|
|
YLEn hyvä... |
Ties monesko YLEn hyvä matka tämä jo oli. On käyty
Pietarissa
ennenkin, Tallinnassa,
Tartossa,
Viipurissa,
reisattu Suomea ristiin rastiin. Ja minun kannaltani kaikkein tärkein
matka on ollut 1995 Unkarin
matka, sekin YLEn hyvä. Silloin alkoi varaslähtönä
eläkepäiviksi suunniteltu harrastus, unkarin
kielen opiskelu. Poikkeuksetta kaikki YLEläisten siivellä
tehdyt matkat ovat olleet YLEn hyviä. Kun niitä on jo pitkälti
toista kymmentä tehty, on syykin selvinnyt. Mielestäni se on
hyvä seura. Ja sen takana on puolestaan kaksi tekijää: toinen
on se, että matkalaiset tuntevat toisensa ennestään. Heti
päästään hyvään tunnelmaan, kun muistellaan
yhteisiä kokemuksia. Toinen taustatekijä on matkalaisten ikäänkuin
ammattiominaisuus: pohjaton uteliaisuus ja tiedonhalu. Kaikessa ollaan
mukana aidon kiinnostuneesti. Ollaan oltu tavallisilla seuramatkoillakin.
Niillä on aina mukana porukkaa, joka ei oikeastaan ole kiinnostunut
muusta kuin ryyppäämisestä.
Kuitenkin vasta tämän matkan loppupuolella luulen oivaltaneeni
matkan todellisen tarkoituksen. Ei se ollutkaan Pietari, vaan juuri tämä
tuttujen tapaaminen. Kyllä tietysti vähän Pietarikin, mutta
enemmän tuttujen tapaaminen, ihan yhtä hyvä ellei parempikin
motiivi kuin Pietari. Jos minä pitäisin Pietaria tärkeämpänä
kuin tuttujen tapaaminen, järjestäisin matkan ihan eri tavalla.
Mehän koimme nyt Pietarin 'hygieniskt förpackad, orörd av
människohand' kuten ennen vanhaan luki sokeripakkauksen kyljessä.
Asuimme ja söimme kaikki ateriamme ilman kosketusta paikalliseen väestöön.
Kovaan hintaan kävimme vilkaisemassa paikkoja, joissa näimme
melkein vain muita turisteja, mitä nyt joitakin oppaita, vartijamummoja
ja opiskelijamyyjiä. Jälkimmäisetkin, samoin oppaat, olivat
näin turistikauden alussa niin pelokkaita, että oikein raastamalla
piti heiltä omia mielipiteitä repiä. Muuten pyörittivät
juttujaan 'savikiekoilta'. Kuten sanottu - ymmärrettävää
näin kauden alussa. - Minun osaltani tämä oli jo toinen
peräkkäinen, ryhmäviisumin takia entistäkin epäonnistuneempi
yritys saada kontaktia oikeisiin pietarilaisiin, heidän tapoihinsa
ja elämäänsä. Yksi opas sentään kertoi vähän
kotioloistaaan, perheestään ja harrastuksistaan. Myös Babushkan
opiskelijapoika silmät pelosta seisten vastaili, lopulta pelostaan
päästen, ihan teki selvää opiskelustaan Meri- ja Ilmastoinstituutissa
ja kertoi käytännöllisesti katsoen kaikkien muidenkin myyjien
olevan kesätyöläisiä, opiskelijoita varsinaisesti.
Ihan oikein, heillä on kielitaitoa ja heidänkin pitää
ansaita.
|
Hygieniskt,
orörd... |
Ilman muuta lähden kyllä seuraavallekin YLEn hyvälle
Pietarin retkelle, varsinkin jos se järjestetään junalla
tai bussilla ja varsinkin, jos majoitutaan johonkin pikku hotelliin ja
varsinkin jos ateriat nautitaan venäläisissä ravintoloissa
kuvaannollisesti mahdollisimman kaukana Pribaltijskajasta, Europejskajasta
ja muista sen kaltaisista. Minun mielestäni Pietarin matkojen järjestämisessä
ovat kaikki osapuolet aivan hakoteillä. Venäläisetkin tuntuvat
ujostelevan aitoa venäläistä kaalisoppaa sun muita upeita
herkkuja, haluavat nyt näyttää, että kyllä heilläkin
osataan. Pizzaa ja uutta ranskalaista kevytmenua tarjoavat. Siljan tapaista
matkan järjestäjää en välitä moittia. Mitä
järkeä heillä olisi tarjota mitään muuta kuin
nyt tarjoavat: majoitusta ja aterioita omassa laivassa? Onnistuimme sentään
kerran syömään periaatteessa aidon venäläisen
'biznis lunch'in terminaalin Gavan (Satama) ravintolassa, 4 henkeä
Siljan yhden hengen aterian hinnalla. Sekin 'biznis lunch' oli steriiliydessään
ja edeskäypien matkamuistomyyjien kaltaisesta kauden alkukankeudesta
johtuen YLEn kaukana oikeasta venäläisestä meiningistä,
Maut sentään olivat aidot. Niin ja sitten suomalaiset asiakkaat,
se kolmas osapuoli, on peloteltu puolikuoliaaksi Pietarin vaaroilla. Ei
ihme, että halutaan katsella 'orörd av människohand'.
Kaikkein pahin pettymys oli SHOP retki Nevski prospektille. Gostinnij
dvorissa käytiin vain toteamassa, että samoja merkkitavaroita
on kuin koti-Suomessakin, täällä vain huomattavasti kalliimmalla.
Kuka on niin hullu että mitään ostaa. Kun tästä
oppaalle sanoin, hän ilmoitti olevansa aivan samaa mieltä. Sanoi
vain, että 'kun teikäläiset matkanjärjestäjät
niin haluavat'. No, sehän on hyvä vain, että krääsältä
välttyy. Nevskillä myös tapahtui se, mistä varoitetaan.
Kadun alta rappuja ylös noustessamme neljän kirgiisin porukka
ryhmittyi emännän ympärille aikoen tehdä sen klassisen
tempun: tiivistää ahdingoksi ja sen jälkeen avata käsilaukun
vetoketjun ja tyhjentää sisällön. Huomasin ja sanoin
hyvin lujalla äänellä 'Njet', jolloin kiireesti hajaantuivat.
Vahvistuksen epäilylleni antoi nuori venäläinen, joka myös
havaitsi tapahtuman ja sanoi kadulle päästyämme: 'ostorozhno
s nimi!' - varokaa heitä! Tämän jälkeen käsilaukku
laitettiin päällystakin alle. Itseltäni on täällä
viety jo vuonna 1968 lompakko rahoineen ja kaikkine tykötarpeineen.
Sen jälkeen olen jättänyt ajokortin ym kortit ja dokumentit
kotiin, pitänyt passin kaulapussissa ja lompakon sivutaskussa
ja melkein kaikki rahat vyön alla salataskussa housun kauluksen sisäpuolella.
Roomassa olen joutunut kahden kömpelöksi jääneen yrityksen
kohteeksi, oliko peräti saman päivänä vai oliko päivä
väliä. Koen hyvin nöyryyttävänä, etten voi
pitää lompakkoa takataskussa. - Onneksi oli sentään
käynti torilla ja hallissa vastapainoksi 'hygieniskt, orörd'ille.
Tällä kertaa maistettiin marinoidut valkosipulit, karhunlaukat
ym hapansäilöntätuotteet, perjantaina sitten ostettiin,
samoin leivät ja piirakat. Ainoa kunnon kosketus oikeaan venäläiseen
elämänmenoon.
|
Mitä on
Pietari? |
Vaikka tässä nyt näin ankarasti protestoinkin matkan
sisältöä vastaan, en missään tapauksessa kiellä
tutustumista mahtaviin kulttuuriaarteisiin, palatseihin ja niiden kokoelmiin.
Päin vastoin: ne ovat ehdottoman oleellinen osa Pietarin nähtävyyksistä.
Itse vain satun olemaan jo nähnyt ne. Jotain varmaan sietäisin
uudelleenkin, mutta ehkä vasta jonkun ajan kuluttua. Oikein iso annos
niitä kuitenkin, kuten vuosi sitten, panee vähän miettimään.
Ketä mahdettiin kutsua ja kuinka usein sen aikaiset liikenneolot huomioonottaen
näihin 5000 ihmisen vastaanottosaleihin? Vaikka tiedänkin oman
kotikyläni (Virolahden Hämeenkylä) miesten vapaaehtoisesti
osallistuneen kivitöihin louhoiksella eli 'lompkalla' ja saaneen palkkansa
kultamarkoissa - olen kuullut yli 50 vuotta sitten sen omin korvin sellaiselta,
joka on itse ollut mukana - tiedän myös että Iisakin kirkon
140 pylvästä ja keisarin monoliittia oli louhimassa myös
ketjuissa työhön ja sieltä pois kuljetettua vankityövoimaa.
Joka tapauksessa palatsit ovat upeita ja niitä on rakennettu suurella
ammattitaidolla ja ne ansaitsevat ihailumme.
Neljä tärkeätä asiaa jäi tällä matkalla
kokematta: kosketus pietarilaisiin, venäläinen ruoka, pyhiinvaellus
Dostojevskin paikoissa, käynti tavallisessa teatterissa. Oikeastaan
tiesin tätä jo etukäteen odottaakin, niin että pettymys
ei ollut niin suuri kuin se olisi voinut olla. Edes kerran, plus piirakat
torilla, sain ruokaakin siis kuitenkin maistaa. Pyhiinvaelluksen Dostojevskin
paikoissa arvasin viisumin luonteen, mutta myös ajan puutteen takiakin
mahdottomaksi. Olin kuitenkin varautunut kiikuttamaan Dostojevskin kotimuseoon
kustantamani Hans Othmanin kirjan 'Dostojevski och verkligheten'. Mutta
onneksi tulin varautuneeksi myös lähettämään sen
postitse - jos nyt Venäjän postiin voidaan luottaa. Sitä
varten käänsin kirjan takakannen
selostuksen ja lähetin sen sähköpostina museolle. Kun
torstaina oppaalle ihmettelin, että mitenkähän asia järjestyisi,
hän oitis ilmoitti asuvansa aivan museon lähellä ja tarjoutui
itse vielä samana päivänä viemään kirjan
perille. Varmaan veikin. Vahvistusta en ole saanut, ehken saakaan. Pääasia,
että meni perille. Museo tämän ansaitsee, samoin Othmanin
kirja. Se ei ole mitä hyvänsä parran pärinää.
Harmittaa, että jäi pelkkään kiitokseen oppaan vaivan
palkitseminen. Pari euroa olisivat olleet hänen taskussaan paljon
arvokkaammat kuin minun taskussani. Onneksi osasin ihan ensimmäiselle
mainiolle Inga-oppaalle varata kiitoskädenpuristukseen 2 euron lantin.
Taitavasti hän sen myös vastaanotti, mikä seikka paljasti
oikeaksi arvioni, että tällainen kädenpuristus saattaisi
olla paikallaan - eivät täkäläiset palkat niin huimaavia
ole.
|
En kuitenkaan
kadu |
Tavallisesta teatteristakin sain yllättäen sellaisen maistiaisen,
että torstain iltapäiväretkellä osuimme Aleksandrijnskij
teatterin eteen. Ihan itse kuvien perusteella tunnistin rakennuksen ja
asia varmistui käytyämme oven vieressä katsomassa ohjelmistoa.
Olin edellisenä päivänä netistä etsinyt Pietarin
teattereiden ohjelmistot ja todennut, että kaksi on sellaista, joita
voisin mennä katsomaan. Minulle ennestään tuntemattomattomassa
teatterissa - mikä se nyt olikaan - näytettäisiin Tshehovin
iki-ihana 'Kolme sisarta' ja Aleksandrijnskissa Ibsenin 'Nora' eli suomalaisittain
'Nukkekoti'. Oikeastaan olen vain hyvilläni, että näin kuitenkin
kävi, sillä jos olisin päivää aikaisemmin tullut
ohjelman tarkistaneeksi, olisin saattanut yrittää puhelimitse
varata lipun ja mennä ehkä juuri Noraa katsomaan, kun on ennestään
suhteet
tähän teatteriin ja jopa sen johtajaan. Tämän menetyksen
totisesti enemmän kuin kompensoi Rimski-Korsakovin konservatorion
baletti 'Don Quixote'. Siitä erikseen pieni tarina teatteripäiväkirjassa.
|
Ruumis,
sielu ja passi |
Kaiken pahan yksi alku ja juuri on tämä ryhmäviisumi,
tai oikeastaan siis koko nykyinen viisumikäytäntö. Viisumeilla
törkeästi rahastetaan. Keskustelimme asiasta Eero Toukkarin kanssa.
Pääsyy on tietysti se, että tälla tavoin venäläiset
hiostavat Suomea ja EUta viisumivapauteen. Tässä voisi ehkä
nähdä myös myönteisen puolen: saadaan ihmiset tyytymään
ryhmäviisumiin ja kulkemaan laumana, jolloin kiusallisella katuyritteliäisyydeltä
ehkä saadaan pohja pois. Kyllä minä kuitenkin pidän
pirun keksintöinä sekä viisumia että passia. Kenelle
niistä on ja mitä hyötyä? Pitääkö meidän
ns kunnon kansalaisten kärsiä siitä, että tällä
tavoin saadaan kiikkiin joitakin roistoja? Kuinkahan paljon niitä
näin saadaan? Kerran erehdyin Seutulassa ihmettelmään passin
hyötyä. Sain kuulla todella kiukkuisen esitelmän, joka ei
kylläkään saanut minua vakuuttuneeksi. Nykyään
saan säännöllisesti kauniin hymyn venäläisiltä
passintarkastajilta, kun kerron vanhan venäläisen sananlaskun:
ihminen muodostuu kolmesta osasta - ruumis, sielu ja passi. Jos yksikin
näistä puuttuu, ei ole täydellinen ihminen. Näin kävi
tälläkin kertaa torstai-aamuna. Mahdottoman kaunis tyttö
olisi ollut ilman hymyäkin. Suomen tullissa suunnittelin, että
uskaltaisikohan kysyä, että montako on tänään
tärpännyt. En uskaltanut, mutta keksi vakuutella, että ihan
oikeilla asioilla liikun, vaikka kuvasta voisi muuta luullakin. Ihmeekseni
melkein hymyili virkailija. |
Kiitos,
rakas Yleisradio! |
Kaikesta 'hygieniskt, orörd' huolimatta YLEn hyvä matka.
Toivottavasti jatkoa yhä seuraa ja minäkin pääsen mukaan.
Enhän nytkään varsinaisesti rettelöinyt, enkä
edes retkiltä myöhästynyt tai eksynyt, kuten
edellisellä kerralla - kai ainoana kielitaitoisena! Kiitos, rakas
Yleisradio! |
|