06 Yksityinen kulutus on yli puolet

6.1 Keynesiläinen kulutusfunktio
6.1.1 Talousteoreettiset näkökohdat
o Rajakulutusalttius
o Kulutuksen jousto
6.1.2 Tilastolliset tunnusluvut
6.2 Kulutus ja tulovirran pituus
6.2.1 Suhteellisen tulon hypoteesi
6.2.2 Pysyväistulohypoteesi
o Olettamukset
o Koyckin muunnos
o Viivästetty kulutus ja tulojakauma
o Kolme temppua plus hävittämistemppu.
o Pysyväistulohypoteesi ja Suomen kansantalous
o Lyhyt ja pitkä tähtäys
o Joustot
6.2.3 Elinvaihehypoteesi
o Tuleva tulo
o Elinvaihehypoteesin mukaan ...
6.3 Muut kulutukseen vaikuttavat tekijät
o Erot tuloriippuvuudessa.
o Asennetekijät.
o Entä inflaatio

Harjoitustehtävän hahmottelu
o Muuttujat pankista
o Muunnokset
o Estimointi PNS menetelmällä

Tietokoneohjelmat:
o Tregraf
o Koyck-ohjelma
o SUOKOK ohjelma

Piirrokset:
o Ennustajaeukko
o Veikkaus
o Odotukset
o Jääkaappi
o Possu lieassa

'Pikahaku': Tilastolliset tunnusluvut o Lyhyt ja pitkä tähtäys o Joustot

H06 Harjoitustehtävä o Makroteoria ja Suomen kansantalous o Kansantalouden kurssit o AJK kotisivu

Yksityinen kulutus on kokonaiskysynnän suurin komponentti. Kulutuksen suuruus riippuu käytettävissä olevasta tulosta, aikaisemmasta, nykyisestä ja tulevasta tulosta. Edellä on hahmoteltu yleiskuva kansantaloudesta. Seuraavassa tarkastellaan eräitä tärkeitä tämän kokonaiskuvan yksityiskohtia, nimittäin yksityistä kulutusta, pääomanmuodostusta, työllisyyttä, palkkoja ja hintoja sekä ulkomaantaloutta.

Yksityinen kulutus o Trendiennuste o Tregraf

Yksityinen kulutus on kokonaiskysynnän suurin komponentti, yli puolet bruttokansantuotoksesta, joten sen riippuvuuksien ymmärtäminen, muutosten ennustaminen on luontevasti makroanalyysin enimmäinen tehtävä. Tehtävä on mielenkiintoinen ja palkitseva, sillä järkeenkäyvää ja vivahteikasta teoriaa on runsaasti ja varsin hyvään selityskykyyn ja ennustettavuuteen päästään helposti.

Edellä ekonometrian ydintä käsitelleessä luvussa estimoitiin yksittäisen kuluttajan käyttäytymistä kuvaava kulutusfunktio, jossa kulutusta selitettiin käytettävissä olevalla tulolla. Luvussa 5 malli rakennettiin käyttäen kulutusfunktiossa Friedmanin pysyväistulohypoteesia. Muita vaihtoehtoja makrotason kulutusfunktion rakentamisessa ovat suhteellisen tulon hypoteesi ja elinvaihehypoteesi. Kaikissa näissä kulutuksen ajatellaan riippuvan käytettävissä olevasta tulosta. Näiden hypoteesien erot koskevat nimenomaan tulokäsitettä.

Voi. Kysymys on siitä, kuinka pitkälle ajanjaksolle jakautunut tulovirta vaikuttaa kulutukseen. Myös eri tulotyypeillä on jossain määrin erilaiset vaikutukset kulutukseen. Samoin kulutuksen tyypillä on merkitystä, sillä esim päivittäisten kulutushyödykkeiden hankinnan riippuvuudet ovat erilaiset kuin kestokulutushyödykkeiden hankinnan riippuvuudet.

K6.1 Yksityinen kulutus Suomen kansantaloudessa, mrd 90 mk

CEPF Yksityiset kulutusmenot mrd 90 mk 96023 ExpTrend: 71-95 2.3%, 86-95 0.0% 61 95.4 101.1 105.5 111.4 117.5 120.5 123.0 123.2 136.3 146.7 71 149.1 161.7 171.2 174.4 179.9 181.1 179.0 183.5 193.5 197.4 81 199.8 209.2 214.4 220.3 225.0 234.0 246.2 258.8 269.9 269.8 91 260.0 247.4 240.2 244.8 254.1

Kuviosta nähdään yksityisen kulutuksen kehitys vuosina 1961-95. Kuvioon on lisäksi piirretty AJKA ennusteet vuosille 96 ja 97 sekä vuosien 71-95 ja 86-95 eksponenttitrendit.

Siitähän oli jo puhe luvun 2 lopussa. Kertaa vielä se kohta ennenkuin jatkat, sillä trendi on hyvin hyvä keino saada ote aikasarjan ytimestä. Sitäpaitsi trendi on eräänlainen nollavaihtoehto mille hyvänsä teorialle. Vähimmäisvaatimus talousteorialle on, että sen pitää pystyä selittämään menneisyys paremmin kuin sen tekee trendi.

Tutustu

keskeisiin yksityisen kulutuksen muuttujiin, niiden minimi- ja maksimimuutoksiin, trendeihin ja standardi-poikkeamiin.

06 Yksityinen kulutus on yli puolet

6.1 Keynesiläinen kulutusfunktio

Yksinkertaisin hypoteesi

Tämä tuntuu niin luonnolliselta ja luontevalta ajatukselta, että tarvitaan hyvin utelias ja ennakkoluuloton ihmettelijä ehdottamaan jotakin muuta. Mutta näitä ihmettelijöitä on ollut. Ja heidän ajatuksensa voidaan esittää somalla tavalla loogisesti laajenevana sarjana.

Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun J.M. Keynes esitti kulutuksen ja tulojen välisen riippuvuuden keskeisenä makrokäsitteenä kansantulo-mallissaan:

Y = C + I + G
C = a + b Y      a > 0, 0 < b < 1

Keynes puhui 'perustavaa laatua olevasta psykologisesta laista', jonka mukaan

• kulutus kasvaa tulojen kasvaessa, mutta tulojen kasvaessa
• kulutukseen käytetään pienenevä osuus tuloista.

Jos Suomen kansantaloudesta estimoidaan tämän mukaan
vuosien 1963-89 tiedoista kulutusfunktio, saadaan

CEPF = - 0.9 + .97 YDPF R2 = .993 
 t       0.4    59      DW = 0.53 

mrd 1990 mk                                           1990 
YDPF yksityinen käytettävissä oleva tulo             218.5 
CNSF kertakulutushyödykkeiden ja palvelusten kulutus 218.2 

{ KULUTUS.REG   (62-90)   5 CEPF CNST YDPF }  97-02-22  19:54
CEPF   = { Yksityiset kulutusmenot                                    mrd 90 mk    }
-    1.9 {* CNST  0.64 Sarja ykkösiä vakiotermin laskemiseksi                      }
+ 0.9796 * YDPF {   64 Yksityinen käytettävissä oleva tulo            mrd 90 mk    }
{ F   4149 (1,27)    t,  R² 0.9933,  DW  0.53,  SD    4.1,  Ro  0.76 (1997-02-22) } ;
 

06 Yksityinen kulutus on yli puolet

6.1.1 Talousteoreettiset näkökohdat

Nähdään, ettei Keynesin perushypoteesi kulutusosuuden pienenemisestä tulojen kasvaessa pidä kansantalouden kulutusfunktiossa paikkaansa. Kulutuksen prosenttiosuuden pieneneminen näkyy, jos lasketaan tämän mallin mukaan kulutuksen arvot vuosina 1963 ja 1989.

1963: - 0.9 + .97 (85.6) =  82.1 = 96.0% tuloista 
1989: - 0.9 + .97(218.5) = 211.0 = 96.6% tuloista 

Kulutuksen prosenttiosuuden kasvaminen näkyy jo valitusta funktiomuodosta.

• Tässä käytetty lineaarinen funktiomuoto takaa, että kulutuksen suhteellinen osuus kasvaa tulojen kasvaessa, koska kulutus on sen mukaan 97 prosenttia tuloista miinus 0.9 mrd mk.
• Kun kiinteä summa vähennetään suuremmasta luvusta (kulutuksesta), se pienenee suhteellisesti vähemmän kuin jos se vähennetään pienemmästä luvusta.
• Siis Keynesin väittämä merkitsee lineaarista kulutusfunktiota käytettäessä, että vakiotermin tulee olla positiivinen.
• Tässä havainto-aineistossa se sitä juuri ja juuri ei ole.

Rajakulutusalttius eli kulutusfunktion derivaatta tulojen suhteen on
lineaarisen kulutusfunktion tapauksessa MPC = .97.

Rajakulutusalttius

Johtopäätös:

• Rajakulutusalttius ilmaisee siis tässä, että käytettävissä olevan
• tulon lisäys 1 mrd mk aiheuttaa kulutuksen lisäyksen 970 milj mk. Tai,
• koska malli on lineaarinen, tulkinta voi olla myös:
• markan lisäys tuloissa johtaa 97 pennin lisäykseen kulutuksessa.

Kulutuksen jousto

Edelleen tätä kulutusfunktiota analysoitaessa muistetaan, että yleisesti funktion y = f(x) ja erityisesti lineaarisen funktion y = a + b x joustot ovat:

eli lineaarisessa kulutusfunktiossa C = a + b Y jousto riippuu tulotasosta Y. Sen mukaan saadaan tässä käytetystä lineaarisesta kulutusfunktiosta kulutuksen tulojoustoksi esim vuodelle 1989

Tämän mallin mukaan siis:

Johtopäätös:

Jousto ilmaisee, että tulojen kasvu yhdellä prosentilla johtaa kulutuksen kasvuun 1.0 prosentilla.

Tehtävä:

Laske vastaava kulutuksen tulojousto vuodelle 1963, kun vuoden 1963 tulot ovat 85.6 mrd mk ja kulutuksen laskettu arvo 82.1 mrd mk

6.1.2 Tilastolliset tunnusluvut

Noteeraamme myös estimoinnin yhteydessä laskettavat tilastolliset mallin hyvyyttä kuvaavat tunnusluvut:

Selitysaste (R2 = .993.)

Selitysaste lasketaan selitetyn neliösumman ja kulutushavainnoista muodostetun neliösumman osamääränä, mutta sillä ei ole mitään itsenäistä sanomaa tai ihannearvoa. Selitysasteella on merkitystä vain verrattaessa samasta aineistosta samassa muodossa estimoitujen funktioiden tilastollista osuvuutta.

t-arvot,

• ilmaisevat kuinka monen standardipoikkeaman päässä kerroin on nollasta.
• Jos kerroin .97 olisikin nolla, tulot eivät vaikuttaisi kulutukseen.
• t-arvo on yli 50 ja siis kerroin on vastaavasti yli 50 standardipoikkeaman päässä nollasta.

Peukalosääntö: Jos t-arvo on suurempi kuin 2, tilastolliset vaatimukset on täytetty.

Teoria sulkee pois negatiiviset arvot. Kahden standardipoikkeaman sisälle mahtuu 95 ja kolmen 99 prosenttia normaalisti jakautuneista havaintoarvoista. Tässä standardipoikkeama on .97/59 = .0016 eli todella pieni. Voimme päätellä: me mittasimme parametrin odotusarvoksi .97 ja todellisen arvon täytyy olla suuremmalla kuin 99 prosentin todennäköisyydellä rajojen .96 ja .98 välillä, sillä nämä rajat ovat kauempana kuin 3, ne ovat jopa kauempana kuin 5 standardipoikkeaman päässä odotusarvosta .97.

Autokorrelaatiota mitataan Durbin-Watsonin luvulla (DW=0.53). Se on taulukoitu suure. Peukalosäännöksi riittää: jos DW-luku on välillä 1.65..2.10, voimme olla huoletta. Jos DW-luku on jotain muuta (tässä selvästi alarajan alapuolella), mallin virhe on autokorreloitunut eli virhetermissä on säännönmukaisuutta. Tämä on paha juttu, sillä tarkoituksemme on saada kaikki säännöllisyys malliin.

Käytännössä autokorreloituneisuus merkitsee sitä, että mallilla ennustettaessa ei saada harhatonta ennustetta, vaan osataan jo etukäteen odottaa, että ennuste 'ampuu yli', jos edellinen laskettu arvo oli suurempi kuin vastaava havainto. Vastaavasti voidaan autokorreloituneella mallilla ennustettaessa odottaa, että ennuste jää alle toteutuvan, jos viimeiset lasketut arvot jäivät toteutuneiden alapuolelle. Harhattomalla mallilla ennustettaessa ei voida etukäteen millään tavoin arvata, jääkö ennuste yli vai alle toteutuvan.

6.2 Kulutus ja tulovirran pituus

Edellä luvattu tulokäsitteiden laajeneva sarja sisältyy kolmeen väittämään eli hypoteesiin:
1 Suhteellisen tulon hypoteesi
2 Pysyväistulohypoteesi
3 Elinvaihehypoteesi

Näistä ensimmäisessä tarkasteluun otetaan kuluvan kauden tulon lisäksi edellinen tulohuippu. Pysyväistulohypoteesissa otetaan huomioon nykyisen lisäksi koko menneisyyden tulojakauma ja elinvaihehypoteesissa paitsi menneisyys ja nykyisyys, myös tulevaisuus, koko elinaikainen tulo.

6.2.1 Suhteellisen tulon hypoteesi

Vaatimattomin askel kohti laajempia tulokäsitteitä on suhteellisen tulon hypoteesi, jonka Duesenberry esitti 1949. Sen mukaan

• Kuluttaja ei niinkään välitä kulutuksen absoluuttisesta tasosta kuin kulutuksensa tasosta suhteessa muiden kuluttajien kulutukseen.
• Kulutus ei riipu ainoastaan tämän hetken tuloista, vaan aikaisemmin saavutetusta kulutuksen tasosta.

Edellisen mukaan kuluttaja kokee siis hyötyfunktionsa arvon nousua vain jos hänen kulutuksensa kasvaa keskimääräiseen kulutukseen verrattuna. Tämän mukaan kuluttaja, jonka tulot ovat keskitason alapuolella, joutuu käyttämään keskimääräistä suuremman osuuden tuloistaan ylläpitääkseen 'yhteiskunnallisen standardin' mukaista kulutusta. Vastaavasti keskituloa suuremmilla tuloilla elävä tarvitsee pienemmän osuuden tuloistaan kulutukseen. Jos tulot kasvavat ja tulonjako pysyy muuttumattomana, myös kulutuksen osuus tuloista c/y pysyy vakiona.

Alunperin Duesenberry esitti jälkimmäisen hypoteesinsa keskimääräistä säästämisalttiutta s/y koskevana, mutta koska kulutusalttius on c/y = 1 - s/y, saadaan suhteellisen tulon hypoteesin mukaiseksi makrotason kulutusfunktioksi

C/Y = a + b Y/Y₀    b < 0

Käytännössä edellinen tulohuippu Y₀ on edellisen vuoden tulo. Kuitenkin Suomen kansantaloudessa vuoden 1976 käytettävissä oleva tulo oli pienempi kuin vuoden 1975 tulo ja vielä vuoden 1977 tulokin oli pienempi kuin vuoden 1976 tulo. Käytettävissä oleva tulo pienentyi siis kahtena vuonna peräkkäin ja vuonna 1978 edellinen tulohuippu oli vuoden 1975 käytettävissä oleva tulo.

6.2.2 Pysyväistulohypoteesi

Selvä laajennus Duesenberryn tulokäsitteeseen verrattuna on Friedmanin pysyväistulohypoteesin mukainen tulo. Siinä otetaan huomioon, ei ainoastaan edellinen tulohuippu, vaan lopulta kuluttajan koko aikaisempi tulojakautuma. Pysyväistulohypoteesin mukaan kuluttajan päätöksenteko tapahtuu pääasiassa tulojen pysyväiskomponentin mukaan.

Olettamukset

Tulossa Y ja kulutuksessa C voidaan erottaa pysyvä p (=permanent) ja tilapäinen t (=transitory) komponentti.

Y = Yp + Yt
C = Cp + Ct

Näiden väliset yhteydet voidaan esittää muodollisesti seuraavien lauseiden avulla. Pysyvä ja tilapäinen komponentti eivät riipu toisistaan eli niiden välinen korrelaatio r on nolla. Myös tilapäisen kulutuskomponentin ja tilapäisen tulokomponentin välinen korrelaatio oletetaan nollaksi eli nekään eivät riipu toisistaan.

r(Yp,Yt) = 0    r(Cp,Ct) = 0    r(Yt,Ct) = 0

Tilapäiskomponenttien odotusarvo (keskiarvo) on nolla.

E(Yt) = 0    E(Ct) = 0

Koyckin muunnos

Seuraavaksi pyritään osoittamaan, että tietyllä tavalla aikaulottuvuudessa muodostunut tulojakauma edustaa pysyväistuloa. Tämä tapahtuu ns Koyckin muunnoksen avulla.

Voidaan osoittaa, että muotoa

C = a + b C1 + c Y    (6.1)

C = kulutus
Y = käytettävissä oleva tulo
C1 = viivästetty kulutus

oleva kulutusfunktio

• Sisältää pitkälle aikavälille jakautuneen tulomuuttujan vaikutuksen.
• Koska tulomuuttujan vaikutus on pitkälle aikavälille jakautunut ja pysyväistulohypoteesin mukaan tilapäiskomponentin odotusarvo on nolla, tämä funktio on Friedmanin pysyväistulohypoteesin mukainen kulutusfunktio.

Tämän osoittamiseksi olkoon

C = a + k Y*    (6.2)

missä Y* on jakautunut pitkälle aikavälille taaksepäin seuraavan aritmeettisen sarjan mukaan

Y* = Y + q Y1 + q2 Y2 + ... + qn Yn    q<1    (6.3)

Eli tulomuuttuja Y* on yhdistelmä n edellisen kauden tuloista. Mitä aikaisemmasta tulosta on kysymys, sitä pienempi on sen merkitys (= sitä korkeampaan potenssiin sen kertoimena oleva ykköstä pienempi q korotetaan).

Hypoteesin luonteeltaan yleistävin muotoilu olisi

eli kulutus riippuu kaikista aikaisemmista tuloista.

Viivästetty kulutus ja tulojakauma

Oletetaan: n = 4. Silloin

C = a + k (Y + q Y1 + q2 Y2 + ... + q4 Y4) eli
C = a + k Y + kq Y1 + kq2 Y2 +...+ kq4 Y4        (6.4)

Pyrimme nyt osoittamaan, että viimeksi esitetty muoto on yhtä pitävä alussa esitetyn pysyväistulohypoteesin muotoilun (6.1) kanssa.

Se juuri on tarkoitus. Siihen tarvitaan

Kolme temppua plus hävittämistemppu.

Temppu 1: Viivästä kaikki termit yhdellä

C1 = a + k Y1 + kq Y2 + kq2 Y3 +...+ kq4 Y5

Temppu 2: Kerro kaikki termit tekijällä - q.

- q C1 = - qa - qk Y1 - ... - kq4 Y4 - kq5 Y5

Temppu 3: Laske yhteen (6.4) ja tempulla 2 aikaansaatu

C        = a       + k Y + kq Y1 + ... + kq4 Y4 
  - q C1 =   - q a       - kq Y1 - ... - kq4 Y4 - kq5 Y5 
--------------------------------------------------------
C - q C1 = a - q a + k Y                        - kq5 Y5 

Hävittämistemppu: unohda termi kq5 Y5

Syy:

se on niin pieni. Ja jos viiden vuoden takainen tulotermi ei ole pieni, niin ainakin esim. 25 vuoden takainen on sitä. Eli kun mennään riittävän kauas taaksepäin, tullaan pisteeseen, jossa asianomaisen vuoden tulojen vaikutus on niin vähäinen, ettei sillä ole käytännössä merkitystä.

Saadaan

• C = (1-q) a + k Y + q C1
• C = a + b Y + d C1

Nämä lausekkeet ovat selvästikin saman muotoiset.

• Molemmissa on vakiotermi, edellisessä se on tosin kahden parametrin ja vakion yhdistelmä, mutta voitaisiin yhtä hyvin korvata sijoituksella c = (1-q)a.
• Estimoinnissa saadaan joka tapauksessa vain yksi vakio.
• Molemmissa on tulotermi ja molemmissa on viivästetyn kulutuksen sisältävä termi.

Olemme siis onnistuneet osoittamaan,

• että viivästetyn kulutuksen C1 sisältämä termi sisältää itse asiassa pitkälle aikavälille taaksepäin jakautuneen tulomuuttujan Y vaikutuksen.

Pysyväistulohypoteesi ja Suomen kansantalous

Edellä AJKC mallin yhteydessä esitettiin jo Friedmanin pysyväis-tulohypoteesin mukainen kulutusfunktio, mutta se oli estimoitu juoksevahintaisista havainnoista. Oikeastaan teoriat koskevat kulutuksen määriä eikä arvoja, joita juoksevahintaiset havainnot kuvaavat. Seuraavassa on käytetty vuosien 1963-89 havaintoja vuoden 1985 hinnoin.

CEPF = - 0.2 + .49 YDPF + .52 CEPF1   RR = .995 
 t       0.1   3.2        3.2         DW = 0.86 
                                           1989 
YDPF yksityinen käytettävissä oleva tulo  218.5 
CEPF yksityinen kulutus                   218.2 
CEPF1 viivästetty (= vuoden 1988) CEPF    210.0 

Tästä voidaan tunnistaa

• Koyckin muunnoksen parametrit k = .49 ja q = .52. Niiden avulla
• voidaan laskea esim viiden vuoden takaisen tulon kertoimeksi k q5 = .49(.52)5 = .019. Vuoden 1984 tulo oli 184.5. Tästä voidaan siis laskea vuoden 1989 kulutuksen 218 mrd mk selitykseen tulevan siivun olevan .019(185) = 3.4 mrd mk eli vajaat kaksi prosenttia vuoden 1989 kulutuksesta.
• Vain noin puolet eli .49(218) = 107 mrd mk selittää saman vuoden eli vuoden 1989 tulo.
• Näin siis vuosien 1985-88 tulot eli tulojakauma selittää varsin suuren osan vuoden 1989 kulutuksesta.

Yksinkertaistettu johtopäätös:

• noin puolet kulutuksesta on sidottu saman kauden tuloihin ja
• puolet aikaisempiin kulutustottumuksiin.

Tätä pysyväistulohypoteesin mukaista tulojakautuman merkitystä kulutuksen selittäjänä voit kokeilla pienellä tietokoneohjelmalla.

CEPF = 5.9 + .62 YDPF + .19 CEPF1 + .24 DETF  R2 = .998 
 t     3.7   6.5        1.8         6.5       DW = 2.03 

mrd 1985 mk                                        1989 
YDPF yksityinen käytettävissä oleva tulo          218.5 
CEPF yksityiset kulutusmenot                      218.2 
DETF reaalitalletukset                            165.5 

[ccc]