Ilomantsi - Uusi Valamo 20051004-06


Nilsiästä: Ilomantsin - Uuden Valamon matka 20051004..06 - Näpäytä, saat suuremman
1004 Uuteen-Wärtsilään. Täyttä vauhtia suorinta tietä Uuteen-Wärtsilään aivan rajan pintaan sukuloimaan ja Irman herkullisia piirakoita maistelemaan. Taidettiin kuitenkin Tuusniemellä jotakin välipalaakin haukata. Perillä piirakoiden ja kahvin lisäksi katselemme tauluja. 
Jouhkolan hovi. Parin tunnin lepäilyn jälkeen lähdemme etsiskelemään Jouhkolan hovia, etukäteen tilattua majapaikaa. Löytyy ilman surempia vaikeuksia. Päätetään ensin menä ilmoitautumaan ja sitten syömään ajatellen, että ehkä vihjeen hyvästä ruokapaikasta saisimme. Rakenuksen päädyssä valaistu parkkipaikka. Tässä sen täytyy olla. Ovi kuitenkin lukossa. Vastaanotto ehkä siis sittenkin on toisessa, aika kaukana näkyvässä rakennuksessa. Aivan oikein. Avain Receptionista. Pimeänä, ei ketään paikalla. Kännykkänumero ovessa. 'Tavoitelemaanne henkilöä ei juuri nyt...' No ehkä pian. Eikö tuonne kuitenkin pääsisi sisälle odottamaan. Rakennusta ympäri kiertäen löytyy valoa ja viittilöimällä ystävällinen asukki tulee aukaisemaan oven seurustelutilaan. Vastaanotto näkyy ikkunasta, mutta ei valoa. Kokeillaan kännykkää. Ei vastaa. Tätä jatkuu kaksi tuntia. Eikö olisi muuta puhelinta? Jostakin löytyy lankapuhelinnumero. Heti vastaa. Kotona ollaan ja on oltu koko ajan. Tuodaan avain huoneeseen. Anteeksipyyntö.
Viihtyisä ja siisti, avara odotustila ja siistit huoneet. Ja kuten aamulla selviää, paikka on upea ja hyvin hoidettu ja rakennukset kauniita niinkuin vanhalle hoville sopiikin. Historiakin selviää odotustilan monisteista. 
Anteeksiantamattomia puutteita. Mutta matkailijan kannalta Jouhkolan hovissa on myös aivan uskomattomia, anteeksiantamattomia puutteita. Vaikken kuvittelekaan, että yhden niuhottajaturistin huomautuksilla mitään merkitystä olisi, laitan tähän kuitenkin luettelon muutamasta pikku yksityiskohdasta, joiden korjaamisella majapaikan arvo kohisten nousisi luokituksen edellyttämälle tasolle. 
  1. Parkkipaikan viereiseen oveen ei huoneen avain käy. Matkalaukut on raahattava parinkymmenen metrin päässä olevasta sivuseinän ovesta. Matka parkkipaikalta tälle ovelle on pimeä. Kompuroi siinä sitten laukkujen kanssa. Avainjärjestelyllä ei tätä ongelmaa olisi. Jos omistajat kerrankin itse koemajoittautuisivat, eivät takuulla jättäisi tätä vikaa korjaamatta. 
  2. Parkkipaikalla pitäisi ehdottomasti olla P-merkki selvyyden vuoksi. Samoin kaikissa ovissa kartta (asemapiirros), josta selviää: (1) parkkipaikka ja vieressä majoitustilat (2) varsin kaukana sijaitseva päärakennus, missä ovat vastaanotto ja aamiaistila ja (3) tietysti kaikki toimivat puhelinnumerot.
  3. Myös odotustilassa on aivan uskomaton pieni puute. Talolla on upea historia, joka ilman muuta herättää kävijän mielenkiinnon. Löytyykin kansio, jossa on valokopioita talon historiasta, mutta niiden ulospano on alapuolella kaiken arvostelun. Nippu viimeistelmättömiä resuisia papereita. Kansiosta puuttuu myös asiakasinformaatio, mm lankapuhelinnumero, jolla mahdollisesti voisi saada yhteyden talonväkeen.
  4. Aivan uskomaton puute huoneessa: ei lukuvaloa vuoteen vieressä. Yksi pöytälamppu on, mutta se ei toimi. Katkaisija kaukana vuoteista, joten yöllä vessassa käydessä joutuu kompuroiman pimeässä. Saisi isäntäväki kerran koenukkua paikkansa, ehkä huomaisi puutteita. Hämmästyttävää, etä tällainen menee läpi rakennustarkastajan tarkastuksessa.
  5. Myös seuraavan aamun aamiaisessa on huomauttamista. Paikka jälleen aivan viimeisen päälle siisti ja kaunis. Syötävien valikoima on niukin mahdollinen, mutta kaikki on maukasta. Kiusallista on se, että puuro on aivan kylmää. Saisi olla mikro asiakkaiden käytössä, ellei emäntä ennätä huolehta siitä, että puuro on lämmintä.
250km
1005  Värtsilästä Ilomantsiin. Tie 500 rajanpintaa Värtsilästä Ilomantsiin. Siitä on perheessä vuosia, ellei vuoskymmeniä puhuttu. Kerran jo Ilomantsin retkelle lähdettiinkin, mtta lillukan varsiin sotkeuduttiin eikä koskaan niin pitkälle päästy. Nyt päästään. Jotenkin oli etukäteen mielessä sellainen kuva, että runonlaulu olisi näkyvästi esillä pitkin matkaa kaikkialla Ilomantsin alueella. Tasaista, asumatonta maisemaa on koko matka, ei tule mieleen varsinaisesti runonlaulu. Eikä näytä maisema mitenkään erityisesti kalevalaiselta. Ei kuitenkaan pettymnyskään ole. Rauha vallitsee luonnossa ja ympäristössä. Teemme koukkauksen Möhköön, ehkä erikoisen nimen innoittamina. Noin 30 lisäkilometria tulee. Jokunen muistomerkki rauhan vastakohdasta eli sodasta nähdään, samoin Möhkön masuuni, siis rautamalmin jalostuslaitos. Näkemättä sen sijaan jää Petkeljärven kansallispuisto, kuulemma hyvinkin viihtyisä paikka, varsinkin kesällä. No kuitenkin Suomen ja koko EUn  itäisin paikka (arvatenkin ennen viimeisiä Puolan ym Itä-Euroopan maiden liitoksia) tulee nähdyksi.
 
 
Mutta sitten itse Ilomantsi. Se kelpaisi vaikka Kalevalaksi. Ympäröivillä kukkuloilla on Runonlaulajan pirtti ja monta muuta hirsirakennustaiteen tuotetta. Tähän aikaan vuodesta eivät enää tosin ole avoinna, mutta nähtävää on ulkopuolessakin. Ihan kuin olisi yhtymäkohtia Amerikan intiaanien totemeihin ym rakennelmiin. Muotoja on puusta esiin loihdittu ja värejä käytetty. 

 
Vatruska on paras herkku. On lounasvälipalan aika. Ajamme avaran oloisen 'pääkadun' päästä päähän ja noteeraame vaihtoehdot. Tuntuu, että napakymppiin osumme. Kahvila-Konditoria (varmaan Leipomon kahvila) - nimi jää mieleenpainamatta, eikä löydy lompakosta kuittia. Ihan tavallinen, ympäristönsä mukaiseksi asettunut paikka. Tavattoan ystävällinen ja avulias palvelu. Kassatyttö - tuskin omistaja - neuvoo vatruskat, tuo pöytään lämmitettynä, kaivaa hyllystä Pogostan sanomat ja Ilomantsin palveluoppaan. Kertoo nähtävyyksistä ja merkitsee kartalle. Kertoo omista kokemuksistaan. Ei kuitenkaan laiminlyö varsinaisia tehtäviäänkään, vaan pitää silmällä ihmisten tulemiset ja menemiset. Heikohkosti liikkuvalle vanhukselle tuo tämän 'tavanomaisen annoksen'. Meitä palvelee kuin olisimme talon tärkeimmät vieraat. Hyvä mieli jää tällaisesta. Niin on myös, että vatruska jää koko retken huippuherkuksi. Reseptin selostaa:. Pogostan sanomista lunttaan: "kilon verran keitettyjä ja jauhettuja perunoita, yks kananmuna, teelusikallinen suolaa, ja desilitra vehnäjauhoja.. Täytteeks pari desilitraa riisiä, nappi teelusikka suolaa ja puoli desilitraa voisulaa." Minä nyt en nälissäni tonnikalapatongin ohi pääse muillään, mutta vatruska jälkiruuaksi, ehdottomasti. Eikö siinä ollut vielä munavoita päällä. Liittyy siis ihmeelliseen sarjaan 'herkkuja perunasta' (perunapuuro, perunaletut, vatruskat..).
Hyvin tyytyväisinä lähdemme kiertämään annettujen ohjeiden mukaan taajaman päänähtävyydet. Yksi on itse maisema ja miljöö, toinen ortodoksinen kirkko ja kolmas evlut kirkko. Nämä kaikki joudumme katsastamaan pelkästään ulkopuolelta, mutta hyvä niinkin. Peltohermannin viinitehtaalta myöhästymme tai sitten ei auki olekaan tähän aikaan vuodesta. Puhtaaksi kynittyjä viinimarjapensaita näemme maisemassa rivi rivin vieressä, tuntuu että useammassakin paikassa.

 
Uuteen Valamoon. Illan suussa jo ollaan ja Uuteen Valamoon on vielä pitkä matka. Ei muuta, mutta tarkoitus on, että ehdimme perille niin että saame päivän lämpiman aterian luostarin klo 19 suljettavassa trapezassa, ettei käy kuten eilen, kun lämmin ateria jäi majapaikan odotusistunnon takia kokonaan väliin. Tämä kyllä sitten onnistuukin, mutta matkantekoa vaikeuttaa kaikin voimin ilta-aurinko, joka paistaa täydeltä terältä koko ajan suoraan silmiin. Saa olla tarkkana, että pystyy havaitsemaan risteykset. Perillä ilmoittaudumme ja saamme avaimet Valkoisen vierasmajan huoneeseen. Riennämme luostarin ruokaasaliin eli trapezaan (tarkoittaa myös 'suorakaidetta' ja tietenkin ehkä tutuin merkitys sirkuksen keinuva rekki eli 'trapetsi'). Mielessä on kuukauden takainen muikkupaistos. Nyt sitä ei ole, mutta kolme muuta vaihtoehtoa. Itse otan automaattisesti kalan, jos sitä on. On lohipaistosta, tavanomaista. Höysteenä monipuolinen valikoima perunoita ja kaalia ym vihaneksia. Enpä aikoihin ole niin perin juurin tönkkösuolattua hapankaalia syönyt kuin täällä. Olisikohan yksinkertaisesti unohtunut suolan huuhtominen. En ole ymmärtänyt, että hapankaaliin suolaa ollenkaan laitetaan. Runsain hyppysin on suolaa muuhunkin ruokaan siroteltu. Mitään havaittavia seurauksia ei kuitenkaan ollut, ei edes janottanut. Otamme ruuan kanssa lasilliset viiniä, punaista. Valmistettu paikalla kai pääasiassa viinimarjoista peltohermannin menetelmin - näin peltohermannin laatikoita luostarin alueella. Toivon, että muistan olla ottamatta enää. Ei maistu minulle. Jos tähän jäisi kokemus suomalaisesta viinistä, kuva olisi väärä ja virheellinen. Amatööri viinintekijä, ystäväni Esa on vuosikymmenet valmistanut näistä samoista aineksista, raparperilla terästettynä, kotiviininsä, josta jatkuvasti olemme päässeet osallisiksi. Vain kerran on omasta syystämme - pullo unhtui vuosiksi telineeseen -, maistunut oudolta, ehkä etikalta, muulloin aivan erinomaista. Peltohermannia on tullut pari kolme kertaa maistettua. Aina sama maku, ei koskaan tunnu sopivan ruuan kanssa. Epäilenkin, että myyntiä on vain uusille asiakkaille kauniin ja opmaperäisen pullon ansiosta.
+300=550km Siirrymme keljaamme (munkin kamio). Karu kuten osaame odottaakin. Mutta loppujen lopuksi hinta/laatu suhde on aivan huippuluokkaa. Epäilen, että huoneen pinta-ala vain niukin naukin, jos ollenkaan, täyttää minimivaatimuksen 8 m2. Mutta kaikki yksityiskohdat ovat äärimmäisen käytännöllisiä. Heti kiintyy huomio lukulamppuun vuoteen pääpuolessa. Sopisi Jouhkolan väen käydä mallia katsomassa, ja monen 4-5 tähden hotellinkin, kymmenen kertaa tämän hintaisen majapaikan. Yksinkertainen kuuppalamppu sivuseinssä 60-70 cm päätyseinästä, kääntyy niin että voidaan kohdistaa kirjaan. Näin erittäin harvoin hotelleissa. Siksi meidän isossa matkalaukussamme onkin nipsukiinnityksellä varustetu lamppu ja vielä jatkojohtokin. Nyt vaan ei ollut mukana, valitettavasti. Onneksi sentään amerikkalainen patterilla toimiva 'Mighty Light', jota ei tietenkään täällä tarvita, edellisessä yöpaikassa kylläkin. Ainoa mistä huonoselkäinen voisi valittaa, on että itse joutuu levittämään pakassa olevat lakanat. Mutta mitkä lakanat! Olikohan pellavaa. Aivan mahdottoman miellyttävät joka tapauksessa. Mitä siitä, että vessa on käytävässä. Ei ainakaan meillä kotona, enkä muista muuallakaan, vessaan ovi suoraan makuuhuoneesta ole. Kaikki tiptop siistiä ja puhdasta. Loistava yökortteesi 22 e/h!
1006 Valamon kirjasto. Retken toinen pääkohde on Valamon kirjasto. Mutta sitä ennen aamiainen, jolla kaksi erikoisuutta: ei mitään lihaleikkeleitä, vain yhtä lajia juustoa ja silliä, josta muistuu mieleen: silliä krapulaan. Itse kotona syön joka aamu sardiinin sipuliviipaleiden ja tomaattiviipaleiden kanssa. Kokeilen silliä, mutta ei oikein maistu, vaikka myös kananmuna kuuluu ateriaan. Toinen eikoisuus on haudutettu tee. Ensi kertaa eläissäni niin ärjyä teetä, että on palkko laimentaa vedellä. Mitenkähän on saatu aikaan? Ennenkin on laimennusmahdollisuudesta aamupalapaikassa mainittu, mutta aina on tuntunut sopivalta sellaisenaan. Nyt väkevys riittää kahteenkin kupilliseen. Hunajan makuakaan en tunne teen alta. Uusi kokemus, tosiaan. No, vesihän on täydellinen lääke tähän ongelmaan. 
 
Niin olimme ennalta sovittuna aikana luostarin kirjastossa, jossa kirjastonhoitaja Heljä Knuuti osaa myös meitä odottaa. Kyllä on kirjasto, jos mahdollista vieläkin mahtavampi kokemus, kuin mitä osaan odottaa. Esitellään moderni maallinen osasto. Pääsalin esittelypöydällä on sellainen kokoelma kuvateoksia, että niiden parissa voisi päivän viettää. Ovat nimnittäin arvovieraat kaikkialta ortodoksisesta maailmasta käyneet luostarissa ja tuoneet tullessaan arvokkaita omistuskirjoituksella varustettuja kuvateoksia. Olisi edes kuvia pitänyt ottaa. Sivuutamme nämä kuitenkin varsin pikaisesti samoin alemmassa kerroksessa olevan ortodoksisen teologisen osaston. Meidän tarkoituksemme on saada käsitys Vanhan Valamon kirjastosta, joka sodan aikana evakuoitiin tänne: 20 000 kirjaa, joista 14 000 luetteloitu asianmukaisesti (luokitus). Selostus Valamon luostarin kirjastosta: suomi o po-russki o Valamolaisen kirjan vaiheita
Verkkoon pitäisi saada. Ei voi olla käsittämättä erityiseksi kulttuuriaarteeksi tätä kirjastoa, kuka hyvänsä sen näkee. Kirjoja 1500- 1600- luvuilta lähtien: käsinkirjoitettuja, hämmästyttävän hyvin säilyneistä, kirkkokäsikirjoja, kirkkomusikkia, teologista kirjallisuutta, päiväkirjoja, elämänkertoja. Ne ovat nykyään myös kosteuden ja lämpötilan suhteen asianmukaisesti hallitussa tilassa. Myös niiden käyttö on käsittääkseni asianmukaisesti järjestetty. Mutta silti: mielestäni koko kirjasto, erityisesti Vahan Valamon teokset pitäisi ehdottomasti digitoida eli niiden sisältämä informaatio kopioida yleiseen käyttöön verkossa, jolloin käyttö ja saatavuus helpottusivat aivan toiseen kertaluokkaan. Tämän toteuttamiseksi on ymmärtääkseni tehty anomus toisensa jälkeen, mutta toistaiseksi turhaan. Miten saataisiin todelliset päättäjät havahtumaan? Ehkä voitaisiin aloittaa siitä, että kuvattaisiin muutamia (kymmeniä) sivuja ja aukeamia arvokkaimmista ja näyttävimmistä teoksista ja varustettaisiin selityksillä ja käännöksillä esittelyksi verkkoon. Oman vaikeutensa muodostaa se, että kirkkoslaavinkielistä fonttia ei ehkä ole eikä ehkä myöskään tekstinselvitysohjelmaa. Tuntuu ihmeelliseltä, jos näin on. Itse en kuitenkaan ole toistaiseksi löytänyt. Luulisi Venäjän kirkolla olevan varoja ja oma intressi tähän. Luulisin myös taitoa olevan Venäjällä ja jos ei Venäjällä niin ainakin Amerikassa. Sen verran rohkaisevat ovat kokemukset ABBYY ohjelman kapasiteetista. Olen kovin pettynyt siihen, ettei luostarin matkamuisto- ja kirjakaupassa ole ainoatakaan julistetta tai faksimile-aukeamaa näistä kirja-aarteista. Joissakin olisi myös näyttävää kuvitusta. Ainakin sen luulisi houkuttelevan tutustumaan.
Kirjaston jälkeen käymme vielä tutustumassa luostarin hautausmaahan, metsäkalmistoon, jonne on haudattu myös eräitä suomalaisia kulttuurihenkilöitä, mm Pentti Saarikoski.
+180=730km Ettei vain jäätäisi tien poskeen. Kotimatkalla kehkeytyy jännitysmomentiksi se, että bensa on vähissä eikä huoltamoita näy missään. Taisi näyttää jo alle 20 kilometria - ei aivan riittäisi Vehmersalmelle, missä varmasti olisi huoltoasema. Mutta jännitys laukeaa 17 km ennen Vehmersalmea. Tuppurinmäen kyläkaupasta saamme tankin täyteen ja huoletomasti voimme jatkaa. Täyttö on 51 litraa. Olisi siis kuitenkin ollut vielä ainakin 4 litraa eli 40 km ja onko vielä joku varatankki, josta heruu tämänkin jälkeen. Toinen pikku jännitysmomentti on, että löytyykö säädyllinen paikka lounasvälipalalle. Ei löydy. Siilinjärven Shell on ensimmäinen joka kelpaa. Samahan se on Pohjanmaalta tullessa. Jos ei pidä varaansa varhaisessa vaiheessa, joutuu köröttelemään melkein koko Suomen poikki nälkäisenä aina Siilinjärvelle saakka. On tapahtunut meille ja meidän pohjalaisille ystävillemme. Eivätkä mielestämme vaatimukset ole kohtuuttomat: kunnon täytetty sämpylä ja kahvi savuttomassa ja olutörinättömässä paikassa. Läheskään kaikki kyläbaarit eivät tätä ehtoa kylläkään täytä.

Palautetta

R. Kontula

Muistoja Ilomantsista
Ja taas tuli mahtava matkakertomus. Kiitokset siitä. Kuvatkin aukenivat kun malttoi odottaa.
Tuli mieleen mutaman vuoden takainen retki Marjatan kanssa lähes samaa reittiä. Ilomantsissa Marjatta pettyi pahasti kun ei missään näkynyt räkänokkaisia, paljasjalkaisia ja resuisia lapsia. Asuimme siistissä yksityiskodissa, jossa majaili kymmenkunta ranskalaista. Olivat opettamassa turpeenkaivukoneiden käyttöä suomalaisille. Aamiaispöydässä oli maailman parhaita piirakoita ja vatruskoita. Seurusteltiin tietysti ranskan kielellä. Puutarhassa riippui narulla tuulettumassa komea vaatekappale ja Marjatta ehti jo kehua, miten harvinaisen kaunis iltapuku emännällä oli. Emäntä selittämään, ettei kysymyksessä ollut suinkaan iltapuku. Talon isäntä sattui olemaan ortodoksisen kirkon diakoni, joka oli lähdössä Hattuvaaraan toimittamaan jumalanpalvelusta. Tilanne oli tietysti nolo, mutta eivät pahastuneet ymmärtämättömyytemme takia.

Asko Korpela 20051007 (20051007) o SP-osoite o AJK kotisivu