| 20040510ma |
Heti alkuun on selvyyden vuoksi todettava, että
tämä on ollut yksi kaikkien aikojen parhaita matkoja, vaikka
kaikenlainen kritiikki mielessä päällimmäisenä
pyöriikin. Kilpailee jopa tähän asti parhaan eli Kiinan
matkan kanssa tai ainakin Tunisian
ja Etelä-Amerikan matkan
kanssa tai sen ilman kertomusta jääneen Irlannin matkan (1997)
kanssa - tai onhan niitä vielä hyviä muitakin. |
| 0900 |
Satamassa tavataan. Aika monella
YLEn eläkeläisten matkalla on ennenkin oltu, joten odotin, että
enemmänkin olisi ennestään tuttuja ollut. Oliko nyt sitten
vain Hilkka Leskinen ja Eira Hakulinen. Kunhan Tallinnaan päästiin,
tavattiin todella tärkeä vanha usealta aikaisemmalta matkalta
tuttu, yhä vain nuortuva Virve. Laivamatka meni mukavasti. Örisevää
jengiä ei näkynyt ollenkaan. Kun matka kestää Express
laivalla vain 1½ tuntia, ei väki örinä-asteelle edes
ennätä. Myöhemmin käy ilmi, ettei tästä joukosta
muutenkaan örisijöitä kehkeydy. Ehdottomasti eliittiväkeä
kaikin puolin. Ei ole mikään vähäinen seikka, kun muitakin
kokemuksia on mielessä. |
| 1100 |
Tallinnassa on
sitten Vast vastassa, Virvekene (pikku Virve) - kuten matkalla
mukana olematon Aarno Virolainen niin kauniisti sanoo. Virve sanoo tämän
suomalaisten ('Pekka' ja 'poro') luotsaamisen mieluisaksi harrastuksekseen.
Helppo uskoa, niin leppoisasti se häneltä käy. - Huolista
vapaana voi heittäytyä matkan nautintoihin: Virve hoitaa. Ja
näin suuren joukon hoitamisessa hommaa riittääkin ja varsinkin
näin eksoottisella kuin Venäjän matkalla. Joukon suuruus
ei enää ainakaan tässä vaiheessa tosin näyttänyt
huolta aiheuttavan - paitsi kaksi törmäilijää, joista
toisen näen joka kerta, kun peiliin vilkaisen.
Sataman City-marketista teimme välttämättömimmät
eväsostokset. Vesi oli etukäteen arvioiden tärkein proviantti,
mutta helle olikin jo hellittänyt, joten taisi hedelmät, suklaa
ja sämpylät eli energia paremminkin olla paikallaan. Sitten lähdettiin.
Emme tainneet vielä aavistaa, että meillä oli matkan onnistumista
takaamassa Virven lisäksi toinenkin mahtiresurssi Kalev Tapio,
bussijuht - bussinkuljettaja, joka todella teki juhdan työn matkamme
onnistumiseksi. Mahtaako miehellä hermoja ollakaan! Hymy huulessa
rattia pyörittelee, laukkut nostelee, köntyksiä bussiin
pykyttelee.
|
| 1400 |
Rakvere ensimmäinen
etappi. Tasaisia maisemia körötellään. Viron maisemaa
mielessä kotimaisemiin verrataan. Ainakin on kivessä ero. Täällä
on liusketta, kotona ei. Ehkä on yleisesti ottaen metsääkin
kotimaan reiteillä runsaammin. Kai kolmatta tuntia ajetaan ennenkuin
sivuun kiekataan: Rakvereen. Lääne
Virumaa on maakunta. Päivän etapin puolivälissä
ollaan. Merkillinen kumpare rannan tuntumassa. Iso musta härkä
siinä sarvillaan linnoitustornia tökkimään tavoittelee.
Muistuu mieleen Espanjassa kaikkialla nähtävä Dos Veteranos
tulijuoman mainos.
Näpäytä kuvaa,
saat sen suurempana.
|
| 1500 |
Purtsen linna. Purtse on puolestaan
Rakveren ja Narvan puolivälissä rannikon tuntumassa toisin kuin
Rakvere. Narvaan tähdätään illaksi, mutta Purtsen vasallilinnassa,
kuten Virve sanoo, syödään myöhäisenpuoleinen
lounas. Siksi on evästä mukana. Hyvin pärjätään.
Enpä ole tällaista linnaa ennen nähnyt. Jotakin saman tapaista
on Liettuassa (Trakai),
mutta tämä Purtse on paljon pienempi, vähän samanlainen
ihme kuin äskettäin kaduille ilmestynyt todella pien auto Smart.
Kun lähestytään, arvelen, että se vain kauempaa näyttää
pieneltä. Mutta Purtse todella on pieni linnaksi. Varmaan Peppi Pitkätossun
Suvikumpu on sopivin vertailukohta tai sitten Muumilaakson talo. Seinät
kuitenkin ovat pomminkestävät, vähintään 2.5 metriset.
Merkillinen on myös sisäänkäynti: pieni ovi toisessa
kerroksessa. Yhdessä salissa on kuitenkin flyygeli, miten lie sinne
raahattu. Ruokasaliin mennään siis ensin ylös ja sitten
ahtaita portaita alas. Tarjoilussa ei mitään valittamista, vaikka
näin suuri nälkäinen joukko niin pieneen paikkaan, kuitenkin
juuri riittävän suureen, ahdetaankin. Lopuksi isäntä
kertoo linnan historiasta ja jotkut saavat tietää istuvansa Ruotsin
kuninkaan, ja kuka se olikaan toinen, nimikkopaikalla.
Näpäytä kuvaa,
saat sen suurempana.
|
| 1800 |
Narvassa ollaan. Ei kuitenkaan
vielä majapaikassa, joka on kylpylä Narvajõesuussa. Ensin
katsotaan Narvan linna. Kyllä onkin katsomisen arvoinen. Narvan marssia
jotkut tapailevat. Veriseltä kuulostaa. Omaan elämään
liittyy siten, että kutakuinkin täsmälleen vastakkaisella
Suomenlahden rannalla on oma kotipaikkani Virolahti ja samainen Venäjän
raja. Sielläkin rajajoki Vaalimaanjoki, mutta joki on paljon pienempi
ja linna puuttuu. Monesti on tämä vastaranta mielessä ollut,
nyt siis ensi kerran näen. Nyt on geopoliittinen asemakin sama kuin
kotona on ollut jo 60 vuotta: koti täällä, Venäjä
tuolla. Mitkä mahtavat olla paikallisten asukkaiden tunnot? Kotona
on rajaan totuttu. Kanssakäymistä on yhä enemmän ja
enemmän, kieltä opiskellaan puolin ja toisin. Ihan rajan pinnassa
bensat ja puolukat on jo pitkään ostettu naapurin puolelta. Rakensipa
parin sadan metrin päässä asuva lankomies talonsakin Venäjän
halvemmasta puutavarasta. Täällä raja on uusi asia, vai
oliko raja sittenkin raja jo Neuvostoliiton aikanakin?
Paikka on todella komea: virta vuolas ja kummallakin puolella ihan oikeat
linnat, joista kuvat kertovat enemmän kuin vähäisin tiedoin
kerrotut sanat.
Näpäytä kuvaa,
saat sen suurempana.
|
| 2100 |
Perillä Narvajõesuussa.
Parikymmentä
kilomeria on Narvasta rannikolle. Siellä mäntymetsien keskellä
on sanatorio, jossa
yövymme. Meille kerrotaan pelottavia juttun mustista silmistä,
joita yölliset retket lähiympäristöön saattavat
aiheuttaa. Eivät suinkaan rosvojoukot ole uhkana, vaan villit tytöt,
vai oliko se sittenkin villejä tyttöjä tavoittelevien nuorten
miesten kilpakumppanit, siis omat joukot. Taisimme olla niin väsyneitä
- ja ehkä vanhojakin, ettei tämä juonenpää johtanut
mihinkään. EUn puolella vielä ollaan eikä oikein tiedetä
miten naapuri tähän uuteen tilanteeseen suhtautuu. Sen vuoksi
varaudutaan kunnolla aamun rajanylitykseen. Virven johdolla täytetään
lomakkeet. kynä siis on ainoa varustus kun illalla vielä ravintolaan
kokoonnumme. Kotiin tultuamme luen sopivassti Virolahden paikallislehdestä
kuinka maanviljelijät olivat virolaisille kolleegoilleen lahjoittaneet
kourallisen kyniä sanoen, että ne ovat arvokas lahja ja enemmän
kuin tarpeen, kun EU-tukia anotaan. Kuulakynillähän sitä
ystävyyttä kohta sodan jälkeenkin alettiin rakentaa.
|
o AJK kotisivu
