustuksen kirjailijalle myönnetyn Nobel-palkinnon muodossa. Mutta minulle tämä kirja ei ole sopivaa luettavaa tai minä en ole sopiva tämän kirjan lukijaksi. Ongelma näyttää olevan vahva pacifistinen asenne. Seuraan sitä. Mutta minä kysyn: onko tämä oikea tapa? Sotia ja kolenaa ei katoa pidättäytymälläni lukemasta heitä. Eikö ihmisten pitäisi olla välinpitämättömiä näihin asioihin lukea ja ajatella enemmän heitä? Olen kuitenkin päättänyt lukea tätä kirjaa, vaikka pitkillä hampailla. Selvästi, kirja on kirjoitettu juuri kenellekään rehelliseksi kertomukseksi siitä, mitä Venäjällä tapahtui sata vuotta sitten. Enkö halua tietää, mitä tapahtui? En voi kieltää, että haluan tietää historian. Olen lukenut tuhansia sivuja Venäjän vallankumouksesta. Mitä opin kolmesta tekijästä näistä viidestä teoksesta? Ensimmäinen asia, jonka olen oppinut Pompejevin kirjasta, oli Romanovin kolmesta vuosisadasta hyvin läheltä, niin sanotusti: ihon pinnalla. Toisaalta, mitään kovin itsevaltaisen hallitustavan piirteitä ei siinä piilotettu, mutta samaan aikaan, intiimit ja sympaattiset perheen ja virallisten henkilöiden ihmissuhteet paljastettiin. Sitten rakkaan ystäväni Jurij Pompejevin trilogiassa Leniniä, suurta johtajaa tutkittiin erittäin mielenkiintoisella tavalla. Ehkä se on ainoa oikea tapa tarkastella näitä todellisia olosuhteita. Lenin valvoo vallankumouksen virtaa etäisyydeltä, tapahtumien ulkopuolelta, kuten minä televisiota kauko-ohjaimella. Vain 700 sivuisen teoksen viimeisillä sivuilla hänet nähdään paikan päällä - melkein vain lähtemässä hetkeksi kylpylään, missä tätini myöhemmin teki suuren osan elämäntyöstään. Tämä toinen Leninin osa vallankumouksesta kerrotaan samalla kahdella tavalla kuin ensin Romanovien historia. Toisaalta ei lukijaa säästetä kohtaamasta ankaria olosuhteita ja polveen saakka ulottuvia verivirtoja ja toisaalta tunkeutuen henkilöien iholle ja ihon alle. Kuka voi vastustaa tällaista lähestymistapaa? Tietenkään ei kukaan. Sitten on Lev Evdokimovitsh Balashovin osuus Leninin toiminnasta. Jälleen uudenlainen lähestymistapa: keskustelu toisen asiantuntijan kanssa vallankumouksesta. Myös tämä keskustelu herättää rehellisyytensä ansiosta aallon myötätuntoa. Ja nyt tämä Bunin. Samat polviin sakka ulottuvat verivirrat, 1918 ja 1919, pian 1917 huipentumisen jälkeen. Mikä on erityistä tässä kertomuksessa? Hyvin henkilökohtainen lähestymistapa, ei osallistujana, vaan tapahtumien tarkkailijana. Yllätys, joka on verrattavissa minun henkilökohtaiseen sidokseen vallankumouksen kanssa, on se, että Isä Lenin mainitaan vain ohimennen ilman osuutta tapahtymiin. Miksi näin? selitystä ei anneta! Päätän tähän yhteenvetoni. Kuinka väkevää tekstiä onkaan, se ei saanut minua vakuuttuneeksi tämän maanjäristyksen tarpeellisuudesta. Päinvastoin, uskon edelleen evolutioon revolution asemesta. Täysipainoinen demokratia on tapa rakentaa hallitus. Se on sitä ollut ja on vielä jopa enenevässä määrässä tänä globaalin kommunikaation aikakautena. Mielessäni on erittäin selkeä näyttö siitä, että Venäjälläkin on vallinnut aivan toisenlainen sosiaalienen kehitys. Siitä todistaa eräs toinen Jurij Pompejevin teos : Yrittäjyyden historia ja filosofia Venäjällä. Ei jälkeäkään vallankumouksesta. Jordi Canal: Història mínima de CatalunyaToinen vallankumousJuuri luettuani neljä kirjaa vuoden 1917 Venäjän vallankumouksesta en voi välttää tiettyä vertailuhalua. Mutta helppo arvata: ei vertailukohtia. Yhtäläisyyksiin ei ole mahdollisia syitä 150 miljoonan Venäjän ja 7 miljoonan Katalonian kansojen välillä. Ja molemmat tapaukset ansaitsevat kuitenkin vallankumouksen nimityksen. Venäjän vallankumous: sisäinen, osa kansakunnasta vaatii valtaa ja voimaa. Katalaani: ulkoinen, nuolenkärki osoittaa ulkopuolelle, suunnattu korkeammalle ja laajemmalle viranomaiselle, osa kansakuntaa koko kansalle, joka pyrkii eroon suuremmasta. Venäjällä julma välähdys ja räjähdys, sytytyksen jälkeen, Kataloniassa rauhallinen tapahtumien kulku. Venäjää koskevassa tekstissä termi vallankumous on luonnollisesti kaikkialla läsnä ja se mainitaan satoja, ellei tuhansia kertoja kyseisillä 1000 sivuilla, mutta niin myös la revolució on tässä tekstissä mainittu kymmeniä kertoja, jossakin myös termi Revolució Catalana. Riittävän usein, että se on otettava vakavasti, vaikka se usein lievennetään attribuutilla liberaali. Minulle katalaani kieli sellaisenaan on tuntematon, mutta ei tarjoa minkäänlaisia vaikeuksia ymmärtää, espanjan mukaan; katalaani ei ole sen vaikeampaa kuin portugali. Tässäkin erittäin tärkeä on erinomainen teksti sinänsä. Helppo seurata suoraviivaista kerrontaa Jordi Canalin täydellisellä kosketuksella tilastolliseen ja numeeriseen esitystaitoon. Erittäin hyödyllinen on myös Amazonin Kindle-versio, jossa vuorottelevat sivunäkymät ja helposti luettava fontti ja täydellinen linkitys. Ainoa parannus toivomukseni on edelleen ajan ja avaruuskoordinaattitietojen saatavuus näpäyttämällä. Olen vakuuttunut siitä, että myös tämä toiveeni jonakin päivänä täyttyy niin ilmeisenä ja hyödyllisenä lukijalle. Tunnen kiusausta antaa täydet viisi tähteä, mutta jään kuitenkin neljään. Eikö viisi olisi vähän suurellista, kun lukijalla kuitenkin on niin ohut kosketus kieleen?
|