Matkakertomus Pietari 200505 

YLEn hyvä...  Ties monesko YLEn hyvä matka tämä jo oli. On käyty Pietarissa ennenkin, Tallinnassa, Tartossa, Viipurissa, reisattu Suomea ristiin rastiin. Ja minun kannaltani kaikkein tärkein matka on ollut 1995 Unkarin matka, sekin YLEn hyvä. Silloin alkoi varaslähtönä eläkepäiviksi suunniteltu harrastus, unkarin kielen opiskelu. Poikkeuksetta kaikki YLEläisten siivellä tehdyt matkat ovat olleet YLEn hyviä. Kun niitä on jo pitkälti toista kymmentä tehty, on syykin selvinnyt. Mielestäni se on hyvä seura. Ja sen takana on puolestaan kaksi tekijää: toinen on se, että matkalaiset tuntevat toisensa ennestään. Heti päästään hyvään tunnelmaan, kun muistellaan yhteisiä kokemuksia. Toinen taustatekijä on matkalaisten ikäänkuin ammattiominaisuus: pohjaton uteliaisuus ja tiedonhalu. Kaikessa ollaan mukana aidon kiinnostuneesti. Ollaan oltu tavallisilla seuramatkoillakin. Niillä on aina mukana porukkaa, joka ei oikeastaan ole kiinnostunut muusta kuin ryyppäämisestä.

Kuitenkin vasta tämän matkan loppupuolella luulen oivaltaneeni matkan todellisen tarkoituksen. Ei se ollutkaan Pietari, vaan juuri tämä tuttujen tapaaminen. Kyllä tietysti vähän Pietarikin, mutta enemmän tuttujen tapaaminen, ihan yhtä hyvä ellei parempikin motiivi kuin Pietari. Jos minä pitäisin Pietaria tärkeämpänä kuin tuttujen tapaaminen, järjestäisin matkan ihan eri tavalla. Mehän koimme nyt Pietarin 'hygieniskt förpackad, orörd av människohand' kuten ennen vanhaan luki sokeripakkauksen kyljessä. Asuimme ja söimme kaikki ateriamme ilman kosketusta paikalliseen väestöön. Kovaan hintaan kävimme vilkaisemassa paikkoja, joissa näimme melkein vain muita turisteja, mitä nyt joitakin oppaita, vartijamummoja ja opiskelijamyyjiä. Jälkimmäisetkin, samoin oppaat, olivat näin turistikauden alussa niin pelokkaita, että oikein raastamalla piti heiltä omia mielipiteitä repiä. Muuten pyörittivät juttujaan 'savikiekoilta'. Kuten sanottu - ymmärrettävää näin kauden alussa. - Minun osaltani tämä oli jo toinen peräkkäinen, ryhmäviisumin takia entistäkin epäonnistuneempi yritys saada kontaktia oikeisiin pietarilaisiin, heidän tapoihinsa ja elämäänsä. Yksi opas sentään kertoi vähän kotioloistaaan, perheestään ja harrastuksistaan. Myös Babushkan opiskelijapoika silmät pelosta seisten vastaili, lopulta pelostaan päästen, ihan teki selvää opiskelustaan Meri- ja Ilmastoinstituutissa ja kertoi käytännöllisesti katsoen kaikkien muidenkin myyjien olevan kesätyöläisiä, opiskelijoita varsinaisesti. Ihan oikein, heillä on kielitaitoa ja heidänkin pitää ansaita.
 

Hygieniskt, orörd... Ilman muuta lähden kyllä seuraavallekin YLEn hyvälle Pietarin retkelle, varsinkin jos se järjestetään junalla tai bussilla ja varsinkin, jos majoitutaan johonkin pikku hotelliin ja varsinkin jos ateriat nautitaan venäläisissä ravintoloissa kuvaannollisesti mahdollisimman kaukana Pribaltijskajasta, Europejskajasta ja muista sen kaltaisista. Minun mielestäni Pietarin matkojen järjestämisessä ovat kaikki osapuolet aivan hakoteillä. Venäläisetkin tuntuvat ujostelevan aitoa venäläistä kaalisoppaa sun muita upeita herkkuja, haluavat nyt näyttää, että kyllä heilläkin osataan. Pizzaa ja uutta ranskalaista kevytmenua tarjoavat. Siljan tapaista matkan järjestäjää en välitä moittia. Mitä järkeä heillä olisi tarjota mitään muuta kuin nyt tarjoavat: majoitusta ja aterioita omassa laivassa? Onnistuimme sentään kerran syömään periaatteessa aidon venäläisen 'biznis lunch'in terminaalin Gavan (Satama) ravintolassa, 4 henkeä Siljan yhden hengen aterian hinnalla. Sekin 'biznis lunch' oli steriiliydessään ja edeskäypien matkamuistomyyjien kaltaisesta kauden alkukankeudesta johtuen YLEn kaukana oikeasta venäläisestä meiningistä, Maut sentään olivat aidot. Niin ja sitten suomalaiset asiakkaat, se kolmas osapuoli, on peloteltu puolikuoliaaksi Pietarin vaaroilla. Ei ihme, että halutaan katsella 'orörd av människohand'. 

Kaikkein pahin pettymys oli SHOP retki Nevski prospektille. Gostinnij dvorissa käytiin vain toteamassa, että samoja merkkitavaroita on kuin koti-Suomessakin, täällä vain huomattavasti kalliimmalla. Kuka on niin hullu että mitään ostaa. Kun tästä oppaalle sanoin, hän ilmoitti olevansa aivan samaa mieltä. Sanoi vain, että 'kun teikäläiset matkanjärjestäjät niin haluavat'. No, sehän on hyvä vain, että krääsältä välttyy. Nevskillä myös tapahtui se, mistä varoitetaan. Kadun alta rappuja ylös noustessamme neljän kirgiisin porukka ryhmittyi emännän ympärille aikoen tehdä sen klassisen tempun: tiivistää ahdingoksi ja sen jälkeen avata käsilaukun vetoketjun ja tyhjentää sisällön. Huomasin ja sanoin hyvin lujalla äänellä 'Njet', jolloin kiireesti hajaantuivat. Vahvistuksen epäilylleni antoi nuori venäläinen, joka myös havaitsi tapahtuman ja sanoi kadulle päästyämme: 'ostorozhno s nimi!' - varokaa heitä! Tämän jälkeen käsilaukku laitettiin päällystakin alle. Itseltäni on täällä viety jo vuonna 1968 lompakko rahoineen ja kaikkine tykötarpeineen. Sen jälkeen olen jättänyt ajokortin ym kortit ja dokumentit kotiin, pitänyt passin kaulapussissa ja  lompakon sivutaskussa ja melkein kaikki rahat vyön alla salataskussa housun kauluksen sisäpuolella. Roomassa olen joutunut kahden kömpelöksi jääneen yrityksen kohteeksi, oliko peräti saman päivänä vai oliko päivä väliä. Koen hyvin nöyryyttävänä, etten voi pitää lompakkoa takataskussa. - Onneksi oli sentään käynti torilla ja hallissa vastapainoksi 'hygieniskt, orörd'ille. Tällä kertaa maistettiin marinoidut valkosipulit, karhunlaukat ym hapansäilöntätuotteet, perjantaina sitten ostettiin, samoin leivät ja piirakat. Ainoa kunnon kosketus oikeaan venäläiseen elämänmenoon.
 

Mitä on Pietari? Vaikka tässä nyt näin ankarasti protestoinkin matkan sisältöä vastaan, en missään tapauksessa kiellä tutustumista mahtaviin kulttuuriaarteisiin, palatseihin ja niiden kokoelmiin. Päin vastoin: ne ovat ehdottoman oleellinen osa Pietarin nähtävyyksistä. Itse vain satun olemaan jo nähnyt ne. Jotain varmaan sietäisin uudelleenkin, mutta ehkä vasta jonkun ajan kuluttua. Oikein iso annos niitä kuitenkin, kuten vuosi sitten, panee vähän miettimään. Ketä mahdettiin kutsua ja kuinka usein sen aikaiset liikenneolot huomioonottaen näihin 5000 ihmisen vastaanottosaleihin? Vaikka tiedänkin oman kotikyläni (Virolahden Hämeenkylä) miesten vapaaehtoisesti osallistuneen kivitöihin louhoiksella eli 'lompkalla' ja saaneen palkkansa kultamarkoissa - olen kuullut yli 50 vuotta sitten sen omin korvin sellaiselta, joka on itse ollut mukana - tiedän myös että Iisakin kirkon 140 pylvästä ja keisarin monoliittia oli louhimassa myös ketjuissa työhön ja sieltä pois kuljetettua vankityövoimaa. Joka tapauksessa palatsit ovat upeita ja niitä on rakennettu suurella ammattitaidolla ja ne ansaitsevat ihailumme.

Neljä tärkeätä asiaa jäi tällä matkalla kokematta: kosketus pietarilaisiin, venäläinen ruoka, pyhiinvaellus Dostojevskin paikoissa, käynti tavallisessa teatterissa. Oikeastaan tiesin tätä jo etukäteen odottaakin, niin että pettymys ei ollut niin suuri kuin se olisi voinut olla. Edes kerran, plus piirakat torilla, sain ruokaakin siis kuitenkin maistaa. Pyhiinvaelluksen Dostojevskin paikoissa arvasin viisumin luonteen, mutta myös ajan puutteen takiakin mahdottomaksi. Olin kuitenkin varautunut kiikuttamaan Dostojevskin kotimuseoon kustantamani Hans Othmanin kirjan 'Dostojevski och verkligheten'. Mutta onneksi tulin varautuneeksi myös lähettämään sen postitse - jos nyt Venäjän postiin voidaan luottaa. Sitä varten käänsin kirjan takakannen selostuksen ja lähetin sen sähköpostina museolle. Kun torstaina oppaalle ihmettelin, että mitenkähän asia järjestyisi, hän oitis ilmoitti asuvansa aivan museon lähellä ja tarjoutui itse vielä samana päivänä viemään kirjan perille. Varmaan veikin. Vahvistusta en ole saanut, ehken saakaan. Pääasia, että meni perille. Museo tämän ansaitsee, samoin Othmanin kirja. Se ei ole mitä hyvänsä parran pärinää. Harmittaa, että jäi pelkkään kiitokseen oppaan vaivan palkitseminen. Pari euroa olisivat olleet hänen taskussaan paljon arvokkaammat kuin minun taskussani. Onneksi osasin ihan ensimmäiselle mainiolle Inga-oppaalle varata kiitoskädenpuristukseen 2 euron lantin. Taitavasti hän sen myös vastaanotti, mikä seikka paljasti oikeaksi arvioni, että tällainen kädenpuristus saattaisi olla paikallaan - eivät täkäläiset palkat niin huimaavia ole.
 

En kuitenkaan kadu  Tavallisesta teatteristakin sain yllättäen sellaisen maistiaisen, että torstain iltapäiväretkellä osuimme Aleksandrijnskij teatterin eteen. Ihan itse kuvien perusteella tunnistin rakennuksen ja asia varmistui käytyämme oven vieressä katsomassa ohjelmistoa. Olin edellisenä päivänä netistä etsinyt Pietarin teattereiden ohjelmistot ja todennut, että kaksi on sellaista, joita voisin mennä katsomaan. Minulle ennestään tuntemattomattomassa teatterissa - mikä se nyt olikaan - näytettäisiin Tshehovin iki-ihana 'Kolme sisarta' ja Aleksandrijnskissa Ibsenin 'Nora' eli suomalaisittain 'Nukkekoti'. Oikeastaan olen vain hyvilläni, että näin kuitenkin kävi, sillä jos olisin päivää aikaisemmin tullut ohjelman tarkistaneeksi, olisin saattanut yrittää puhelimitse varata lipun ja mennä ehkä juuri Noraa katsomaan, kun on ennestään suhteet tähän teatteriin ja jopa sen johtajaan. Tämän menetyksen totisesti enemmän kuin kompensoi Rimski-Korsakovin konservatorion baletti 'Don Quixote'. Siitä erikseen pieni tarina teatteripäiväkirjassa.
 
Ruumis, sielu ja passi Kaiken pahan yksi alku ja juuri on tämä ryhmäviisumi, tai oikeastaan siis koko nykyinen viisumikäytäntö. Viisumeilla törkeästi rahastetaan. Keskustelimme asiasta Eero Toukkarin kanssa. Pääsyy on tietysti se, että tälla tavoin venäläiset hiostavat Suomea ja EUta viisumivapauteen. Tässä voisi ehkä nähdä myös myönteisen puolen: saadaan ihmiset tyytymään ryhmäviisumiin ja kulkemaan laumana, jolloin kiusallisella katuyritteliäisyydeltä ehkä saadaan pohja pois. Kyllä minä kuitenkin pidän pirun keksintöinä sekä viisumia että passia. Kenelle niistä on ja mitä hyötyä? Pitääkö meidän ns kunnon kansalaisten kärsiä siitä, että tällä tavoin saadaan kiikkiin joitakin roistoja? Kuinkahan paljon niitä näin saadaan? Kerran erehdyin Seutulassa ihmettelmään passin hyötyä. Sain kuulla todella kiukkuisen esitelmän, joka ei kylläkään saanut minua vakuuttuneeksi. Nykyään saan säännöllisesti kauniin hymyn venäläisiltä passintarkastajilta, kun kerron vanhan venäläisen sananlaskun: ihminen muodostuu kolmesta osasta - ruumis, sielu ja passi. Jos yksikin näistä puuttuu, ei ole täydellinen ihminen. Näin kävi tälläkin kertaa torstai-aamuna. Mahdottoman kaunis tyttö olisi ollut ilman hymyäkin. Suomen tullissa suunnittelin, että uskaltaisikohan kysyä, että montako on tänään tärpännyt. En uskaltanut, mutta keksi vakuutella, että ihan oikeilla asioilla liikun, vaikka kuvasta voisi muuta luullakin. Ihmeekseni melkein hymyili virkailija.
Kiitos, rakas Yleisradio! Kaikesta 'hygieniskt, orörd' huolimatta YLEn hyvä matka. Toivottavasti jatkoa yhä seuraa ja minäkin pääsen mukaan. Enhän nytkään varsinaisesti rettelöinyt, enkä edes retkiltä myöhästynyt tai eksynyt, kuten edellisellä kerralla - kai ainoana kielitaitoisena! Kiitos, rakas Yleisradio!

 

Palautetta 

Lähetä palautetta! 


Kirjoita otsikko palautteelle

Kirjoita palauteteksti tähän

Kirjoita nimesi tähän. (Nimettömiä ei huomoida.)

..ja sähköpostiosoitteesi

Tämän palauteviestin saa Asko Korpela



Asko Korpela 20050514 (20050514) o