Asko Korpela

Jazyk do Kieva dovedet!

• Mistä ihmeestä idea, että Kiovaan?
• Mikä maa, mikä kieli
• Ukrainassa Euroopan kylmin talvi!
• Perillä perjantaina illan suussa
• Radisson SAS
• Superbreakfast
• Kallis kaupunkikierros privaattilimousinella
• Kievin kanaa etsimässä
• Oopperayllätys
• Hyvin nukutun yön jälkeen sunnuntai
• Kirjakahvilaa etsimässä
• Pieni kierros kaupungilla ja kotiin
• Rafael Kontula: Kieli vie Kiovaan

'Kielitaidolla pääsee vaikka Kiovaan.' Tämä otsikon lause, vanha venäläinen sananlasku, oli yksi ensimmäisiä asioita, jonka opin venäjän kielestä melkein 50 vuotta sitten kielen opiskelun kauppakorkeakoulussa aloittaessani eversti A E Lyytisen johdolla. Häneltä myös sain kuulla tähän asti mieluisimman kohteliaisuuden kielitaidostani: '... ja sitten meillä on täällä herra Korpela, joka puhuu vaikkei osaakaan.' Samasta syystä sain vastaavasti useampaan kertaan moitteita ranskan opettajalta: 'Monsieur Korpela, il faut penser avant de repondre.' - 'Täytyy ajatella ennen kuin vastaa'. Myöhemmin toimin aika paljon venäjän kielen tulkkina, kun kauppakorkeakoululla oli suhteet Moskovan vastaavaan korkeakouluun. Tulkkina ei pärjää, jos jää ajattelemaan, niin että...

Mistä ihmeestä idea, että Kiovaan?

Kun vielä 10 päivää myöhemminkään emme olleet kuulleet mitään kuittausta vastaanottajalta saati sitten luvattuja matkaan liittyviä dokumentteja, alkoi mieleen hiipiä epäilys, että onkohan kysymyksessä nyt ns nettihuijaus. Olin jo ennättänyt aloittaa matkanjärjestäjälle osoitetun viestin muotoilun ja tekstin, johon sisältyi sana 'poliisi', kun postiluukku kolahti ja tuli kirje, jossa oli kaikki tarvittava, matkalippu tosin vain mainintana tavallisella Aanelosella. Kyllä vähän vieläkin mietitytti, menikö 1000 euroa kankkulan kaivoon.

Luottamusta huomattavasti lisäsi tämän jälkeen tapahtunut viestinvaihto, josta kävi mm selville, että Lontoossa oli pienestä henkilökunnasta 2 sairastunut ja sen vuoksi tullut kiireitä. Samoin rauhoitti viestien erittäin ystävällinen sävy ja asialliset vastaukset lisätietopyyntöihin. Ukrainaan oltaisiin nyt lähdössä. Eipä pääkaupungin nimen lisäksi juuri muuta tietoa ollut maasta kuin Sergei Bubkan nimi ja se, että 60 vuoden takaisten koulutietojen mukaan juuri siellä on ns mustan mullan alue, jossa humuskerros on 10 metriä eikä maata tarvitse ollenkaan lannoittaa eikä ojia pellolle kaivaa. Venäjän vilja-aitta. Tämähän jo lähentelee koulussa saksankirjassa ollutta kuvausta maasta nimeltä 'Faulenzerland' - laiskurien maa, missä ruoka lentää valmiina suuhun. Ei kyllä matkan aikana laiskurien maalta vaikuttanut, paremminkin päinvastoin.

Mikä maa, mikä kieli

Selvästi venäjän sukulainen, ehkä jotakin samaa kuin viron ja suomen sukulaisuus. Osan ymmärtää ilman muuta, osa sanoista tuttuja, mutta eri merkitys ja sitten kokonaan erilaisia. Lonely Planetin fraasikirjaa on tullut sen jälkeen systemaattisesti tavattua, nyt pari päivää matkan jälkeen puolivälissä. Fraasikirjassa sanotaan, että ääntäminen ei ole vaikeata, kun kullakin kirjaimella on vain yksi äänneasu, siis niin kuin suomessakin. Vieläkin askarruttaa se että näyttäisi sen sijaan olevan useampia kirjaimia, joilla on sama tai niin sama äänneasu, ettei niistä ainakaan kirjoitetun kuvauksen perusteella selvää saa. Kun kerran on niin lähellä venäjää, olkoon tavoite lukea ainakin yksi kirja ukrainaksi. Se olisi sitten kieli numero 19, jolla on luettu vähintään yksi kirja. Jos kerran 19, niin kyllä sitten 20. Mikähän se olisi? Luultavasti sekin slaavilainen kieli: slovenia (ilmeisesti aika paljon poikkeaa muista), serbo-kroatia (ehkä lähinnä; on jo kokemuksia 40 vuoden takaa Balkanin matkalla) tai sitten bulgaria. - Aika näyttää.

Osoittautuu, että Kiovaan on Helsingistä vain kaksi suoraa lentoa viikossa: perjantaisin ja maanantaisin. Perjantaina kyyditään liikemiehet kotiin ja turistit tilalle ja maanantaina päin vastoin turistit kotiin ja liikemiehet töihin. Lennot tapahtuvat päivällä eli täysin inhimilliseen aikaan, ei aikaisia herätyksiä eikä myöhhäisiä valvomisia. Matka kestää tasan kaksi tuntia. Siellä se on Kiova Mustanmeren pohjoisrannalla vain vähän Varsovaa etelämpänä.
 

Ukrainassa Euroopan kylmin talvi!

Lomalennoksi siis vain lehahdus. Eipä myöskään tarjottu lennon aikana mitään vesi kielellä odotettua eksoottista herkkua, vain kaksi sämpylävoileipää ja juotavaa valinnan mukaan. Olutta taisin ottaa, viiniäkin olisi saanut. Jotenkin oli sellaiset odotukset, että täällä viiniä viljeltäisiin. Kyllä tietysti viljelläänkin, mutta varsin rajoitetusti, ehkä siis periaatteessa vain Krimillä. Eivätkä ne viinit ole ruokaviinejä vaan makeita jälkiruokaviinejä. On tosin minulla ihan muukin kuva Ukrainan viinistä. Melko tarkalleen 40 vuotta sitten Suomessa oli vuoden ikäiseni stipendiaatti Moskovasta, komea mies Robert. Hänen isänsä viljeli viiniä jossakin Ukrainassa ja kerran Robert toi ison, ehkä 5 litran pullollisen isänsä viiniä maisteltavaksi. Se oli täysin sameata, siis kirkastamatonta, mutta äärettömän hyvää, sopi kyllä ruokaviiniksi. Vuosia jälkeenpäin muistelin Robertin isän viiniä parhaana mitä tiesin.

Perillä perjantaina illan suussa

Joki on kuluttanut uomansa ja samalla kuljettanut humusta paksuiksi kerroksiksi. Metsää sen sijaan ei näy missään, ei sitä olekaan kuin ihan minimaalisina pläntteinä siellä täällä. Kerron oppaalle/kuskille, että meillä sitä riittää, kolme neljännestä koko maan pinta-alasta. Eikä ole täällä mustan mullan lisäksi muitakaan luonnonvaroja suuremmin, ei öljyä, ei kaasua, ei kivihiiltä, eikä mineraalejakaan. Ilmankos sitten isoveli Venäjä vieressä pystyy pompottamaan tai paremminkin kyykyttämään öljynhinnoilla mielensä mukaan ja vaatimaan mieluisiaan päättäjiä remmiin. Varsin pian selviää myös, ettei tässä sittenkään mihinkään rähjäiseen takapajulaan olla tultu, vaan siinä, mitä nähdään, vallitsee suuret linjat ja sitä on paljon. Isoja rakennuksia, vähän niin kuin Euroopan rikkaiden maiden tyyliin. Ennen kaikkea kirkkoja ja luostareita, paljon ja isoja. Joidenkin porteilla kurvaillaan. Yritän selvittää sanojen lavra ja monastir eroja, olisiko toinen naisille ja toinen miehille. Mutta ei kuulemma niin ole. Jää epäselväksi. Pitäisiköhän katsoa netistä?
 

Lavra - Wikipedia Suuresta luostarista käytetään nykyään nimitystä lavra.  Alkuaan lavra lienee ollut pienistä taloista samalle kujalle [(kre.) lavra = (suom.) kuja] muodostuneen luostariyhteisön nimitys. Myöhemmin se vakiintui tarkoittamaan vain todella suurta luostaria. Kreikan Athoksella tällaisia luostareita on kaksi: toinen on pyhittäjä Atanasios Athokselaisen vuonna 963 perustama Suuri Lavra (Megisti Lavra) ja toinen munkien Atanasios, Nikolaos ja Antonios vuonna 972 perustama Vatopedin luostari. Venäjällä ja yleensä slaavilaisessa perinteessä lavra nimitys liitettiin luostarien varallisuusluokitukseen ja veljestön määrään ja se annettiin vain suurimmille luostareille, joilla sitten olikin erilaisia erivapauksia ja jotka toimivat alueensa hengellisinä ja kulttuurillisina keskuksina. Venäjällä lavroja on Moskovan lähistöllä (Sergijev Posadissa) vuonna 1345 perustettu (lavran arvon vuonna 1744 saanut) Pyhän Sergiuksen Kolminaisuuden lavra ja Pietarissa vuonna 1710 perustettu (lavran arvon vuonna 1797 saanut) Pyhän Aleksanteri Nevskin lavra. Ukrainassa ovat vuonna 1051 perustettu Kiovan luolaluostari eli Kiovan-Pecherskin lavra ja Potsajevin lavra, Puolassa Bialystokissa Supraslin lavra.

Siinä sitä tähän hätään.

Radisson SAS

Olisikohan rakennus ja sisustus itsenäisyyden ajalta eli viimeisten 15 vuoden tuotantoa? Melko varmasti niin. Radisson SAS, sellaiseksi varmaan alun perin rakennettu. Koneen hissi liikkuu liukkaasti, mutta ylöspäin vain huoneen koodikortilla. Samoin ovi avautuu ja sähköt syttyvät. Ihan niin kuin lännessäkin. Tilavat ja hiljaiset paikat, vaikka keskikaupungilla ollaankin, ei tosin valtaväylien varrella, Dniepron penkalla varmaan vajaan kilometrin päässä vesirajasta ja ehkä parin sadan metrin korkeudella. Aika makean näköisiä mäkiä alas rantaan menevillä kaduilla. Ei sentään serpentiinejä tarvita, mutta kylläkin voimaa ajopeleissä ja jäntereissä. Tulivatkin omat voimat koetukselle sitten sunnuntaikävelyllä. Pari vuotta sitten olisi jäänyt nousematta rantakadulta tänne ylös.

Ensimmäisenä iltana päätämme kokeilla hotellin omaa ravintolaa, vaikka onkin länsimaista hapatusta nimi, taisi olla kylmästi tyyliteltynä ilman turhia aksentteja Cote Est eli 'Itäranta' eikä aidon ranskalaisesti, jos se nyt sitä sitten tarkoittikaan tavoitella: Côte d'est vai mitenkä tuo olisi. On muuten kyllä Dnieproon nähden nimenomaan länsirannalla. Tietenkin olimme asettaneet tavoitteeksemme päästä maistamaan ukrainalaista borshtshia ja Kiovan kanaa ja sieniblinejä. Mitä se nyt sitten olikaan? Eipä löydy enää kuittia. Kahdelta hengeltä 200 grivnaa se maksoi eli saman mummon markoissa ja kolmisenkymmentä euroissa, siis noin puolet meikäläisestä vastaavasta. 

Illan päätteeksi yritin sinnikkäästi seurata televisiosta, kun varapresidenttiä haastateltiin valtion budjetista. Sanan sieltä toisen täältä pystyi sieppaamaan ja joissakin tapauksissa jopa pääasiankin selvittämään, mutta vajaaksi jäi. Televisiossa haastateltiin ihmisiä kadulla. Puolen puhe oli vesi selvää, toisen puolen puheesta ei tolkkua tullut. Siis ilman eri mainintaa ja ennakkovaroitusta samassa ohjelmassa puhuttiin sekä venäjää että ukrainaa. Väestöstä 70 prosenttia puhuu ukrainaa ja 30 prosenttia venäjää.
 

Superbreakfast

Jonkun heistä kyllä ymmärsi. Vieressä istuu kaksi venäläistyttöä, ilmeisesti ökyrikkaiden pappojen tyttäriä. Pukeutumen sen mukaista, yksilöllistä, taiteellista, mutta myös käytöstavat. Osattiin juoksuttaa palveluskuntaa. Tuo lusikka greipin syömiseen, tarvitaan haarukka ja veitsi, kuppi pitää vaihtaa... Ilmeenkään värähtämättä pompotus siedetään. Me vaan ihan itsepalveluna, kun ei olla totuttu ...
 

Kallis kaupunkikierros privaattilimousinella

Yleisesti ottaen nämä ortodoksikirkot sijoittuvat karun luterilaisen ja täyteen koristusta ahdetun roomalaiskatolisen kirkon keskivälille, ehkä kuitenkin lähemmäs roomalaiskatolista. Kaksi huomattavaa eroa on meikäläisiin verrattuna: ei ole penkkejä eikä ole urkuja. Eivät kuulu ortodoksiseen jumalanpalvelukseen. Molemmista havaitsin kuitenkin pientä lipsumista. Pitkin seinänvieriä on tuoleja ja jumalanpalveluksessa saakin istua, jos ei jaksa seistä. Ja yllätys, yllätys; yhdessä kirkossa näin ison flyygelin arvokkaalla kankaalla peitettynä. Ehkä siis järjestetään sellaisiakin konsertteja. Aivan mahdottoman kaunis lauluhan on oleellinen osa ortodoksista liturgiaa. Tällä kertaa ei satuttu kuulemaan, vaikka varmaan neljässä, viidessä kirkossa käytiin. Vuosi sitten innostuin opettelemaan vähän kirkkoslaavin kirjaimia kuvitellen että sitten pystyisin lukemaan kirkoissa ja ikoneissa näkyviä kirjoituksia. Kyllä niistä juuri ja juuri selvän saankin. Nyt ostin tyttärelle matkaikonin, josta kuva tekstin käännöksineen ohessa.
 

Kiovassa ollaan ortodoksisen uskonnon syntysijoilla ja Venäjän valtakunnan syntysijoilla. Kiev Rus - siinä Ukrainan syntyhistorian ydin.
 

testamentin uuden annan  teille ja rakas takaa toinen

toistanne ?? ????  ????  rakastakaa

http://en.wikipedia.org/wiki/Kievan_Rus'
 

Kievan Rus' From Wikipedia, the free encyclopedia Kievan Rus' was an early, mostly East Slavic[1] state dominated by the city of Kiev from about 880 to the middle of the 12th century. From the historiographical point of view, Kievan Rus' is considered a predecessor state of three modern East Slavic nations: Belarus, Russia and Ukraine.[2] The reigns of Vladimir the Great (980-1015) and his son Yaroslav I the Wise (1019-1054) constitute the Golden Age of Kiev, which saw the acceptance of Orthodox Christianity and the creation of the first East Slavic written legal code, the Russkaya Pravda.

Kievin kanaa etsimässä

Onkin niin, että monet ruokalajit ovat paikallisia vain nimensä puolesta, substanssi eli itse ruoka on se ja sama. Yksi esimerkki on juuri blini, ranskaksi crêpe, englanniksi pancake, unkariksi palacinta. Kyseessä täsmälleen sama ruokalaji kuin suomen lettu. Samaa ovat monet pastat: venäjän pelmenit, italian cannelloni, .... ja paprikat, niillä sitä vasta nimiä riittää. - Meille oli hirveä pettymys kun emme millään saaneet suostuteltua kuljettajaamme mukaan. Olisimme tarjonneet. Saimme sitten kiskotuksi irti selityksen: heidän sääntönsä ovat sellaiset. Rikkomuksesta saattaa työpaikka mennä.
 

Oopperayllätys

Meitä lähinnä istunut nuori mies sanoi vuosi sitten valmistuneensa arkkitehdiksi. Heti me kysymään, että kai hän tuntee Alvar Aallon? Toistelimme nimea useampaan kertaan. Ei ikinä kuuluutkaan, eikä mistään Saarisestakaan. Tuntui uskomattomalta. Arkkitehti eikä ole kuullutkaan Aallosta! Tarkensi vähän ja kertoi, että on ikäänkuin insinööripuolen mies eikä ole perehtynyt arkkitehtuurin historiaan, vaan tekniseen puoleen. Otin kuvia heistä antaen nimikorttini ja sanoen että saisivat kuvat, jos lähettäisivät sähköpostin ja siis osoitteensa. Ei ole kuulunut, ei myöskään autonkuljettajalta, joka myös lupasi lähettää. Hänelle kuitenkin mennevät kuvat perille, kun lähetän ne hotelliin.
 

Alle kilometrin kävely oopperasta hotelliin. Matkalla kävimme iltateellä kahvilassa, jossa taaskin kiintyi huomio siihen, että vain nuori ja kauniita oli töissä. Hyvin meikäläisen tyyliset hienot voileivät söimme. Ilokseni sain erinomaisen lohivoileivän. Täällä häkellytti se, että oli kahvi- ja teelaaduissa niin paljon valinnan varaa. Jopa kahvin paputyypiä kysyttiin: arabica vai amaricana? Miten se olikaan: kumpi niistä oli 20 ja kumpi 80 prosenttia koko tuotannosta ja kumpi niistä on parempi? Ja vain toisesta tehdään pikakahvia, mutta kummasta? Jotakin hienosti maustettua Ceylonin teetä taisin juoda. Olen suuri teen ystävä, maailman paras juoma, joka peittoaa kaikki muut, jopa Unkarin viinit, Venäjän votkat, ihan kaiken. Aamulla minulle kelpaa vain Liptonin keltainen, muulloin mikä vain. Myös vihreä tee maistuu.
 

Hyvin nukutun yön jälkeen sunnuntai

Katuvarren kirpputorilta löytyy koulun 6/7 luokkien Ukrainan historia ( kuten nähdään joukossa jokunen meikäläinenkin kirjain - i, mutta on myös kyrillinen ). Sinänsä juuri oikea kirja, mutta eihän sillekään käännöstä tietenkään ole. Ja unohdin ostaa edes pienen sanakirjan! Olen sitä nyt 30 sivua lukenut, varsin vaivalloisesti, venäjän perusteella tietysti. Ymmärrän kyllä lähes jokaisen kappaleen yleisen sisällön, mutta kyllä kuitenkin hämäräksi jää. Esim otsikko  tarkoittaa varmaan 'Karjatalouden ja maatalouden syntyminen' vaikkeivät sanat sellaisinaan venäjässä esiinnykään. "" ei kyllä maan ryöstämistä, ainakaan ihan välitöntä, tarkoita, vaikka sellaiseenkin sana voisi viitata.
 

Oli saatu tietää, että tavaratalo Globuksessa olisi kirjakauppa. Siispä laskeuduimme varmaan pystysuunnassa sata metriä alemmaksi kaupungin pääkadulle Kreshtshatikille. Löytyy Globus, löytyy kirjakauppakin, mutta vain pieni lastenkirjojen osasto. Erillinen kirjakauppakin on mutta tänään sunnuntaina kiinni. Onneksi sentään kadunvarren kirpparilta löytyy tämä historia. On tiedossa pari osoitetta, mutta aika kaukana ja miten mahtaa niissä olla sunnuntaina. Matkalla käydään vaihtamassa rahaa, ostamassa postikortteja ja -merkkejä pääpostista, joka on vilpittömästi kaunis paikka - ja ystävällinen palvelu. Sitten vaelletaan puolitoistakilometrisen kadun toiseen päähän. Sieltä löytyy kauppahalli, josta oheiset kuvat. Oli siellä lihaakin myynnissä. Olisiko ollut myös kalaa? En tullut ajatelleeksi eikä nenä mitään sellaista kertonut. Kukkia sen sijaan ja näitä hedelmiä sekä Euroopasta että Aasiasta. Kahviakin ja välipalaa pitäisi jo saada. Kumma kyllä isossa kauppahallissa ei ole kahvilaa.
 

Kirjakahvilaa etsimässä

Kirjojen suhteen olemme valmiit antautumaan. Majapaikkaan pitäisi suunnistaa. Minulta ovat silmälasit unohtuneet, joten en pysty karttaa lukemaan. Emäntä kääntelee karttaa katujen suunnassa. Onneksi on kirjoitettu meikäläisillä kirjaimilla nimet. Tarkoittamatta ajaudutaan sen toisen kirjakauppa-kahvila osoitteen lähelle. Päätän tallustella muutamat ylimääräisen kymmenet metrit, kun ei muuten näy tilanne. On todella kirjakahvila, hassu nimi 'Baboon' eli Paviaani. Ja siellä on myös kirjakauppa auki. Oikein vielä erikseen piti kysyä, että voiko kirjoja nytkin ostaa, vaikka on sunnuntai. Kyllä voi. Ja vielä apua etsimisessäkin annetaan. Ja apu on ystävällistä ja asiantuntevaa, toisin kuin eilen suurissa kirjakaupoissa, joissa oli hyvin ynseä palvelu. Oikein sataprosenttista hittiä ei käsiin satu. Ostan kuitenkin Bulgakovin 'Saatana saapuu Moskovaan', jonka olen venäjäksi lukenut. Mahtaako enää olla koton jäljellä, kun 700 kirjaa äskettäin poistin. Pelkäänpä että tämäkin meni, kun en siihen kovin ihastunut ollut.

Muistan, että haudoin ajatusta jättää kesken, kun niin mahdottomaksi meni tarina. Bulgakov asui pitkän aikaa Kiovassa. Oliko siis ehkä ukrainalainen, se jäi epäselväksi. Kyllä käsittääkseni ainakin venäjäksi kirjoitti, mutta niinhän se teki Gogolkin, joka varmasti oli kansallisuudeltaan ukrainalainen. Gogolin Viittaa ukrainaksi kysyin joka paikasta, mutta ei missään. Täältä sain lyhennetyn laitoksen Gogolin teoksesta Taras Bulba.

Vielä oli pitkä kävely ja monet kyselyt ohikulkijoilta ennen kuin hotelli löytyi. Minkä verran mahtoi tulla kilometrejä, aikaa käytettiin ainakin yli 5 tuntia. Ylämäissä, joita täällä tuntuu olevan toista toisen perään, ihan kuin olisi enemmän kuin alamäkiä, alkoi jo askel painaa aika tavalla. Huilata piti välillä. Olisihan se mittarikumijalka, mutta miten sellaisen tavoittaisi. Ei niitä pitkin katuja partioinut, vähän syrjässä pääväyliltä kun liikuttiin. Kotiin kuitenkin päästiin.

Parin tunnin lepo palautti voimat. Oli aika lähteä viimeisen illan herkuille. Esitimme asiamme hotellin vastaanotossa. Meillä oli jopa opasvihko Kiev today ja siellä puolen tusinaa ukrainalaistyyppistä ravintolaa. Mutta ystävällinen säihkyväsilmäinen kuittasi ne hymähdyksellä ja sanoi niiden olevan vain kalliita turistirysiä. Hän tietäisi paremman paikan. Hän myös soittaa ja varmistaa, että on pöytä tupakoimattomien puolella. Ei ole ihan kävelymatkan päässä, joten Avisin palvelu saa viedä. Viekin ja lupaa myös noutaa, kunhan pirautamme, kun olemme valmiit. Tämäkin, olikohan sen nimi Pena, osoittautuu juuri oikeanlaiseksi paikaksi. Tärkeätä, ettei ole jotakin länsieurooppalaista tavoitteleva, kuten nykyään niin monet näissä kapitalismin uuteen kukoistukseen heränneissä Itä-Euroopan maissa. Ihan kuin jotkut olisivat paavillisempia kuin paavi itse. 

Sitähän ne ovat täällä Suomessakin. Mistä Helsingissä löydät suomalaista ruokaa tarjoavan ravintolan? Et varmasti mistään. No toisaalta, ravintolat tarjoavat kyllä juuri sitä mitä ostetaan. Perinteiselle suomalaiselle ruualle, Karjalanpaistille yms, ei ole kysyntää, ei sitä silloin myöskään tarjota. Kuvista selviää ainakin ympäristön eksotiikka. Söin kalaa, sampea, ihan jees, mutta ei kyllä Suomen villeille kaloille vedä vertoja. Mutta en ykkösluokkaa edes tavoittele vaan 'riittävän hyvää' ja omista tavanomaisista poikkeavaa. Taas pelkkiä nuoria, tuskin kaksikymppisiä koko näkyvillä ripeästi liikkuva henkilökunta.
 

Hyvin taaskin uni maistui, miten muuten olisikaan voinut olla, sellaisen maratonin ja kunnon illallisen jälkeen. Seuraavana aamuna taas 'superbreakfast'. Matkoilla syön aamiaisella aina käristettyä pekonia ja munakokkelia. Nehän ovat suurta, mutta kuten olen ymmärtänyt, epäterveellistä herkkua, joten vain matkoilla... Kyllä täällä Venäjän vilja-aitassa on myös moitteettoman hyvää leipää, joskin vain patonki- tai sämpylätyyppistä. On tummaakin, mutta ei hapanmenetelmällä tehtyä kuten pohjoisempana Venäjällä. Täällä tumma on todella tummaa, olisiko siirapilla osuutta, ja maistuu anikselle. Todella hyvää sekin. Mutta syö sitä nyt sitten kalan kanssa! Tuntuu oudolta.

Pieni kierros kaupungilla ja kotiin

Nyt ajaa autoa, mutta mielii uudelleen yrittäjäksi. Kymmenkuisen pojan isä. Tosi keveästi kantoi kaikki laukkumme ja järjesti vielä kärrynkin käyttöömme kentän sisätiloissa. Tarkoitus oli ostaa tuliaisiksi itselle ja tarjoiltavaksi ystäville Kievski tort eli kakku, mutta ajauduimme turvatarkastuksen läpi eikä sen takana enää ollutkaan myyntiä. Kaiken kaikkiaan kovin pieni ja palveluiltaan vaatimaton lentokenttä Seutulaankin verrattuna, vaikka on enemmän kuin viisi kertaa niin suuri kaupunki kuin Helsinki. Toinen ääripää Pariisiin verrattuna.
 

Ei erityisen väsyneinä eikä muutenkaan rähjääntyneinä vaan pikemminkin virkistyneinä paluu iltapäivällä koti-Suomeen. Kiova eli Kyiv, kuten nimi meikäläisin kirjaimin nykyään kuuluu kirjoittaa, oli todella näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Heräsi halu nähdä kuulemma niin erilainen Odessa ja vielä erilaisempi Krimi. Olikohan kahdelta hengeltä yhteensä yhtään enempää kuin 1300 euroa koko juttu, matkoineen, majoituksineen, syömisineen, ostoksineen.

No niin, kaikkea tällaista muistui mieleen kun sain terveiset Kiovasta.